Kieli poskella ja solmussa

Elämme pian uutta aitouden ja autenttisuuden aikaa. Tekotaiteellinen ja postmoderni kokeilu ei kelpaa, on osattava ja laatukriteerit ratkaisee uusi media, kansalaismedian ankarat kriteerit. Globaalisti menestyvät kirjailijat, jotka tuottavat monimutkaista, älykästä ja ovelaa, hyvin kirjoitettua omasta ajasta, joka on myös tunnettava ja peilattava oikein menneisyyteen. Elämän aitouden aika kritisoi markkinavoimien armoilla elävää kulttuuria ja taloutta sekä vaatii leikittelyn sijasta huolellista ja kiinnostavaa, kirjoittaa Edward Doxil Aki Petteri Lehtisen tulkintana (HS 2.8).

Autenttinen uusi yhteiskuntamalli

Matti Apunen taas vaati elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana, monen muun poliittiseen eliittiin lukeutuvan tapaan, ihmisiä kirjoittamaan nettiin omalla nimellään. Amerikkalaistutkija Danah Boyd taas luonnehti omien nimien vaatimista verkossa valta-aseman väärinkäytöksi, toimittaja Jussi Pullisen tulkintana (HS 2.8). Johtajalla on varaa puhua nimellään ja ylpeillä teksteillään, vastoinkäymisten riivaamilla nimen suojaaminen on pelkkä siunaus. Miten nuoret nettipalstoilleen voisivat puhua terveyshuolistaan ja seksielämästään omalla nimellään, sairaat hakea apua kohtalotovereiltaan julkisesti nimensä kertoen?

Uusi yhteiskuntamalli on syntynyt aitona ja autenttisena juuri avoimen keskustelun ja vuoropuhelun kautta sekä miljoonissa sosiaalisen median eri esiintymismuodoissa. Sellainen ravistelee jotain pientä ja marginaalista lohkoa ja nettiympäristöä, mahtimiehenä itseään pitäviä poliittisia henkilöitä. Puhutaan aidan sijasta aidanseipäistä ja omasta kokemusympäristöstä, kapeimmillaan maahanmuutosta.

Aktiivisen viestinnän elämää

Sosiaalisella medialla tarkoitetaan, Wikipediasta lainaten, verkkoviestintäympäristöä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottajana olon lisäksi. Kyseessä on jälkiteollinen ilmiö, joka on muuttanut yhteiskunnan tuotanto- ja jakelurakenteet, talouden ja kulttuurin. Kuluttajan sijasta puhutaan mieluumminkin tuottajakuluttajista. Julkaisukynnys sosiaalisessa medioissa on matala, sisältö leviää viiveettä ja ilman ulkopuolista valvontaa. Verkossa julkaistava sisältö muodostaa sosiaalisia objekteja, joiden ympärille ihmiset muodostavat verkostoja. Niiden kaikkien seuraaminen ja kontrollointi on poliitikolle mahdotonta. Jäävuoresta meuhkaaminen unohtaa, kuinka 90 % siitä on veden alla.

Uusia sosiaalisen median muotoja syntyy ja kuolee päivittäin. Kun kyseessä on globaali ilmiö, ja mukana on jo tuhansia miljoonia ihmisiä, näistä tunnetaan vain pieni marginaalinen osa ja yleisimmin käytetyt. Tämä koskee sekä linkkejä, blogipalveluita, mikroblogipalveluita, Wiki- ja muita yhteisöpalveluita, mediapalveluita, yhteisöjä ja virtuaalimaailmoja.

Leijonan jäljet suomalaisessa sannassa

Jostakin syystä Suomessa on noussut keskustelu, joka koskee lähinnä muutaman toimittajan ylläpitämiä oman mediatalonsa blogeja ja näiden saamia ikäviä vastauksia tai kommentteja, jotka ovat muutaman marginaaliryhmän tai -henkilön tuottamia. Lähinnä kyse näyttäisi olevan lähellä yhteisöpalveluja menevistä sosiaalisista verkostoista, kansalaisjournalismista, jossa vertaismedia tai osallistuva media on kapea ja koskee lähinnä vastailua poliittisen toimijan tai toimittajan ylläpitämiin kolumneihin.

