Valta ja vallankäyttö

Valta Suomessa kuuluu kansalle. Kansa jakaa poliittista valtaa ainakin kunnille, valtiolle ja Euroopan unionille vaalien kautta. Kunnissa valtaa käyttävät virkamiehet, poliitikot, professionaaliset ryhmät (opettajat, hoitajat jne.), joskus ulkopuoliset painostajat. Poliittisen vallan lisäksi myös muilla toimijoilla on valtaa. Puhumme markkinavoimista, talouselämästä, mediasta ja mediakratiasta demokratian rinnalla.

Monet julkiset avainhenkilöt ja asiantuntijat vaikuttavat myös julkisen vallan käyttöön. Kasvava vaikutus on myös ns. kolmannen sektorin toimijoilla ja sen suurilla järjestöillä. Valtaa on monenlaista, mutta yleensä me keskitymme Suomessa julkiseen valtaan, kolmeen valtiomahtiin ja mediaan neljäntenä.

Vallan menetys tekee kipeää

Vallasta luopuminen tekee kipeää, toteaa entinen Rengon kunnanjohtaja Antti Leinikka Forssan lehdessä (FL 9.11). “Ei ole niin hohdokasta siirtyä kunnanjohtajasta muutosjohtajaksi tai kehittämispäälliköksi. Inhimillistä sekin on”, toteaa Leinikka.

Renko liitettiin Hämeenlinnaan ja saman koki myös moni muu maaseutupitäjä, ei vain Kanta-Hämeessä, vaan ympäri Suomea. Vallan menetys pelottaa ja komean tittelin katoaminen on myös sosiaalinen statusmenetys, toteavat entiset kunnanjohtajat.

Vielä enemmän kipeää tekee Italian ja Kreikan pääministereille luopua vallastaan ja varmaan se teki kipeää myös välimereisen alueen arabi-islamilaisille johtajille. Valta ja sen mukanaan tuoma asema ymmärretään kaikkialla tavoittelemisen arvoiseksi, vaikka loppu olisi Muammar Gaddafin kaltainen ja koskisi myös hänen perhettään.

Friedrich Nietzsche kehotti ihmisiä hakemaan valtaa peittelemättä, ja piti sitä tärkeimpänä viettinämme ohi lisääntymisvietin. Eläimet taistelevat johtajan paikasta ja lauman alfauros tai -naaras ovat pitämässä paikastaan kiinni viimeiseen saakka.

Murra, pakota, manipuloi ja hajota

Professorit Heikki Paloheimo ja Matti Wiberg ovat pohtineet vallan ilmenemismuotoja toisesta näkökulmasta. Valtaan liittyy vastustuksen murtaminen, toimintavaihtoehtojen rajoittaminen, asenteiden muuttaminen sekä lopulta vallan muuttaminen oikeudeksi ja totteleminen velvollisuudeksi.

Paloheimon ja Wibergin mukaan vallan tavoitteena on saada toinen henkilö toimimaan halutulla tavalla hänen vastustuksestaan huolimatta. Keinoja on paljon ja mediakratiassa mainitaan usein manipulointi.

Tällöin vaihtoehtoja voidaan esitellä rajatusti ja käytännössä lopulta vain yksi. Näin silloinkin, kun niitä olisi rajaton määrä. Korporatiivinen media on siinä osa muuta megakorporaatiota, Riikka Söyryngiä lainaten.

Äänestäjät voivat vaihtaa talousoligarkkien palvelijat, mutta oligarkkien politiikkaan sillä ei ole vaikutusta, kertoo Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Paul Craig Roberts. Näennäisdemokratian rakenne ei salli totalitarismia, joten instituutiosta tulee autoritaarinen Robert Abelen kirjoittamana. Autoritaarinen organisaatio ei ole luova eikä innovatiivinen. Siellä tehdään pelkkiä suoritteita, ei löydetä enää lainkaan uutta tai sellaista jopa kavahdetaan.

Rajoita tai paranna vaihtoehtoja

Toimintavaihtoehtojen rajoittamisessa vähennetään tai parannetaan vallanalaisen valintoja ja tällä tavalla saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Vanhassa keskusjärjestömallissa vastineeksi yhteistyöstä järjestöt voiva saada vaikkapa valtaa työmarkkinapolitiikassa ja hyvinvointipolitiikassa; eläkejärjestelmissä, koulutuksessa, tulonsiirroissa jne. Korporativismi suomalaisena mallina toimi etenkin 1960- ja 1980-luvuilla ja hyviä tuloksia saavutettiin myös vaikkapa Itävallassa ja Ruotsissa, kertoo väitöskirjassaan Olli Rehn vuodelta 1996.

