torstai 17. huhtikuuta 2014
Käytäntö ohjaa tieteen rahoitusta
Saska Saarikoski kirjoittaa Helsingin Sanomien (17.4) kiirastorstain kolumnissaan, kuinka yhteiskuntatieteet eivät ole samalla tavalla arvostettuja kuin välineelliset luonnontieteet. Taustan hän hakee narratiiviselle kerronnalleen 1950-luvulta, C.P. Snown kirjasta ja jatkaa Margaret Thatcherin ja J.P. Roosin elämänkaareen. Synteesi tulee muutaman populaarin tiedetoimittajan töistä. Kun olen valmistunut opiskellen ja tutkijana sekä ihmis- että luonnontieteissä, toiminut opettajana molemmissa ympäristöissä ja myös loppuun saakka väitöskirjaksi saakka tutkijankoulutukseni vienyt, olen Saarikosken kanssa eri mieltä. Väite kun on vanhakantainen, vie perusteluineenkin takavuosien riitoihin, eikä ota huomioon oman aikamme arkea ja sen koulutustarjontaa sekä kysyntää myös yliopistojen ulkopuolella. Yliopistot kun työskentelevät yhteiskunnassa kilpaillen samoista rahoista muiden kouluttajien kanssa ja myös kansainvälisesti rahansa ja oppilaansa, opettajansa hankkien.
Paluuta vanhaan ei ole
Välineellinen ja labroissa tehtävä tutkimus ja tiede oli vahvimmillaan innovaatiopolitiikan pragmaattisessa vaiheessa ja koski etenkin suomalaista tiedettä ja yliopistoa, joissa laboratorio ja insinööritieteet edustivat Nokian nousua edeltäneenä aikana valitsemaamme suuntausta. Mukana oli myös aluepolitiikkaa ja ylipostilaitoksen hajasijoittaminen maakuntiimme. Siinä oli suurten ikäluokkien ja heidän lastensa koulutukseen liittyvää kylmän sodan jälkeistä “Big Science” -ajattelua ja se vei meitä pragmatismissa tylsille laduille. Sivistys korvattiin oppimisella ja nopealla valmistumisella sekä itse rahoitetulla opiskelulla.
Aikanaan tuo suomalainen valinta oli ymmärrettävä ja siinä keskityttiin muutamaan kärkihankkeeseen pyrkien menestymään muiden OECD-maiden kanssa kilpaillen. Olimme jääneet pari vuosikymmentä jälkeen ja saimme sen öljykriisin aikana kiinni kiitos tuolloisen Venäjän kauppamme. Muut olivat jo menettämässä uskoaan tieteen kykyyn ratkaista talouspulaa. Me jatkoimme omalla tiellämme. Nyt se tie on vähän hukassa, mutta ei toki hakien syitä yhteiskuntatieteitten lamasta tai tutkijoiden harhailuista johtuen. Joka toinen kansanedustaja ja ministerimme näyttää harhailevan nyt siinä missä monen yrityksemme johto. Kun rahoittaja harhailee pitkäjänteinen tutkimus muuttuu kolikon heitoksi ja pamfleteiksi. Tiede kun on aikansa tuote sekin.
Taantuma vie takaumiin - historiaan
Tänään keskustelua käydään hieman samassa tunkkaisessa hengessä palaten kylmän sodan ilmapiiriin, jota Saarikosken kirjoitukset rinnan monen muun aikalaisensa kanssa edustaa. Hyväähän siinä on pyrkiä puolustamaan sellaista, joka ei puolustusta kuitenkaan kaipaa.
Ihmistieteet ja ihmisen yhteisöjen sekä yhteiskuntaa tutkivien tieteitten asema on vahva ja koko ajan asema vahvistuu yhteistyössä välineellisen laboratoriotieteen kanssa. Näiden väliin rakenneltavat muurit ovat menneen talven lumia eikä niitä tule enää hakea Berliinin muurin tapaan maailmaa jälleen polarisoiden kahteen äärisuuntaan aggressioita ruokkien. Mediatiede on aivan eri asia ja narratiivinen analyysi kuin tiede yhteiskuntatieteenä.
