Karpin maailma

Kesän 2014 tärkein uutinen on vielä kokematta. Ei ole epäilystä, mihin se liittyy ja kuka sitä ohjaa. Kaikki muu on liitettävä siihen tai sitä ei ole olemassakaan. Heinäkuun kolmastoista ratkaistaan, kumpi maanosa vie ja kumpi vikisee Brasiliassa. Alku ei ole ollut vanhalle mantereelle mairitteleva. Ensin kompuroi edellinen mestari, sitten mestareitten mestari ja lopulta kuolemanlohkosta tuli kaikkien painajaisten äiti. Brittien kiukuttelu yltyi ja tappio tuli myös komission nimityskiistassa. Loanheiton mestarit Loanheitto kuuluu aikamme elämään ja Juncker on saanut sietää sitä siinä, missä epäonninen jalkapalloilija, joutuessaan karanteeniin kolmannen kerran purtuaan vastustajaansa. Pian 60 vuotta täyttävä Juncker tunnetaan pitkistä kokouksistaan, kuivasta huumorista ja kosteasta elämästä. Kriitikot epäilevät, ettei Junckerin unioni kykene uudistumaan ja Juncker syyttää brittimediaa hänen kotinsa piirittämisestä. Juncker ei voi purra vastustajaansa, kuten Suarez tekee tuon tuosta tiukan paikan tullen ja raivatessaan tietään läpi slummien kohtia kansainvälistä tähteyttä. Juncker saa kuulla suosivansa veroparatiiseja ja veronkierron suitseminen on sellaiselle, muuten kokeneelle veteraanille ja EU-koneiston tuntijalle, vaikeita puremisjälkiä. David Cameron on joukkoineen ulkona MM-kisojen huippuhetkien vasta alkaessa mutta niin ovat myös espanjalaiset, italialaiset ja venäläisetkin. Liian moni on ulkona, jotta unioni kehittyisi Junckerin haluamaan suuntaan, liittovaltioksi. Se, että Cameron on nyt perussuomalaisten kaveri, saman puolueen kärkihahmo, kiusaa Kokoomusta. Kun ei tiedä, hyökätäkö tai puolustaa, kanat alkavat kuopia maata ja etsiä ikään kuin syötävää asfaltiltakin. Ei sitä sieltä nyt löydy viiden kuukauden aikana uudelle hallituksellemme. Bollywood -tiimi Ukrainan kriisi varjostaa nyt kaikkea ja suomalainen Karita Mattila panee oman lusikkansa soppaan, joka ei ole hänelle mieluinen poliitikkona. Mattila kieltäytyy esiintymästä kapellimestari Valeri Gergijevin kanssa. Mattila oli työntämässä kuulaa, kun Helsingissä avattiin urheilutapahtuma, mutta siellä ei pelattu jalkapalloa, ei tanssittu sambaa. Mattila syyttää Putinia tukevaa miestä ja viittaa, kuinkas muuten, homolakiin ja Ukrainan kriisiin. Mattilalla ei ole käsitystä Ukrainasta, väittää taas kapellimestari. Viisas ihminen vaikenee nyt muusta. Suomalaiset haluavat osallistua peleihin, joita suomalaiset eivät osaa pelata. Suomessa voi kuvata intialainen ohjaaja ja Bollywood-tiimi, mutta se on eri asia kuin pelata Brasiliassa niiden joukossa, jossa mukana on maanosien parhaat ja Hollywood osaajat näyttelijöinä. Suomalaisessa taiteessa tulisi nyt pohtia sitä, mikä myy, ja mesenaatteja tarvitaan silloin, kun julkinen raha loppuu. Se, miltä taide näyttää, on ollut aina ylemmän luokan asia eikä sitä pidä ihmetellä puremalla vastustajaa tai puskemalla häntä päällä silloin, kun palloa ei ole ulottuvilla. Ruokkivan käden pureminen ei ole täysipäisen puuhaa sekään. Paavin puutarha Päätä ja hampaita ei käytetä enää kuten silloin, kun elimme luolien pimennossa. On avattava ovet, myös puutarhaansa, kuten Paavi Franciscus on tehnyt kesälomapaikkansa kohdalla Castel Gandolfossa. Jos haluat olla suosittu Paavi, elä kuten media elää, seuraa sitä mitä ihmiset tahtovat ja tarjoa heille muutakin kuin sikstusta. Tee kännykästä tavaratalo ja opi Juncerista ja Suarezista oleellinen, virheet. Muuten