Kansalainen Klazomeniasta

Olvin lonkeromainos viittaa kannabikseen, kertovat mediamme tänään. Tarkistan asian ja googlaan Olvin mainoksen “legualize” saadakseni vastuksen. “Did you mean “legalize” kysyy hakukone. Tämä jälkimmäinen viittaa kannabikseen. Oikeammin tapaan pyrkiä vapauttamaan kannabis. Olvin markkinoijat eivät ole käyneet googlaamassa mainostaan. Uskokoon ken voi. Mielikuvien maailma Mitä mielikuvat meille merkitsevät ja käytetäänkö niitä kaiken aikaa mainonnassa? Onko juuri mielikuvaa lähellä oleva mielikuvitus osa luovaa mainontaa ja Samsungin uusin superpilotti tarkoitettu tähän käyttöön? Hävisikö Nokia Samsungille juuri kognitiivisessa psykologiassa ja hahmottiko se kilpailutilanteensa väärin? Kilpailussa kaikki keinot ovat luvallisia ja luvattomat keinot erityisen houkuttelevia. Kun Guggenheim käynnisti keskustelun Helsingistä museonsa paikkana, tätä keskustelua edistivät etenkin hankkeen vastustajat. Poliittinen rintamalinjakin on tuttu jopa agraarin Suomen maaseutupitäjistämme 1970-luvulta. Kulttuuria ja uutta kannattavat kirkkoherra, apteekkari, lääkäri ja kunnanjohtaja. Ainoat maaseutupitäjän akateemiset ja vähän varakkaammat Helsingin viime vuosien sisään muuttajat ja tietysti ruotsalaiset. Hanketta vastustivat duunarit, köyhät ja syrjäytyneet, poliittisen siiven vähäosaiset ja aiheella pelaavat viimeiseen asti vihreät, poliittisen kentän paikkaansa hakevat vallankäyttäjät maaseutumaisessa Helsingissä. Kuhmossa päätös olisi ollut toinen. Ei määrä ratkaisen vaan laatu, innovaation ensiomaksujat ja idean ymmärtäjät. Sarkofagi on tarkoitettu säilyttämään ja kertomaan meistä. Köyhät meillä ovat aina joukossamme. Titanic ei unohdu Guggenheim menehtyi Titanicin hukkumisen myötä, mutta elää vahvasti mielikuvissamme ja on kohta nimekkäin tuon onnettomuuden uhreista. Uuden hankkeen vetäjä ja luova innovaattori on taitava vasta silloin, kun hän saa myös konservatiivit ja hitaat jälkiomaksujat hankkeensa puuhamiehiksi ja naisiksi työntämässä uutta ideaa, vastustaen sitä henkeen ja vereen, sekä tuoden sen esille kuin kannabista vastustavat Olvin uuden siiderin vähäjärkiset myyjät, nutturapäiset naiset, kukkahatulliset. Suomen politiikan ikivihreä Paavo Väyrynen osaa parhaiten mielikuvamainonnan ja nousee otsikoihin juuri negatiivisen työntövoimansa avulla. Kun muuta uutista ei ole Väyrynen tulee ja ottaa itselleen aseman johtavana media-ajan poliitikkona säilyttäen asemansa vuosikymmenet. Vain Ilkka Kanerva kykenee siinä hieman ponnistelemaan mukana ja kertoo kuinka miehen herkän sielun sisällä käy jälleen myrsky. Kaikki nämä mediamaailman ikuiset kiintotähdet ohittaa kuitenkin jo liki lapsena median pyöritykseen joutunut Matti Nykänen. Matti Nykänen on vienyt mediamaailmaamme valittaen kuinka se juuri vie häntä ja hän on kohde jota herkkä sielu heiluttaa, nyt muutkin kuin nutturapäiset naiset. Gonzo muutti kaiken Kilpailu julkisuudesta on saanut sairaita piirteitä. Mediamaailman julkisuudessa jotkut ovat valmiina tekemään sellaista, jossa juuri työntävien voimien negatiivisuus tuottaa surullisia mielleyhtymiä. Gonzo -journalismi syntyi ja yleistyi juuri hetkellä, jolloin sivuraiteita hakevan tyhjänpuhumisen rajoja mitattiin. Syntyi kieli ja sen uudet käsitteet, joita internet ja sen uudet välineet ovat luoneet määrättömän määrän lisää ja uutisoinnin anti alkoi jäädä vähäiseksi, pienten sivupolkujen esittelyksi. Enää ei uutiskynnystä voi ylittää kertomalla kuinka ilmastomuutoksen katastrofin pahimmat aiheuttajat ovat synnyttävät