Hybridiyhteiskunnan virtuaali moraali

Moraalista on tullut medioissamme keskeinen käsite ja sen viljelijöitä näyttäisivät olevan ikääntyvän kansakunnan konservatiivisiksi muuttuvat suuret ikäluokat ja näiden mediat. Se ei näyttäisi olevan luonteeltaan niinkään sosiologista tai uskonnollista, perinteisiin moraaliteorioihin ohjaavaa, kuin pikemminkin vanhaa ateistista eksistentialismin II maailmansodan jälkeistä moraalista krapulaa muistuttavaa tai ekofilosofista pohdintaa sekä uuskonservatiivista globaalia utilitarismia.

Dualistinen maailmankuva oikeasta ja väärästä

Moraalilla tarkoitetaan uusmedioissamme käsitystämme oikeasta tai väärästä, normatiivista tapaamme toimia mielestämme joko oikein tai väärin. Käsite “moraali” (mos) tulee latinan kielestä ja tarkoittaa tapaa tai käyttäytymismallia ja etiikka (ethos) lähinnä tottumusta tai tapaa, yleisessä kielenkäytössä eettisiä normeja tai moraalisääntöjä. Käytännössä niitä käytetään rinnakkain liki synonyymeinä.

Suomen Kuvalehti (SK 17.2) kertoo viimeisimmässä numerossaan suomen kielen omaperäisestä sanastosta, jossa lainojakin on hankala tunnistaa sellaisiksi. Kieli muuttuu ja sitä muutosta moralisoidaan, paheksutaan. Paheksunta miellyttää konservatiiveja, muut tuota lehteä eivät luekaan kuin iäkkäät ylemmän keskiluokan suuret vanhenevat ikäluokat. He sinne kirjoittavatkin tosilleen, moralisoivat menoa sosiaalisissa medioissamme emotionaalisena ahdistuksena omasta osaamattomuudestaan, kyvystä pysyä mukana muutoksen vauhdissa.

Globaalissa viestinnässä nuori joutuu korjaamaan kielensä puutteita

Meiltä puuttuvat kokonaan kielestämme sukupuolen ilmaisevat pronominit, epämääräiset tai määräiset artikkelit, aspektuaaliset verbit mutta verbitaivuttelu on sitäkin rikkaampaa ja sanajärjestyskin kohtuullisen vapaa ja koko ajan kielemme on muutostilassa, josta konservatiivisin osa kansasta on huolissaan, puhuu tässäkin yhteydessä moraalikadosta. Tällaiset yhdyssanat ovat kielellemme tyypillisiä viidentoista sijamuodon rinnalla. Niitä ulkopuolinen ei oikein ymmärrä kulttuurivaihdossa ja koneet kielen kääntäjinä tekevät virheitä. Siis kääntäessään näitä partisiiveja, illatiiveja ja adessiiveja, joita opettelimme joskus ulkoa, emmekä nyt välitä rahtuakaan niiden oikean käytön kadotessa. Kunhan kielemme jotenkin tulee ymmärretyksi koneiden kääntämänä.

Moraali viittaa moraaliseen luonteeseen mutta myös käsitteeseen moralismi. Moraali ei ole enää virtuaalimaailmassamme pelkkä keino selviytyä yhteisöelämässämme, väline toteuttaa hyvin omaa ja “lauman” etua, vaan myös joillakin konservatiiveilla kaiken muun ylittävä asia. Tällainen konservatiivinen ihminen, yhteisö, viestintä voi asettaa kaikki teot, minkä tahansa tosiasian, arvoista ja normeista johdetuiksi. Näin siitäkin huolimatta että Humen lain mukaan tosiasioita ei voi johtaa arvoista ja normeista. Moraali on itsenäinen käsite evoluutiosta. Se on evoluution tuote, muuttuu toiseksi kulttuurin ja yhteiskunnan muuttuessa. Se ei ole evoluutio itse, sitä ohjaava apparaatti. Ylimysvalta, kirkkovalta, mediavalta vain käyttävät sitä oman valtansa pönkittäjänä, ovat aina käyttäneet.

Moralismi on ahdasmielisyyttä - arvokonservatismia

Yleiskielessä ja arjen filosofiassa moralismi viittaa arvokonservatismiin ja ahdasmielisyyteen. Kun mediayhteiskunnassamme avaan printtimedian, tiedän törmääväni arvokonservatismiin jo aiheiden valinnassa. Sellainen on kauhistelu kielen muuttuessa, kuntien kadotessa, rajojen hävitessä ja Kreikan kohtaloissa sekä islamistien kuvauksessa. Vanhoillinen, rajoittava suhtautuminen etenkin seksuaalisuuteen olivat tyypillisiä moralismiin liittyviä 1960-luvun teemoja ja niiden esittelyä medioissamme. Ei nyt oikein enää.

