Stagflaation ruokintaa

Kirjoitin noin vuosi sitten stagfaaltiosta kuvatessani eurooppalaista syntyvää kassakriisiä ja luottamuspulaa, joka muistuttaa Yhdysvaltain vastaavaa, jossa työttömyysaste nousee, mutta samaan aikaan hinnat niin ikään jatkavat nousuaan ja inflaatio laukkaa virolaiseen tapaan. Stagflaatio on yhdistelmä käsitteistä stagnaatio (pysähtyneisyys) ja inflaatio (hintojen nousu).

Harvinainen ilmiö mutta hankala

Öljykriisin yhteydessä koimme samaan aikaan laman, suurtyöttömyyden ja korkean inflaation. Yleensä suurtyöttömyydellä ja lamalla sekä inflaatiolla on käänteinen riippuvuus. Inflaatio kiihtyy noususuhdanteessa työttömyyden vähetessä. Laskusuhdanteessa työttömyys kasvaa ja kulutus vähenee, inflaatio hintojen nousuna pysähtyy.

Suomessa ilmiö jäi vähälle huomiolle. Saimme öljyä Neuvostoliitosta ja kuroimme muita OECD maita kiinni innovaatiopolitiikan vaikealla alueella. Nokia sai alkunsa tuolloin, siinä missä moni muu uuden politiikan tuote. Keynesiläiset taloustutkijat alkoivat kuitenkin muualla maailmalla vääntää kättä monetaristien kanssa. Monetaristit perustivat oppinsa finanssipolitiikkaan ja sen keinoihin vaikuttaa julkistalouden kautta myös muuhun talouteen. Syntyivät lukuisat rahan kvantiteettiteoriat. Samalla Keynesiläinen talousoppi ajautui kriisiin.

Ulkoinen vaikuttaja omiin asioihimme

Stagflaatio on ulkoisen tekijän aiheuttama ongelma ja usein vaikeasti korjattava, pitkäkestoinen harmi. Sitä mitataan kurjuusindeksillä, joka on työttömyyden ja inflaation yhteinen summa.

Suomessa kurjuusindeksi alkaa olla 1980 -luvun tasolla, jos lasketaan pois 1990-luvun kurjuutemme Neuvostoliiton hajotessa ja bilateraalisen kauppamme sinne päättyessä. Osoitamme sormella Kreikkaan, Italiaan ja Espanjaan, Portugaliin, välimereisiin kilpailukyvyltään mielestämme kehnoihin maihin. Vaadimme talouskuria pieniltä olemattomilta talouksilta, kun olisi hillittävä globaalitalouden stagflaation syntymistä ja keskityttävä omaan talouteen ja sen hoitoon.

Inflaation torjunta tärkeintä

Inflaatio syntyy teollisuuden kustannusten noustessa ja niiden siirtyessä kustannushintoihin, tuotteisiin. Samaan aikaan palkansaajat vaativat palkankorotuksia selvitäkseen menoistaan. Inflaatio-odotukset vaikuttavat yritysten kykyyn tehdä investointeja. Kun samaan aikaan raaka-aineiden hintojen kohoaminen nostaa teollisuustuotteiden hintoja, syntyy kustannusinflaatio. Kun se kohdistuu peruselintarvikkeisiin, ongelmat näkyvät etenkin kehitysmaissa ja syntyy ruokakriisin kaltaisia katastrofeja.

Jos kokonaiskysyntä samaan aikaan kasvaa yli kokonaistarjonnan, miljoonat ihmiset alkavat kuluttaa enemmän kuin talouden rattaat edellyttäisivät kehittyvien maiden nousevissa talouksissa; syntyy kysyntäinflaatio, josta Kiina on käypä esimerkki juuri nyt vallitsevassa talouden läntisessä taantumassa.

Aivan kaikki ei lähde globalisaatiossa liikkeelle Kreikasta tai Washingtonin tavasta tehdä hitaita päätöksiä ja ampua lopulta itseään nilkkaan, presidentti Barack Obamaa lainaten.

Finanssipolitiikka kysyntää tärkeämpi väline

Monetarismi ohitti keynesiläisyyden oikeastaan jo 1960 -luvulla ja presidentti Mauno Koivisto oli alan osaaja. Makrotalouden opit monetarismissa erosivat oleellisesti aiemmasta ja tärkein ero syntyi kulutus- ja kokonaiskysynnän säätelyssä ja finanssipolitiikassa. Monetaristit korostivat finanssipolitiikan välineitä, veroja ja julkisia menoja, kuten nykyinen hallituksemme. Se on hyvin monetaristinen ja korostaa liikkeellä olevan rahan määrää ja sen vaikutusta talouteen myös kriisimaissa ja globaalisti, mutta toki myös Suomessa. Toki kaikki taloustieteen oppisuunnat näkevät liian liikkeellä olevan rahan olevan ongelmallista.