saamme kuulla vain historiaa ja vuosisatoja niiden seurauksia. Takavuosina meillä oli vielä perässähiihtäjän takapajuisuusetu. Siis hitaan jälkiomaksujan saama hyöty hitaudestaan. Sitä ei ole ollut enää vuosiin edes Hämeessä. Kallista aikaa ei kannata tuhlata turhuuksiin ja viemällä suuret asiat sivuraiteille Karita Mattilan tapaan huomiotaloudessa itselleen paikkaa hakien. Vielä vaarallisempaa on kopioida muiden malleja huomaamatta sen tuomaa riskiä, isolaatiomekanismeja ja ajan puristamisen epäekonomiaa. Kun kirjoitin tästä ekologisen klusterin ja innovaatiopolitiikan yhteydessä vuonna 2005, se vielä ymmärrettiin. Narsismi lähteenä on vaarallinen. Se tarjoaa vain näkyvän foorumin, jossa Mikkelin musiikkijuhlille saapuva kapellimestari saa maan päämediassa, Helsingin Sanomissa, suurimmat otsikot ja kuvansa kulttuurisivujen kansiin. Siinä Karita Mattilaa suositellaan tekemään jotain sellaista, jonka hän ehkä parhaiten osaa ja taitaa: laulaa ja näyttelee. Kun yksi aikamme arvostetuimmista kapellimestareista puhuu kolmen sivun verran Helsingin Sanomissa, se on varmaan täyttä asiaa ja syytä lukea. Karita Mattila sai aikaan sen, mitä kukaan muu meistä ei olisi osannut, julkisuuden Mikkelin kulttuuritapahtumalle. Viemärin virassa Lounais-Hämeessä vesistöt ovat vähissä ja eniten niitä on Tammelassa. Pitkulainen järven rempula, Kaukjärvi, ulottuu Tammelasta kuusi kilometriä aina Forssan puolelle vetensä työntäen. Harjuinen ranta ja maatalous ovat huolehtineet sen ravinnekuormasta ja ruhjeinen syntytapa syvyydestä. Niin syvä on kuin pitkäkin. Tammelassa järveen on istutettu jo aikoja kaloja, mutta nykyisin myös Forssassa. Kalastus on vain vähäistä Forssassa ja Loimijoki jäi jo aikoja viemärin virkaa hoitamaan. Vedin takavuosina Loimijokiohjelmaa yhdessä jokilaakson kuntien ja MTT:n kanssa tarkoituksena korjata surkeaa tilannetta. Saimme paikallisen väen ja etenkin maatalouden mukaan ja lopulta jokilaakson osaksi eurooppalaista suurten jokien yhteistä verkostoa. Mukana olivat myös britit, saksalaiset, ranskalaiset, espanjalaiset, irlantilaiset ja skotit, ruotsalaiset jne. Suomalaisten saaminen mukaan Helsingissä oli vaikeaa. Meidät jopa palkittiin Brysselissä ja kansainvälinen raha helpotti uusien projektien käynnistämistä aina tiedepuistoa ja teknologiakeskusta myöten. Se ärsytti Helsingissä. Ongelmana oli myös kuntien yhteistyö ja välistävedot, ikävä tapa antaa kehno kuva kansainväliselle yhteisölle. Se oli vieras ja vieraaksi jäikin. Nyt on sitten pakko hakea ratkaisuja yhdessä ja palveluja samalla keskittäen. Selkä seinää vasten tehdyt ratkaisut ovat typeriä ja siinä demokratia ajautui kriisiin sekin. Agropolista rakennetaan nyt uudelleen kunnanjohtajien eläketöinä, konsultteina. Näkyvin muisto tuosta ajasta on elonkierron nimellä kulkeva puisto, jossa tapahtumia riittää tällekin kesälle. Varmin tapa siirtää tietoa on mahdollisimman konkreettinen keino näyttää käytännössä ja rautalankamallilla, kuinka prosessit luonnossa etenevät kiertäen pelloilta ja puutarhoista, luonnonvarojen tutkimuksesta ja tieteestä kohti kuluttajan pöytää ja takaisin kohti suljettuja systeemejä, oli systeemi sitten pienempi tai suurempi. Tässä metropoliasutus on vienyt meitä yhä kauemmas juuriltamme ja ymmärrykseen tahtoo tulla yllättäviäkin katkoksia. Tiedeyhteisö on sekin pirstaloitunut ja yhteisen kokonaisuuden hahmottaminen tahtoo jäädä taivaan linnuille. Nämä