Aiemmin moralismiin liittyi halveksiva sävy, jota nyt hieman häveten vältellään. Se on antanut tilaa toisten elämään puuttumiseen ja sen paheksumiseen, on tullut osaksi uuden aristokraattisena itseään pitävän eliitin käyttäytymistä. Se muistuttaa 1600-luvun lopun klassismia ja 1800-luvun viktoriaanista moralismia. Kardinaali Richelieun aikana tavoitteena oli absoluuttinen keskitetty valta, jossa oleellista oli lojaalisuus keskusvallalle jota moralismi palveli. Kullekin instituutiolle, myös taiteille, luotiin selvät normit ja vaikkapa Moliere kirjoitti yhdessä LaFontainen kanssa tarkoin rajatuista inhimillisistä heikkouksista, ei valtasuhteista lainkaan. Näitä samoja eläinhahmoja näkee jälleen ja idea on sama, inhimillinen heikkous, eivät valtarakenteiden heikkoudet. Aku Ankka kuvaa ihmisen heikkouksia, ei toki kapitalismin heikkouksia edes Roope Ankan hahmossa.

Aristokraattiset arvot johtivat luokkayhteiskuntaan, jossa ylin luokka piti itseään moraalisena esimerkkinä ja kohotti siten itsensä porvariston yläpuolella. Käsite ihmisluonnosta on hyvin vanha moralismin keino ajaa asiaansa ja liittyy vaikkapa Helsingin Sanomien haastatteleman pankinjohtaja Björn Wahlroosin tapaan korostaa juuri näitä inhimillisiä “heikkouksia” kuvatessaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja varallisuuserojen synnyn ongelmia ja syviä yhteiskunnallisia epäkohtia. Wahlroosin kertomuksessa köyhien ja kelkasta pudonneiden inhimilliset heikkoudet vievä heidät perikatoon.

Jalon ylimmän luokan korkein taso

Näin myös moralismi oli keskiajalla etenkin jalojen aatelisten ja yhteiskunnan korkeimman tason asia ja rahvas oli moraalisesti heikkoa ja halveksittavaa, joskus myös säälittävää, kuten Schopenhauer moraalin esitteli. Karteesiolainen moraali, Rene Descartesin tapaan kuvaten, syntyi taas yläluokan kilvoittelusta kohti autuaallista sielunrauhaa ponnistelemalla parempaan, mielentyydytystä hakien.

Radikaalin tasavaltalaisen Benedictus de Spinozan etiikka taas oli juutalaisen kasvatuksen tuotetta, jossa järjen mukainen elämä ei moraalia kaipaisikaan. Jostakin syystä vain yksi ja sama ihminen saattoi olla samaan aikaan sekä hyvä että paha, jopa välinpitämätön. Hyvä oli sitä mitä pidettiin hyödyllisenä, siis utilitaristinen talous ja sen välineenä raha. Täydellinen ihminen oli kapitalismin lopullinen luomus.

Ranskalaisessa keskiaikaisessa moralismissa etenkin kirjallisuudessa tyypillisiä olivat moraaliohjeina levinneet aforistiset maksiimit. Niissä korostettiin usein ihmisen intohimoja, ihmisen ulkopuolelta tulevia uhkia. Omana aikanamme sellainen uhka on vaikkapa internet sekä sen kieltä ja kulttuuria muuttavat, vanhan median valtaa järkyttävät uudet sosiaalisen median ilmiöt, yhteiskunnan moniarvoinen hybridi rakenne. Saksa ja natsit eivät tätä suvainneet vaan hakivat puhdasta arjalaista rotua, yli-ihmistä, muita parempaa ja muut alistavaa. Tässäkin käsite yläluokasta ja sen jalostamasta ihmisestä, eugeniikasta, ihmisen jalostamisesta säilyi moraalin perustana.

Hyveistä tulee lopulta näin valepukuisia paheita lehden kirjoittaessa kuinka kieli on uhattuna mutta minkäs teet, kehitykselle. Suomessa nämä opit levisivät hyvin ja Saksa on myös tänään kansainvälistyvän Suomen suuren ikäluokan konservatismin ydinalue. Nuori nörttikansa ja nettioppineet eivät tähän suuntaan juuri edes vilkaise. On syntynyt maailmankatsomuksellisesti kahden suuren moraalisesti eri tavalla suuntautuneen kulttuurin välinen kuilu.