Eilinen keskustelua televisiossamme koskien Ukrainan tapahtumia oli hirvittävää seurattavaa. Siinä maailmaa jaettiin kaksinapaiseen idän ja lännen väliseen vastakkainasetteluun ja jakajat oli tarkoituksella valittu näiden kärjistysten provosoijina tunnettuihin keskustelijoihin.
Ei suomalainen yhteiskunta ja sen asenteet noin jakaudu ja median tapa hakea ääripäitä on yhteiskunnallisesti epäonnistunut. Kahden kylmän sodan aikaisen stereotyypin esittely maailmankuvana on sairasta. Sama koskee tieteen jakamista välineelliseen luonnontieteeseen ja labroihin sekä toisaalla ihmistieteisiin. Ei sellaista jakolinjaa ole tieteessä. Vain Saska Saarikosken kynässä ja osallistumatta itse moni- ja poikkitieteiseen tutkimukseen ja sen opetustyöhön muuallakin kuin Euroopassa.
Yhteinen teknologia
Kaikki tieteet käyttävät viimeisintä teknologiaa ja kaikki tieteet työskentelevät ihmisyhteisöissä ja ihmisen uteliaisuuden tuotteena eikä irrallisena ihmiskeskeisestä kontekstistaan. Tutkimuksen tekijä ja soveltaja on aina ihminen ja hänen yhteiskuntansa sekä kulttuuri, sen historialliset traditiot, sosiaalinen pääoma ja muisti, psykologiset, taloudelliset ja sosiaaliset tarpeet.
Niinpä pääsiäisen aikaan korostuvat kulttuuriset piirteet ja niiden limittyminen juhlapyhinämme ja sen eri päivinä omassa maassammekin sen eri maakunnissa hyvinkin erilaisiin mm. agraarin historian ja pakana-ajan perinteisiimme.
Sen taustat ovat yhteiskunnallisia ja tutkimus symboli-innovaatioita hakevaa kehitystyössä olkoonkin, että syntyvät ratkaisut voivat olla myös teknisiä ja laboratorioihin siirtyviä. Se on luonnollinen, synteesejä hakeva ilmiö, jossa teknologia on kaikkien käytössä ja halpaa, helposti saavutettavaa.
Vaikea symboli-innovaatio
Symboli-innovaatio on suomalaisille vaikea asia. Se on kyllä innovaatioista maailmalla yleisin ja johtaa käsitteellisiin pohdintoihin, joiden geneettinen, sosiaalinen ja kulttuurinen, taiteisiin usein vievä traditio, on pienyhteisöihin helposti juurtuvaa ja siten myös taloudellisesti menestyvää.
Hiljainen tieto ja oppivat organisaatiot edellyttävät tätä osaamista. Se on luonnollisesti innovaationa perinteistä konventiota vastustavaa, sen haastavaa toimintaa. Synteesien rakentelu on siinä tyypillistä ja usein mukana on myös käden taidot. Ihmiset eivät hae pelkkää selitystä vaan myös luovaa innovaatiota, konvention haastamista.
Sen sijaan perinteinen tiede, laboratorioissa tehtävä, on synteesejä rakentavaa vain sen kapeassa ja ahtaassa merkityksessä, deduktiivisessa tai induktiivisessa työssä. Sen löydökset ovat yleismaailmallisia eikä se tahdo pesiytyä tai pysyä löytöalueellaan. Se ei ole samalla tavalla monimutkaisen maailman tuottama ja mysteerin ulkotulevia syy-seuraussuhteita ymmärtävä kuin symboli-innovaatiota tuottavat tieteet tai poikkitieteinen tutkimus. Jos tämä kyky ja strategia meiltä puuttuu, tuloksena on kaaos ja reagoimme vasta tulipalon syttyessä. Tästä meitä varoitellaan ja tuloksia odotetaan tieteeltä, poikkitieteiseltä vastaajalta. Kun vastaus lopulta tulee itkumuuri hiljenee hetkeksi. Köyhät meillä ovat kuitenkin aina keskuudessamme teimme mitä tahansa.