Malli ei ole tänään enää oikein käytössä ja kritisoituja ovat myös porterismin klusterit. Kukin aika tuottaa omat rakenteensa käyttää valtaa, tai kanavoida sitä ihmisen mittoihin, ja välttäen innovaatiopolitiikassa autoritarsimin siemeniä.

Asenteet, arvot ja manipulointi

Asenteiden ja arvojen muuttamisessa pyritään vaikuttamaan vallanalaisen mieltymyksiin ja muuttamaan hänen asenteitaan tekoa tai vallankäyttäjää kohtaan. Vanhemmat, kouluttajat ja todistusten antajat pyrkivät vaikuttamaan juuri asenteiden ja arvojen muuttamisen kautta, sekä käyttämään valtaansa palkitsemalla tai rankaisemalla. Joskus mukaan tulee myös kouluille tyypillistä kiusaamista.

Toki media, mainonta jne. menettelee samoin poliitikkojen rinnalla. Yksilön tietoisuuden muuttaminen vallanpitäjälle suopeaksi on vanhimpia vallankäytön muotoja. Psykologia, ja sitä yhteiskunnallisesti lähestyvä sosiologia, erottelevat ihmisen ja hänen yhteisönsä toisistaan. Ihmiseen kohdistuva valta on eri asia kuin lauman sisäinen vallankäyttö ja sen biologiset tai sosiaaliset keinomme.

Nykyisin on tyypillistä leimata median keinoin markkinatalouden säätelyä vaativat antidemokraateiksi. Raskasta propagandakoneistoa käyttävä yhteiskunta liikkuu lähellä voimalla pakottamista juuri institutionaalisissa rakenteissaan, ja on aina autoritaarinen, sekä samalla kaukana luovasta ja innovatiivisesta yhteiskunnasta.

Autoritaarisesta kohti totalitaarista valtaa

Kun valta lopulta muuttuu jollekin oikeudeksi, tai hän sen sellaisena kokee autoritaarisena ja annettuna valtana, liki totalitarismina, ja vastaavasti muilla ihmisillä on velvollisuus totella, kyse on Wibergin ja Paloheimon luokituksessa sisäistetystä vallasta.

Tällöin vallanalainen ajattelee, että hänen on velvollisuus totella, ja vallankäyttäjä pitää valtaa oikeutenaan. Tällöin valta sokaisee, täydellinen valta täydellisesti. Autoritaarinen yhteiskunta ei ole kansalaisyhteiskunta, saati demokratia, jossa uutta luodaan kaiken aikaa. Organisaationa sellainen on kaiken aikaa tulehtunut ja kriisissä.

Italia ajautui tällaiseen korporativismiin 1930-luvun alussa fasismin kautta. Professori Timo Anderson on kirjoittanut ansiokkaan blogin korporativismista, liberalismista sekä fasismista osana valtiokorporativismia. Hän käsittelee mm. fasistisen Italian korporativismia erotellen sen oikein korporativismin varhaisemmista muodoista.

Samalla fasismi jakoi korporativismin kahteen koulukuntaan, jossa juuri valtiokorporativismi edusti alisteista korporativismia vastakohtanaan vapaa korporativismi tai yhteiskuntakorporativismi. Olli Rehn puolestaan väitteli korporativismin noususta ja laskusta.

Tietoisuus ja valta

Professori Timo Järvikoski on kirjoittanut artikkelissaan Paloheimon ja Wibergin viimeisestä vallan käytön luokasta, vallan sisäisestä kokemisesta. Järvikosken pohdinnassa lähtökohta on tiivistäen yksilön ja yhteisön, yksilön ja häntä ympäröivän maailman, kokemuksen eroista. Näin tietoisuus ja vallan pohdiskelu liittyy kahden järjestelmän teoriaan; yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen dualismiin.

Tässä ihminen yksilönä muodostaa yhden järjestelmän ja toinen järjestelmä syntyy muista ihmisistä. Ihminen koetaan psyykkisen toiminnan ja tietoisuuden kantajana, valta taas kuuluu vallanpitäjälle, joka käyttää sitä kuin mitä tahansa työkalua. Me koemme tämän helposti myös virtuaalisessa ympäristössä, jossa ulkopuolinen on ikään kuin vieras ja “epätosi”.