Amor propre ja narsismi

Keskiaikainen moralisti kirjoitti ihmisen itserakkaudesta (amor propre) ja ahneudesta pitäessään porvaristoa kahleissa hieman samaan tapaan kuin tänään puhuessaan narsismista joka käänteessä keskiluokkaisena ilmiönä. Myös ylpeys ja monet muut halut olivat kuolemansyntejä ja niitä tuli torjua viileällä käytöksellä ja välttäen impulsiivista kokemusta saati esiintymistä. Tästä moralismista poikkeava on joko narsisti tai populisti, mieluummin molempia. Ministeri Stefan Wallin ei voi olla kumpaakaan konservatiivina äärioikeiston edustajana. Äärioikeistolaisen Georg C, Ehnroothin kasvattina taustalla on Leo Mechelinin opit ja tapa kertoa kuinka islamilaisille on mahdollista järjestää jopa oma rukoushuone ruotsinkielisessä koulussa, jos he muodostavat enemmistön.

Ikivanha hyve-etikkaa keskittyi enemmän juuri ihmisten ominaisuuksiin vaikka psykologiaa tai psykiatriaa, oman aikamme lääketiedettä ei tunnettukaan. Jos olisi tunnettu, tätä suuntausta ei olisi voinut koskaan edes syntyä. Se olisi mahdottomana kaatunut tieteen keinoin pienen marginaalin moraaliksi. Tämä suuntaus syntyi Sokrateen, Platon ja Aristoteleen sekä myöhemmin Tuomas Akvinolaisen moralismissa. Myöhemmin päämääränä oli, ei vain yksittäiset hyvät teot, vaan koko hyvän elämän hallinta. Oleellista oli vastata kysymykseen: “Mitä teet elämälläsi?”

Kant ja Locke

Näiden moralistien lapsina syntyivät Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi, velvollisuuseettinen moraalikäsitys ja John Locken luonnonoikeusteoria. Syntyi tulkinta, jossa teot ovat moraalisesti vääriä, jos ne loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Työ vain oli edelleen määritelty yläluokan työksi.

Seurausetiikassa hyvän määrä kasvoi ihmisen hakiessa parasta mahdollista tulosta. Syntyi klassinen utilitarismi, hedonistinen onnen ja mielihyvän tavoittelu, oman aikamme hyvin tyypillinen ilmentymä sekin. Tätä onnen tavoittelua on toki harjoitettu iät ajat ja myös filosofien, yläluokan, ponnisteluna. Rahvaalla sellaiseen joutoaikaan ei ollut mahdollisuuttakaan. Syntyi vaikutelma viulunsoittajasta katolla, jonka sanaan uskotaan rikkaana miehenä. Unelma laiskottelusta ja moraalista vailla työtä, arvostusta, joka tuli vaurauden ja aseman kautta eikä protestanttisesta etiikasta, työn moraalista.

Moraali sopimuksena perustuu etenkin Hobbesin, Locken ja Rousseaun kaltaisten ajattelulle, moraalifilosofialle, ja tyypillinen esimerkki on vaikkapa YK:n ihmisoikeuksien julistus ja se artiklat. Tämä sopimusluonteinen moraali oli askel rationaaliseen pohdintaa ja takaisin Spinozan tapaan ajatella ihminen epärationaalisena olentona, jolloin vain sopimusluonteinen moraali oli mahdollista.

Wittgenstein ja sosiobiologit - tunteitten biologia

Ludwig Wittgenstein ei perustellut moraalia millään sitä itseään perustavammalla. Siitä millainen maailma on, ei voi tehdä hyvää tai pahaa, oikeaa tai väärää koskevia johtopäätöksiä. Tosiasiat vain vallitsevat, eikä niistä voi tehdä tämä syvempää merkitystä.

