Sattuman satoa

Kari Hotakainen joutui kuolonkolariin tiellä joka on minulle kovin tuttu ja paikassa jossa olen joutunut väistelemään hirviä Rengosta hieman Hämeenlinnan suuntaan. Hotakainen on toipumassa onnettomuudesta, mutta hänen kaistalleen ajautuneet eivät vammoistaan toipuneet. “Harmittava takaisku” on Hotakaisen ensimmäisen runokokoelman nimi.

Rautalammin reitti

Hotakainen on Finlandialla palkittu ja kirjat ovat päätyneet myös elokuviksi. Syntyjään hän on Rautalammilta, Pohjois-Savon luoteiskolkasta. Ajan sen läpi tuon tuosta matkalla pohjoiseen. Pysähdyn usein Jyväskylän ja Kuopion välillä, poikkean tieltä numero 69 ja tutustun kokkatoiminnan tuloksiin. Sillä syrjäinen kunta pyrkii pitämään syrjäytymisen kurissa ja ihmiset kiinni työn syrjässä. Sitä ei voi olla kokkatalossa käyden arvostamatta. Tänään kunta katselee Kuopion suuntaan.

Rautalammin 3500 asukaan kunta täytti juuri 450 vuotta ja kävin sitä juhlaa seuraamassa, tutustumassa Hotakaisen lapsuuden maisemiin. Pidän hänen kirjoistaan ja etenkin nuoruuden hengentöistä, runoista ja lapsille tarkoitetuista. Nautin Hotakaisen rinnastuksista ja savolaisesta huumorista, toimittajan työtä tehneen tavasta kertoa tarinaansa. “Juoksuhaudantie“, “Huolimattomat” ja “Ihmisen osa”, “Jumalan sana” ovat kuitenkin kovin erilaista kerrontaa kuin aiemmin syntyneet “Buster Keaton” ja “Syntisäkki“. Kuunnelmana “Keihäänheittäjä” ja “Sitten kun kaikki on ohi“, jäivät mieltä vaivaamaan. Hotakaisella on kyky kiusata lukijaansa pitkään.

Runoista ensimmäinen kokoelma “Harmittava takaisku” voi olla kenen tahansa kohtalona ja tulla vastaan suoralla tiellä Rengon pitäjässä. Siinä on mukana jo Hotakaiselle tyypillistä surumielisyyttä, jossa hyvältä voi näyttää myös ilman paitaa ja etenkin silloin.

Yllättävä onnettomuus muuttaa ihmistä. Toivon Hotakaiselle pikaista toipumista. Toipumisen voi käynnistää pohtimalla ihmisen osaa, Jumalan sanaa ja Iisakin kirkkoa.
Kuka kukin on kansallisteatterin esittämänä on lopulta yhdentekevää, nokkakolarin osuessa kohdalle.

Kuollut mies kummittelee

Williard Mitt Romney on Hotakaista kymmenen vuotta vanhempi. Hän joutui kuolonkolariin kesäkuussa vuonna 1968 lähellä Bordeauxin kaupunkia Bernos-Beaulaxissa Ranskassa. Paikalle saapunut poliisi totesi Mitt Romneyn, mormonilähetyssaarnaajan, kuolleeksi. Tämä tieto merkittiin passiin.

Olen tuon tienpätkän ajanut minäkin. Se on arvaamaton. Aivan muuta kuin ajaen Forssasta Rengon kautta Hämeenlinnaan. Sen rehevyyttä on vaikea kuvata. Maakunnan tuotteet ovat maailmankuuluja. Niitä ei pidä muualla kopioida.

Mitt Romney ei suostunut kuolemaan. Sen sijaan hänen vierellään istunut Leola Andersson menehtyi tuossa nokkakolarissa. Mitt Romney toipui pikaisesti ja meni seuraavana vuonna naimisiin lukioihastuksensa Ann Davisin kanssa ja heillä on nyt viisi poikaa.

Mitt Romney taistelee juuri nyt paikasta republikaanien presidenttiehdokkaaksi supertiistain kymmenessä osavaltiovaalissa. Vuonna 2007 Romney luopui kampanjastaan juuri supertiistain jälkeen käytettyään siihen tuossa vaiheessa noin 90 miljoonan dollaria, joista 35 miljoonaa oli hänen omia varojaan. Hän seuraa tässä leikissä isänsä jälkiä.

Monen sukupolven mormoniketju

Mitt Romney ei ole köyhä ehdokas ensinkään. Moni keskiluokkainen ja työväestön edustaja pitääkin häntä vain rikkaiden ehdokkaana. Loanheitto on ollut tolkutonta. Romneyn tausta on kaikkea muuta kuin perinteinen.