Olen aiemmin kirjoittanut sosiaalisista medioista ja sen strategioista, paradigmasta ja taloudesta, uudesta mediayhteiskunnasta ja sen merkityksestä useita julkaisuja enkä puutu niiden sisältöön. Niihin voi jokainen tutustua hankkimalla julkaisun. Pääosa julkaisuista on avoimena netissä, kustantajasta riippuen. (Webympäristön blogit ja innovaatioprosessit 2006, Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa 2008, Uusi mediayhteiskunta 2009, Sosiaalisen median paradigma 2010, Social media - Economy and Strategy 2011). Niissä on käyty läpi myös suuria aineistoja ja käyttäjien tuottamaa vertaistuotantoa tai käyttäjätuotantoa. Tällaisia ovat myös vaikkapa tyypilliset keskustelupalstat, wikit, prodcastit ja blogit.

Verkoston käyttäjän tyypit

Verkoston käyttäjät on mahdollista luokitella tyyppeihin ja nämä edelleen alatyyppeihin. Kun kyse on pienestä joukosta ja blogiyhteisöstä tai vaikkapa Suomi24 tyyppisestä suuresta verkosta, yritykset ja yhteisöt hakevat sieltä ihmisiä ja Wikipedian esimerkkinä on mainittu Kirkko kuulolla -palsta. Mukana tällaisella “palstalla” on pappeja, nuorisotyöohjaajia, diakoneja ja muita kirkon työntekijöitä sekä ihka tavallisia seurakuntalaisia, myös ateisteja ja pakanoita.

Suotakoon heille vapaus ilmaista itseään vaikeissa kriiseissään ilman omaa nimeään. Se kieli, jota tuossa yhteisössä käytetään, ohjautuu kirkon oman käytännön ja instituution kautta ja on kokonaan erilaista kuin vaikkapa Suomi 24 oman uutistuotannon ja sen ympärillä käytävän keskustelun yhteydessä. Rajan veto on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, veteen piirretty viiva.

Esimerkki typologian laadinnasta

Valaistakseni hieman tyypitystä, otan esimerkin ensimmäinen syyskuuta 2011, eli eilen käydystä keskustelusta ja kahdesta sattumanvaraisesti valitusta aiheesta Suomi 24 sivuilla. Toinen käsitteli New York Timesissa ollutta artikkelia Suomesta otsikolla “New York Times haukku Urpilaisen” ja toinen taas käsitteli perhettä otsikolla “Miehen tehtävä perheessä?”

New York Timesin uutisessa kerrottiin kuinka Suomi voi murskata hauraan Kreikka konsensuksen. Lehden mukaan “Suomi on elävä esimerkki siitä, kuinka nurkkapatrioottinen kotimaanpolitiikka voi kasvaa mantereenlaajuiseksi ongelmaksi uhaten euroalueen jäsenten yhtenäisyyttä, kun niillä on edessään kaikkien aikojen syvin kriisi” Lehden mukaan New Yorkin Fedissä ollaan huolestuneita Kreikan pelastuspaketin mahdollisesta kaatumisesta.

Toisen, perhettä koskevan uutisen yhteydessä kerrottiin aluksi, kuinka perheen huoltajalle on tullut ongelma, jossa hän ei enää tiedä omaa tehtäväänsä perheessä.

Mieshenkilö ei enää osallistu lasten leikkeihin, ei nuku vaimonsa kanssa yhdessä, ei ruokaile perheensä kanssa eikä katso edes perheen yhteistä televisiota. Mies osallistuu vain laskujen maksuun, eikä saa mielestään vastineeksi mitään. Hän kysyykin, mikä on miehen paikka perheessä muuta kuin toimia laskujen maksajana. Hän kertoo kyllä välittävänsä perheestä, mutta perhe-elämä on lopulta pelkkää työtä ja päänsärkyä.

Tietokone tyypittämään keskustelu

Vastaukset ja tapa osallistua keskusteluun on tulkittu tietokoneen avulla ja puuttumatta juurikaan niiden sisältöön. Analyysissä on käytetty ns. laadullisia menetelmiä, sanojen esiintymistä ja näiden rinnalla tilastollisia luokituksia. Näin saadaan aikaan neljä faktoria ja näistä edelleen luokitellen tyyppivastausten ryhmiä, klustereita. Klusterissa vastaukset alkavat muodostaa samankaltaisia ryhmiä, ei vastausten antajat. Netissä voi antaa monenlaisia vastauksia ja esiintyä monella peitenimellä.

Klusterit voidaan myös nimetä, olkoonkin että tässä tapauksessa aineisto on liian pieni käyttämättä tulkinnassa rinnalla suuremmista aineistoista aiemmin hankittuja typologioita. Käytäntö on hyvin tavallista tilastollisten menetelmien yhteydessä, pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Ensimmäinen faktori on suurin selittäjä

Ensimmäinen faktori ja samalla suurin ryhmä syntyy vastauksista, jotka ovat hyväksyttyjä ja saavat eniten myös myötäilijöitä. Klusteri on tiivis ja faktori selittää eniten mallin rakenteesta. Tyyppivastaus ensimmäiseen uutiseen kulkee rataa

“Wallstreetillä muistetaan, kun koko maailma menetti rahat. Helsingin Sanomat kirjoitti tänään samasta asiasta. Sanokaa ääneen, säästöt menetetään. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen.”

