Illuusiotalouden kouristelua

Mitä kertovat käsitteet epävarmuus, stressitesti, velkakriisi, velkakatto, maksuvalmius, velkasaneeraus, vakuusvaateet, velanmaksukyky, hätäpaketti ja luokituslaitos? Entä nimet Rupert Murdoch, Rebekah Brooks, Andy Coulson, Pauls Stephenson, Glenn Mulcaire, Clive Goodman, Milly Dowler, Sean Hoare sekä David Cameron? Entäpä jos ne liittyvätkin toisiinsa ja kertovat läntisen talouden ja kulttuurin syvästä kriisistä, murroskulttuurista ja uuden syntymästä?

Uuden kulttuurin siemen

Kun vielä hetki takaperin puhuimme uudesta mediayhteiskunnasta, meillä ei ollut aavistustakaan, että sen taustalta voisi löytyä Rupert Murdochin kaltainen henkilö, jonka verkosto mediamogulina kattaa liki koko läntisen maailman ja sen näkyvimmät vaikuttajat, mediakanavat ja päivälehdet. Hänenhän kuului olla jo mennyttä maailmaa ja sen painajaista. Kulkeeko aika sittenkin molempiin suuntiin, hidastuu ja myös pysähtyy? Jos näin on aika kyllä pysähtyi nyt Rupert Murdochin kohdalla.

Tai jos meillä oli aavistus Murdochista, tiesimmekö millaiset yhteydet tällä mediamogulilla ja hänen muutamalla verkostonsa jäsenellä on globaalissa taloudessa ja sen avaintehtävässä läntisen maailman johtaviin poliitikkoihin ja vaikkapa Paul Stephensonin kaltaiseen Suur-Lontoon poliisin päällikköön pääministeri David Cameroinin ohella?

Tiesimmekö että Clive Goodman voisi kuunnella salaa kuninkaallisia ja että salakuuntelu kohdistui tuhansiin ihmisiin? Ajattelimmeko että Glenn Mulcaire hakkeroisi tietämättä tekevänsä rikoksen tai että Andy Coulson ei vain hakkeroinut ja salakuunnellut vaan samalla lahjoi ihmisiä, poliiseja?

Uskommeko nyt lukemamme ja kuulemamme? Voimmeko luottaa, ja jos luotamme, kehen me luotamme? Riittääkö meille, että joku Scotland Yardin johdosta eroaa? Miksi hurmaavan Rebekah Brooksin kaltaiset olennot muuttuisivat ja se ylivertainen tuoksu, joka hurmasi Patrick Syskinden romaanissa muuten tuoksuttoman Jean Babtisten käyttämänä parfyyminä saada valtaa ja vaurautta katoaisi jonnekin, lakkaisi hurmaamasta ja vilpilliset keinot katoaisivat mediatalojen kilpailussa Brooksin ja Murdochin mukana?

Jos ihminen löytää keinon saada valtaa ja vaurautta, hän käyttää niitä. Tilaisuus tekee varkaan ja vallasta kamppailtaessa kaikki keinot ovat sallittuja. Näin me ajattelemme ja näin filosofeista Nietzsche meitä jopa kehotti toimimaan.

Titanicin kannella

Kun Italian mediamoguli ja pääministeri Silvio Berlusconi kertoo olevansa eri mieltä valtiovarainministeri Giulio Tremontin kanssa, tämä avaa suunsa ja kertoo kuinka Italiaa uhkaava katastrofi, Titanicin ajaminen päin jäävuorta, merkitsee myös lohdutonta kyytiä laivan ensimmäisen luokan saksalaisille matkustajille. Tremontin kertoo mistä Euroopassa on kysymys. Jos Italia uppoaa, sen mukana menee hyisiin aaltoihin myös Saksa ja koko upea euroalueemme. Tällainen uhkaus kertoo kaiken mistä tässä mediayhteiskunnan mogulien maailmassa on oikeasti kysymys. Mediayhteiskunta ei ole vanhan mantereen murros vaan sen loppu.

Kun suomalaiset poliitikot, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen, kehottavat varautumaan pahimpaan, euroalueen hajoamiseen, tämä tarkoittaa pelastusveneiden paikkojen hakemista kaikessa rauhassa ja ilman turha paniikkia. Markkaa voi kelluttaa euron rinnalla ja se on ihan kelvollista valuuttaa. Yhteistyö ja kauppa nouseviin talouksin on syytä käynnistää raivoisasti ja muistaen 1990-luvun kokemuksemme Neuvostoliiton kaupan romahdettua. Me osaamme kurssimuutokset ja olemme emämaan sijasta alusmaa, syytön tähän surkeuteen.

