Kansallisen projektin portinvartijat

Professori Heikki Reenpää, kirjankustantaja useammassa polvessa, täyttää 90 vuotta. Hänellä on Kansalliskirjastossamme oma nimikkohuone. Kun hän puhuu kirjallisuudesta, kustannustoiminnasta, sitä on syytä kuunnella tarkalla korvalla. Kakkoskastin kirjailijat Helsingin Sanomien (14.5) haastattelussa Reenpää arvio kirjallisuuden jääneen kakkoskastiin yhteiskunnallisen, sosiaalisen ja taiteellisen muutoksen rintamassa. Näin siitäkin huolimatta, että kirjoja toki julkaistaan enemmän kuin koskaan ja mukana ovat myös sähköiset kirjat ja internet-yhteydet. Reenpää tarkoittaa lähinnä kirjallisuuden yhteiskunnallista statusta ja sen kansallista tehtävää sekä epäilee yhdeksi syyksi asemien menetykseen kasvavaa individualismia. Nyt puuttuvat vahvat koulukunnat ja takavuosien tulenkantajat, modernistit. On vain yksinäisiä susia Sofi Oksasen tapaan. Emme elä enää pelkästään kirjallisessa yhteiskunnassa, ajat ovat haasteellisemmat kuin ennen. Maakunnallinen ja kansallinen identiteetti Kirjallisuus poikkeaa siinä yhteiskunnallisesta tehtävästään, että sen kieli on omaan onomatopoeettiseen kieleemme sidottu ja sitä ovat edustaneet etenkin maakuntakirjailijat. Se loi meille maakuntahenget, mutta samalla myös suomalaisuuden idean ja sitä ylläpitävän symbolirakenteen, suomen kielen murteineen. Poliittiset liikkeemme ja herätysliikkeet, koko henkinen elämämme, on ollut kiinni lukutaidossa ja kirjallisuudessamme, kirjastoissa ja kouluopetuksessa. Rinnakkain, sisätysten, kulkevat paikalliset, alueelliset, maakunnalliset, kansalliset sekä kansainväliset virtaukset. Lokaalista ei voi erottaa siinä globaalista. Jokainen suomalainen suurmies on ollut samaan aikaan oman aikansa toimittaja ja usein myös reenpääläinen lehden toimittaja tai kustantaja. Oman aikamme blogisti ja nettiyhteisön vaikuttaja, mutta nyt vain kokonaan uudessa sähköisessä ympäristössä toimien, reaaliaikaisesti. Tehtävä on kuitenkin koko ajan sama ja vain toimintaympäristön luonne ja vaativuus on muuttunut. Kustannustoiminta ei vaadi nyt pääomia juuri lainkaan. Takavuosien kirjallinen ura ja toimittaminen vaativat hieman enemmän, mutta alku lähti silloinkin oman ammatin sivussa ja tehtävänä oli kirjallinen ponnistelu usein monien vaikeuksien ja vararikkojen kautta. Mukana oli palava mieli ja nouseva kansallisuusaate sekä maakunnallinen henki, näiden siirtäminen osaksi kansainvälistä yhteistä ihmismielen sinfoniaa mutta myös heräävää valistusintoa. Näin ideat ja innovaatiot levisivät, diffuntoituivat, ympäristöönsä. Taidot levisivät ja muokkautuivat paikallisen kulttuurin tarpeita palvellen ja osana kasvavaa yhteisöllisyyden yhteistä osaamisympäristöä niiden toteutuksessa. Nettikustantamot Se että kirjailijat vaihtavat kustantajaa, ei ole uutta sekään. Kustantamojakin on liki samalla tavalla kuin ennenkin. Vain niiden omistajat ovat vaihtuneet. Kustantamot eivät vain kykene hyödyntämään uusia julkaisualustoja, arvelee pitkän linjan kustannusjohtaja. Sen sijaan käsite “kirjan myllerrys” ei saa häntä maalaamaan piruja seinälle. Muutos ei ole dramaattinen. Uudet kustantajat, jotka osaavat hyödyntää uusia alustoja, eivät ole vanhoja kustantamoja vaan pääsääntöisesti kirjoittaen Suomen ulkopuolelta tuleviin “alustoihin”. Se miksi näin tapahtuu on diffuusinen ilmiö sekin ja kertoo suomalaisten hitaudesta reagoida tässä globaalissa kilpailussa. Meillä on tuhansia ja taas tuhansia hyviä kirjoittajia ja kuvataiteilijoita, muusikkoja, mutta ei yhtään kunnollista alustojen rakentajaa. Me käytämme muiden meille rakentamia yhteisömedioiden, kansalaismedioiden, sosiaalisten medioiden jne. alustoja. Siinä vanha media jarruttaa uuden median syntyä ja pitää yllä omaa konventiotaan ja talouttaan. Verotus kulkee keulilla Saman päivän medioissa kerrotaan, kuinka Lappiin olisi jäämässä neljä verotoimistoa ja lakkautettavia ovat vaikkapa kaikki Länsi-Lapin toimistot Ylitorniosta, Pellosta, Kittilästä ja Muoniosta sekä Rovaniemen toimistoa vaille kaikki Posion pohjoispuolelta, siis Sallasta, Kemijärveltä, Sodankylästä jne. Ivalossa toimisto päivystäisi kahtena päivänä viikossa. Kun ei ole veronmaksajia, mihin tarvita verotoimistojakaan? Sama pätee kirjastoihin ja muihin julkisiin palveluihin, ulkomaisten kaivosyhtiöiden toiminnan seurantaan, luonnonvarojen käyttöön maahan sidottuina areaalisina elinkeinoina. Niitä ei ole edes seurattu, on