“Kyllä USA:n pitäisi saada päättää EU:n asioista. Niin kuin siitä että Turkki äkkiä unionin jäseneksi. Hoitaisivat oman tonttinsa vaan.”

“Jenkkien reaktio ei yllätä. Saatiinhan siitä selvät todisteet, että ennen Kreikan tilanteen paljastumista, Goldman-Sachs auttoi Kreikkaa peittelemään sitä, miten surkeassa jamassa Kreikan talous on.”

Vastaavasti tyyppivastauksia samaan klusteriin perhedraamassa olivat seuraavat kolme puheenvuoroa:

“Sinun kuuluukin olla perheen huoltaja, eikä saada vastinetta. Sinä teit lapset, niin myös ne elätät. Ei se ole mikään uroteko, josta pitäisi saada kiitosta. Minun täytyy sanoa kylläkin, että lasten harrastuksiin osallistuminen ja niiden seuraaminen on valtavan nautinnollista. Jos et muuta keksi, maksajan roolikin on tosi hyvä. Jatka samaa rataa.”

“Taistele itsellesi paikka perheessäsi. Vaimosi on ottanut auktoriteetin itselleen ja sinusta on tehty kastiton, paarialuokan henkilö. Ala osallistua lasten harrastuksiin, jos niissä nyt on osallistumista.. muuta kuin kyyditys. Samaten, hyvänen aika, sinne vain televisiota tuijottamaan muiden kanssa yhdessä. Etsi lastesi kanssa yhteinen tekeminen, joka on vain sinun ja lasten juttu. Onnea koitokselle!”

“Naisenkin tulee luopua lapsuuden perheestänsä. Muuten ei tule yhtä lihaa. Vaimoille onkin tuo alamaisuus, eli miehen kunnioitus, tosi vaikea paikka tänä aikana. Kun avioliitosta puuttuu kunnioitus, puuttuu siitä kaikki.

En käy kommentoimaan mistä faktoriratkaisut ja klusterit syntyvät. Sitä menetelmä ei kerro. Sen sijaan vastaukset ja niiden mukana olevat ryhmät ovat suuria, selittävät pääosan analyysin rakenteesta. Olettaisin niiden olevan siten perinteisiä ja samalla konservatiivisia. Oleellista teemaan liittyen on kuitenkin niiden maltillisuus, ne eivät taatusti loukkaa toimittajaa ja tämän arkaa hipiää.

Valtaosa vastauksista on tällaisia, ellei toimittaja provosoi verkoston ihmisiä esim. omilla “ironisilla” tai “satiirisilla” poliittisesti loukkaavilla kommenteillaan. Ne muuttavat faktoreiden ja klustereiden paikkaa ja sellainen on kolumnistin siedettävä, jos loukatuiksi itsensä kokeneita on vielä runsaasti. Hyvä blogisti ei loukkaa lehden perinteisen kolumnistin tapaan sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät lue perinteisiä printtimedioita lainkaan. Bloggaja ei ole kolumnisti tai pakinoitsija, ääniä kalasteleva poliitikko.

Peilikuvafaktori ei ole mustavalkoinen maailmankuva

Toinen faktori ja klusteri syntyvät ikään kuin edellisen peilikuvana. Ne lisäävät mallin selitysastetta, mutta nyt näkökulma vaihtuu. Tyypillisiä vastauksia ovat nyt ensin New York Timesin kirjoitukseen Suomesta seuraavat kolme:

“Urpilainen valehteli ja jäi kiinni. A-studiossa sanottiin ettei Urpilainen kertonut mitään edes talouskomissaari Rehnille tai muille tärkeille EU-äijille.”

“Maineen vartioiminen on saanut poliitikot tekemään äärimmäisiä hölmöyksiä, jotta kasvot vain säilyisi. Eiköhän tässä ole oltu kohteliaita jo tarpeeksi kauan. Maineesta viis, nyt toimitaan kuten Suomen kansa tahtoo, kirkukoot Euroopassa vaikka kurkkunsa käheiksi.”

“Jaa, eikö menekään niin, että Suomi maksaa ja muut kerää koroilla rahat? Hienoa kun Suomi ei mene enää kiskurin lankaan. Saksa ja Ranska keräsivät satojen miljardien voitot kyseisiltä mailta ennen kriisiä, eikö Suomelle kuuluisi niistä koroista osa, koska yhteiseen hiileen tässä EU:ssa puhalletaan?”

