Jos jonkun on oltava rempallaan, olkoon se EU.

Takavuosina valtiolliset vaalit olivat Suomen sisäiset ja ulkopolitiikan osuus sivuutettiin television tenteissä toteamalla, kuinka puolueen johtaja ja sihteeri ovat Paasikiven ja Kekkosen linjalla. Vain SMP ja Vennamo teki poikkeuksen kertomalla kuinka he ovat Paasikiven linjalla ja Kekkosen nimen maininta siinä oli jo turhaa kuten muidenkaan Paasikiven jälkeen tuohon virkaan valittujen. Kekkonen taas toisteli kansalleen kuinka, jos kahdesta toisen on oltava retuperällä, se olkoon sisä- ei ulkopolitiikka. Näin ulkopolitiikkaan ei voinut koskea muut kuin hän ja sisäpolitiikka syntyi sen ehdoilla Venäjän kaupan kautta.

Penisula Iberica

Tänään valtiolliset vaalit käydään pääosin Välimeren rannikolla ja joko Saharan pohjoispuolella tai Iberian niemimaalla, helleenisen kulttuurin juurilla sekä ottomaanien tasavallassa, Rooman vallan aikaisessa liittotasavallassa ja unionissa, jota ei yhdistä hiili ja teräs vaan Penisula Iberica, Espanjan ja Portugalin ikimuistoinen kohtalonyhteys. Bysantin valtakunta ja Suleiman Suuri ovat mukana Suomen vaaleissa siinä missä Irlanti ja Brittein saaret, Saksan ja Ranskan pankit, maagiset kirjainyhdistelmät ERVV ja EVM.

Tällaisen prosessin seuranta käy vaalikansalle ongelmalliseksi, ellei tunne Euroopan historiaa ja sen käänteitä tuhannen vuoden ajalta. Päätöksiä Pyreneillä tehtäessä, ja Irlannissa pohdittaessa, mukana ovat sellaiset arvolataukset, joita suomalaiset tuntevat Ruotsia tai Norjaa kohtaan ja etenkin huudahtaessaan Venäjä, Venäjä, Venäjä. Jos niitä ei tunne, on parempi pitää Hornetit tukevasti kotimaan kamaralla ja varoa etteivät ne törmäile toisiinsa tai Lounais-Hämeessä odottaviin ilmaesteisiin. Riittää, että Ruotsi edustaa omaa suurvalta-aikaansa, ja sai matkaan kahdeksan JAS Gripeniään; Jakt, Attack och Spaningsplan hyökkäyskaluston, joka pakkosuomeksi käännettynä voisi olla Suomen Kuvalehteen luottaen “jahti-, hyökkäys- ja tiedustelulentokonelaivue”.

ERVV ja EVM

ERVV tarkoittaa Euroopan rahoitusvakausvälinettä ja EVM Euroopan vakausmekanismia. Edellisessä Suomen osuus olisi 7920 miljoonaan euroa ja jälkimmäisessä 11 140 miljoonaa euroa. Kaikki istuvat ministerimme eivät näyttäneet tietävän, mistä näissä kirjainyhdistelmissä oikein on kysymys. Miten sitten me tavalliset kansalaiset, äänestäjät?

Letkuihin joutunut Portugali odottaa uutta verta liki saman määrän kun aiemmin siellä käyneet Kreikka ja Irlanti. Muutaman kymmenen miljoonan marginaaleista ei pidä nyt välittää. Niin käsittämättömiä nämä luvut joka tapauksessa vaalikarjalle ovat.

Portugalin veripussissa olisi noin 75-85 miljardia euroa ja se on hyvinkin Suomen valtion velka tai vaikkapa koko budjettimme. Suomen osuus olisi “olematon” 1200 miljoonaa euroa ellei sitä alkaisi vertailla muihin menoihimme. Vihreille rakas ympäristöministeriö tulee toimeen hyvinkin puolella tästä summasta ja leikkauslistoja esitelleet ministerimme ovat näytelleet satoja miljoonia, ei toki tuhansia. Mari Kiviniemi on pitäytynyt leikkauslistojen näyttelystä. Mitä merkitystä niillä tai alvin nostolla on, kun uudet menot Iberiassa alkavat paljastua Kreikan ja Irlannin jälkeen.

Me rahoitamme puolenkymmentä ministeriötä sellaisella summalla, jota nyt käytämme ERVV:n takausvastuissa, puhumattakaan EVM:n Suomen korotusvaltuuksista ja takauksista. Kreikka on menossa monen arvioimana velkasaneeraukseen ja siellä meillä on jo rahaa sidottuna ja Irlannissa niin ikään ERVV:n takauksia 741 miljoonaa.

Ne ovat siis tuhansiin miljooniin nousevia summia joiden ymmärtäminen on tavalliselle kansanedustajalle, opettajalle, lääkärille, talonpojalle, toimittajalle, misseille ja urheilijoille mahdottomia lukuja. Ne ymmärtää vain budjettia laativa valtiovarainministeriön kymmeniä vuosia näitä lukuja pyöritellyt ammattilainen, ja on nyt sydän kylmänä seuraamassa tapahtumia ja keskustelua, joka on ala-arvoista silloin kun rinnakkain ovat miljoonat, sadat miljoonat ja miljardit. Haaveilemamme huikea lottovoitto on näistä summista sittenkin vain promille. Eikä kukaan takaa, että ne auttaisivat niitä onnettomia kansantalouksia, joissa osataan myös pelin politiikka ja mytomania, sairaalloinen valehtelu Kreikan tapaan.

Omituista jälkiviisautta

Euroopan velkakriisi ja sen rahoitus ovat omituinen tapa hoitaa emun ja euron kohtaloa jälkikäteen. Tähän kriisiin olisi tullut varautua jo etukäteen ja pohtia silloin olemmeko valmiita sijoittamaan Kreikan kaltaiseen valtioon ja sitä rahoittavaiin pankkeihin 1480 miljoonaa euroa.

Kansan täytyy ymmärtää, mistä pelissä on kyse, eikä se saa tulla puun takaa yllätyksenä ja tavalla, jossa ministerit eivät itsekään enää tiedä mistä on kysymys ja kuinka suurista takauksista ja pakkosijoituksista pieni pohjoinen kansakuntamme sitoutuisi vastaamaan.

Meidän on hoidettava omat lapsemme ja vanhuksemme, pidettävä talvella tiemme auki ja jäätiet meressä puhtaina nekin. Meillä on menoja, joita muut eivät osaa edes kuvitella luonnonvarojemme käytössä ja kiikuttamisessa jalostettuina tuotteina Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan ja kauas ohi Iberian, sekä samalla lapsemme kouluttaen näihin vaativiin tehtäviin. Siinä ei auta mytomania, patologinen itsensä tai muiden pettäminen vihreitä energialaskuja maksaessamme. Mikä meillä ei olisi kallistunut viimeisen vuoden aikana?

Emu ja euro, takaukset, unionin muuttuva luonne, olisi tullut tehdä kenen tahansa ymmärrettäväksi ja poistaa siitä tunne kuinka kysymys on avaruusfysiikasta. Näin demokratiassa äänestäjä olisi voinut ymmärtää edes likipitäen mihin olemme menossa ja nyt joutuneet. Turuilla ja toreilla puhuvat sairaanhoitajat, puusepät ja ihan tavallisen ammatillisen koulutuksen saaneet tulevat kansanedustajat. Eivät he joudu tekemisiin tällaisten takausten ja sijoitusten kanssa pelaten samalla oman kansantaloutensa äärirajoilla. Tunneperäinen vakuuttelu, tuli se mistä tahansa suunnasta, on nyt pelkkää vaalin loppusuoran pelottelua, ja jos joku näyttelee muita parempaa osaajaa, hän on mytomaanikko valehtelija.

Puurot ja vellit sekaisin

Maan sisäiset asiat, ministeriöittemme ylläpitämät palvelut ja niiden hoito, ovat jääneet kauas sen keskustelun taakse, jossa tavalliselle äänestäjälle käsittämättömästä pyritään tekemään käsitettävä. Se ei onnistu silloin, kun eduskuntaan pyrkivä vakuuttelija ei itsekään ymmärrä, mistä nyt on kysymys. Pakkoruotsista ja homoista voi keskustella, samoin verojen korotuspaineista ja niiden kohdistamisesta joko välillisiin tai välittömiin veroihin. Eläkeiästä ja onnellisesta, turvatusta vanhuudesta, voi niin ikään vaihtaa mielipiteitä, siinä missä vihreistä elämänarvoista ydinvoiman jatkeena. Mutta nekin ovat vain mielipiteitä, arvoja ja asenteita, ei muuta.

Sen sijaan kriisiin ajautunutta Eurooppaa, sen pankkeja Saksassa tai Iberian niemimaalla, ei pidä liittää vaalien kansalliseen takaus- ja sijoituskeskusteluun rinnan osallistumisestamme Lähi-Idän ja islamilaisarabimaailman konflikteihin. Niiden talous ja tuon alueen kriisit ovat osa tätä samaa välimereistä historiaa ja sellaista vuosisataista elämää, johon meillä ei ole mitään osuutta tai kosketusta.

Me voimme suhtautua niihin vain kansallisen pragmaattisesti, pyrkiä toimimaan itsekkäästi ja viileän sovittelevasti presidentti Martti Ahtisaaren tapaan tai kuunnellen tarvittaessa Björn Wahlroosin lyhyitä oppeja pankkimaailman menosta, joka on Pohjoismaissa hyvin hallinnassa ja hoidossa niin kauan, kun emme ala ohjailla sitä vieraalta ilmansuunnalta tulevien tuulten viemänä. Tässä on myös Timo Soinin sanoman ydin.

Lähinäkö pettää

Suurten asioitten alkaessa heiluttaa vaalejamme, media ei enää huomaa, kuinka omituista elämää oma laestadiolainen yhteisö on elänyt ja ripittäytyy nyt kertoen kymmenistä, ehkä sadoista insestin uhreista. Jotain on silloin syvästi vialla ja se on jatkunut vuosikymmeniä, ehkä sekin satoja. Oman näkyvimmän talouden takavuosien veturin Nokian luottoluokitus on jälleen laskenut ja Nokia on joutunut tarkkailuluokalle sekin, Microsoft kumppanina ei näytä nyt tyydyttävän, kuten moni ehti varoittaa.

Sivuun ja huomiotta on jäänyt myös vakava koulusurma Rio de Janeirossa, jossa kymmenen lasta ammuttiin hengiltä ja parikymmentä loukkaantui vakavasti. Koulusurmaaja on toveripiirin eristetty ja kiusattu. Suomen tiedeakatemian antaman raportin mukaan kyseessä on kosto, jossa mukana on suunnitelmallista teatraalisuutta, näyttämöllisyyttä. Työpaikoilla ja kouluissa tulisi päästä akatemian mukaan kiusaamisessa nollatoleranssiin. Nämä ovat asioita, jotka nyt tulisi ratkaista.

Vihan yhteiskunta

Surmien takana on aina monen syyn vyyhti, jossa kehityskulkua voidaan kuitenkin pyrkiä estämään. Ihmisten on saatava kuulua lapsesta saakka yhteisöön, vieraantuminen on estettävä ajoissa, ihmisten on saatava tuntea kokemus oikeudenmukaisuudesta ja vertaistensa tuesta.


Profiloinnille akatemia ei näytä vihreää valoa. Ei ole tyypillistä koulukiusattua tai surmaajaa, erot perhetaustassa ja koulumenestyksessä ovat suuria. Yhteistä on kuitenkin vihaa ja aggressiota lietsova lapsuus, nuori on kohdannut vihaa lietsovaa maailmankatsomuksellista ilmaisua ja myös malleja medioitten kautta.

Kun vihainen suomalainen toimittaja jankuttaa poliittiselle johtajalle aikooko tämä tulla joukkoineen hallitukseen ja millä eväin, syntyy vaikutelma aivan uudesta ilmiöstä, jossa viihteellinen politiikka käy läpi vihaisen toimittajan kautta aggressiivisesti rikollisen oloisia poliitikkojamme.

Nämä taas asetetaan vastakkain ja viihde syntyy tavasta väitellä argumentein, joita ei ohjaa enää puolue vaan toimittajan rakentama oma agenda. Siinä puheenjohtaja Timo Soini istuu tentattavana yksin jakkarallaan, kun hänen partnerinsa oli naisena sopimaton perussuomalaisten vaalitenttiin toimittajan tuomiona.

Toimittajat olivat valinneet sinne kaksi miestä, puheenjohtajan ja sihteerin. Puolue ei valitse, vain media valitsee ketä se haastattelee ja miten. Media on taas osa kansallista aggressiota, jolla puolueeseen sidottu vihainen toimittaja pyrkii vaikeuttamaan, suomalaiseen tapaan kiusaten, jonkun medialle sopimattoman kansanliikkeen tai puolueen menestymistä väittelyssä vaalihorneteista ja kapinoinnin tarve kotisohvalla kasvaa raivoon.

Poliittisen kiiman ja aggression nostattamista

Suomalainen aggressio, yhteiskunnallinen viha, näkyy parhaiten juuri vaalien alla ja omissa medioissamme. Ei se sen kummempaa akatemian raporttia vaadi. Riittää kun seuraa puolueitten gallupeja ja politiikan tekijöitten tapaa selvitä politiikan toimittajan tavasta päästä “toimittajalegendaksi” ja seuraavien vaalien mahdolliseksi ääniharavaksi.

Suomalaisen vihan yhteiskunta näyttäytyy juuri medioissamme puhtaimmillaan ja poliittisen kiiman hetkillä viikkoa ennen vaaleja.

Apu-lehden vaalihornetteja heittelevä toimittaja Yrjö Rautio on kohonnut “heittolaukauksillaan” presidentin linnan vastaanotolle saakka. Hän näkee vaalit tarpeena kapinoida silloin, kun tapahtuu muutoksia, ja hänen puolueensa ei menetys kuten oli ajateltu. Sama katkeruus leimaa myös Suomen Kuvalehteä.

Vaalien varmoja häviäjiä ovat Jyrki Katainen ja Timo Soini. Katainen joutuu muodostamaan hallituksen johon Soini tulee mukaan. Soini taas joutuu hallitukseen, jota Katainen johtaa. Kansaa ei voi vaihtaa, mutta voisiko jostain saada uuden, sadattelee Rautio.

Väärä diagnoosi

Runsaassa vuorokaudessa viikkolehden uutinen vanhenee. Vaalihornetit eivät naurata ja Portugalin joutuminen avustettavien joukkoon johti tilanteeseen, jossa enemmistöhallitus on mahdollista saada aikaan ehkä myös Soinin, Urpilaisen, Arhinmäen ja parin apupuolueen avulla. Kun Soinin julistamaa kansanäänestystä tuista käydään, syntyy tsunami, joka pelastaa niin demarit kuin vasemmistoliiton perussuomalaisten siivellä kuiville. Tilaisuuteen on osattava vai tarttua ja epätoivo tekee ihmisestä mestarin. Television mainoksessa keskustasta ja Mari Kiviniemestä tuli vennamolaisen asialinjan airut.

Keskustassa talonpoikainen johto on nyt varpaillaan ja Kiviniemen syöttämä myrkky voi hyvinkin käydä liian kalliiksi ja kohtalo voi olla sama kuin Anneli Jäätteenmäellä aikanaan. Johtajan vaihdos tapahtuu hallitusta muodostettaessa, ja myrkyn keittäjä saa mennä sen jälkeen, kun toimitusministeriöstö on saanut työnsä valmiiksi.

Hallitukseen on päästävä, ja vihreät tekivät Sinnemäen johdolla poliittisen itsemurhan toisin kuin vihreät Saksassa ja jäivät tsunamin alle odotetusti. Ehkä toimittaja Yrjö Raution heittolaukaukset eivät menneet nyt sinne päinkään kuin poliittiselta toimijalta olisi odottanut?

Vaalien jännittävyys joka tapauksessa on nyt poikkeuksellinen ja pelin poliitikot ovat jo valmiina kaikkiin mahdollisiin yhdistelmiin, joita vaalien tulos tuo mukanaan. Hävinnyt osapuoli voi oppositiossa joutua lopulliseen hallitsemattomaan syöksyyn jossa Libyan vaalipiirin ilmatila oli horneteille liian etäinen valinta menestyä sillä loppusuoralla, johon blogissani ounastelin alkuvuodesta ehtivän ensimmäisinä juuri Soinin ja Kiviniemen. Ja tässä järjestyksessä.