äidit, takavuosien huomiota kalastavan Pentti Linkolan tapaan. Linkolan on löydettävä jotain paljon rajumpaa. Mies on vanhentunut. Mielikuvamaailman ja mielikuvituksen liittäminen toisiinsa osana internetin ja sähköisen mainonnan keinoja yhdisti virtuaalisen maailman todelliseen. Aikuinen ihminen, poliittisen pelin tunteva, ei eksy siinä samalla tavalla kuin pieni lapsi, jolle ikivanhat käsitteet ja niiden viljely on väärän viestin antava. Historia ja ajaton viesti menivät päällekkäin pohtimatta seurausta lainkaan. Moraali ja sitä kannatteleva normi katosivat nekin tämän käytännön seurauksena. Nuorelle ei jäänyt aikaa pohtia syyn ja seurauksen lakeja, järkeillä tekojaan ja niiden seurauksia. Matti Nykäselle se ei ollut tarpeen. Ei myöskään Paavo Väyryselle tai Ilkka Kanervalle. Näin heistä tuli roolimalleja. Narsismin häiriöistä tuli tapa saada sellaista, mitä aiemmin hävettiin, joka oli tuomittavaa, normien ja moraalin vastaista. Näin yleistyi myös kiusaaminen, rikollinen tapa edistää omia tavoitteitaan. Kun normit ja moraali katoavat yhdeltä suunnalta, katoavat ne toiseltakin. Kun yhtä kuolemansyntiä ei enää ole, ei ole muitakaan. Normistomme kun perustuu lakiin, joka on paljolti luterilaisen kirkon kautta hyväksyttyä Vanhan ja Uuden testamenttien tuotetta. Vanhat ismit romukoppaan Näin vaikkapa käsitteet ismeistä hämärtyivät, eikä nuori äänestäjä kyennyt erottamaan toisistaan sosialismia, kapitalismia, liberalismia, korporativismia jne. Aiemmin Kari Suomalaisen välittämässä mielikuvien maailmassa kypäräpäinen ja lihava Kokoomus Raamattua kantaen vaihtoi asunsa luunlaihan demarihahmon kanssa työväenliikkeen edustajana hänkin. Kun nuorilta kysyttiin kuka on Suomen tunnetuin diplomaatti, mutta ei kuitenkaan Martti Ahtisaari vaan nainen, vastauksena oli Pähkinäsaaren Rauha. Naurun sijaan asia otettiin vakavasti. Rauha Pähkinäsaari oli nutturapäinen nainen. Ja miksi ei olisi ollut maassa, jolla ei ollut enää historiaa lainkaan. Vain tämä hetki, laajentunut nykyisyys ja tuntematon tulevaisuus, pätkätyöt ja syrjäytyminen. Samoin käsitteet ironia, satiiri ja sarkasmi alkoivat kadota ja muuttua eikä niitä ymmärretty kuten symbolirakenteet aiemmin oli opittu ymmärtämään. Heideggerin filosofia oli muutamalla sanalla kuvattu googlaten ja fenomenologia oli saanut uudet osaajansa, uuden media-ajan filosofit, teosofit ja teologit. Kolme riviä riitti tuon filosofian kuvaukseen. Yksi sivu oli jo liikkaa. Kyky lukea ja ymmärtää tuhansien sivujen vaikeaa tekstiä katosi samalla kun tekstiviestit tulivat yhä vain lyhyemmiksi. Uuden kaivoksen rakentajat Kun maailma muuttui ajattomaksi ja paikattomaksi, käsitteet suuri ja pieni menettivät nekin merkityksensä. Ihmiset saattoivat elää Metusalemin ikäiseksi ja joku niin väittääkin. Puhuttiin tuhatvuotisista sieluista. Kun fiktio ja fakta eivät erottuneet enää toisistaan syntyi maailmankuvia, joiden ankkurointi historiaan, lineaariseen kokemukseen ja paikkaan sidottuun regionaaliseen alkoi kadota sekin. Oli vain spatiaalisia ja mentaaleja maailmoja, fiktiivistä ja virtuaalista kerrontaa, hurahtaneitten ihmisten maailmankuvia. Kun luonnontieteet ja niiden merkitys alkoi hämärtyä ja muuttua osaksi fiktiivistä sekä virtuaalista tiedettä, taidetta ja kulttuuria, jolla ei ollut ikivanhaa geeneihimme sidottua perustaa, aksiomaattista osaamista taustalla, maata alkoivat vallata uuden media-ajan kaivosten rakentajat ja kairata miljoonien vuosien ikäistä kallioperäämme hakien tuhansia näytteitä pitkin Itä- ja Pohjois-Suomen