Angry Birds

Angry Birds on suomalaisen Rovio Mobilen kehittämä videopeli. Valmistuttuaan vuonna 2009 se levisi Applen laiteille ja sitä myytiin hetkessä yli 6 miljoona kopiota.
Peli levisi useille alustoille ja nykyisin sitä on myyty jo liki puoli miljardia. Sen voi ladata maksullisesti myös nettiversiona Googlen Chromella. Se on maailman myydyin mobiilipeli liki sadassa maassa. Voimme olla siitä ylpeitä. Se kun on samalla oman kulttuurimme tuote siinä missä mikä tahansa kuvataide tai kirjallisuus, musiikki. Jos joku ei tiedä mikä on “Angry Birds” se kertoo hänen paikkansa suurkulttuurien kuluttajana ja osana globaalia maailmaa ja sen markkinoita. Hän on niistä täysin ulkona ja osaton; yrittäjänä, johtajana, kouluttajana ja tutkijana vahingoksi yhteisölleen. Pieni kansakunta kun synnyttää harvoin tällaista globaalia ilmiötä.

Pelkistettyä peliteoriaa

Angry Birds perustuu ideana sosiologian pelkistettyyn peliteoriaan, jossa mukana on jotain arvokasta, josta taistella, ja jonka saavuttamiseksi panoksia ja tuottoja on pohdittava ritsa kädessä. Vihreät siat ovat pahiksia ja näiden on varastettava lintujen pesissä odottavia munia. Vihreät siat eivät muni.

Pelaaja panostaa erilaisiin lintuihin, kloonautuu ja kasvattaa vauhtiaan, räjäyttelee ja hävittää sikojen jäisiä, puisia ja kivisiä linnoituksia. Kultaiset munat ovat palkinto päästä uuteen vaativampaan kenttään kohoten kuin urahierarkiassa tai optioita hankkien.

Erikoisversioissa lapsia kasvatetaan juhlapyhien ja vuodenaikojen teemoilla. Se on hyvin suomalainen tapa nähdä ympäristö ja sen suuret vuodenaikaiset vaihtelut. Animaatioelokuvissa on lisäksi kansallisia teemoja ja Nokialla luonnollisesti Suomi-teemansa. Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt peliyhtiölle kehittämistukea pitkää animaatioelokuvaa varten. Tämä yhtiö ei ole varaton ja sen elokuvia ei tehdä kuten Mannerheimin filmatisointia. Siinä kohtaa kaksi maailmaa toisensa.

Angry Birds kansakunta

Suomalainen ministeri Alexander Stubb puuttui kansalliseen tapaamme esiintyä aggressiivisesti maailman turuilla ja toreilla. Yhtäällä hän ymmärsi sen johtuvan kansanluonteestamme, rehellisestä ja jaloon pyrkivästä, kaikilta vastaavaa tasapuolisuutta EU:ssa odottaen.

Ministeri epäili kuitenkin muilla kansakunnilla olevan vastaavia taipumuksia, mutta pitävät ne visusti sisällään ja hakevat konsensusta, ovat viisaasti diplomaattisia. Ministeri arveli suomalaisten muistuttavan “Angry Birds” lintuja, jotka hävittävät pelissään omaa mahdollisuuttaan menestyä tuhoamalla kohtuuttomasti vihreiden sikojen linnoituksia.

Vielä yksi tai kaksi tasoa voidaan antaa anteeksi, mutta kolmas voi olla jo liikkaa. On edetty liian korkealle tasolle pienenä kansakuntana. Vastus kovenee, jokainen taso on etistä vaativampi ja pudotus on julma. Peliteorioissa vauhti ei tapa vaan äkkipysähdys.

Konfliktit ja kilpailu

Peliteoreetikko on ihminen, joka kokee maailmansa konfliktien ja kilpailun kautta. Noin vajaa viidennes ihmisistä on tällaisia ja poliitikoista kaikki. Peliteoreetikon maailmassa kaikesta on puutetta, rahasta, varallisuudesta, arvonannosta, maineesta ja kunniasta, hyväksynnästä ja rakkaudesta. Kaikesta on käytävä armotonta kilpailua. Ja kun yksi kilpailu on ohi alkaa heti seuraava ja samojen muurien sisällä.

Pelaaja asettaa panoksensa oman peliteoriansa kautta ja sulkee pelinsä ulkopuolelle sellaiset, jotka eivät pelaa hänen säännöillään. Peliä jatketaan projektiluontoisesti ja kun edellinen on päättynyt uusi on jo odottamassa vuoroaan. Se on lohdutonta elämää jossa universumi kulkee ohi ja oikea elämä jää kokematta.

Olen tästä kirjoittanut paljon ja pelaaja esiintyy myös vaikkapa toisen väitöskirjani sivuilla yhtenä kuluttajatyyppinä, mutta myös yrittäjänä. Angry Birds on vain siellä paljon mutkikkaampi kuin pelikonsolilla. Niinpä vaikkapa avioliiton helvetissä, sen peliteoreetikon hallitsemassa maailmassa, pelaaja eroaa perheestään kertoen kuinka kaikki on aikuisten ihmisten sopimaa, eikä siitä tulisi myöhemmin jäädä kaunoja. On kypsytty vain erilleen, aloitettu uudet suhteet ja uusi lohduton peli. Työympäristössä peliteoreetikko on hankala etenkin täysin vailla moraalia olevana tunnevammaisena ihmisenä, kultaisten munien saalistajana. Vihreä sika ei muni omia munia.

Angry Birds ja vihapuheet

Suomalainen vihapuhe ja Angry Birds rantautuivat samaan aikaan ja molemmat ovat osa yhteistä sosiaalisen median keinoa ruokkia tietyntyyppistä maailmankuvaa ja siinä elävää kuluttajajoukkoa. Kaikki eivät sitä ymmärrä eivätkä ole kiinnostuneita lainkaan. On myös muita kuluttajatyyppejä, ja heille on myytävä kokonaan erilaista maailmaa, jossa kuluttaa joutoaikaansa.

Olen siirtänyt kotisivuni kuvasivuille postereita, jotka esittelevät muutamia liki tuhatsivuisia julkaisuja yhdelle vaatimattomalle posterille, yhdelle kuvasivulle siirrettynä. Ne ovat ikään kuin tieteen taidetta kyetä esittelemään mutkikkaita teorioita ja niiden malleja kiireisen ihmisen luettavaksi. Käytänkin niistä nimitystä “Science Poster art” erotuksena perinteisestä posteritaiteesta sekä erikseen vielä niiden klusteriluonteen vuoksi käsitettä “Cluster art economy”. Ne kun liittyvät pääsääntöisesti yhteiskunnan sosiaalisiin ja taloudellisiin toimintarakenteisiin sekä klustereihin. Postereissa on esitelty myös klustereita.

Turistina posteriviidakossa

Useimmat noista postereista ovat olleet esillä konferensseissa, jossa tiedemiesten ja tutkijoiden sekä yrittäjien ja konsernijohtajien, rahoittajien ja pankinjohtajien, hallintoihmisten ja poliitikkojen, opettajien ja kouluttajien maailmat kohtaavat samaan aikaan ja samassa sosiaalisessa tilassa, maailmankonferenssissa.

Kun posterikokoelmia on rinnakkain runsaasti konferenssivieraat tutustuvat postereihin hieman samaan tapaan kuin vaeltava katutason flaneeraaja, turisti, katukuvan näkymiin ja muistuttaa siinä koomikko Jacques Tatin elämää. Tämä keskiluokan modernin kaupungin turisti on sosiaalisista luokista suurin ja komiikan keinon tutuin ja kuvatuin keskiluokan ihminen.

Monsieur Hulot’n hyväntahtoinen, avulias ja kömpelö ilmestyminen postereiden tutkailijaksi tuo mukanaan lähestyvän katastrofin. Liki kaikki suuret humoristit ovat käyttäneet tätä tyyppiä hyväkseen alkaen Charles Chaplinista. Mr Bean, Rown Atkinson, on oman aikamme ehkä onnistunein Monsieur Hulot. Playtime oli taas kunnianhimoisin tapa kuvata flaneeraajan tai turistin modernin kaupungin syntyä jatkona elokuvalle “Enoni on toista maata”. Monsieur Hulot oli siellä koko ajan eksyksissä, modernin ajan kliinisessä elämässä.

Playtime ja uudet visiot

Maailma muuttuu ja internet sekä sosiaalinen media raivaa koko ajan tieltään uuden mediayhteiskunnan onnettomia tunareita. Sen elämän kuvaaminen kliinisenä elämänä, koko ajan uuden mediayhteiskunnan tieltä työnnettävänä, sinne sopimattomana mukavassa kulissiympäristössään, on vielä tekemättä koomisena elokuvana. Sen sijaan Playtime on filmihullujen aarre. Pääosa flaneeraajista ei sitä ymmärrä lainkaan ja kolmetuntinen kokonaan juonettomalta vaikuttavaa elokuvaa on rankka kokemus ja vei Tatin konkurssiin, talon myyntiin ja miehestä tuli katkera vanhus.

Kulkuri on globaalin maailman kasvavin ihmisryhmä ja koditon kaikkialla. Charles Chaplin pyrki hakemaan tätä ihmistyyppiä, mutta eli vielä väärässä ajassa ja koomisuus syntyi toista kautta, harmittomana Tatin kaltaisena anarkiana. Törmäily intrenet -ympäristössä on vaikeasti kuvattava eikä ehkä vielä oikein riittävän koominen. Pahimmat törmäilijät eivät edes tiedä mistä on kysymys ja Mr Hulot jää vaille huomiota uuden sosiaalisen median viidakossa törmäilevänä ja robotteja tervehtivänä huopahattuisena herrana ja rouvana.

Oman aikamme kulkuri elää kotonaan kaikkialla, mutta pelkää sitoutumista ja varoo identiteettinsä puolesta, jossa juurettomuus on tavoite sinänsä. Kulkurista on vaikea tehdä koomista Suomessa, jossa ilmiöön liittyi agraarin ajan ahdistus, irtolaisuus sekä rikollisuus ja siirtolaisuus. Suomessa kulkurin elämä, irtolaisuus, oli aikanaan rikos.

Kulkurin valssi

Kulkuri on suomalaisessa kerronnassa romanttinen hahmo, tukkilaisromantiikan ja renkipojan maailmaa, ja vielä tänäänkin peliteoreetikon vihapuheet kohdistuvat juuri muukalaisuuteen, vieraaseen ja pelkoon, irtolaisuuteen. Globaalin maailman kasvava sosiaalinen suurtyyppi ei oikein istu suomalaiseen maisemaan ja maailmankuvaan, jossa suuret metropolit puuttuvat ja monikulttuurisuus koetaan vieraana, jopa uhkana sekin. Pelko, uhka ja ahdistus ovat suomalaisia muotisanoja kuvata liki mitä tahansa aikamme uutta ilmiötä tai perinteistä metsää ja korpea, soista maatamme. Kaikkeen on ratkaisuna yhteisö. Sellainen ratkaisu 7000 miljoonalle ihmiselle on mallina mahdoton. Ja Suomi on Nokian ja Angry Birds -kulttuurin kotimaa.

Maaseudun yhteisöllisyys kuvataan usein vastakohtana metropolikulttuurin kuvaukselle ja sen kulkurin mittoihin rakennettavalle tulevaisuudelle. Juurettomuus ja pelko sitoutumisesta on hyvin suomalainen tapa kokea uusi kulkurin tuoma sosiaalinen rakenne ja juuri monikulttuurisena ilmiönä. Jos ymmärrämme monitieteisyyden, me ymmärrämme kyllä myös moni- ja poikkikulttuurisenkin. Ne kun ovat samoja asioita yhdessä poikkitaiteellisen elämän kanssa.

Virtuaalihahmot ja telecity nuoret

Neljäs suurtyyppi on tietokoneajan muokkaama ja muistuttaa koomisena hahmona nörttiä, jonka paikka oli vielä 1990-luvulla pilkattavien joukossa. Vasta internetin ja sosiaalisen median myötä tästä tyypistä tuli hallitseva ja nykyisin se on epäilemättä paitsi kasvava, myös eniten valtaa käyttävä teknistyneen yhteiskunnan perushahmoja.

Virtuaalista maailmaa hallitsee kuvaruudun pinta, joka on ikkuna kaikkeen, ja samalla täysin neutraali, fiktiivinen mielikuvitusmaailma, sekä asettaa vaatimukset tätä kautta korkealle. Ajattoman ja paikattoman maailman kulkuri on tässä prosessissa lähin ymmärtäjä, mutta komiikassa kumpaakaan tyyppiä ei voi enää lähestyä tekemättä itsestään naurettavaa Monsieur Hulot’n tapaan ja turvautumalla huopahattuun, piippuun, puhumattomuuteen ja ranskalaisen keskiluokan ivaamiseen.

Karikatyyrien ongelmat

Karikatyyrien piirtämien oli takavuosina helppoa etenkin poliittisista suurpuolueistamme maalaisliitosta, kokoomuksesta, demareista ja kommunisteista. Kari Suomalaisen vakiinnuttamat hahmot eivät kuitenkaan istu oikein enää tähän aikaan ja niiden muisto tuo mukanaan jo koomista nostalgiaa.

Perussuomalaisten äänestäjäjoukko on tutkimusten mukaan taas kaikkein heterogeenisin, jolloin karikatyyrin on synnyttävä muuta kautta kuin hakien äänestäjistä jotain yhteistä muuten kuin vihaisina miehinä ja vastapoolina vihreitten punertaville naisille. Molempia kuitenkin äänestävät runsaasti opiskelijat ja vähemmän eläkeläiset, perussuomalaisia oman aikamme duunarit, mutta myös kokoomuksen tapaan varakkain osa keskiluokkaamme.

Perussuomalainen mies ja perusvihreä nainen eivät oikein sovi samaan hallitukseen. Sama toki oli havaittavissa myös vaikkapa maaseudun perussuomalaisen miesyrittäjän ekologisissa tuotteissa ja niiden helsinkiläisissä vihreissä keski-ikäisissä akateemisissa naiskuluttajissa. Ne eivät oikein löytäneet toisiaan ekologisen klusterin tutkimuksissani ja luontoyrittäjiä auttaessani.

Kun vähäpuheinen Monsieur Hulot pyrkii huopahattuineen ja piippuineen asioimaan Playtimen modernissa kliinisessä metropolissa paikallisten naisten kanssa, syntyy koomisia tilanteita, joista hyväntahtoinen Hulot ei ole vastuussa. Ranskalainen Monsieur Hulot on suomalainen Herra Hakkarainen.

Helppoja ratkaisuja

Yleisin tapa perinteisissä medioissa on käyttää Timo Soinin kuvaa. Sama pätee usein myös muihin puolueisiin, joka taas kuvaa ongelmaa tyypittää yhteiskuntaamme, sitä edustavia puolueinstituutioita, ja hakea näkökulmaa vaativamman analyysin kautta arvojen maailmasta. Mikään ei ole niin pinnallista kuin henkilöidä puolue ja sen miljoonat äänestäjät stereotyyppinä medioissamme.

Medioitten kehnous ei ole toki yhteiskunnan ja sen kehityksen, murroksen ja sen synnyn syytä. Sen sijaan nyt on jo oikeus ja kohtuus syyttää peiliä, jossa medioitten kyky kertoa yhteiskunnasta on vääristynyt ja virheellinen kuvattaessa sosiaalisen median taloutta, strategiaa ja jopa sellaista ilmiötä kuin Angry Birds.