Wittgensteinin moraali oli perusluonteinen asia ja ulkopuolella metaeettisten kysymysten ja pohdintojen. Lähellä tätä ajattelua olivat ne sosiobiologiset moraaliteoreetikot, joiden ajattelua ohjasi eräänlainen ihmisen myötäsyntyinen ominaisuus moraalitajuun (Francis Hutcheson, David Hume, Adam Smith) jossa mukana oli pyyteetöntä myötätuntoa, rankaisevaa suuttumusta, kiitollisuutta hyvätekijää kohtaan, häpeää, halveksuntaa, katumista, anteeksiantoa jne. Suomessa Edvard Westermarck korosti juuri luonnonvalinnan tuottamia mielentoimintoja, tunteitten biologiaa. Näin evoluutio ja tiede alkoi tunkeutua myös moraalin synnyn selittäjäksi samalla kun Wittgenstein kielsi sillä spekuloinnin kokonaan.

Jumalasta institutionaaliseen kirkkoon

Uskonnot ovat luonnollisesti vaikutusvaltaisin instituutio moraalin ja myös oman kristillisen etiikkamme järjestelmiä. Eriytymättömässä, Gemeinschaft -tyyppisessä yhteisössä, yhdessäolo-organisaatiossa, vallitsi eräänlainen Jumalan luoma moraalinen konsensus ja yhteisöllinen valvonta. Kyläyhteisö agraarissa Suomessa oli tällainen siinä missä alkuteolliset yhdyskuntamme.

Myöhemmin rajusti kasvavissa kaupunkimaisissa Gesellschaft -tyyppisissä asiaorganisaatiossa Jumala korvautui laitoksella, kirkolla. Jumala ankarana isänä tai ihmisen mallina vaihtui moraaliin, jota ei enää sosiaalistettu yhteisön ylläpitävänä voimana.

Moraalilla uudessa työyhteisössä ei ollut enää samaa merkitystä ja se korvautuikin markkinataloudelle hyödyllisemmillä teeseillä kuten vapaudella, itsenäisyydellä, kulutuksella. Moraali ja uskonto olivat utilitarismissa hyödyllisiä, jos ne tuottivat vaikkapa taloudellista vakautta ja hyvinvointia mutta kasvatuksessa varottiin tukahduttavia moraalisääntöjä.

Näin tapahtuu edelleen ja käsite “moraali” saa väljemmän merkityksen ja sen käyttöä jopa varotaan. Ikääntyvälle ja konservatiiviselle suurelle ikäluokalle se tuo mukanaan oman aikansa seksuaalisia virityksiä ja juhannustanssit tamperelaisen kirjailijan Hannu Salaman tanssittamana. Postmodernin yhteiskunnan nettinuoriso ei sitä tahdo sisäistää ja virtuaaliympäristöön sitä ei pidä viedä saati pyrkiä selittämään omalla omituisella kielellämme.

Vapaa tahto ja omatunto

Vapaa tahto ja omatunto ovat osa moraalin yhteydessä esitettyjä ontologisia kysymyksiä. Ihmisen toiminnan vapaus, vapaa tahto lähiympäristöönsä nähden, on osa moraalin ontologisia edellytyksiä ja perusteita. Nykyisin lähiympäristö on korvautunut usein hyvinkin laajalla virtuaaliympäristön kulttuurisilla vaikuttajilla ja perinteistä käsitettä on jouduttu laajentamaan. Maailma ei ole sitä miltä se lähiympäristön kokemuksena on vaikuttanut virtuaaliympäristössä.

Tässä merkityksessä tietyt ajattelusuunnat ovat vahvistuneet ja jotkut taas väistyneet taka-alalle. Mediakulttuurista matka uuteen hybridikulttuuriin on hyppäys tuntemattomaan sellaiselle, jolla moraaliset käsitteet ovat syvän emotionaalisia ja tunnesanat ja käsitteet ohjaavat lähiyhteisön ja ympäristön “miltä maailma näyttää” elämää. Oman tunnekielen lukeminen koneella käännettynä helpottaa tunnesanojen muuttamista virtuaalimaailman tuhansin kielten joukkoon osana yhteistä psykologisoimatonta käsitteistöä myös symbolirakenteissa ja etenkin kielessä.

Uudessa ympäristössä omantunnon synnyn ulkoiset syyt ovat korostumassa ohi moraalisten pohdintojen. Ihmiset voivat tehdä omaatuntoaan kyseenalaistamatta hirmutekoja sekä rauhan että sodan aikana. Samoin sellaiset hyödykkeet, jotka olivat vielä hetki sitten arvokkaita, ovat nyt kenen tahansa ilmaishyödykkeitä tai sellaiseksi koettuja uudessa nettiyhteisössä.