korpia, asumattomia jänkiämme uusien karttojen opastamana kulkien ja luontoa nuuskien. Emme edes tienneet mistä on kysymys. Kun uusi kaivos syntyi, se tuotti enemmän myrkkyjä kuin puhdasta louhittua malmia ja nämä myrkyt levisivät pitkin laajoja soisia lakeuksiamme ja vesijättömaita, josta turve oli rouhittu pois ja poltettu päätyen lopulta puroihin, jokiin ja järvialtaisiin. Linnut kuolivat joukoittain vaiheessa, jolloin pienempi eliöstö oli jo kadonnut. Ei tällainen uutinen Helsingissä ketään kiinnostanut. Miksi olisi kiinnostanut? Mayakansan kohtalo Uuden mediamaailman kansa oli onneton osakkeittensa hinnan romahduksista Nokian ja kaivososakkeiden joutuessa alusmaan riistossa alamäkeen. Kun vanhaa osaamistamme, tiedettä ja sen juuria oli karsittu rajulla kädellä ja korvattu se fiktiivisellä tarinankerronnalla, hävitimme lopulta itse itsemme ja oman ympäristömme. Saimme Mayakansan kohtalon kun odotimme kokonaan muunlaista loppua. Kun kehno ja huono uutinen oli jopa parempi kuin positiivinen ja palkitseva, kilpailuyhteiskunnan palkinnot haettiin työntävien voimien tuotteina, moraalittomasti. Tästä ilmiöstä oli kirjoitettu paljon, mutta ei suomeksi ja suomalaisille. Ne kirjoitukset oli haudattu ja sensuroitu. Sensuroija vei turpeen ja myrkytti vetemme, rakensi jokemme, lopetti luonnonvarojen kesävään käyttöön perustuvan taloutemme. Mitä kiinnostavaa siinä olisi ollut? Kun maahan rakennettiin hallitusta, jonka tehtävänä oli viedä maata kohti Eurooppaa ja euroa, pääministerinä oli Esko Aho. Kun maata vietiin kohti Lahden dopingskandaaleja, hiihtoliittoa veti Esko Aho. Kun maata koetteli Nokian kauhistukset ja romahdus, Nokian hallituksessa istui Esko Aho. Se oli sattuma. Maassa, jossa sattuma on tärkein tapa kuvata omat epäonniset historian kylmät tosiasiat muuttuu lopulta ajopuuksi. Hyväksyä tämä, oma lahjattomuus, laiskuus, toistuvat virheet, moraalikato normien kadottua ensin ja olla opportunisti ihmisenä, on osa kuolemansyntejämme. Kutsumme sitä pragmatismiksi. Se ei ole filosofia ensinkään vaan elämäntapa ja maailmankuva. Paidan vaihtajat Suomalainen sattuma on samanlainen kuin Fäärsaaren maajoukkuepelaaja Paul Thomas Damin paidanvaihdot. Hän vaihtoi paitaa ottelun välisessä seremoniassa vuonna 2003 englantilaisen, Boltonissa pelaavan Fabice Muamban kanssa, sekä myöhemmin vuonna 2008 maaottelussa italialaisen Piernario Mavosinin kanssa. Nyt me tiedämme kuinka molemmat Paul Thomas Damin kanssa paitaa vaihtaneet saivat sydänkohtauksen menneen vuoden liigapeleissään. Ei pidä mennä vaihtamaan paitaansa Thoman Damin kanssa. Sitä seuraa sarkofagi. Nimekkäin Paita löytyy kuitenkin Perun rannikolta, Piuran alueelta, Paidan provinssista. Kirjoitin tästä Perun rannikon satamakaupungista kirjassani Arctic Babylon ja sen lähellä sijaitsevasta kylästä Klazomene. Jälkimmäinen oli minulle nimenä fiktiivinen ja käytin sitä jo vuonna 1982 kirjani käsikirjoituksessa “Kansalainen Klazomenesta“. Se jäi julkaisematta Kalevan kirjapainon ylläpitämän kustantamon tehdessä konkurssin. WSOY ei julkaissut ja teki konkurssi sekin. Kirjan lopusta ja alusta tekstiä lainannut kirjailija, pilkallisesti aiheesta huumoria tehnyt, halvautui. Se oli sattuma. Anaxagoraan ja Apollon Klazomenai Klazomenai kaupunkina viittaa Kreikkaan. Se tunnetaan rikkaasta mytologiastaan ja historiasta, jossa mukana on mm. jumalhahmoista Apollo. Klazomenai oli Apollon kotikaupunki talvisin ja joutsenet tapa liikkua. Klazomenai tuli minulle tutuksi paljon myöhemmin kun siitä kirjoitin. Se oli