Joskus poliitikkojen pohdinnat pelottavat

Kun suomalainen Joulupukki, jonka juuret ovat toki muualla kuin Korvatunturilla, esiintyy Afrikassa tummahipiäisenä ja Kristuskin saa kulttuurin tuomat piirteet kasvoilleen, miksei sitten Mannerheim? Kun suomalaiset poliitikot ovat viimein myöntämässä, kuinka edessä oleva pöytä on pöytä, ei jotain muuta, se herättää mukamas maailmalla hämmennystä. Aina maailmalle ääntä mahtuu ja joskus siellä kuunnellaan myös suomalaisia poliitikkoja. Ei sitä pidä pelätä. Vaarallinen mies Onko todellakin niin, että meillä varaudutaan euron hajoamiseen ja koko valuutta oli lopulta kehno idea sekä pilasi koko eurooppalaisen integraation rauhanopin siementen oraatkin. Siitä tulikin markkinatalouden mustimpien kapitalistien oppirakennelma. Kun sen kertoo ajoissa, muutaman vuoden muita ennen, syntyykö siitä maailman vaarallisin mies? Eikö talousoppineet muka kertoneet valuvirheestä jo sen syntyhetkellä? Kyllä kertoivat. Poliitikot eivät vain halunneet kuunnella heitä ja media oli rähmällään toivioretken huumassa. Kun lukee vanhoja lehtiä, sen huuman hulluutta on vaikea ymmärtää. Timo Soini esitti kuinka eurooppalainen valuutta voisi olla yhteinen Pohjolassa Saksa ja Hollanti mukaan lukien. Se vaikuttaa ihan viisaalta, ellei siihen tulisi mukaan suomalaisen poliitikon pohdintaa. Kun se pohdinta alkaa, silloin on oltava varovainen. Entäpä jos tuollainen valuutta olisikin meille liian vahva ja kilpailukyky heikkenisi? Köyhät maat ja niiden pankkien tukeminen ovat siis mukana, jotta oma valuuttamme olisi riittävän heikko? Kun tuemme riittävästi heikkoja ja köyhiä Välimerellä, olemme varmasti heikkoja itsekin. Tuo on varmasti totta, mutta ei välttämättä aivan viisasta. Rautaista logiikkaa Suomalaisen poliitikon pohdinta on joskus pelottavaa. Siinä on samaa kuin kuntaliitoksissa, jossa yhteen pyritään saattamaan metropolin kokoisia yhdyskuntarakenteita ja niiden mutkikkaita asiaorganisaatioita, sekä kylän kokoisia yhteisöjä ja niiden talkoohenkisiä yhdessäolo-organisaatioita. Niitä varmasti johdetaan ja hoidetaan hyvin eri tavalla, kuntakulttuuria yhdistää vain käsite “kunta”. Kun sen jättää pohdinnasta pois ja keskittyy palvelurakenteisiin ja niiden vaatimaan väestömäärään, hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseen myös vaativimpien palveluiden kohdalla, kiihkoilu vähenee. Ei pidä puhua kuntien liitoksista ensikään. Palvelualuehan ei ole kunta, saati seurakunta ja kirkkomaa. Yhdyskuntasuunnittelussa on pidettävä järki mukana ja varottava käsitteitä, jotka ovat tunnesanoja ja symboleja. Seurakunta, kunta, kirkkomaa ja kotiseutu ovat sellaisia juuriin liittyviä symboleja, tunnesanojamme. Ei raha mihinkään katoa Valuutta ei katoa hetkessä, oli se markka tai euro, liira tai peseta. Tunnesanat ja symbolit elävät ja voivat hyvin. Raha on niistä kaikkein viimeisin ja ahneen ihmisen viimeinen kuolemansynti, kun kaikki muut ovat jo kadonneet, turhia, mahdottomia. Oma markkamme kävi kaupoissamme hyvin kaupaksi vielä kauan sen jälkeen, kun euro tuli sen rinnalle valuutaksi. Samoin euro ei katoa hetkessä, vaan valuu hitaasti tarvittaessa historiaan. Käytännössä näin on jo käymässä, kun saksalainen ei investoi mielellään Espanjaan eikä espanjalainen mistään hinnasta Kreikkaan. Näin meillä on jo erilaiset valuutta-alueet ja kiihkoilua niiden rajoista voidaan vähentää, kun rinnakkain kulkee useampia valuuttoja. Me vain miellämme ne yhdeksi symbolirakenteissamme, mutta toisin on niiden pankkien kohdalla, jotka niillä pelaavat. On siis ihan järkevää puhua Kreikan eurosta erona vaikkapa omaamme, saati Saksan euroon. Moni maa käyttää samannimistä valuuttaa. Saksan markka ei ollut Suomen markka ensikään. On pieniä valtioita, jotka käyttävät Yhdysvaltain dollaria. Käy se toki meilläkin. Barck Obama ei siitä järkyty. Jo nyt on mahdollista käyttää myös kruunuja ja taaloja, jos siltä tuntuu ja turvallisempaa on. Saksassa leipä maksaa enemmän kun Virossa. Takaraivoon jäänyt virhekäyttäytyminen Kun kansakunta ikääntyy, eläkeläisiä on enemmän kuin raskaan työn raatajia, meidän on syytä muuttaa tässäkin ajattelutapaamme. Lapissa suuret päättäjät olivat kauan sokeita savupiipputeollisuudelle ja sen peseminen pois nokisista aivoista vei vuosikymmeniä, jotta ajatukset olivat lopulta turismin tuomassa talousmallissa. Nyt se hyväksytään ja Lappi on hyvin kansainvälinen, kielitaitoinen, palvelualtis. Kaikki muut elinkeinot palvelevat siellä turismia. Samaa toivoisi nyt myös vanhenevan yhteiskuntamme kohdalla. Vanheneminen ja ikäihmiset olisi nähtävä suurena mahdollisuutena ja heihin käytettävät varat, palvelut, investoinnit ovat suurta viisautta. Ikääntyminen kun ei ole sairaus ensikään. Vanhukset, nuorekkaat ikäihmiset, ovat taas varakkaita, heillä on kyky ostaa ja nauttia palveluista sekä viisautta ymmärtää, miten kestävää kehitystä lapsillemme luodaan. Se vain edellyttää oivaltamista, jossa raha ei katoa mihinkään, eikä sillä ole väliä, rakennammeko me kirkkoa vaiko ehkä upeaa palvelukeskusta ikäihmisille. Pääasia, että ne ovat komeita, arvostamme niiden kautta omaa työtämme, ja raha liikkuu oman talousalueemme sisällä. Sen verran itsekäs täytyy olla, että hoitaa oman talousalueen ja kansakunnan etua. Kuolemansynneistä se on lopulta yksi vaatimattomimmista, ellei se muutu kiihkomieliseksi ja kohdistu urheilijoiden kiusaamiseen. Siihen meillä suomalaisilla on taipumuksia. Sankaruus on meille myyttinä hankala, kiusallinen, ja sen myytin kantamiseen ei pidä Suomessa suostua, ellei ole luonteeltaan messiaaninen ihminen. Sen sijaan ikääntyminen sankaruutena tuo myös lisää viisaita ja varakkaita vanhuksia kasvavaan yhdyskuntaamme, joka ei ole pelkkä talkoovoimin ylläpidettävä kyläpaha. Sellaiseen elämään kun vanhukset eivät ole enää kyvykkäitä, eikä se oikein tuotakaan sellaisia palveluja, joista meitä paljon suuremmat yhdyskunnat globaalissa eläkeläisten paratiiseissa elävät. Se ei poista toki tarvetta ideoida maaseutua osana tätä paratiisia, päin vastoin. Se vaatii vain lisää järkevää investointia, ideointia, ikäihmisiin.