Tästä seuraa tietoisuuden haku ihmisen sisältä, lähinnä aivoista, ja vallankäyttö pyritään selittämään yksittäisten johtajien henkilökohtaisten ominaisuuksien ja päätösten kautta, vieraan ympäristön tuotteena ja ulkopuolisena. Näin tietoisuus ja valta ovat käsitteitä, joilla on lopulta hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

Eliitin valtaa

Vallanpitäjä, kirkkovalta, ylimysvalta, markkinavoimat, elitismi, mediavalta, ovat aina suhtautuneet kansaan itsensä ulkopuolisena objektina, manipuloinnin kohteena, johon he eivät itse lukeudu. Näin tekee myös vaikkapa valtiokorporativismi. Tämän vuoksi ihminen ja hänen sisäinen tietoisuus sekä ympäröivä maailma, kahden järjestelmän ideologia, on ollut aina johtava ja suosittu yhteiskunnan elitismin käyttämänä vallankäytön välineenä. Ilmiö on siis ikivanha, mutta ei välttämättä geneettinen.

Ongelmana edellisessä vallankäytössä on se, ettei opettaja voi kuitenkaan määrätä oppilasta ymmärtämään, muuttamaan asenteitaan tai arvojaan, Kreikan ja Italian tuleva pääministeri kansalaista muuttumaan saksalaiseksi. Yhteiskuntafilosofisesti mukana on individualismin ja pluralismin korporativismin jännitteitä.

Korporativismiin kuluu se näkemys, etteivät oikeudet ole yksilön vaan hänen asemansa funktio. Asema luo oikeuksia toisin kuin individualismi edellyttäisi. Korporativistille on vierasta ajatelle yksilön itse luovan oikeuksia itselleen. Yksilön oikeudet ja toisten ihmisten velvollisuudet häntä kohtaan ovat rinnakkaisia.

Lopputulos yksilön vastuulla

Järvikosken esittelemässä yksilön sisäisessä tietoisuudessa tämä ajattelu on virheellinen. Niinpä, jos alaiset eivät ole valmiita antamaan käskyä itselleen, heitä on turha käskeä. Tai jos näin tehdään, lopputulos on jotain aivan muuta kuin se, mihin käskijä tähtäsi. Kukaan meistä ei voi noudattaa toisen käskyä tai toteuttaa toisen esittämää teoriaa.

Tämä koskee myös moniäänistä mediaa, jossa uudet media kertovat koko ajan uusista asioista. Järvikosken mukaan nykyaikainen aivotutkimus olisi ongelmissa, jos sen olisi etsittävä yksilöltä erityistä tietoisuus alueita. Tämä olisi vähän samaa kuin pyrkiä hakemaan auton ohjausta pelkästään sen ohjauspyörästä. Moni vallankäyttäjä toimii kuitenkin tällaisen yhteiskuntafilosofian tai psykologian sisäistäneenä.

Jokainen todellinen johtaja vallankäyttäjänä jättää aina lopputuloksen avoimeksi. Käskyt muotoutuvat tuloksiksi ja organisaatio on tulosta tekeväksi luotu. Jokaisen jäsenen on oltava tietoinen toiminnan koko luonteesta ja todellisista tavoitteista.

Timo Järvikoskea lainaten tällainen tietoisuus voi syntyä vain, kun ihmiset ovat itse luomassa toiminnan tavoitteet ja etsiytymässä tuloksen tuottamisen kannalta olennaiseen organisaatioon. Ja kiitosta jaettaessa todellinen johtaja - toisin kuin poliitikot, jotka kiistelevät siitä, kuka mitäkin sai aikaan, astuu syrjään, ja ihmiset sanovat : “Me teimme sen itse.”

Mediayhteiskunnan vallankäyttäjät

Tässä prosessissa media on vahva vallankäyttäjä. Poliittinen elämä välittyy sen kautta ja värittyy samalla medioissa. Jopa agenda syntyy usein siellä. Päättäjille media on siten myös oivallinen, mutta samalla kasvoton syntipukki. Median vastuulla on säilyttää riippumattomuutensa. Kansanvallan haastava media on mediakratiaa. Demokratiassa valtiovalta ei puutu tiedotusvälineiden sisältöön. Demokratian portinvartijana media pakottaa päättäjät perustelemaan tekonsa.

Media vallankäyttäjänä vahvistaa mielikuvia, muokkaa tietoja ja asenteita. Se pureskelee valmiiksi monimutkaiset asiakysymykset selkeiksi kokonaisuuksiksi ja tarjoilee ne kansalle. Perimmäisen olemassaolon tarkoitus alkaa hämärtyä vasta, kun tarkastelu kohdistuu megakorporaatioon, mediamoguleihin, mediakonserneihin tavoitteena tuottaa voittoa omistajilleen. Tällöin vallankäyttäjien intressit alkavat yhdentyä ja mukana on enää vain yksi valtaa käyttävä megakorporaatio esimerkkinä USA:n rautakolmio tapaan; Pentagon, kongressin valiokunta sekä aseteollisuus.