Ja vastaavasti toisen klusterin tyyppivastaukset miehen tehtäviin perheessä:

“Kun vaimo on tehnyt ruokaa, niin minulle ei ole tehty, vaan minun on jotain tehtävä itsekin. Oletko tullut ajatelleeksi, että on aika rankkaa pyörittää lapsiperhettä ja sitten pitäisi vielä ruokkia mies. Ehkä, jos auttaisit vaimoa kotitöissä, hänkin jaksaisi huomioida sinua, eikä vain tiuskisi. Lapset vaativat kaiken huomion ja väsyneenä voi olla vaikea hoitaa parisuhdetta.”

“Taasko täällä rutisee joku itse asiansa mokannut? Sama, joka huutaa tasa-arvosta ja miesten asemasta ruikuttaen. Mitä jos et odottaisi, että kaikki tippuu valmiina syliisi? Mitä jos ehdottaisit vaimolle, että tehdään yhdessä jotain? Mene kuntosalille ja yritä itsekin tehdä jotain, pelastaa suhteesi vaimoosi.”

“Menkää avioliittoneuvojalle. Seurakunnat järjestävät avioliittokursseja, joilla opitaan hoitamaan parisuhdetta ja kommunikoimaan tarpeista. Tulisi teille tarpeeseen”

Edellisen ryhmän kohdalla (New York Times) vastaukset eivät hajoa niin paljon kuin jälkimmäisen (perhedraama) yhteydessä, jossa vastinparit ovat selvempiä. Syykin on ymmärrettävä. Ensimmäisessä tapauksessa kirjoittajat ovat yksimielisempiä ja New York Times saa kovin vähän ymmärtäjiä asialleen Suomessa. Sen sijaan miespoloinen saa sapiskaa naisvastaajilta, ja toinen klusteri on selvempi vastinpari ensimmäiselle.

Oleellista itse kysymyksenasettelulle on jälleen se, ettei vastausten kohdalla löydy juurikaan loukkaavia tai sopimattomia kieliasuja ja käytetty kieli Suomi24 sivuilla on melkoisen kesyä verrattuna monen ammatikseen kieltä käyttävän kirjailijan tai toimittajan harrastamaan sanailuun “ironisena“ tai “satiirisena“ kolumistina.

Väite siirtymisestämme autenttiseen ja osuvampaan kielenkäyttöön pitää paikkansa etenkin seurattaessa vuosikymmenen aikana tapahtunutta muutosta. On meneillään suurempi murros tai “projekti”, jossa blogien kirjoittajat ja kommentoijat ovat oleellisesti kouliintuneempia tänään kuin vajaa vuosikymmen takaperin.

Kolmas faktori ärsyttää perinteistä kolumnistia

Kolmas faktori ja samalla klusteri selittää lisää ensimmäistä. Se tuo mukanaan jo vähän terävämpää sanailua ja vaihtaisi paikkaa, jos kyseessä olisi poliittinen satiiri tai kolumni, joka tarkoituksella provosoisi juuri näitä vastaajia kertomaan ensimmäisenä mielipiteensä ja ohjaamaan myös muiden vastauksia. Neutraaliin asiatekstiin ja vaikkapa tieteen popularisointiin saa harvoin tällaista faktoria ja sama koskee toki pääosaa blogeja, jotka syntyvät vaikka tietyn harrastuksen ympärille (ruoka, vaatteet, muoti, taide, tiede, luonto, kuvaaminen, musiikki, kirjallisuus jne.)

Kolmas klusteri ja sen tyyppivastaukset New York Timesin kirjoitukseen:

“Urpilainen aikoo ottaa Kreikan pankin osakkeita pantiksi.. joo.. kyllä kreikkalaiset osaavat kusettaa EU-maita.”

“Piruako se Urpilaista haukkuu, olisi haukkunut Saksan ja Ranskan, jotka lipesi ensin rahaliiton säännöistä. Sen jälkeen oli helppo noiden etelän rättipäämaidenkin antaa palaa.”

“Arjalainen ajattelu? Raakkuna taitaa olla yhtä pihalla arjalaisuus -termistä kuin maailmasta yleensäkin. Jos viittaat natsien käsittelemään fiktiiviseen arjalaisuuteen, se paljastaa sinut natseja symppaavaksi kusipääksi. Päihität tämän palstan kaikki muut häiriintyneimmätkin hullut 6-0. Säälittävä vajaamielinen jätekasa.”