Tämä artikkeli, julkaistuna printtimedioissa ja toimittajan työnä, olisi jonkun maksama. Nyt se on ilmaishyödyke ja vain sen yhteyteen tulevat mainokset, ilmoitukset, maksavat. Näin mediassa mainokset ja ilmoitukset ovat arvokkaita, ei aiemmin arvostamme uutinen, artikkeli, kolumni tai vaikkapa taideteos. Kyse arvottamisesta ei ole enää osa epämääräistä moraalifilosofiaa vaan vapaasta tahdostamme tuottaa tai olla tuottamatta sekä omastatunnostamme.

Jos mainosten ja ilmoitusten kautta vaurastuva ei maksa mitään taiteilijalle tai kirjoittajalle, hänen omatuntonsa olisi toisessa ympäristössä kriminalisoitu ja häntä pidettäisiin psykopaattina. Liiketoiminta kiellettäisiin, ay-liike ja oikeustajumme nousisi kapinaan. Virtuaaliympäristössä se vaikenee, toistaiseksi.

Virtuaaliympäristössä omantunnon ääni on samalla muuttunut toiseksi kuin silloin, jos maksamme hyödykkeistä, joita imuroimme nyt myös laittomasti nettiympäristöstä emmekä koe siitä sellaista pistosta piratismina kuin jos anastaisimme tuotteen marketin tai erikoisliikkeen hyllyltä mukaamme. Voimme niin ikään valehdella itsestämme internetin sisällä ja toimia nimimerkin suojassa tavalla, joka muuten olisi meille mahdotonta ja häpeäisimme sitä.

Virtuaaliympäristössä periteinen moraalifilosofia, käytösohjeet, moraalisäännöt ja oikeusnormit eivät näyttäisi enää toimivan lainkaan. Väkivaltaa ja pornografiaa esitetään pienen lapsen katseltavaksi ja vain yhden näppäimen ja Googlen hakusanan kautta ne avaten. Samalla siellä voi pelata myös vaikkapa terroristina ja tavalla, joka on kenen tahansa kokemana mahdollisimman aidossa ympäristössä tapahtuva aito kokemus.

Kohti oikeudenmukaisuuden utopiaa

Ihmisen sisäinen näkemys, mitä hänen pitää tehdä, on hyvin riippuvainen häntä ympäröivästä todellisuudesta. Virtuaaliympäristö poikkeaa täysin lähiympäristön vaatimuksista tai omista odotuksistamme ja uskallamme kyseenalaistaa vallitsevaa todellisuutta paremmin ja estoitta virtuaaliympäristössämme.

Mitä paremmin kykenemme tiedostamaan objektiivista todellisuutta virtuaalimaailmassamme, ja myös toimimaan subjektiivisesti sen mukaisesti, sitä paremmin kykenemme jatkossa myös moraalisesti kestäviin valintoihin ja ratkaisuihin uudessa mediaympäristössämme. Tämä koskee sekä käytösohjeita, moraalisääntöjä että oikeusnormejamme. Joudumme pohtimaan virtuaalimoraalin näkökulmasta omia valintojamme, oikeuksiamme, velvollisuuksia sekä vastuuta, syyllisyyttä ja häpeää.

Virtuaaliympäristössä Platonin moraalikäsitys ja inhimillisen hyvän edellytykset, oikeudenmukaisuuden utopia, Aristoteleen hyve-etiikka, voi toteutua jopa paremmin kuin lähiympäristössämme ja etenkin sen Gemainschaft -tyyppisessä valvonnassa.

Koemme jatkuvasti sellaisia tekoja, jotka voidaan määrittää Aristoteleen hyveillä: runsaskätisyys, totuudellisuus, suurisieluisuus, seurallisuus, anteliaisuus, kohtuullisuus ja jopa oikeudenmukaisuus.

Suurkulttuurien yhteiset suuret linjat voimistuvat

Kukin ihminen toimii kullakin elämän alueella, myös virtuaaliympäristössä, pitäen omalta osaltaan yllä oikeita arvoja, joka kuuluu hyvään elämään. Viisaus, pidättyvyys ja rohkeus ovat hyvin virtuaaliympäristön arvoihin sopivia moraalikäsitteitä siinä missä Zen -moraali ja sen suhteellisuuden taju ja ymmärrys siitä, ettei elämä ole tilanne, josta jotain voidaan käsittää tai saavuttaa. Etenkin tunteenomaisen käsityksen ymmärtämistä järjettömänä auttaa Zenin moraalin oivallus.

