perjantai 14. joulukuuta 2012

Suomalainen henkisyys voimissaan

Henkisyyden etsiminen on osa ihmisen perusviettejä. Se, että kirkot tyhjenevät, ei tarkoita, että tämä vietti olisi jotenkin laantumassa, päinvastoin. Kirkot vain tarjoavat sellaisia uskonpaketteja, jotka eivät sovi omaan aikaamme ja niiden kyky vastata henkisyyden kysyntään heikkenee. Henkisyyttä etsimässä Ihmiset tarvitsevat edelleen mielenrauhaa, mystiikkaa ja henkisiä kokemuksia, joita haetaan yhdistämällä hyppysellinen yhtä oppia protestanttisuudesta, haetaan hieman vaikutteita buddhalaisuudesta, luonnonuskonnoista ja magiikasta sekä paljon oman geenistön mukanaan kuljettamasta ikivanhasta kulttuuriperinnöstä. Juuri kuollut 105 -vuotias loistokas arkkitehti Oscar Niemeyer Brasiliasta ja runsas vuosi sitten, niin ikään liki satavuotiaana kuollut modernin antropologian ja strukturalismin isä Claude Levi-Strauss Ranskasta, edustivat parhaiten tämän yhteisen kielemme ymmärtäjiä. Lisäksi molemmat liikkuivat samoilla suunnilla ja tunsivat hyvin vaikkapa nyt muodikkaan mayakansan kulttuurin ja sen viimeisten aikojen kalenterit. Kiinnostuin itsekin aiheesta jo varhain ja liitin sen romaaniini Arctic Babylon. Se koska suuri muutos alkoi, mikä on sen suuri päivä, ei ole siinä niinkään merkittävää kuin muutoksen nopeus ja pysyvyys, reaaliaikaisuus. Itse tulkitsin Apokryfisistä kirjoituksista muutoksen alkavan noin 2011 vuoden kohdalla ensin Japanista, sitten arabi-islamilaisista maista ja edeten suomalaiseen poliittiseen jytkyyn. Sen jälkeen nämä kansakunnat eivät olleet enää sitä mitä edellisellä vuosituhannella. Jos joku toista ajattelee, hän saa pitää uskonsa ja tulla sillä autuaaksi. Luonto tuli mukaan etsintään Henkisyyden etsiminen juuri ikivanhasta tarustosta ja luonnosta on ajallemme tyypillistä ja ekologisuus korostuu myös vaikkapa Johan Ronald Reuel Tolkien (1892-1973), Oxfordin yliopiston professorin, kirjailijan ja kielentutkijan teoksissa, joista on syntynyt kolme Hobbitti-elokuvaa ja lisää on tulossa. Elokuvamagiassa ilmapiiri Hobbittien matkassa on taitavien taiteilijoiden ja teknologian avulla rakennettua digitaalitehosteiden elämää ja oman aikamme oivaltavaa Keski-Maan Tolkien luomaa fantasiamaailmaa globaalin henkisyyden ja mielikuvituksen ravinnoksi. Se on hyvin brittiläinen tapa tehdä kertomus. Kaikkea brittien kertomaa ei pidä ottaa vakavasti, heillä on savolainen tapa nauraa kaikelle ja vältellä negatiivisia ilmaisuja. Motivaatio ja voimattomuuden tunne syntyy, kun käsite normaaliudesta muutetaan ja vanhat käsitykset seksuaalisuudesta, hyvästä ja pahasta, suhtautumisesta vanhenevaan väestöön, auktoriteetteihin, perheen pysyvyyteen ja normeista johdettuihin arvoihin ja moraalikäsityksiin muuttuvat. Miten voimme olettaa, että lapset ja nuoret eivät reagoisi tähän kaikkeen jollakin tapaa, kirjoittaa opettaja Seppo Pirhonen (FL 14.1) ja lainaa Urjalan eritysopettajan viestiä lasten vanhemmille suomalaisten koulujen saamasta kehnosta palautteesta etenkin motiivin katoamisesta oppimistapahtumiin. Näin pallo heitettiin opettajan toimesta koteihin, kun itse opettajia kasvattaneena heitin sen heille. Sekin on hyvin suomalainen tapa pelata lapsilla. Kun lapsi on tässä pelissä kuin pingispallo pöydällä, on varottava, ettei häntä rikota kohtuuttoman kovilla rystylyönneillä. Kun kissa nostetaan pöydälle, se on suomalaisessa keskustelussa aina pelottava ilmiö. Viisas ihminen poistuu sellaisesta pöydästä. Eristetyt saarekkeet ja vanha auktoriteettiusko Uuden mediayhteiskunnan maailmassa koulu ei ole eristetty saareke eikä koulu sekä sosiaalityö yksin kykene vaikuttamaan koko globaalia maailmaa ravistelevaan kehitykseen ja sen yksittäisiin ilmiöihin, joista tunnetuin on juuri edellä kuvattu holistinen sekularisaatio, jossa uskonnolliset ja monet muut käytännön instituutiomme ovat jo menettäneet auktoriteetin asemansa. Se on hyväksyttävä. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö ihmisen tarve henkisyyteen olisi sama kuin aiemminkin, ehkä jopa aiempaa moniulotteisempikin. Auktoriteetti ei toki pidä yllä uskoa ja henkisyyttä vaan ihmisen sisäinen tarve. Auktoriteetti voi sen kyllä pilata tai tehdä siitä ongelman lapselle ja tämän vanhemmille, isovanhemmille ja lopulta myös itselleen. Auktoriteetti on lopulta vain kehnolla itsetunnolla varustettu ihminen tai valtaansa varjeleva laitos, instituutio. Kun kumpaankaan ei enää uskota, auktoriteetti jää yksin. Arctic Babylon sekä teesi, antiteesi ja synteesi Kun kirjoitin 2000-luvun alussa romaaniani arktisesta babylonista ja sen jälkeen useita kirjoja liittyen sosiaaliseen mediaan ja syntyvän uuden hybridiyhteiskunnan ilmiöihin jatkona edellisen vuosisadan lopun informaatioyhteiskunnalle, niiden vastaanotto on ollut hyvin perinteinen ja kuvaa juuri suuren aikakauden muutoksen aiheuttamaa hämmennystä vanhojen instituutioittemme sisällä. Suomessa tällaisia ovat olleet, kirkon ja seurakunnan ohella, kunnat ja koko vanha valtion aluehallintomme, poliittinen instituutiomme ja sen joutuminen arvioimaan uudelleen vanhan markkinatalouden pelisääntöjä. Aluehallintomme on kahdelta suunnalta sekasorrossa, sekä valtion että paikallishallinnon hankkeina toisiaan moukaroiden. Hitunen sieltä, murunen täältä Vanhat ismit, sosialismi, kapitalismi, liberalismi, korporativismi, industrialismi jne. ovat taakse jäävää elämää tai niitä yhdistellään uskontojen tapaan hitunen sieltä, murunen täältä, tapaan. Syntyi yhteiskunnallinen hybridi, jossa pienen lapsen elämä muistuttaa tarua sormusten herrasta, jossa kääpiöt ja klonkku ovat osa brittiläistä Tolkien huumoria. Professori, kirjailija Tolkien henki elää näissä tarinoissa parhaiten juuri Gandalfin kautta ja ilman häntä koko Hobbittien tarina menettäisi tärkeimmän sisältönsä siinä missä suomalainen joulu ilman lahjojen jakajaansa ja tämän yhteyttä koko muun kertomuksen monella tavalla jo sekulaariseen ja maallistuneeseen sisältöönsä. Brasilialaiset ja meksikolaiset löytävät sen tärkeimmät lähteet tänään luonnostaan ja kulttuuristaan, inkojen ja mayakansan historiasta, britit vanhasta kirjallisuudestaan. Vain me suomalaiset, alusmaan kansalaiset, vaikutamme olevan nyt kriisissä identiteettimme kanssa. Entäpä jos sitä hakisi omista juurista eikä niinkään Etelä-Amerikasta tai Välimereltä, brittien kirjallisuudesta? Mayakansan viimeisen päivään on nyt täsmälleen viikko. Se millaisena olen kuvannut tuon päivän on luettavissa romaanista Arctic Babylon, sen toisesta epilogista. Sitä voi vapaasti verrata Arto Paasilinnan romaaniin “Rietas rukosmylly” vuodelta 2007. Omani oli luettavana vuonna 2005 Bulevardilla WSOY:n Arto Paasilinnan kustannustoimittajalla. Se jos mikä kertoo kuinka me ajattelemme samoilla sanoilla, käsitteillä ja ideatkin ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Kuten antropologian ja strukturalismin isä Claude Levi-Strauss havaitsi jo varhain kirjoissaan “Villi ajattelu” ja neliosaisessa sarjassa “Mythologies”. Se mitä Bulevardilla on tämän jälkeen tapahtunut on osa tuotantoa, jossa “Tropiikin kasvot” kertoo alkuasukkaiden kuvaamasta uskomusjärjestelmästä osana omaa akateemista ajatteluamme ja askareita, joissa ihmiset toimivat eri kulttuureissa samalla tavalla tuntematta toimintojensa taustalla vaikuttavia sosiaalisia järjestelmiä. Se tuomitaanko ne rikoksina vai palkitaanko suurena hyveenä, nerokkuutena, on kulttuuriin sidottu ilmiö sekin. Läntinen kulttuuri tuomitsisi rikoksina, ellei sen taustalla olisi rasitteita, jossa mukana on tätäkin vielä suurempia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Länsimaisen ajattelun pitkän linjan taustalla ovat joka tapauksessa Platon ja Immanuel Kant. Kirjoitimme me sitten mitä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti