Mediajulkisuus ja vaikeat aiheet

Helsingin Sanomissa (21.6) on kirjoitettu aiheesta, joka liittyy media-ajan ilmiöihin. Vaikeista asioista, lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, on kirjoitettava, tragedioista ei voi vaieta, mutta samalla vastuu uutisten vaikutuksista on tunnistettava. Artikkelissa päätoimittajat myöntävät, kuinka imitointi kulttuurina on olemassa, diffuusio leviää, mallia veriteoista voidaan toki ottaa, mutta ajatus kontrolloida ikävien asioiden uutisointia on mahdotonta sekin. Imitoiva johdonmukaisuus Suomalainen kulttuuri on imitoiva, alusmaan kulttuuri. Olemme euron jäsen toisin kuin Tanska, Norja ja Ruotsi. Keihäänheittäjien vyöhykkeeltä ei synny jalkapallon taitajia. Olemme imitoineet toisenlaisia taitoja. Toki toisinkin olisi voinut käydä. Kun kyseessä on ihmisten pahoinvointi, siitä on kerrottava. Oleellista on siis pikemminkin vastuullisuus uutisoinnin sisällöstä ja laadusta kuin uutisoinnista pidättäytyminen ja palstamäärää pohtien. Uutisoinnilla kun on myös ennaltaehkäisevä vaikutuksensa. Toisaalta otsikot on tehtävä siitä mitä maassamme tapahtuu. Ei niiltä voi sulkea silmiään edes päämediamme Helsingissä. Kun kysymykset tehdään nekin oikein, saadaan varmaan myös vastauksia, vaikkei ne ehkä aika miellytäkään. Yhteiskunnallinen epäkohta - mutta missä? Päätoimittajat näkevät ongelman yhteiskunnallisena epäkohtana, jossa ilmiö ja sen julma luonne on pienyhteisöjen lähipiirin sisäinen ja sitä järkyttävä. Ilmiötä ei voi sivuuttaa olankohautuksella. Perhesurmien kaltaisten tekojen hirveys on tuotava esille mutta tietyllä pieteetillä, joka ei voi liittyä palstalukuun. Veriteoilla ei saa mässäillä ja Breivik on norjalaisten tapaus ja Muncin huuto vuonojen rannoilta. Halden ja sen suunnistajat on ihan eri paikka kuin Joensuu ja Kalevan Rasti, peräkylät Suomessa. Kyllä ne sopeutuvat metropolipolitiikkaan ja sinne mahtuu sopivasti yksi kunta, jonka rajat ovat samat kuin kolmen maakunnan rajat Uudellamaalla. Mutta mistä tulevat Oravikylän urheilijat, ihmettelee 50 vuotta urheilua selostanut toimittajalegenda Bror-Erik Wallenius. Bubi on Kruunuhaan poikia. Niin ovat poliitikkommekin kokoontuen toimittajineen Kallen krouvissa tuntematta kuka oli Kuningas Kaarle XII, Haldenissa menehtynyt, luultavasti suomalaisen hämäläisen, tammelalaisen talonpojan luodista, kymmenien vuosien seikkailun jälkeen, Turkissa välillä viruen ja paleltuen paluumatkalla Norjan pakkasissa suuren Pohjan sodan sankarina ja perheen nälkiintyessä ison vihan Suomessa. Surmaajan motiivia ei pidä kysellä Tutkija Minna Nikusen mukaan on varottava etenkin eläytymistä surmaajaa ymmärtävällä tavalla. Tämä saattaa ruokkia imitointia eniten. Medioitunut yhteiskunta antaa mahdollisuuden tuoda esille pettymystään omaan elämään juuri tiedotusvälineiden kautta. Etenkin sosiaalinen media on täynnä näitä purkauksia. Siellä ne jäävät suljetun yhteisön sisäisiksi, eikä niillä ainakaan näyttäisi olevan huomiotalouden antamaa näkyvyyttä. Niiden merkitys onkin pääosin toisaalla. Kuten Kaarle XII “Rautapään” seikkailuilla sekä sodilla Suomen kohdalla ja unohtaen Ruotsin ja sen kertomat historiamme sadut. Alusmaalla ja emämaalla kun ei ole samaa historiaa ensinkään. Näkökulma kun muuttuu 180 astetta. Mikä ihmeen diffuusio? Diffuusiseen imitointiin liittyy aina mallioppimisen käytäntö. Reaaliaikaisessa imitoinnissa tämä tapahtuu usein kuitenkin 180 astetta eri tavalla. Niinpä siellä sähköisen median käyttäjä saa vastauksen viestiinsä jo ennen kuin itse kysymys on edes päässyt muotoutumaan hänen mielessään. Ei sellaiselta voi kysyä motiivia, miksi? Ei hän tiedä. Kun kyseessä on manipuloiva, hänelle tarkoitettu mainosteksti, ilmoitus ja hakukoneiden tapa operoida tekstillämme, kirjoitusvirheiden korjaus huomaamattamme, pidämme sitä harmittomana. Sen sijaan vaarallisempi viestitys, jossa reaaliaikaisuus on mukana, on vähemmän tutkittua vaikka sen vaikutus oppimiseen tunnetaankin. SE muuttaa käyttäytymistämme, mutta ilman diffuusiota ja sen edellyttämää motiivia. Tai ainakin sen kuvitteellista, selittävää logiikkaa. Kun tein toista väitöskirjaani, tämän kohdan ymmärtäminen oli monelle yhtä vaikeaa kuin suhteellisuusteorian. Ilmiö kun muistuttaa juuri sitä. Niinpä se jätettiinkin vain alaviiteeksi ja mukana ovat myös asianmukaiset kirjallisuusviittaukset. Ei hermeneuttinen eikä lineaarinen ilmiö Kun lapsi oppi ensimmäisen sanansa, hän ei kykene vastaamaan, miksi juuri tuon sanan ja symboloiden vaikkapa äitiä? Ei vaikkapa isää tai nälkää? Reaaliaikaisilla prosesseilla ei ole samaa motiivia kuin diffuusisiksi kokemillamme ja toinen toistaan seuraavilla tapahtumillamme etenkin, kun sana on laatujaan vielä ensimmäinen ja sen syntyä ei sido muut oppimamme kielen käsitteet. Geenejämme ei ole edes rakennettu ymmärtämään tätä prosessia ja teemmekin koko ajan päätelmiä vain lähiyhteisön kautta “miltä maailma näyttää“ logiikallamme ja jo valmiilla symbolirakenteella. Vastuullinen tiedottaminen ja taustojen laajempi ymmärtäminen on vaativaa mediaosaamista etenkin juuri julmien veritekojen yhteydessä. Internetin sisällä leviää kirjoituksia, joissa vastuu ja sen kantaminen ei ole ensimmäinen eettinen ohjenuora. Kun perinteinen ja diffuusinen tiedottaminen on asiantuntijoiden suorittamaa, heidän kauttaan suodattuvaa ja mahdollisesti myös toimenpiteisiin johtavaa, sen merkitys on uudessa reaaliaikaisessa tiedon leviämisessä erityisesti juuri printtimedian kaltaisten taustoittavien tiedottajien vastuulla. Sitä kieltä me ymmärrämme ja voimme pysähtyä hetkeksi myös pohtimaan sen emotionaalista merkitystä rationaalisen rinnalla. Luettu sana kun on aivan eri viesti kuin näkökenttäämme tulevat kuvat ja korvien kautta saamamme viestit. Jos muutan nyt yhdenkin sanan, se muuttaa koko viestin sisällön. “Spatiaalinen diffuusio” on eri asia emotionaalisena kokemuksena kuin “alueellinen leviäminen“. Jos kumpaakaan sanaa ei ymmärrä, jutun informaatioarvo on niukka, mutta ei kuitenkaan olematon. Jos se saa liikkeelle, avaamaan Googlen, sen merkitys on jo huomattavan suuri. Informaatiovirrat ja niiden käyttö on lukijan vastuulla. Maalausta tulkitaan symboliviestinä aivan eri tavalla kuin lyyristä tekstiä tai proosaa. Kysymys, miksi maalasit taulun etkä kirjoittanut kirjaa, on mahdottoman vaikea vastattavaksi. On mahdollista, ettei maalaajalla tai kirjoittajalla ole motiivia, jonka hän kykenisi tyhjentävästi kertomaan, olemalla samalla itselleen rehellinen. Eri toimittaja printissä ja sähköisen median osaajana Näin myös surullisissa tragedioissa printtimedian merkitys on muuttunut takavuosien mediatehtävästään eettisesti pienyhteisöä ymmärtäväksi. Näin silloinkin, kun sähköinen media on sielläkin keskiössä. Toimittajat vain ovat erilaiseen tehtävään kouliintuneita osaajia. Facebook ja blogi eivät ole vanhan koulukunnan kolumnistin työtä ensinkään. Niinpä printtimediassa on mahdollisuus hakea asiantuntijoiden lausuntoja, etsiä myös kansalaisten surutyöhön sopivia välineitä sekä helpottaa etenkin lasten kohdalla äärimmäisen poikkeuksellisten mediailmiöiden käsittelyä. Lasten on mahdotonta suhteuttaa internetin ja sähköisen median usein mallioppimista korostavia prosesseja arkielämänsä lähiyhteisöön. Näin myös tapaukset, jotka ovat äärimmäisen poikkeuksellisia, julmia veritöitä, on voitava suhteuttaa todelliseen reaalielämäämme, jossa väkivalta on koko ajan kasakuntamme sisällä kuitenkin pääsääntöisesti vähenemässä. Lapsen turvallisuus ei saa rikkoutua satunnaisen ja lapseen kohdistuvan julman verityön seurauksena. Mediatyön suuria haasteita Yksikin medioissa virheellisesti hoidettu julma, lapsiin kohdistuva verityö voi uuden sähköisen viestinnän seurauksena jäädä lapsen koko elämää varjostaviksi pelon ja trauman lähteeksi. Myös herkimmät aikuiset reagoivat tavalla, jota medioissamme olisi syytä pohtia tutustumalla uuden reaaliaikaisen sähköisen median ilmiöihin ja merkitykseen niin sosiaalisina kuin psykologisina, yhteisöjä ja yhteiskuntaamme muuttavina, lastemme mukana kulkevina päivittäisinä uusina lähiympäristömme muuttajina. Toinen tyypillinen vaikea asia liittyi kansanedustajan saamaan sakkotuomioon ja siitä syntyneeseen kohuun. Sen yhteydessä edustaja syyllistyi arvostelemaan tuomareita todeten heidänkin olevan ihmisiä eikä ratkaisut aina Jumalan sanaa. Eläköityneen ihmisen vapaus Kun ihminen pääsee virastaan eläkkeelle, hänestä tullee usein yllättävällä tavalla rehellinen ja avoin. Niinpä Suomen Kuvalehdessä arvostettu emeritusprofessori Erkki Aurejärvi kertoo, kuinka tuomareille ei koidu kielteisiä seuraamuksia pieleen menneistä päätöksistä. Hän kertoo, kuinka oikeuslaitosten jutuista on tullut monimutkaisia ja niihin ei ehditä kunnolla perehtyä. Tietoyhteiskunta ja kansainvälistyminen kiusaa sielläkin. Professorin mukaan tuomarit eivät voi muistaa kaikkia annettuja lausuntoja, suuria sivumääriä ja helpointa on mennä sieltä missä aita on matalin, hylätä syyte tai kanne. Kun tuomari käyttää kontrolloimatonta valtaa, hän voi olla raadollinen, kertoo professori Aurejärvi. Hän jatkaa, kuinka on kamalaa, kun tuomiot voivat olla sattumanvaraisia. Eikä siitä seuraa mitään vaikka tuomio menisi päin mäntyä, suorana lainauksena (SK 21.6). Korjauksena professori pitää vaikkapa parempaa julkista kontrollia, angloamerikkalaista käytäntöä, jossa nimet julkistetaan, myös tuomarien. Tuomari ei saisi piiloutua anonyyminä valtavan instituution taakse ja sen suojiin. Eikä suojella sitä myöhemmin hierarkisella arvovallalla, kun joku kertoo sen olevan myös täynnä mahdollisia virheitä, joissa tuomiot menevät päin mäntyä, professoria lainaten. Järkevä asianajaja neuvookin asiakastaan varomaan kannetta, joka menee rutiineista poikkeavaan ongelmajuttuun. Häviämisestä kun tulee vain suuria kulueriä. Rutiinijuttu kyllä hallitaan, kuten pahoinpitelyt, varkaudet, petokset, kavallukset, huumerikokset. Niissä oikeudenkäyntiaineisto on pieni ja käytäntö on vakiintunut. Kasautuvien virheiden logiikka Sama tauti vaivaa myös yhteiskuntaamme laajemmin. Mutkikkaat prosessit ovat myös poliittiselle järjestelmälle vaikeita ja niitä viedään pohtimatta vaihtoehtoja seuraten Suomessa imitoiden suurempien EU:n jäsenmaiden liikkeitä. Kun nyt Ranskan vaalit ovat takana Saksaa ja Merkkeliä prässätään monelta suunnalta. Kreikka haluaa helpotuksia, Espanjan rinnalla on pian tulossa muita hakemaan pankeilleen apua. Mukan on jo hukattujen miljardien eurojen harhaa, joka vaatii ajamista päin edessä olevaa ja Titaniciksi ristittyä hyistä kohtaloa. Ikävintä on kansakuntien taantuma ja vanha logiikka kuvata niitä nyt 1930-luvun tapaan stereotyyppeinä. Siinä saksalaiset ovat taas kerran meille ahkeria ja uutteria, syvästi kultivoituneita ja välimereiset maat velttoja ja saamattomia. Rasistiset piirteet ja mediakuvaukset, piilovihjeet, lisääntyvät koko ajan kun taantuma syvenee. Nämä kymmenien miljoonien ihmisten talouksien stereotyypit tulevat osaksi vakavasti otettavaa keskustelua ja talouden ylläpitoa, poliittisia päätöksiämme. Vanhat instituutiot ja poliittiset vallankäyttäjät alkavat kaatua nekin. Tässä eurooppalaisessa harhassa on mukana lisäksi kuvitelma suurten jo uhrattujen summien johdonmukaisuudesta, jota on myös jatkossa seurattava ja saarnattava dogmaattisella ja byrokraattiselle vakavuudella. Se muistuttaa jo katolista liturgiaa. Pragmaattisena tunnettu Pohjola ymmärtää sitä vain opportunisminsa kautta. Näin alusmaa ajautui aikanaan myös sotiinsa. Täyskäännös on korjauksista helpoin Paavo Rautio on tehnyt Helsingin Sanomissa (21.6) kolumnissaan jo täyden käännöksen, joka muistuttaa Ranskan ja Britannian yliäänikoneen kehittelystä saatuja kokemuksia ja niistä oppimista lukien Rolf Dobellin kirjaa “Selkeän ajattelun taito“. Concorde oli tuomittu hanke, mutta siitä luopuminen oli näille suurvalloiksi itsensä kokeville mahdotonta. Se olisi vienyt niiltä uskottavuuden. Lisäksi jo uhratut varat vaativat jatkamaan hanketta, joka oli tuomittu sudeksi. Euroopan poliittinen kenttä, yhteiskunnat, yhteisöt, instituutiot ja yksittäiset ihmiset yrityksineen ovat muuttuneet muutaman onnettoman vuoden aikana, eikä siitä kukaan näytä välittävä rahtuakaan. Tämä ei ole enää se sana unioni, johon Suomi liittyi aikanaan, eikä sama euro, jota oletimme markkamme veroiseksi. Joskus nämä ikävät asiat on vain hyväksyttävä nekin eikä pohdittava, mitä on jo heitetty Kankkulan kaivoon. Kehnon menneisyyden vangiksi ei saa jättäytyä protestanttisessa maassa. Suomalaiselle täyskäännös muistuttaa mustavalkoista elämää. Hidas, laajassa kaaressa tehty korjaus kompasseineen vie harmaan vyöhykkeen kautta ja vaatii kolmannen linjan mukaan. Nyt tätä kaarrosta tehdään jonkin aikaa ja todella tuskaisasti selitellen. Siinä Timo Soini ja hänen puolueensa ehtivät vanheta nekin. Fiasco teatteri ja liittovaltiokehitys Euroopan jatkuvat hätäkokoukset ovat kuin Rion kestävä kehityksen huippukokous, jolla haluttiin vain välttää Kööpenhaminan ilmastokotuksen tapainen fiasco. Kun tehdään keitos, joka on mahdollisimman laiha, kuka tahansa voi sen varmasti hyväksyä turhana poliittisena julkilausumana. Ilmastomuutosta ei voida lausunnonkaan mukaan estää, mutta sen seurauksia voidaan pyrkiä lieventämään. Samaan aikaan Brasilia hakkaa metsiään ja rakentaa maailman suurimpia patoja trooppisen alueensa sydänmaille. Rio de Janeiroa parempaa isäntää ei voisi kuvitella. Saman lausunto siirrettynä euromaiden lausuntoon voisi kuulua siten, ettei eurooppalaisen yhteisen liittovaltion syntymistä voida estää, mutta sen aiheuttamia vahinkoja kansoille ja kansakunnille, veronmaksajille, yksittäisille pankeille ja yrityksille, suomalasille kunnille, voidaan pyrkiä lieventämään. Sillä niin selkeästi kehitys on johtamassa eurovaluutasta kohti europondeja ja pankkiunionia sekä lopulta liitovaltion yhteistä verotusta ja liittovaltiokehityksestä tuttuja instituutiota.