Piikki kiinni Kiinasta ja Intiasta

Kun läntinen maailma on astunut epätoivoon ja hakee hukattuja euroja Kreikassa, Portugalissa, Italiassa ja Espanjassa, kadotettuja taaloja Yhdysvalloissa sekä jenejään Japanissa, niiden paikka on siirtynyt globaalissa mediataloudessa Kiinaan, Intiaan, Etelä-Amerikkaan, Etelä-Koreaan, Vietnamiin, Pakistaniin, kehittyviin talouksiin ja meillä pohjolassa Norjaan. Meiltä karkasi markat 1990-luvun alussa ja tiedämme kuinka se hoidettiin. Kovalla työllä ja talouskurilla, varautuen nyt pahimpaan.

Kun läntistä maailmaa uhkaa jo kauan odotettu syvä lama, velkakaton ehdoton vaatimus luopua kerran saavutetuista eduista, samaan aikaan kun kehittyvien talouksien mahti kasvaa, työttömäksi jäänyt syyttää tästä pankkeja, luottolaitoksia, sijoittajia, Kreikan ja Italian, Portugalin hulvatonta elämää, markkinavoimia, poliitikkoja. Tämä syyttely on nytkin turhaa jos oli 1990-luvullakin. Suomella on pohjolassa Norjan jälkeen parhaat eväät selvitä tulevasta kriisistä silloinkin, kun se on aiempia paljon pahempi.

Moraalikato talouskriisiä vaikeampi

Kun mediamoguli joutuu ahtaalle läntisen talouden luhistuessa ja joutuessaan uransa aikana vääristelemään, manipuloimaan ja hävittämään myös läntisen tiedotuksen pyhimmät arvot, kyse on moraalikadosta, rappiosta.

Rupert Murdoch muistuttaa suomalaista hiihtourheilun pomoa tai Rebekah Brooks Martti Vainion kaltaista onnetonta tunaria, jonka selän takana on joukko suomalaisen kestävyysjuoksun piikittäneitä johtajia valmentajineen.

Kuva Martti Vainiosta selittämässä tapahtuman omituista käännettä on kuin suoraan da Vincin maalauksesta, jossa keskellä on ehtoollisvieraista uhrattava. Tällaisia uhreja ei enää tarvita. Jos joku on uhraamassa Kreikan ja Rooman, se on sittenkin heidän rakentamansa kulttuuri, ei sen kummempaa.

Sankarin kuolema

Kun mediamoguli joukkoineen joutuu käräjille, salakuuntelun julkisuuteen tuonut toimittaja Sean Hoare kuolee, hän muistuttaa erehdyttävällä tavalla suomalaista hiihtäjälegendaa kerrottuaan ensin syyllistyneensä rötökseen ja kuoltuaan sen jälkeen mediamyllerryksen saattelemana. Kukaan ei jaksa yksin kantaa kansakunnan pettymyksen ja raivon hintaa, takalukkoon mennyttä taloutta ja politiikkaa. Sellaista parfyymiä ei ole parfymöörit tuottaneet markkinoille, joka peittäisi kohta alkavan löyhkän.

Tuomiolle joutunut elämäntapa

Kun median valta kasvoi ja kilpailuun tuli mukaan sosiaalinen media, kansalaismedia ja lopulta sen luoma uusi reaaliaikainen talous ja demokratia, läntisen maailman vanha mediakulttuuri joutui ahdinkoon siinä missä sen koko elämäntapa ja perinteisen talouden vilpillinen ylläpito.

Sen puhdistaminen ja kilpailun pitäminen voimissaan rinnan kasvavien talouksien kanssa on kansallinen voimavaramme. Meillä ei ole alusmaana imperialismista syntyvää rasitetta, ja me voimme aina muuttaa kurssia, joutumatta tekemään siitä tiliä muille kuin itsellemme. Se ei ole opportunismia saati vastuun pakoilua vaan sen todellista kantamista.

Me voimme tarvittaessa myös irtautua valuutta-alueesta ja jatkaa kauppaamme kehittyvien talouksien suuntaan syyttelemättä toisiamme heikentyvän lännen kilpailukyvyn taantumasta.

Kreikka ei voi mitenkään selvitä veloistaan eikä Italiaa pelastaa. Suomi ei saa olla mukana valetalouden varjossa ja vastuuttomassa luotonannossa, kirjoittaa Sauli Niinistö Suomen Kuvalehdessä (SK 28) ja on siinä oikeassa. Leikkimällä hyvää, pahaa ja tietämätöntä (HS 19.7) joudumme samaan loukkoon kuin Murdochin mediaimperiumi illuusiotaloudessaan.

Yhteiskunta ilman normeja ja moraalia on vailla lakeja ja peräsintä. Rupert Murdoch osoittautui sellaisen laivan kapteeniksi. Silvio Berlusconi on sellainen ollut aina. Näin me sen arvioimme ja se on aina ratkaisevaa, oma luottolukituksemme. Yhdysvaltain talous on puhkeava kupla. Se ei kestä skandinaavista vertailua eikä ole yhtään Euroopan taloutta paremmassa asemassa, päinvastoin. Sen köyhimmät, aluetalouden heikoimmat lenkit, eivät kestä edes vertailua Kreikkaan.