vain saneerattu tutkijoita luonnonvaralaitosten osaamiskeskuksista. Vihreät keskittyivät metropolipolitiikkaan ja saivat agraarin keskustapuolueen mukaansa. Tässä kilpailussa katosi samalla vanha kansallinen aatteellisuus ja sen henkiset voimavarat maakunnistamme. Alueellisia henkiä ylläpitävä kirjallisuus tuomittiin toisen luokan puuhasteluksi, kuten Reenpää aivan oikein on havainnut. Sama koskee toki myös kansallista kirjallisuutta. Syy vain ei ole individualismissa vaan globalisaatiossa ja sen tuottamassa juurettomassa, modernin yhteiskunnan nomadikulttuurissa sekä “alustassa“, joka ei ole suomalainen. Kirjoittajana en voi tienata tänään enää euroakaan. Ei sellainen ryöstöviljely kapitalismissa kannata ja johtaa luonnollisesti lopulta mediatalojen vararikkoon oli alusta mikä tahansa. Kun ainut, joka on kyvykäs ylläpitämään omaa alustaansa on verottaja ja kulttuurin ulkopuoliset palvelut, mediayhteiskunnan tärkein verenkierto on täysin hapetonta. Kun omistajasuvut ovat väärällä vuosituhannella syntyneitä, 90-vuotta täyttäviä, 2010-luvun ideat eivät ote syntyäkseen eikä niille löydy rahoittajia. Näin kultakaivoksemme siirtyvä kansainväliseen käyttöön ja hyväksymme sen alusmaan kansalaisina. Emme arvosta kirjoittamista yhteiskunnassa, jossa kaikki mitataan kuitenkin rahassa. Kirjoittamisesta ei makseta enää mitään ja Wikipedia tuottaa tieto sekin ilmaiseksi. Palkkasoturin elämää Kamalaa leijonat, kamalaa kertovat mediat leijonien otteista ensin Kanadaa ja sitten Yhdysvaltoja vastaan. Kun pelaajat ovat joko NHL:n kiekkokansalta verotaalansa hankkivia tai Venäjällä pelaavia, kansallinen tunne ja aatteen palo on ahtaalla silloin, kun vastassa ovat pelikaverit ja usein paremmin palkatut rymistelijät työpaikalta Atlantin takaa. Kun ministerit puhuvat, jakolinja on globaalin ja lokaalin välillä ja lokalistit ovat juntteja suomalasia. Miten tässä ilmapiirissä kansallista projektia voisi sytyttää urheilun ohi kulttuurissa? Senhän jos minkä kuuluisi olla Reenpäänkin mukaan juuri kehityksen eturintamassa, muutoksen airut, siis globalisti ja samalla eurouskova ihminen, modernin ajan juureton kulkuri. Olemme hukanneet oleellisen ja maksamme roskasta, mainoksista ja ilmoituksista. Mittaamme kuinka paljon heitämme roskaruokaamme roskiin. Kun arvot menivät päälaelleen, normit muuttuivat, katosivat myös eettiset ihanteet ja moraali. Kun arvostimme globalisaatiota, euroa, sen mukana levisi meille myös välimereinen tapa ajatella, kodittoman modernin pelurin ja nomadin maailmakuva ilman identiteettiä mihinkään. Sillä asenteella ei menesty Pohjolan pakkasissa. Junat alkoivat myöhästellä, sähköt olivat poikki jokaisen myrskyn jälkeen ja kaivokset muuttuivat myrkkyaltaiksi nekin. Väärin valittu projekti Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen kirjoittaa (HS 14.5) protestimielialan purkautuva Kreikan ja Ranskan vaaleissa ja että Euroopassa ei ole enää luottamusta valittuun kriisipolitiikkaan. Euroopalla on pahin edessä. Kun usko tulevaan puuttuu ja euro oli lopulta epäonnistunut projekti, on väärin, että EU pyrkii sosialisoimaan velat, kirjoittaa Kanniainen. Näin on kirjoitettu aiemminkin ja tuloksena oli Suomessa jytky. Pohjoisen luonnonvaroihin ja kaivoksiin puuttuvat hallituspuolueemme ja ongelmana näyttäisi olevan kadonnut osaaminen, jonka taustalla olivat taas ylioptimistiset odotukset sellaisista hankkeista, jotka ovat ohittaneet kansallisten luonnonvarojemme käytön. Kun Nokia paloi öljyporauslauttana, se oli herätys meille mutta liian myöhään. Kun luonnonvaraosaaminen katosi Suomesta, sen taustalla on koko kansallisen projektin kadottaminen, oma identiteettimme, sen hukkaaminen. Miksi kulttuuri, teolliset laitoksemme luonnonvarataloudessa, maahan sidotuissa elinkeinoissa, toimisivat paremmin kuin kirja, jolla ei ole enää puolustettavana sellaista aatetta, jonka tuloksena syntyisivät Reenpään peräänkuuluttamat tulenkantajat ja modernistit? Mihin globalistit, markkinatalouden kasvottomat pelurit ja kodittomat irtolaiset, oman aikamme nomadit ja kulkurit, niitä kaipaisivat? Kaivoksia ei voi siirtää Kiinaan eikä peltoja ja metsiämme paketoida muuttajien mukana uuden modernin nomadin matkaeväiksi. Oli siis muutettava sääntöjä, normeja ja moraaleja sekä lakejamme. Kreikkalaiset olisivat voineet tehdä islantilaisten tapaan devalvaation omalla valuutallaan, jos heillä sellainen olisi nyt käytössä.