Hyvin ajassa eläviä ovat myös kristillinen etiikka ja moraali etenkin protestanttisena, jossa korostetaan rehellisyyttä tapana saada luottoa tai täsmällisyyttä, ahkeruutta ja kohtuullisuutta hyveinä, aikaa ja luottoa rahana, hyvän ihmisen hyviä töitä ja kuitenkin korostaen pelastuksen ehtona olevaa armoa.

Islamilaisessa Shari’an tiessä on menettelytapoja ja normeja joiden menestyminen yleisinä velvollisuuseettisinä ja sopimuksellisina aineksina ovat virtuaaliympäristössäkin säilyviä. Perusperiaatteethan eivät eroa olennaisesti kristillisestä moraalista ja virtuaaliympäristössä psykologisoimaton aines on lopulta juuri tekojen ja valintojen loogisessa vuorovaikutuksessa. Se että sosiaaliset mediat levisivät ja vaikuttivat nopeasti arabi-islamilaisten nuorten käytössä oli seurausta tästä yhteisestä logiikasta.

Hegelin moraalifilosofia on lainmukaisuutta ja se tulee säilymään vahvana myös tältä osin tulevaisuudessakin virtuaalimaailmassamme. Hegel ei puuttunut yhteiskunnallisen tajunnan piiriin ja tulee siten säilymään merkittävänä myös virtuaaliajan yhteiskuntamalleissamme. Hegel oivalsi kuinka velvollisuus on mahdollista vain määrättyjen yhteiskunnallisten suhteiden järjestelmässä. Jos ne purkautuvat, häviää myös velvollisuus. Moraali on siten yksilöiden yleistahdon ilmaus ja sellaisena se toimii myös virtuaaliyhteisöissä.

Marginaalisempien kulttuurien tuotteita virtuaaliympäristössä

Snellman oli moraalifilosofina suomalaisia Urho Kekkosen tapaan tunteva nero. Hän toi näkyvästi julki avoimen median periaatteen, jossa ihmisen on kyettävä elämään siten, ettei hänen ole tarvis karttaa julkisuutta ja avointa paljastumista, häpeilemättä.

Snellman oli äärimmäisen ankara sellaisille paheille, jotka turmelivat huonona esimerkkinä silloinkin, kun niillä ei ollut muuta vahinkoa yhteiskunnalle, vain yksilölle itselleen. Snellmanilainen moraalifilosofia jatkui Suomessa 1980-luvun alkuun saakka, mutta elää nyt uutta renessanssia virtuaaliympäristön konservatiivien toimesta.

Sen osittainen paluu on näkynyt etenkin perinteisemmän mediayhteiskunnan uusmoralismissa mutta ei niinkään sosiaalisen median sivustoilla saati globaalissa ja kansainvälisessä käytössä. Se toimii konservatiivisena ohjeena ja on osa sitä moralismia, joka edellyttää käskyttämistä ja tottelemiseen liittyvää käyttäytymistä. Se on siis aidon moraalin vastakohta.

Arthur Schopenhauer korosti kateuden ja säälin moraalia. Se kumpi saa ihmisessä vallitsevan piirteen määrää myös moraalisen valinnan, mielensuunnan ja toiminnan lähteen.

Jokaisessa ihmisessä asuu villi eläin, joka odottaa vain tilaisuutta tehdä toisille pahaa. Sodat ja julmuudet olivat tämän eläimen tuotetta jonka Friedrich Nietzche puki vain vahvemman lakiin. Valta kuului vahvemmalle ja oli vallitseva moraali. Nietzche tuomitsi kategorisessa imperatiivissaan niin hyve-etiikan kuin yhteisöutilitarisminkin merkityksen moraalin synnyssä. Nietzchen filosofiassa ei ole moraalisia ilmiöitä, on vain moraalisia tulkintoja.

Toisen maailmansodan tuho ja raakuudet tuottivat Jean Paul-Sartren kaltaista moraalifilosofiaa, josta syntyi ateistinen eksistentialismi. Täydellisyys, ihannehahmot, ihmiskunnan ylevät tavoitteet, esineellistettyjen tuotteiden tavoittelu, olivat harhaa.

Syntyi kafkamainen yksilöllinen voimaton kamppailu olosuhteita ja tuloksettomia yrityksiä vastaan. Kapinat yleisesti hyväksyttyä ja yhteisesti välttämätöntä vastaan ovat oman aikamme ilmentymiä nekin rinnan individualismin korostamisen kanssa.

