Vaarallisia ilmiöitä

Kimi Räikkönen on Autosport nettisivuston mukaan vaarallinen mies. Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali kertoo tienneensä aina, kuinka suomalaisella on omituinen taito hiipiä hiljaa kohti kärkeä ja iskeä lopuksi mahdottomalta näyttävässä tilanteessa itsenä mestariksi. Näin kävi Kimin ajaessa mestaruutensa punaisella Ferrarilla. Kimi sai mennä rallipoluille, mutta palasi Lotuksella vaiheessa, jolloin oli lupa siirtyä takaisin kiusaamaan muita. Räikkönen osaa ajamisen ja taktiset kuviot. Jäämies ajaa heti mestaruudesta ja tietää kuinka kausi on pitkä ja joka kisassa olisi saatava sopiva määrä pisteitä, ei romutettava autoa. Yksi kisan voitto ei kesää tee mutta keskeytykset vievät mestaruuden. Rallipoluilla säännöt ovat samat. Vaarallisia miehiä Timo Soini on medioitten mukaan maailman vaarallisimpien miesten joukossa hänkin heti Barack Obaman jälkeen. Hänelläkin on taipumusta hiipiä hiljaa ja kertoilla, kuinka kaislikossa suhisee, jotain salaperäistä on taas tapahtumassa, jytky odottamassa. Jytkyn saavuttaminen politiikassa vain edellyttää vielä pitempää jäämiehen taitoa ja malttia. Matka on ultramaratonia vastaava ja vaatii välillä pikataipaleilla nuoruuden radikalismia ja liberaaleja aatteita, jotka varmasti tulevat matkan varrella koetelluiksi. Jytkyn tekijä on varmasti vaarallinen mies, kun takana on vuosikymmenien koulittu taito ja talli, joka osaa sekä voittaa että hävitä, olla sekä oppositiossa, kadota kokonaan ja tulla takaisin, olla hallitusvastuussa. Barack Obama taas tuli ehdokkaaksi hiljaa kiiruhtaen akateemisesta maailmasta ja pohjustaen messiaanisen ehdokkuutensa huolella. Sittemmin messiaanisesta ihmisestä tuli byrokraattinen hallintomies ja vaarallisen miehen maine sen kun kasvoi. Sotien sankarit ja aggressiiviset paimentolaiskulttuurin edustajat eivät olleet tsingiskaaneina vaarallisia, vaan heidät kesyttäneet kaupunkikulttuurin byrokraatit, hyvä hallinto ja sen normit, moraali ja laki, paikalleen asettuneet talonpojat, kauppa ja hyvin hoidettu logistiikka, tieteet ja taiteet, järjestäytynyt moderni talousmalli. Sen uhka on vain demokratian rappio ja sen korvautuminen vanhalla nepotismilla lieveilmiöineen. Kuka näitä demokratian rappion siemeniä levittää? Vaarallisia naisia Vaarallisten miesten rinnalle tuli vaarallisia naisia. Tänään julkishallinnon kuntapuolueesta valtaosa on naisia ja edustaa oman virkansa professionaalista vallankäyttöä. Se ei ole enää demokratiaa. Demokratia kun tarkoittaa hyvää juridista hallintoa ja sen edustajia sekä poliittista valtaa. Professionaalinen valta sotkee nämä toisiinsa ja syntyy intressikonfliktisia ryhmiä. Intressikonfliktiset ryhmät ajavat kunnan tai maakunnan rajojen sisällä omia etujaan. Nepotistiset ryhmät tai veljeskunnat, etnisen nepotismin valtaryhmät, hyvä-veli verkostot, ovat näistä ikivanhoja muistoja, mutta elävät vahvaa nousua omassa ajassamme. Miksi nepotismi ja intressikonfliktiset ryhmät alkoivat uhata demokratiaa? Mikä ajassamme rapauttaa demokratian? Mistä taantuma johtuu? Kun seuraa paikallista mediaa, Forssan Lehteä, syntyy vaikutelma juuri vaarallisista naisista. Kun kunnanjohtaja on hetken sairaslomalla, valta on siirtynyt suvereenisti maakunnan vahvoille naisille, jotka kutsuvat itseään voikukan kaltaiseksi muuntautumiskykyiseksi aluskasvustoksi. Oikeammin