Mormonitausta on Romneyn suvun pitkä ja katkeamaton tausta. Hän on tavoitellut etenkin kristillisen oikeiston ääniä ja hänet opittiin tuntemaan konservatiivisista kannanotoista kantasolututkimukseen, aborttiin, ehkäisypillereihin ja homoseksuaalien oikeuksiin. Tosin hän on myös pyörtänyt mielipiteitään.

Mitt Romneyn isoisänisä joutui aikanaan pakenemaan Yhdysvalloista Sierra Madren vuoristoon Meksikoon. Tunnen tuota seutua hieman siinä missä Ranskan etenkin Bordeuxin Espanjan puoleista maaseutua ja myös teitä kohti Montpellierin Agropolista ja matkalla kohti Monacoa.

Olemme kiistelleet usein kilvan siitä kumman rakenteet ovat maailmalla sopivampia. Suomalainen verkottuva ja klusterirakenteistaan tunnettuko vaiko heidän elitistisempi ja perinteinen tiedepuistomallinsa. Kiistely on ollut kovin veljellistä ja mukana ovat olleet toki myös Yhdysvaltain ja Meksikon edustajat, yhteiset ystävämme Etelä-Amerikasta. Kanadan Agropolis ja Saint-Hyachinthen edustajat ovat mukana matkalla kohti Quebecin ikimuistoista tietä rekkakuskeineen. Se on tylsin tie jonka olen ajanut Montrealista lähtien kevättalven loskakelillä etsien kongressipaikan motelliani.

Obama saa etumatkaa koko ajan

Meksikolaiset takavarikoivat aikanaan jenkkien maat ja myös Mitt Romneyn isovanhemmat palasivat nykyiseen kotimaahansa liki varattomina. Isä taas alkoi menestyä terästeollisuuden ja myöhemmin Detroitin autoteollisuuden nokkamiehenä. Nykyisin kaupunki on kaikkea muuta kuin varakas ja Mitt Romney oli hävitä jopa kotivaltiossaan ja juuri tällä hetkellä hän olisi häviämässä prosentin kymmenyksen Ohion tärkeässä osavaltiossa Risk Santoriumille.

Mitt Romneyn onnettomuudessa Ranskassa vastapuolen autoa ajoi todennäköisesti juovuksissa ollut katolinen pappi. Häntä ei viety oikeuteen. Mormonikirkolle oli ja on tänäänkin oleellista pitää ongelmattomat suhteet Ranskaan.

Uskonto on arvokkainta mitä mormoneilla on ja julkisivu toimii näyteikkunana. Mitt Romney tunnetaan myös henkilönä, joka rohkeni näkyvästi uhata mormonihierarkiassa ylempää vastustaessaan lääkärin suosittelemaa aborttia jo viisi lasta synnyttäneelle naiselle. Romneyn tausta on mormoniseurakunnan johtajana kiintoisa ja siinä on samaa fundamentaalista kiihkoa kuin taannoin syvästi uskonnollinen baptisti Jimmy Carterin tempauksissa.

Värittömät protestantit

On usein pohdittu miksi Yhdysvaltain näkyvimmässä politiikassa protestanteilla, ja etenkin luterilaisilla, ei ole ollut erityistä asemaa. Tämä luterilaisten poissaolo on tyypillistä myös muissa medioita kiinnostavissa amerikkalaisissa Hollywood -elämän tuotteissa. Vain ritari ässä on päässyt näkyvämmin esille. Yhtenä syynä on pidetty luterilaisuuden kaiken keskinkertaistavaa elämää, viileää pohdintaa, jossa vältellään sellaisia draaman kaaria, joita muut kulttuurit ovat helposti tuottamassa. Sanalla sanoen tylsyys on syy miksi pohjoismainen tai saksalainen maailma ei oikein vetoa amerikkalaiseen mentaliteettiin. Selitys ei ole aivan kehno.

Romney on Stanfordin ja Harvardin yliopistojen tuote. Hän on kauppatieteitä opiskellut lakimies ja sen havaitsee kyllä hänen puheissaan nykyisin pikemminkin kuin mormonitaustan. Muutamat pimeät hetket elämänkerrassa eivät tee oikeutta hänelle ja mustamaalaus on kolumnistien ja elämänkertakirjoittajien työtä Yhdysvalloissa.

Oman aikamme ironiaan kuuluu epäily siitä, onko yhteiskunta vielä todella oikeudenmukainen. Yhteiskunta on alkanut kiihtyvällä vauhdilla polarisoitua ja muuttua mustavalkoiseksi. Juuri nyt Suomessa on käynnissä prosessi, jossa etenkin presidentillä on arvojohtajan paikka avoinna. Meiltä puuttuvat poliitikot, jotka uskaltavat ottaa vastuun kipeistä asioistamme, psykososiaalisista ongelmistamme ja absurdeista uutisista, syrjäytymisestä, kiusanteon vahingoista.