Vappublogi 2011

Kevään ja vapun suurin tapahtuma on sellainen, jota seuraa 2000 miljoonaan ihmistä. Prinssi William ja Kate Middleton vihittiin Westminster Abbeyn kirkossa Lontoossa. Kansa näki odotetun suudelman jopa kahteen kertaan. Omat sympatiani kulkivat morsiamen luovuttaneen isän suunnalla kirkon käytävää astellen morsiamen sydämen puolella. Olen itsekin ollut tuossa vastaavassa tehtävässä ja se on vihkisormuksen pujottamista jännittävämpi. Toinen jännitettävä oli 90-vuotiaan prinssin isoisän suoriutuminen tehtävästään seisoskellen ikinuoren 85-vuotiaan kuningattaren varjossa jo pian alkavaa seitsemättä vuosikymmentään. Sen rinnalla valtikkaansa kruununperillisenä odottavan Charlesin vanheneminen on ollut omituisen draaman ja tragedian täyteistä elämää. Tätä “viihdettä” kansakunnat ja imperiumi on saanut koko rahan edestä.

Kallista huvia

Kuningashovin ylläpito maksaa briteille hieman enemmän kuin vaikkapa kaikkien luonnonvarojamme tutkivien tutkimuslaitostemme yhteinen budjetti. Me karsimme niistä koko ajan ja kutsumme sitä valtion tuottavuusohjelman vaatimaksi välttämättömyydeksi. Sen tuloksena rapautuu niin maatalouden, kasviviljelyn, eläinten hoidon ja hyvinvoinnin, elintarvikkeiden, niin luomun kuin tehomaatalouden ja puutarhojemme kunto ja myös oma hyvinvointimme. Samoin käy metsille, metsien niin tehotaloudelle kuin moninaiskäytölle sekä riistalle, niin viljellylle kuin luonnonvaraiselle ympäristöllemme.

Kaikki on niin suhteellista rahan käytössä. Britit ovat valmiina maksamaan tyhjästä viihteestä, traditiosta ja sen ylläpidosta, kun taas suomalaisilla on vaikeuksia maksaa enää leivästään ja ympäristöstään, sen ylläpidosta ja jatkuvuudesta suuressa Euroopan maaseutumaisimmassa maassaan. Helsingissä supistuksia on hallinnossa helpoin hoitaa vähentäen menoja koko ajan maaseudulla. Kehä kolmosen ulkopuolella avautuva maa on rapautunut ja vuosikymmeniä. Maaseudulla sijaitsevat toiminnot ovat poissa silmistä ja mielestä.

Näpäytys vaaleissa

Vuosikymmeniä hallitusvastuussa ollut keskusta sai tästä vaaleissa näpäytyksen ja käy nyt tätä läpi huomaten, kuinka ihmisen mittaiset asiat unohtuivat ja vaaleissa esiteltiin vain kylmän ylimielisiä ja kansalle vieraita EU -maiden vaatimia uhrauksia vuosikymmenestä toiseen niitä toistellen. Maalaisliitto-keskusta löysi jyvän vasta vaalien jälkeen, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (HS 30.4). Se vei liki 200 000 ääntä ja 16 kansanedustajaa. Pääministeri Kiviniemi kertoo itsekin olleensa ikään kuin väärässä roolissa ja vierastaneensa sen vetämistä. Samaa näyttäisi pahoittelevan myös vihreitten puheenjohtaja Anne Sinnemäki. Miten joku voi olla näin sokea ja unohtaa kulttuuriset juurensa ja identiteetin perustan, aatteet ja arvot?

Bonnier osti WSOY:n

Suomalainen kulttuuri rapautuu ja muuttuu ruotsalaiseksi, yleiseurooppalaiseksi ja globaaliksi mössöksi. Tästä kansa ei pidä suomalaisina, vaikkei meillä olekaan monarkkeja siitä huolehtimassa osana kansallista traditiotamme.

Kirjallisuutemme ja suomalaisen kansannousun yksi näkyvin kulmakivi WSOY myytiin lopulta pois Sanoma yhtiöltä ruotsalaiselle mediatalo Bonnierille. Bonnier omista jo MTV3:n ja Tammi-kustantamon, jolloin sen tulo Suomeen ei ole enää uutta vaan vanhan jatkoa ja kirjailijat, ne jotka ovat vielä jäljellä, toivottavat yli 200 vuotta kustannustyötä harjoittaneen Bonnierin tervetulleeksi Bulevardille.

Näin Väinö Linnan ja Mika Waltarin kustantaja on nyt sama kuin vaikkapa August Strinbergin ja Selma Lagerlöfin. Sanoma kertoo luopuneensa WSOY:stä päästäkseen omalla vahvuusalueellaan Ruotsiin. Itse odotan etenkin Bonnierin nettikirjakaupan Adlibriksen rantautumista Suomeen. Samoin näyttäisi tekevän WSOY:n jo vuonna 2006 jättänyt Touko Siltala (HS 30.4). Se on samalla rihkamakojuiksi muuttuneitten kirjakauppojemme loppu. Viimeisimmät kirjani “Sosiaalisen median talous” tai “Sosiaalinen media - talous ja strategia” saa nyt edullisesti kotiin kannettuna ja Saksassa painaen minkä tahansa nettikirjakaupan tai kustantajan toimittamana tuotteena. Niissä on vielä suomenkielinen laaja tiivistelmä.

Jonain päivänä sekin puuttuu. Syykin on ymmärrettävä. Ei ole ostajia, markkinat ovat erikoiskirjoille liian vaatimattomat. Näin katoavat suomalaiset tutkijat, blogistit, toimittajat ja kirjallisuus, taide ja kulttuuri. Kukaan ei heille maksanut, muuttuivat ryöstöviljeltäväksi joukoksi ja osa kansasta palasi impivaaraansa.

Ruotsalainen ei ole suomalainen

Ruotsalainen kustannusperinne ja tapa myydä kirjaa ei ole suomalainen. Hannu Tarmio näkee päivän sekä surun että suuren ilon päivänä. Siinä on hieman samaa kuin vaaleissamme. Nyt ei pidä kuunnella liikaa konsultteja vaan on tehtävä trendeistä riippumatonta omaa työtä. Jari Tervo on oikeassa todetessaan, kuinka Sanoma yhtiöllä ei ollut kokemusta kirjankustantamisesta. Nyt on mahdollisuus päästä irti pörssilainsäädännön mukaisesta lisätyöstä ja keskittyä itse kustantamiseen - kirjoihin ja kirjailijoihin. Ruotsin monarkit ovat ehkä valmiina ylläpitämään suomalaistakin kulttuuria, kirjallisuutta? Vaaleissa me kuitenkin protestoimme ja haimme muutosta.

Jonna Aatsalo oli se onneton toimittaja, joka uutisoi Lahden dopingskandaalin jälkeisessä STT:n kymmenen vuoden takaisessa dopinguutisessa. Nyt hän kertoo medioissamme ja käräjillä menettäneensä työpaikan, uran ja avioliiton. Hänen henkeään uhkailtiin ja työkaverit olivat lampaita, kiusaajia hekin.

Urheilutoimittaja liikkuu suurten tunteiden nuoralla ja se on vielä liukkaampi kuin poliittisen toimittajan tapa selviytyä kuivin jaloin silloin, kun kaikki ei mene hyvin ja suudelmat päädy vuosikymmeniä jatkuvaan kuninkaalliseen gloriaan.

Elämästä ja sen raadollisista aiheista kirjoittava ei ole suosittu oli hän sitten tutkija, kirjailija tai toimittaja. Kun nämä kaikki yhdistää samaan ammattiin, syntyy rikas elämä, jossa vaikeat asiat on pyrittävä esittämään vielä ymmärrettävällä tavalla ja ottaen niihin riittävän etäisyyden, kansaansa ja sen kulttuuria rakastaen.

Hassu maalaismies

Toimittaja Piia Elonen kirjoittaa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisesta otsikolla: “Hassu maalaismies vai rasisti” (HS 30.4). Kirjoitin itse jo vuosia sitten kuinka maantiedon oppikirjamme vilisivät aikanaan - aina 1970-luvulle saakka - rasistisia kirjoituksia maista ja kansoista. Kun nämä hakkaraiset, hassut maalaismiehet, ovat koulutuksensa saaneet noina vuosina, ei ole mikään kummajainen, että käsitykset ovat Piia Elosen kuvaamia kansakunnista ja roduista, stereotyyppisiä ja rasistisia. Niihin puuttuminen on kahdensadan edustajamme joukossa vain oman kansamme kouluopetuksen tuotteen ja lähiyhteisön maailmankuvan seuraamista, jossa koulukirjat painetaan nyt ja tulevaisuudessa yhä varmemmin yhden kustantamon toimesta ja kansainvälisillä markkinoilla, jossa raha ratkaisee kuinka tulevat sodat voitetaan talouden rintamalla.

Raha on aseista kavalin

Raha on aseista kavalin ja myös tehokkain. Sillä voi heiluttaa ja kaataa hallituksia mutta myös kulttuureja ja niiden juuria, joista kirjallisuus ja puhuttu sekä kirjoitettu sana ovat sittenkin tärkein osa myös omaa kulttuuriamme. Kieli on se jolla me myös ajatellemme ja toimimme.

Tästä professori Markku Salomaa kirjoittaa Thaimaan Burapha-yliopistosta Helsingin Sanomien tämän vapunaaton yliön. Siinä viitataan moninapaiseen maailmaan, jossa Euroopan pirstaleisuus on sen suurin riski, ja jollainen kirjoitus olisi ollut mahdotonta ymmärtää vielä vain muutama vuosi takaperin suomalaisessa medioissa julkaistuna.

Tässä ympäristössä keskusta on puolueena palaamassa vallankamareista kotiin ja vanha vennamolainen puolue uutena puolueena ottamassa mahdollisesti kuusi ministerinsalkkua. Galluppien mukaan kolmen suuren hallitus on yliovimaisesti suosituin vaihtoehto ja siihen on hyvä sopeutua ajoissa niin perinteisissä medioissamme kuin sosiaalisen median taloudessa ja strategiassamme.