kyseessä ovat intressikonfliktiset ryhmät, joita nämä naiset ovat hyödyntäneet ottaakseen vallan tavoitteena rappeuttaa demokratian hyveet. Tällainen valta syö myöhemmin vaikeiden päätösten oikeutusta, jossa mukana ovat muut kuin kuntapuolueen palvelut ja edut. Se vieraannuttaa ihmiset demokraattisesta päätöksenteosta, jossa vähemmistö tekee päätöksiämme, hoitaa enemmistön asioita niistä mitään tietämättä tai niistä kuulematta, välittämättä. Virta kohti tuntematonta Seuraavat kuntavaalit pidetään 47 päivän kuluttua. Viime kunnallisvaaleissa kävi 61,3 uurnilla, nyt odotetaan kaikkien aikoja pohjanoteerausta. Syynä on vaaliväsymys, täydellinen tietämättömyys kuntapalvelujen sisällöstä ja koko kuntarakenteemme tulevaisuudesta, puolueiden vaikeudella saada täysipäisiä päättäjiä sellaisiin poliittisiin ryhmiin, jotka ovat syvässä kriisissä ja demokratia rapautunut. Valtakunnan tason poliitikkoja haetaan edustajiksi, jotta ainakin naama olisi tuttu olkoonkin, etteivät nämä kuntapolitiikkaan osallistuisikaan. Kuka kunnissa päättää ja mistä, on jäänyt epäselväksi. Vielä epäselvempää on se, missä kuntien rajat jatkossa kulkevat ja mitä mieltä ehdokkaat ovat aiheesta, joka on heillekin vieras ja tuntematon. Olisi hyvä tietää, mitä muuta kunta jatkossa tarjoaa kuin vaalikahvit torilla ja lain määräämät minimipalvelut? Olisi hyvä tietää sekin, mistä nämä minimipalvelut tarjotaan ja kuinka paljon niistä maksetaan? Selitykseksi ei riitä nyt Euroopan talouskriisi eikä emujäsenyys. Meppivaalit tulevat myöhemmin ja eduskuntavaaleihin on aikaa liki kolme vuotta. Nyt mennään kuntavaaleihin ja jos palvelut heikkenevät, onko syy ehkä jo neljä vuotta takaperin tehdyissä virheissä ja väärässä ihmisessä kunnanvaltuustossa? Jos säästetään, missä säästetään ja nostetaanko ehkä veroprosenttia? Loogisesti oikein mutta 180 astetta väärin Lounais-Hämeessä, toisin kuin muualla Suomessa, poliittinen virta ei vie vaarallisia miehiä kohti perussuomalaisia vaan kokoomusta. Olen kirjoittanut tästä ennenkin. Lounais-Häme toimii kaikessa loogisesti oikein, mutta 180 astetta toisin kuin muu Suomi. Mediamaailmassa paikallinen maakuntalehti kertoo, miltä maailma näyttä, ja Lounais-Hämeessä se on nurinkurinen. Jos aluetta uhkaisi tsunami, pako kohdistuisi ikivanhoja kauppareittejä kohti rannikkoa, kun muut pyrkisivät kohti pohjoista ja itää, maanpinnan muotoja seuraten ja turvaa korkeilta paikoilta hakien. Lounais-Hämeen korkein paikka kuuluisi olla Forssassa, ei Humppilassa eikä Ypäjällä. Kun nepotismista puhutaan, Jokioisissa on syytä katsoa peiliin ja pohtia, mitä tehdä intressikonfliktisille ryhmille. Tammelan tapa elää saarekkeena Hämeenlinnan ja Forssan välimaatossa sekä Someron naapurina on yhdyskuntarakenteellinen kummajainen. Urjalan tapaan voi vain ihmetellä, mistä valtuutetut siellä oikein päättävät? Lista, mistä valtuutettujen tulisi päättää, on pitkä ja neljäksi vuodeksi lohduton. Kaari Utrio,Väinö Linna vaiko Sofi Oksanen? Miesten vallankäyttöön on liittynyt Lounais-Hämeessä Kaari Utrion kuvaamia naissuvun historian kauhukuvia, mutta myös telavisiosarjojen laatuviihdettä viimeisimpänä renessanssiajan Borgian suursuvun Paavin kirkosta esittämää nepotismia. Nepotismi aiheuttama rappio ja korruptio, julmuudet, oli kirkkovallan aikaan Euroopassa pahimmillaan paaviksi ponkaisseen Rodrigo Borgian