Monetaristit pyrkivät oikaisemaan ongelmia laskemalla työn hintaa sekä rajoittamalla työvoiman järjestäytymistä. Halvan työvoiman kehittyvät valtiot ovat olleet tämän talouden näkökulmasta helpoin ratkaisu. Syyt korkeaan työttömyyteen ja yhteiskunnan eriarvostamiseen löytyvät kuitenkin edelleen usein keynesiläisestä teoriasta.

Milton Friedman

Monetarismin yhteydessä mainitaan usein Milton Friedmannin nimi sekä Anna Schwartz, Karl Brunner ja Allan Meltzer. Opiskellessani 1970-luvulla Friedmannin opit olivat joutumassa koville ja hän edustikin monetarismin ensimmäistä aaltoa.

Nykyisin painopiste on eräänlaisessa rationaalisessa odotuksessa ja sen hypoteeseissa. Juhana Vartiainen on esimerkki eurooppalaisesta rahaliiton monetarismista sen hypoteettisilla malleilla pohtivana taloustieteilijänä Suomessa. Itse olen liittänyt tähän mukaan uuden mediayhteiskunnan joustavan talouden, sen elastisuuden, sekä sosiaalisen median talouden ja reaaliaikaisen prosessin internetin tuomana välttämättömyytenä. Tällöin pelkkä finanssipoliittinen näkökulma on liian kapea sivuuttaessaan yhteiskunnan sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet sekä näiden merkityksen uudessa reaalitalouden synnyssä.

Inflaatiopolitiikka ja reaalitalous

Koko Euroopassa nykyisin nimellis- ja reaaliarvojen erottelu on keskeinen osa taloustieteitä siinä missä rahan määrän säätely. Raha- ja finanssipolitiikka ovat toisistaan eroavia ja finanssipolitiikalla voidaan korjata rahapolitiikan virheitä, ylilyöntejä. Kireä rahapolitiikka johtaa yleensä korkeaan työttömyyteen ja etenkin pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun.

Yhdysvalloissa tätä on pyritty korjaamaan ja velkakatosta on tullut poliittinen peliväline. Reaalitalous ja reaaliaikainen talous ovat nekin käsitteinä eri asia, ja tulisi hoitaa sosiaalisen median taloudessa tosin kuin perinteisessä finanssitaloudessa on monetaristisesti toimittu. Friedmanin opit ja niiden suhde reaaliaikaiseen talouteen syntyivät vuosikymmeniä ennen internetin läpimurtoa, saati sosiaalisen median taloutta ja strategiaa. Sosiaalinen media on toki muutakin kuin viihdettä ja markkinointia, kyky sosiaaliseen kanssakäyntiin tai talouden mikroilmiöihin, vallankumouksellista liikehdintää Afrikassa ja islamilaisissa arabivaltioissa, naisten tapa marssia torontolaisen poliisin ajattelemattomien lausahdusten jälkeen ympäri globaalia maailmaamme.

Stagflaation uhka

Koko Euroopassa, ja etenkin Yhdysvalloissa, kokonaistuotannon kasvu on ollut huomattavasti vaatimattomampaa kuin kehittyvissä talouksissa ja etenkin Aasiassa. Hintataso Euroopassa on kuitenkin kiihtynyt, johtuen ulkoisesta tekijästä, Aasian ripeän talouskasvun seurauksesta, jossa elintarvikkeiden kohdalla mukana on toki myös muita kehittyviä talouksia kuin Kiina. Kysynnän kasvu kehittyvissä talouksissa kohottaa elintarvikkeiden ja raaka-aineiden hintoja ja se näkyy toki myös Suomessa ja Virossa, jossa ruokakorin hinta nousi hetkessä pilviin.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa stagflaation uhkaa lisää viheliäinen rahoituskriisi eikä valtioilla ole käytettävissä välimereisellä alueella inflaation tappavaa rahapolitiikkaa, ei toki Suomessakaan tai Virossa. Tämä sama ongelma koskee myös muuta perinteisempää talouspolitiikkaa, jossa finanssipolitiikasta on nykyisin tullut elvytyspolitiikkaa ja tekohengitystä, kun yksittäisiltä kansakunnilta on viety sen välineet tyystin ja annettu tilalle yhteisvaluutta euro.

Kasvava inflaatio ruokkii sekin ihmisten odotuksia ja syntyy noidankehä, jossa kurjuusindeksi alkaa syvetä yritysten voittojen pienentyessä. Viivyttely Euroopassa ja Yhdysvalloissa lisäsi tätä ilmiötä keinotekoisesti ja syntyi paniikki, jossa sijoittaja ei tiedä, miten nyt ruokittavaa stagflaatiota kesytettäisiin perinteisellä rahan kvantiteettiteorioilla tai työmarkkinoiden jäykkyydellä saarnaten monetaristien tapaan.

Kiistely monetarismista talousoppina ei auta Eurooppaa, ja Yhdysvaltain luottoluokituksen putoaminen oli joka tapauksessa Euroalueen talouskasvun näkökulmasta suurempi huolen aihe kuin mihin perinteiset lamat ja taantumat ovat maailman johtavan talouden aiemmin vieneet. Tästä varmaan ollaan yksimielisiä.