Hiljaisen viikon sanoma
Tiedettävissä oleva tieto on pääsiäisen sanoman ydinkysymyksiä. Se kuuluu oppivan organisaation tutkimuksen hyvään käytäntöön (good practice) ja Jeesuksen Vuorisaarnaan. Ehtoollisella kerrottiin mitä tapahtuu, mikä on opetuslasten kohdalla ennakoitavissa olevaa ja mihin se johtaa (best practice).
Samalla pääsisäisen julistukseen kuului syyn ja seurauksen mutkikkaan mysteerin strategian opetus sekä sen noudattaminen (next practice). Se, että tämä käytäntö oli symbolinen, ei vain analyyttinen ja vanha syklinen kierto ja sen kertominen, teki sanomasta uuden ja vallankumouksellisen. Vuorovaikutteinen ja kulttuureja yhdistävä tuli tutuksi kokonaan uudella tavalla ja järkytti vanhaa valtaa ja sen konventionaalisia ylläpitäjiä. Kärsimysnäytelmä ja ristin sanoma poikkesi perinteisen kulttuurin tuotteena ja vaikutti oudolta, vallankumoukselliselta oppina.
Sekasorrossa elävä yhteiskunta on aina esittämässä samoja kysymyksiä, mutta hakee samalla vastausta, joka on symbolirakenteiltaan sille sopimaton, vanhan konvention haastava ja vie ulos perinteisen yhteiskunnan käyttämästä kielestä sen kaikilla tasoilla. Se on läsnä mutta sitä ei ymmärretä.
Suurten massojen valinnat ohjaajina
Korkeakouluihin pyrittiin nyt kaikkiaan samaan aikaan ja Hämeen ammattikorkeakoulu oli lisännyt suosiotaan eniten maassamme. Noin 4500 haki ensisijaisesti HAMK:in koulutuslinjoille ja sisään pääsee 1105 opiskelijaa.
Käytäntöä palveleva hoitoala on hyvin edustettuna mutta kovasti kasvaen myös business ja yrittäjyys sekä Lounais-Hämeelle tyypillinen hevosala. Nuoret ovat tänään hakeutumassa järkevällä tavalla itseään kouluttaen ja yliopiston on seurattava tätä trendiä rahoittaakseen tutkimuksensa ja innovaatioita tuottavan nuoren polven kyvyn etsiä muutakin kuin Saarikosken kirjoituksessaan lainaamat hahmot ja heidän ongelmansa arvioida yhteiskunnan toimintaa tai mallittaa maailmaa, saada asema arvostetun yläluokan piirissä brittien tapaan eläen ja sen ikivanhassa konventiossa vanhentuen. Miten sellainen voisi selittää suomalaisen yhteiskunnan ja sen koulutuksen tai tutkimuksen tilaa?
Siinä Saska on oikeassa, kun hän kirjoittaa Suomen arvostavan enemmän oppimista kuin sivistystä, mutta syyt ovat toki muualla kuin kulttuurin nuoruudessa.
Pragmaattinen kulttuurimme on luonnon ja maantieteellisen sijainnin tuotetta, jossa sivistys on ollut tapa selvitä pakkasissa ja näkyvät oman aikammekin vahvuudet ovat joko arktisessa osaamisessa, Venäjän läheisyydessä tai metsissämme, luonnonvarojen jalostuksessa. Tässä käytännössä yhteiskuntatieteeltä on aina puuttunut brittien lordien aikanaan rakentama tieteen arvovalta. Niinpä sitä pyritään pönkittämän empiirisen luonnontieteen avulla ajelehtien minne sattuu ja julkaisut ovat todellakin Saarikosken kuvaamia lähdeviittein varustettuja pamfletteja. Ihminen tutkimassa ihmisen atomeja ei tätä tosiasiaa kuitenkin muuta miksikään, oli näkökulma luonnontieteinen tai ihmistieteinen. Tutkimuksen laatu on sitten kokonaan eri asia.
Oikein hyvää alkavaa pääsiäisviikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti