Vähän niin kuin oltaisiin ihmisiksi

Yhdysvaltain vasemmiston ja arvovaltaisimman median näkyvä kolumnisti ja mediapersoona, Nobelisti Paul Krugman, antaa jälleen lausunnon Suomesta ja kertoo kuinka Suomen olisi kuulunut pysyä poissa eurosta. Nyt eroaminen on jo hankalampaa, eikä hän ole siinä suomalaisia rohkaisemassa. Sen sijaa talousvertailut Ruotsiin kertovat Krugmanille, kuinka ruotsalaiset ovat kaikin tavoin hyötyneet kruunustaan ja senhän suomalaiset toki tietävätkin. Nyt ei ole oikein enää omassa politiikassamme ja sen hoidossa valetohtoreiden paikka. Miksi Suomi ei ole nousussa? Krugman pohtii myös, miksi Tanskalla menee toisin kuin Ruotsilla ja mikä Suomen taloutta vaivaa, kun sen tulisi olla jo kovassa nousussa senkin. Hän ei osaa talousluvuistaan arvioida, mikä maata vaivaa. Hän vain toteaa, kuinka Suomen talous ei ole kuplan varassa, toisin kuin monessa muussa valtiossa, kuten mahdollisesti Tanskassa tai vaikkapa Yhdysvalloissa, Texasissa. Siellä menee näennäisesti hyvin mutta moni asia on kuten takavuosina, öljyyn rakennettua. Kun valtio on kansakuntana, osavaltiona, yhteen luonnonvaraan nojaava, syntyy vääristymiä. Pahin niistä on laiminlyödä sellaista osaamista, jota koulutuksen ja normiston sekä moraalin kuljettama lainsäädäntö täydentävät. Usein ne liittyvät juuri koulutukseen ja sosiaali- sekä terveydenhuoltoon. Texasissa nämä ovat retuperällä. Asenteella, jokainen hoitakoon asiansa itse, syntyy juopa rikkaiden ja köyhien välille. Ihminen ei ole altruistinen vaan pikemminkin egoistinen eläin. Sitä pahentavat vielä persoonallisuuden vääristymät ja tätä kautta syntyvät kriminalisoitavat ongelmat. Myös näihin on osattava varautua. Vanhuksiin ja lapsiin sekä johtajiin, joilla on vaikkapa vaikeita tunnevammoja tai joiden kohdalla syntyy myöhemmin sellaisia ongelmia, joihin ei ole muuten varauduttu. Hitlerillä ja Stalinilla oli tällaisia vammoja ja Kekkonen sairastui virkansa aikana ja kestäessä. Kaikkeen on varauduttava. Paul Samuelsonin kasvatti Krugman on ollut koko ajan samaa mieltä kuin omat kirjoitukseni jo paljon ennen kuin hänen palkittiin Ruotsin Akatemian toimesta vuonna 2008. Edustamme samoja tieteenaloja, aluetaloutta, kansainvälistä kauppaa, ja kun hän edustaa kaupunkitaloustiedettä, oma urani on maaseutupainotteinen, Suomessa kun asumme. Lisäksi olen joutunut Suomessa käymään läpi “sotia”, jotka liittyvät luonnonvaroihin ja opiskelemaan meillä arvostetut luonnontieteet, väitellen myös sieltä, toisin kuin Krugman. Yhdysvalloissa sellainen olisi omituista. Eikö Suomessa riitä yksi tiedekunta ja sen kalliit ja työläät tohtorin opinnot ja professorin pätevyys? Ei riitä. Hyvä jos kaksi tai kolme. Suomi on syrjäinen maa ja siellä opinnot ovat toinen asia kuin Yhdysvalloissa tai Saksassa, jotka ovat liittovaltioita molemmat. Liittovaltiossa siirrytään valtiosta toiseen ja haetaan koulutetuinta ja pätevintä väkeä, ei päinvastoin. Tässä Krugman ei tunne Suomea ja sen talouden perustaa, pienuutta ja sen historiaa, mikrotaloutta makrotalouden rinnalla ja luonnonvarariippuvuuttamme. Hän ei seuraa suomalaisten nettikeskustelua ja sen juopuneita “kavereita” ja heidän omalaatuista maailmankuvaansa, vihaisia tai mököttäviä mielipiteitä. Tässä suomalaisessa debatissa, sosiaalisen median kansalaiskeskustelussa, naisilla sanavarastossa on yleensä noin 15 000 sanaa ja miehillä vain puolet tästä. Akateemisella naisella voi sanavarastossa olla jopa 30 000 sanaa johtuen erikoissanastosta. Se on jo kolmasosa siitä sanavarastosta ja sen pääomasta, jolla suomalaiset kommunikoivat keskenään kotimaisen kielen keskuksen mukaan arvioiden. Siinä aikuiset omaksuvat nuorten sanoja ja symbolijärjestelmä rikastuu, jos rikastuu. Viime vuonna hakukoneen haetumpia sanoja olivat sellaiset kuin “tietovuoto, seisomapöytä, hallintohimmeli, rahakoira, laikata, hyönteissyönti, mimmikirjallisuus, vlogi, tiara, täpätä, kreisibailaus, protaus, joustokaukalo, nyhtöpossu, aivohaveri, kännykkäparkki, hulailu, villiuinti, mentalisointi jne. Joka vuosi tämä sanasto muuttuu ja niiden mukana hermeneuttinen maailmankuvamme. Olettaen että huolehdimme koulutuksestamme, emme pane aivojamme narikkaan. Monen yliopiston kasvatti Paul Krugman ei ole vain yhden professorin, Paul Samuelsonin, tuote tai yhden yliopiston kasvatti, vaan takana on myös Yale, MIT, Berkley, Stanford jne. Hän on ollut niissä opettajana. Syntyi vähin erin Yhdysvaltain vasemmiston eräänlainen akateeminen keulakuva, joka on Nobelistille harvinaista aktiivisuutta. Olli Rehn sai hänestä näkyvän kriitikon. Kaikki sanoja käyttävien mielipiteet eivät kuitenkaan ole yhtä arvokkaita. Niinpä asiansa osaava populisti ja tämän seuraaminen on hyödyllisempää kuin älyttömän älämölön seuraaminen. Älytön läppäri, mediapläjäyksiä heittelevä provosoija, on aikamme ongelma. Tässä työväen ja talonpojan ikivanha sivistysusko on ollut koetuksella. Itsensä kehitystä vaaditaan, mutta kun rinnalla kulkee näitä kaikki koulut kiertäviä itsensä kehittäjiä ja valelääkäreitä. Heidän seuraaminen netissään tutkijana yökaudet on hirvittävää henkistä tuskaa ja itsensä ruoskintaa yliopistotuntien jälkeen. Saska Saarikoksi pitää tästä saarnaansa Hesarin kolumnistina (8.1) ja päätyy havaintoon, jossa osa kansasta on panemassa aivonsa naulakkoon ja se vie sen osan ojasta allikkoon. Kahtiajakoa ei voi estää mikään eikä kukaan. Kun Paul Krugmanista kasvoi eräänlainen Yhdysvaltain opposition johtaja, hän on siinä ammattimies. Monen yliopiston kasvatti, jolloin tiiviit liki populistiset ilmaisut finanssikriisistä, vuokrasäätelystä, ympäristöongelmista, demokratiasta, tuloeroista jne. ovat oppineen miehen perustelemia ja niille löytyy tuhansien sivujen julkaisutkin. Se ei ole pelkkä mediapläjäys, joka on sanojansa ainut ajatus koko asiasta. Ei shakkiakaan yhdellä aloitussiirrolla voiteta. Eikä siihen käytetä heti kuningasta. On osattava myös säännöt. Pelkkä pläjäys ei vielä riitä kun kyseessä on lentopallopeli jossa on kolme erää ja kovimmat “pärjäykset“ isketään liki neljän metrin korkeudesta joukkueena tätä vuosia harjoitellen ja lapsesta aloittaen. Jokaisella pelaajalla on paikkansa ja yleispelaaja tekee muuta kuin passari ja hakkuri. Passari näkee koko kentän, myös vastapuolen väsyneen pelaajan. Vainoamisen kriminalisointi Meillä, Paul Krugmanilla ja minulla, on yhteinen normisto ja moraalikäsitys. Samoin kuvittelemme lainsäädännön syntyvän seuraten pitkälle kehittynyttä moraalista, monen sukupolven luomaa talousjärjestelmää. Useimmat talouden nobelistit James Buchanasta Robert Coaseen, jotka saivat Nobelinsa vuosina 1986 ja 1991, Buchanan tennesseeläisen maanviljelijän poikana, korostavat kuinka kansakunnat menestyvät moraalisen pääomansa mukaisesti. Hänet tunnettiin ns. julkisen valinnan (Public Choice) koulukunnan perustajana, jota Krugman Princentonin yliopiston kasvattina ei ole voinut sivuuttaa. Ne näkyvät hänen ohjeissaan toimittajille: “ 1) Todellisten päämäärien tutkimisessa ei ole mitään hullua. 2) Älä oleta tavallista poliittista säännönmukaisuutta, valta pyrkii hallitsemaan mediaa 3) Oleta vastahyökkäys kritiikkiin ja 4) Älä usko että tavoitteilla on rajat.” Kansakunta ilman jyrkkiä luokkarajoja ei tietenkään tarkoita sen tasapäistämistä. Keskiluokkainen yhteiskunta ei synny tyhjästä vaan ponnistelun tuloksena. Verot, sosiaaliturva, työttömyysturva, ammattiyhdistysliike jne. eivät toki romuttaneet taloutta vaan loivat sen kestävän nousun periaatteet. Tuloerot taas johtavat aina samalla sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Tähän kaikkeen tarvitaan poliittista valtaa, sen tasapainoa ja kykyä löytää uuden paradigmaisen yhteiskunnan sille asettamat uudet vaatimukset. Finanssikriisi oli tyypillinen ilmiö, joka oli jo aikoja ennen sen syntyä havaittavissa ja löytyy toki blogeistani ja kirjostani. Toki löytyy myös Krugmanin kirjoista. Sama koskee tänään kiusaamista ja vainoamista. Siihen olisi kuulunut puuttua ihmisarvoa loukkaavana ja lainsäädännöllä paljon ennen surullisia seurauksia työpaikoilla ja kouluissamme. Se olisi tullut kitkeä pois ennen kuin siitä tuli järjestelmällistä, jonka myös valta hyväksyi, tai jopa suosi sen käyttöä. Mediavalta on näistä vaarallisin hyväksyjä ja sosiaalinen media vallankäyttäjänä valtaa muiden joukossa. Jopa tänään kaikkein järeintä. Ilman kritiikkiä ei ole vapauttakaan Usein oletetaan julkisen vallan toimivan altruistisesti. Käytännön kokemus kuitenkin on osoittanut, etteivät edes kannustimet (optiot) ja lainsäädännölliset pelotteet ja oikaisut estä julkista valtaa ja taloutta itsekkäältä toiminnalta ja inhimilliseltä raadollisuudelta. Vaikka suoranainen korruptio jätettäisiinkin ulkopuolelle, vaikuttaa päätöksentekoon mm. uudelleenvalinta, pienryhmien painostus ja lopulta vähemmistöt joutuvat jyrätyiksi ja Musta Pekka jää veronmaksajan käteen. Näin myös Suomessa näyttää käyvän ja ainoastaan aito kilpailu voi pitää kansakunnan itsekkyyden kurissa. Vallan valvonnan tehostaminen on sekin yksi lääke siinä missä määräenemmistöt ja viimeisenä lukkona kansanäänestykset. Sosiaalinen media kansalaismediana on väistämättä muuttamassa demokratiaa ja sen instituutioita. Tähän olisi tullut herätä ajoissa. Suurimpaan arvoon on kuitenkin nousemassa sukupolvien aikana keräytyvä moraalipääoma. Näin ne demokraattiset kansakunnat, jotka kriminalisoivat myös vainoamisen, kiusaamisen osana ihmisoikeusloukkauksia, huolehtivat viestintärauhasta ja saavat myös nettirikokset kuriin, menestyvät parhaiten. Tämä koskee myös urkintaa. Vanha käytöksen kultainen kirja on vaihdettava lakikirjaksi silloin, kun häiriköintiä ei saada muuten kuriin. Vehkeily ei ole epärealistista edes silloin, kun päämäärät ovat hyvin avoimia ja kokemamme ilmiöt liki fataaleja ja uskomattomia ensikokemuksenamme. Toisen maailmansodan ilmiöitä ei voitu oikein edes uskoa todeksi, ne kiellettiin. Ei ole lintukotoa Suomen saamat lukuisat nuhteet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kertovat ikävää kieltä siitä, kuinka lainsäädäntömme ei toimi eurooppalaisen normiston ja moraalin ehdoilla tai, kuten viimeisimmät tutkimukset osoittavat, oma lainsäädäntömme ei ole aina sama kuin normistomme ja moraali. Ihmiset noudattavat lakia pitkin hampain, vaikka heidän oma moraali puhuu sitä vastaan. Muualla maailmassa käytäntö on toinen. Laki syntyy juuri normiston ja moraalin perustalta eikä päinvastoin. Niinpä saamme Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta enemmän moitteita kuin muut Pohjolan maat yhteensä. Ilmiö on ollut esillä medioissamme hyvin vähän, jos lainkaan. Oma vanha mökötys- ja kyräilykulttuurimme tulisi pyrkiä muuttamaan sanavapaus- ja vastuuasioissa sekä kiusaamistapauksissamme tavaksi, jossa suunsoittamisesta ja tieriidoista kansallisena erityispiirteenä on päästävä sananvapaudesta sanan- ja tekemisen vastuuseen. Kyseessä ei ole kamala ilmiö toimittaja Markus Leikolaa siteeraten Apu-Lehdestä: “Vähän niin kuin oltaisiin ihmisiksi:”