reagoivatkin pääsääntöisesti ihmistä paljon aikaisemmin. Cyprinus caprio Kun Kaukjärvessä ei Forssan puolella juurikaan ole kalastettu, sen syvänteet ovat saaneet olla rauhassa paikallaan pysyvien kalojen kasvaa ja ikääntyä jättiläismittoihin. Muutaman kesän aikana olen saanut parilla verkolla tai vaatimattomilla ongilla kaloja, joiden koko on kansallista kärkeä. Yli metrin mittaiset hauet saivat paikkansa kanteleen synnyssä kalevalaiseen tapaan ja kuhat ovat nekin olleet suurta joulukinkkua reippaasti suurempia. Eilen syvänteestä nousi karppi (Cyprinus caprio) jollaista en ole ennen nähnyt. Ei tosin kukaan muukaan Suomessa. Paino kun oli pari kiloa yli aiemmin maassamme ennätykseksi kirjattua ja Onkiluodosta vuonna 1994 saatua karppia komeampi. Kun kalan pituus on metriluokkaa ja vyötärö ylipainoisen miehen samaa kokoa, sellaisen nostaminen vedestä vaatii onkijalta erikoislahjoja. Karppi onkin halutuimpia urheilukalastajien narrattavia Keski-Euroopassa ja tuttu pyydystettävä myös Mustan- ja Kaspianmeren suunnalla aina Kiinaan ja Japaniin sakka. Suomeen ensimmäinen karppi tuotiin teollistumisemme tärkeimmän vuosikymmenen 1860-luvun aikoihin Lindön kartanon maille. Sittemmin särkikalojen sukuun kuuluvaa herkkua alettiin istuttaa 1950-luvulla reheviin vesitöihimme ja se selvisi vähähappisestakin vedestä haukkaamalla happea hypähtäen pintaan ja nostattaen komeitakin kuohuja. Kutukalojen pyytäjät En itse ole suosimassa suurten kutukalojen pyyntiä pienten sinttien sijasta. Siitä on kuitenkin tullut istutusten myötä sääntö, ei poikkeus, ja minkäs teet kun luontaista kiertoa ei suosita enää missään. Kun kierrot käännetään päälaelleen, parhaan pupputarinan kertova on lopulta se, jota seurataan. Tämän kertomuksen on oltava sellaisen, jota massat tahtovat kuulla ja on jäljessä hiihtävien hyväksyttävissä. Jalkapallo on massaviihteenä konservatiivisin pelimme olmeekkikulttuurin ja kumikansan ajoilta. Eniten sitä on uudistanut viimeisen vuosisadan aikana venäläinen maalivahti Lev Jasin, joka alkoi liikkua maalinsa edustalla laajemmin ja ohjailla peliä hieman muita aggressiivisemmin. Se ei ole paljoa se. Jostakin syystä koripalloilijat osuvat paljon vaatimattomampaan maaliin minuutin välein. Kun kaikki käännetään päälaelleen ja tätä koulukuntaa edustavat pököpäiset ja itseään ammattilaisena pitävät ihmiset, tuloksena on vanhan mantereen surulliset johtajat ja johtajien vielä kehnommat seuraajat. Kun kuunnellaan oopperalaulajia ja noudatetaan sellaisia elämänohjeita, joiden tuloksena on toisiaan potkivat ja purevat miljardöörit, veroparatiiseista tunnetut rakenteet EU:n huipulla, pohjaeliöt, kotilot ja simpukat tahtovat kadota karppien maailmasta, eikä niitä edes torilla tunnisteta. Eihän niitä osa kukaan enää edes pyytää. Kun lohen normaali kierto luonnossa ei toimi vielä tänäänkään, koskisodat käytiin lopulta suotta, eikä niistä opittu mitään. Siinä talveton joulu ja juhannus ovat nekin vaihtaneet paikkaa ja uusi hallituksemme tekee ohjelmaa viideksi vuodeksi viiden kuukauden ponnisteluilleen. Kun mitään ei syntynyt kolmen vuoden aikana, nyt on mahdollisuus pyrkiä ainakin vaalibudjettiin. Syödään siinä ne vähät säästöt, jotka kutukalojen kuului tuoda nostamaan taloutemme lamasta ja syötäköön silakoita joulukaloinamme. Joulukinkusta tuli juhannuskinkku siitäkin ja Johanneksen päivää vietettiin pakanallisen juhlan merkeissä väärään aikaan mittumaarina.