Leninille moraali oli yhteiskunnallisen tajunnan muoto. Oikeusnormien noudattaminen liittyi valtiolliseen pakotukseen, siveellisyyden noudattaminen perustui taas tottumukseen ja tapoihin, yleiseen mielipiteeseen ja ihmisten omaantuntoon.

Neuvostomarxilaisen moraalin vapaus, vastuu ja syyllisyys syntyi kirkosta irtautuneeseen uuteen oppirakennelmaan ja oli vaikeasti istutettavissa moraalin ja etiikan alkuperäiseen “metaetiikkaan” ja sen normatiivisiin yksilöstä syntyviin lähtökohtiin, aikomuksiin, päämääriin ja vastuullisuuteen. Kirkollisen moraalin kuului perustua ihmisen vapaehtoiseen valintaan, ei ulkoapäin ohjautuvaan, tottelemiseen tai totalitarismiin perustuvaan käyttäytymiseen tai pelkoon.

Moraali on ihmisyhteisöille ominainen käsite ja antropologisesti sitä voidaan pitää myötäsyntyisenä, mahdollisesti myös geneettisenä ominaisuutenamme. Liitämme moraaliin kulttuurista riippumatonta häpeää, myötätuntoa ja sellaisia organisatorisia rakenteita, joilla näyttäisi olevan yhteinen perimä ja mahdollisuus menestyä virtuaaliympäristön myös globaaleissa hybridiyhteiskunnan rakenteissa.

Ihmisen kautta määrittyvä moraali

Moraali määrittyy ihmisen kautta ja Marxin mukaan ihminen on ihmiselle korkein olento. Humanismi on moraalinen ja poliittinen valinta, joka ei lähde tuonpuoleisesta vaan on ihmisen maallisia tarpeita tyydyttävä, joka kaipaa mahdollisimman laajaa ja täydellistä kehitystä. Luonnonoikeusmoraalin näkökulmasta ihmisillä on oikeus puolustaa olemassaoloaan. Ihmisen oikeudet eivät vain voi olla ristiriidassa luonnon omien lakien kanssa. Jos näin on, ihminen häviää tämän kilpailun varmasti. Tässä determinismi ja possibilismi edustivat kuitenkin täysin päinvastaista näkökulmaa. Ei tämä vastakkainasettelu ole poistunut toki vielä tänäänkään. Välittävät filosofiat ovat eksyksissä kaikkein eniten silloin, kun kyse on joko tahi (on/off) yhteiskunnasta.

Moraalin ja etiikan sisältö vaihtelee ja sitä tulee lähestyä kulttuurisen ja sosiaalisen evoluution kautta. Uskonnot ja kirkot edustavat tyypillistä kulttuurien yhteistä tapaa ylläpitää moraalia, jossa Marxia lainaten uskonnollinen mieli itse on yhteiskunnallinen tuote. Moraali ja sen sosiaaliset säännöt tulkitaan perityviksi, kastajaiset, häät ja hautajaiset ovat pyhinä pidettyjä yhteiskuntaa ylläpitäneitä traditioita nekin. Historiallinen vakaus, juurtuneisuus ja pysyvyys liittyvät niin ikään myös antropologiseen tulkintaan moraalisääntöjen säätelemästä yhteiskunnasta ja sen yhteisöistä.

Talous ja sen rakenteet ovat osa yhteistä alueeseen sidottua “elämismaailmaa” (Lebenswelt) ja moraali on ollut aina luokkasidonnaista. Hallitseva luokka on määritellyt normiston ja moraalin sekä elämää säädelleet lait. Yksilön näkökulmasta kokemus, intuitio ja tietoisuus ovat osa sitä “miltä maailma näyttää” kokemuksellisena lähiympäristönä, johon hän on yksilönä oman moraalinsa rakentanut. Virtuaaliympäristössä tämä ei enää onnistu ja siellä eettiset säännöstöt on normitettava uudelleen. Nyt me teemme niin kokemusperäisesti ja ilman tieteen antamaa riittävää tukea.

Virtuaalimoraali on yhteiskunnallisen tajunnan muoto

Moraali koetaan yksilön henkilökohtaisena vastuuna teoistaan ja eettiset valinnat ovat vuoropuhelua yksilön ja hänen ympäristönsä välillä. Tässä asenteet ja arvot ovat muuttuvia ja etenkin suhde valtaväestön globaaliin köyhyyteen ja inhimillisen hyvän edellytyksiin osana ympäristöetiikkaa, ihmiskeskeistä globaalia tai paikallista maailmankuvaa, ovat suuren muutoksen ja murroksen alla.