Ja vastaavat vastaukset perhedraamaan kolmannessa klusterissa:

“Paksummaksi ei voi enää pistää. Typerän provon tehoa todistaa, että minäkin ärsyynnyin vastaamaan.”

“Maksaisit edes ne laskut, niin voisit sanoa, että sinulla on jokin tehtävä perheessä”

“Opeta sille akalle tapoja. Naisen kuuluisi olla pystyssä ja palvella miestään. Ota komento perheessä, se on kaikkien parhaaksi.”

Kolmas faktori ei erittele sisältöä ja sanojaa vaan lähinnä ensimmäistä ja toista faktoria “painavemman” tavan kertoa se, mikä on kyllä kerrottu jo edellisissä faktoreissa ja niiden alaryhmissä, ryhmittelyanalyysin klustereissa. Groteski kieli kuuluu tämän faktorin sisältöön ja se on yksi tapa kommunikoida tai provosoida keskustelua. Usein kirjoittaja voi olla sama henkilö kuin ensimmäisen faktorin asiallisissa kommenteissa.

Kun internet ja sähköinen media ovat psykologisoimattomia välineitä, tämän kielen käyttö on helpompaa tietyillä palstoilla ja nimimerkin käyttö tekee siitä monelle viihdettä. Emotionaalisia sanoja ja räiskyvää kolmannen faktorin kieltä ei pidä säikkyä olkoonkin, että sen lukeminen on joskus rasittavaa. Siitä pääsee eroon siirtymällä surffaillen sellaiseen ympäristöön, jossa tällaista kieltä ei käytetä.

Yliopiston kampus ja slummi käyttävät eri kieltä

Osa tekstistä tulee vaikkapa metropolialueitten slummeista ja siellä kieli ei ole samaa kuin vaikkapa brittien johtavien yliopistokampusten sisällä. Sosiaalinen media kun ei yhdistä vain fyysisesti erilaisia, toisistaan etäisiä alueita ja kulttuureja, vaan myös sosiaalisesti ja historialtaan hyvin erilaisen taustan hankkineita esim. kieli- ja murrealueita.

Oleellista itse tutkittavan teeman kohdalla on, että nämä kärkevimmät mielipiteet tulevat tässä tapauksessa vasta pienellä selitysosuudella kolmannella faktorilla ja pääsääntöisesti ne jäävät pois kokonaan. Suomi24 ja monet perinteiset mediat vain tarjoavat kanavan koko kansan mediaksi, jolloin myös kärkevämpi ja mahdollisesti loukkaavampi kielen käyttö on todennäköistä, mutta ei toki vallitseva käytäntö, ellei kirjoittaja itse aiheen valinnalla ja sen käsittelyllä sitä provosoi ja tee siitä ensimmäistä faktoria.

Arat aiheet bloggaajalle

Jotkut aiheet ovat muita arempia (politiikka, uskonto, urheilu jne) ja vaikkapa urheilussa reippaampi kielen käyttö on sallitumpaa ja riehakas esiintyminen niin katsomoissa kuin pelipaidat repien myös itse esiintyvien urheilijoitten toimesta hyväksyttyä tuuletusta. Jos kansaa ja sen käyttämää kieltä ei siedä, silloin ei pidä asettua kansanedustajaksi tai politiikan toimittajaksi, urheilutoimittajaksi jne.

Kieli ei siistiydy kielloilla, vaan esimerkillä, ja parhaan esimerkin tarjoavat kyllä toimittajat ja politiikan ammattilaiset, eliitin oma käytös netin sisällä, oli kyse mistä tahansa kieleen ja sen heuristiseen rakenteeseen pyrkivästä tavoitteesta tuhansien miljoonien ihmisten yhteisessä verkkoympäristössä.

Lyhyitä ytimekkäästi

Neljänteen faktoriin ja klusteriin ryhmittyi lyhyitä huudahduksia, joita usein käytetään etenkin nuorten viljelemissä sosiaalisen median verkoissa ja välineissä. Mitään uutta ne eivät tuo mallin selittävyyteen, kuten esimerkit osoittavat:

“Kuka aiheuttikaan sen edellisen laman? Ai niin, amerikkalaiset lainatöppäilyineen”

“Onpas Suomi saanut kerrankin suurvallan maineen. Kaataa maailman talouden ja aiheuttaa megakriisin.”

“Katsotaan pettääkö Jutta äänestäjät? Viedäänkö Suomi kivikaudelle?”

“Potki muija pellolle ja hae uusi Thaimaasta. Siitä se onni aukenee. Älä alistu!”

“Voi herrajee, mitä vastauksia täällä taas on… empatia ja äly, missä se on ?”

“Voi helvetin suoli24, Dr Phil ja oprahit”