aikaan. Historia on kuvannut hänen vaimonsa Lucrezian kavalaksi, vaaralliseksi naiseksi. Kun käytäväjuonittelu ja raakuudet menivät liian pitkälle, vatikaani joutui puhdistautumaan 180 asteen virheestään ja laadittiin bulla, jossa nepotismi ja Paavin “veljenpojat” ja -“tyttäret” kiellettiin. Suomeen tällainen ei oikein alusmaana koskaan kotiutunut ja nepotismia, rakenteiden sisään syntynyttä korruptiota, väkivaltaa, pidettiin jopa hyveenä. Kylien väliset tappelut ja sisällissodan kauhut saatiin poikki sotien vielä julmemmalla kauhulla. Se alkoi kilpailla demokratian kanssa ja sivuuttaa hyvän hallinnon. Tänään demokratian rappio ja puolueinstituutiomme passiivisuus iskee niiden omaan nilkkaan. Sitä saa mitä tilaa. Nyt pääosa kansasta ei enää tiedä, mistä valtuutetut päättävät? Kumpi on kuvannut suomalaista yhteiskuntaa paremmin, todellisemmin Hämeessä asuen; Kaari Utrio vai Väinö Linna? Molemmat eivät ole nyt historiakuvauksissaan oikeassa. Kirjoittaako Sofi Oksanen historiaa uskottavammin? Mikä tekee Sofi Oksasesta vaarallisen naisen, maailmanmaineeseen nousevan? Miksi hän haukkui WSOY:n ja sai potkut? Oliko Sofi Oksanen oikeassa, vaarallinen nainen? Mario Puzo ja Vito Corleone Mari Puzon romaanissa “Kummisetä” hän kertoo kuvaavansa kotiseutuaan, juuriaan ja yhteisön rakkauttaan, muistojaan Corleonesta, sukutarinasta, ei niinkään mafista. Se on lopulta hyvin lähellä Borgiat suvun kertomusta ja kardinaalien tapaa verkottua nepotistisesti sukuina yhteen ja käyttää valtaa, jossa Mario Puzin romaani liittyykin myöhemmin yhteen katolisen kirkon paavihistorian kanssa. Syntyi nepotistisia rakennelmia, jossa myöhemmin myös eurooppalainen kuningasvalta, ylimysvalta, haki maan ja taivaan valtiutta. Olen kirjoittanut tästä vaiheesta ennenkin, kuningasvallan ensimmäisestä merkittävimmästä henkilöstä. Kun ihmiset hakevat demokratiassa valtaa, tietämättä tai kertomatta, mihin sitä käyttävät, heitä ei pidä äänestää. Kuntavaaleissa tämän kertominen on mahdollista hyvin konkreettisesti ja ymmärrettävästi. Suomessa kirkko ja kunnat ovat liittyneet aina läheisesti yhteen sekä osaksi pienten yhteisöjen, sukujen, valtaa ja tänään tutkimusten mukaan noin joka toinen ei usko äänensä merkitykseen kuntapolitiikassa. Ymmärrän heitä hyvin. Oikeammin pääkaupunkiseudulla kuntapolitiikan merkitykseen ei uskota juuri lainkaan, eivätkä suuret joukot tiedä, mistä kunnissa ylipäätään päätetään. Vantaalla viime vaaleissa vain 54 % äänioikeutetuista antoi äänensä ja tänään Vantaa on velkainen kaupunki. Vantaan kaupunginjohtaja on oppilaitani 1970-luvun Oulun yliopistosta. Hän oli myös Oulun kaupunginjohtaja ja HUS:n johtaja. Nämä johdettavina olivat kovin erilaisia ja 1980- ja 1990-luku eri asia kuin 2010-luku. Demokratian ja puolueinstituution rappio osuu päällekkäin ja vaikeuttaa vaikeitten päätösten oikeutusta entisestään. Kunnissa, jossa vähemmistö päättää pelin politiikassaan enemmistön asioista, ei ole eduksi kenellekään, vähiten Vantaalla. Jos äänestysprosentti olisi siellä noussut viime vaaleissa 80 %:iin, päätökset olisivat taatusti olleet muuta kuin nyt menneellä vaalikaudella, pohtii Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Minttu Mikkonen (HS 11.9), ja on varmasti oikeassa. Hälyttävää on tieto, että lähes joka kymmenes suomalainen 15 -vuotias nuori ei ole tänään edes lukutaitoinen.