Uudessa mediayhteiskunnassa ja sosiaalisten medioitten aikakaudella suurkulttuurien moraaliset rakenteet ovat muuttumassa. Utilitaristinen hyötynäkökulma taloudellisena voittona ja oman edun tavoitteluna on muuttumassa sekin. Ekologinen ajattelu ja kestävä kehitys on voittamassa alaa egoismilta ja altruismin hyväksi.

Moraali on yhteiskunnallisen tajunnan muoto. Se seuraa kansakuntien kielten ja kulttuurien kasvavaa kakofoniaa pitäen yllä laajempaa aikaan ja paikkaan sidottua tehtävää ja muutoksia kokonaisuudessa, yksilötason vaihteluista riippumatta. Sen seuraaminen ja tulkinta virtuaaliyhteisöissä on jopa helpompaa kuin perinteisen yhteisöelämän tulkintana sosiologien tai antropologien tapaan työskennellen.

Eettiseen elämään ja yhteisöjen kulttuureihin liittyy yhteisiä nimittäjiä, jotka ovat rakenteellisia ja muistuttavat strukturalismin suuresta ideasta. Tämä yhteinen nimittäjä tuo mukanaan yksilön eettisen vastuun, jossa yksilö on lopulta itse vastuussa omista valinnoistaan. Yksilö ohjaa siinä omien kykyjensä ja edellytysten rajoissa omaa elämäänsä ja se korostuu virtuaaliympäristössä konkreettisina valintoina ja tekoina.

Virtuaaliyhteisö ja sen globaalit rakenteet ovat yhdistäneet paikallisia, alueellisia ja kansallisia rakenteita kansainvälisiin rakenteisiin. Vaikka käsitteet moraalista ja eettisistä suhteita ovatkin ikivanhoja niiden jatkuva aktiivinen vuorovaikutus on muuttamassa myös niiden perusolemusta oleellisesti. Muutokset ovat yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasoilla dramaattisia. Niiden ymmärtämisessä ja tutkimuksessa vaaditaan perinteisiltä myös tiedeuskovilta omien dogmien ja mallien, teorioiden hylkäämistä.

Uusi virtuaalivapauden periaate

Perinteinen moraali on ollut yhteiskunnallisen toiminnan syvempi tajunnan muoto, niiden normien ja periaatteiden holistinen kokonaisuus, joita ihmiset ovat pitäneet etenkin globaalin maailman köyhillä maaseutualueilla mutta myös metropolialueiden slummeissa käyttäytymisohjeinaan.

Kun monin paikoin etenkin oikeusnormien noudattaminen on ollut osa yläluokan tai institutionaalisen, usein totalitaarisen järjestelmä pakkovaltaa, sen normien eettisten tai moraalisten periaatteiden noudattaminen on perustunut traditioon, alistamiseen sekä yleiseen mielipiteeseen, lähiyhteisön muuttumattomaan “miltä maailma näyttää” vaikutelmaan.

Kun tämä on muuttumassa, se on korvautumassa uusilla ihanteilla, jossa ihmisen syntyperällä ja sukupuolella ei ole enää merkitystä. Tämä koskee sekä normien kuljettamia käytösohjeita, moraalisääntöjä että oikeusnormeja. Tämä näyttäisi koskevan virtuaaliyhteisöissä yksilötasolla ensimmäisenä pohdintaa siitä, millaisia aikomuksia, päämääriä ja minuuden muotoja moraaliset ohjeet ovat asettamassa.

Toisessa vaiheessa näkökulma syntyy ikään kuin tarkasteluna ulkopuolelta, länsimaisesta tarkastelusta hyvinkin poikkeavana, ja pohdinta kohdistuu toiminnan moraalisiin vaikuttimiin, aikomusten motiiveihin ja hyvin puutteellisin lähtötiedoin.

Teon vastuullisuutta on mahdoton edes pohtia saati ymmärtää läntisen maailman vauraan ja koulutetun eettisenä, usein utilitaristisena pohdintana, saati perustaen ajattelu Platonin tai Aristoteleen moraalifilosofialle, kristilliselle ja protestanttiselle työmoraalille.

Kolmannessa vaiheessa käsitteet vapaus, vastuu ja syyllisyys ei voi perustua läntiselle vapauden periaatteelle. Toiminta tapahtuu pääsääntöisesti ulkoapäin ohjautuvana, on tottelemiseen perustuvaa käyttäytymistä ja sitä voidaan lännessä pitää jopa aidon moraalin kääntöpuolena.