sattumaa. Tarvittiin Google keksintönä neljännesvuosisata myöhemmin. Tässä kaupungissa syntyi myös Anaxagoras, aikansa suurin matemaatikko ja tähtitieteilijä, filosofi 500 ennen Kristusta. Anaxagoras ei oikein luottanut aisteihin vaan korosti järjen ääntä yli kaiken. Mielen liikkeet ja ihmisen harhat askarruttivat aikansa yhtä suurinta neroa. Olemme tässä ajattelussa yksimielisiä. Klazomenai tunnetaan usein juuri Anaxagoraan Klazomenaina. Näin vaikka kaupungissa vaikutti myös Aristotele ja se oli kasvavan finanssimaailman keskus sekä rahatalouden pohdinnan keskeinen ydin Kreikassa ennen ajanlaskumme alkua. Kreikan tapa tehdä konkurssi oli minulle vieras vuonna 1982. Kreikan osuus suomalaisten elämän oli tuolloin vaikeasti arvattavissa. Mutta kirjoittaa siitä saattoi käsitteellä “Kansalainen Klazomenesta”. Aleksanteri Suuri oli yksi sen valloittajista ja kaupunki liittyi historiaan tänään, uudella tavalla, kuten vuonna 1982 kirjoitin ja myös Perun kautta, Mayakansan historiaa mukaillen. Tietämättä oikein miksi niin kirjoitin. Monelle kirjoittaminen on liki pakkomielle. Se mistä kirjoitat ei ole tiedossa silloin, kun edessä on tyhjä arkki. Tärkeintä ei ole mitä kirjoitat, kunhan kirjoitat. Mieluiten joka päivä ja viisi liuskaa päivässä. Joskus enemmän, joskus ehkä vähemmänkin. Tällöin joudut lukemaan kymmenkertaisen määrän, ehkä satakertaisen. Myöhemmin kyllä tiedät ja ymmärrät miksi kirjoitit ja miksi luit. Klazomenian sarkofagit Oliiviöljyn ohella Klazomenia tunnetaan terrakotta sarkofageistaan. Nykyisin nämä eivät ole vain säiliöitä muumioille. Tsernobylin ydinreaktori on päällystetty betoniselle sarkofagilla. Onnettomuus tuli paljon sen jälkeen kun olin tekstini kirjoittanut. Tämä onnettomuus tuli kello kaulassa. Paita kaupunkina Klazomenen kylän kupeessa, vajaan 60 kilometrin etäisyydellä Limasta, tunnetaan taas vaikkapa Simon Bolivaran ja Manuela Saenzen syntymäkaupunkina. Humphrey Bogart ja elokuva “Dash Passage” liittyy tähän Perun kolmanneksi suurimpaan, noin 100 000 asukkaan satamakaupunkiin ja myös 1980-luvun leffa, Kuolleet miehet eivät paitaa tarvitse. Paidan vaihtajat eivät paitojaan kaipaa. Tuo kertomus on osa kirjoitustani, jossa mukana on myös löydöksiä ikivanhasta ennustuksesta, joka ei ollut ajankohtainen vuonna 1982. “Kansalainen Klazomenesta” ja myöhemmin “Arctic Babylon” tulivat ajankohtaisiksi vasta vuosikymmenten kuluttua. Ne tulivat ajankohtaiseksi vasta 2000-luvun puolella ja Mayakansa ennusteina sekä Euron kriisinä, valuvikoina. Vuonna 1982 ne olivat minulle tyystin vieraita, luonnollisesti. Kreikka ja Klazomenai ajautuivat kriisiin vasta liki kolme vuosikymmentä myöhemmin. Samalla niistä tuli ajankohtaisia myös Suomelle. Vuonna 1982 emme puhuneet EU:n jäsenyydestä. Kustantajaa eivät kiinnosta kuin juuri ajassa liikkuvat ilmiöt. Kolme vuosikymmentä on aivan liian pitkä matka. Se, että teemme valintamme lukematta tai ymmärtämättä lukemaamme, hylkäämme oleellisen ja valikoimme viihteen, on oma valintamme. Ne ovat oman kirjapainomme, lukemiemme kirjojen ja oman symbolijärjestelmämme valintoja, jossa näyttelemme itse pääosaa ja nyt viihteen parissa elämämme kuluttaen. Harva kirjoittaja voi tietää, onko hänen kirjoittamansa totta tulevaisuudessa ja miten se vaikuttaa toteutuessaan tieteenä, taiteena, lyyrisenä tai proosana, onomatopoeettisena kielenä, fiktiona tai näitä kaikkia keskenään yhdistellen. Käydessäsi Keijo Koskimiehen järjestämässä kirjalöytö Outletissa Forssassa, tärkeää ei ole se mitä ostat, mitä luet, kunhan luet.