Laajennettu näkökulma johtamiseen on tulevaisuuden uusi työelämätaito kaikilla aloilla ja kaikkialla organisaatioissa, kirjoittavat tohtorit Lauri Tuomi ja Elisa Juholin Helsingin Sanomissa (HS 17.1). Juholin on työyhteisöhankkeen johtaja, valtiotieteilijä ja Tuomi vararehtori ja kauppatieteilijä. Molemmat tuntevat henkilöjohtamisen strategiat ja korostavat laajennettuja työelämän taitoja organisaatioiden sydämessä.
Vanhat johtamistaidot kyseenalaistettu
Yksiulotteinen näkökulma katosi sen jälkeen, kun vanhat johtamistaidot kyseenalaistettiin ja tutuksi tulivat käsitteet tutkimuksen ja tieteen uusista paradigmoista. Nuoret työntekijät eivät tyydy olemaan vain tiedottamisen kohteina. Paradigmojen muutos edellytti mukana olemista myös strategioiden laadinnassa, arvioinnissa eikä vain toteutuksessa.
Vanhassa johtamiskulttuurissa ihmiset eivät enää edes tienneet, mikä organisaation strategia ylipäätään on ja arjen toimintaa ei ohjannut enää sellaiset valinnat, joiden perusta on yhteisessä, yhteisön tekemässä strategiassa.
Ihminen on asia
Asioiden ja ihmisten johtamista ei voi enää eriyttää toisistaan. Toki tämän ovat oivaltaneet myös seniori-ikäiset työntekijät ja vain välineet ovat olleet erilaisia. Kun paradigma muuttui, sen taustalla olivat juuri välineet ja yhteisöllisen median vanhan johtamiskulttuurin karille ajaneet viestinnän muuttuneet käytännöt. Käytännön työelämän arkea sosiaalisten medioitten maailmassa, yhteisömedioissa, ei voitu toki pitää erillisenä ja olettaa ihmisten elävän kahdessa eri paradigmaisessa maailmassa.
Yksityinen tuli mukaan muutokseen nopeammin kuin korporatiivinen maailma. Suomessa tuohon korporaatioon liitettiin julkinen ja edustuksellinen, joista poliittinen osa joutui ensimmäisenä kriisiin. Suomessa korporaatioiden ongelmat näkyivät ensimmäisinä kunnissa, aluehallinnossa, ja siellä sosiaali- ja terveydenhuollon hoidossa. Syntyi sirpaleisten saarekkeiden Suomi.
Eksoottinen Lappi on illuusio
Riskama, Koitelaisenkaira, Alaponku ja Muotkarova ovat kenen tahansa tunnistamia lappilaisia paikannimiä. Niitä yhdistää Lokan altaan rannat ja yhteinen puheenparsi. Tänään siellä puhutaan samoista asioista kuin Sodankylän kirkolla ja luetaan netistä tabloituneen Lapin Kansan kertomuksia, mutta myös Helsingin Sanomien jo vanhahtavaa artikkelia särjen ja roskakalan yleistymisestä vesivarastoksi tarkoitetussa valtaisassa kala-altaassa (17.1).
Vuotson ja Lokan kylissä tieto kulkee siinä missä muuallakin Suomessa. Turismin yrittäjät ovat kielitaitoisia ja välineet palvelevat globaalia turismia. Lokan alueen kalastajat, poromiehet ja matkailualan yrittäjät ovat osa modernia tietotekniikkaa.
Ero siihen aikaan, jolloin itse liikuin tuolla altaalla tutkijana 1970-luvulla ensimmäisen kerran, on valtava. Saapuva tieto on reaaliaikaista ja alueen kalojen loisia ja ravinteiden muutoksia tutkitaan ammatti-ihmisten toimesta. Vuosituhannen alun saalismäärä, noin 500 tonnia vuodessa, on saatava palautettua ja samalla pohditaan ketä äänestetään kevään vaaleissa.
Rajuja muutoksia myös Lapissa
Lapin-Kansan gallup kertoo rajusta muutoksesta. Perussuomalaiset saisivat nyt liki viidenneksen äänistä ja puolue ohittaisi keskustaa vaille kaikki puolueemme. Keskusta menettäisi sekin yli kymmenen prosenttiyksikköä äänistään.
Vielä 1970-luvun poikkeuksellisissa vaaleissa Lappi ei näin reagoinut, se oli etäinen ja suljettu maailma. Altaiden tulosta ja Kemijoen ensimmäisen voimalaitoksen rakentamisesta tieto levisi joen latvoille ja Luiron sekä Ounasjoen sivupuroille liki vuosikymmenen myöhässä. Se oli tutkijalle tuolloin järkytys tietona.
Lohen katoamisen syitä arvailtiin toisin kuin nyt siian kohdalla. Moni ei edes tiennyt lohen olevan menossa kudettuaan kauas globaaliin kiertoonsa. Häviävää kulttuuria ja sen kutupaikkoja ei osattu suojella, varjella lohen pitkää kiertoa, tehdä siitä pyhä asia. Isohaaran voimalaitoksen lohen nousun lopettanut Kemijoen komea jalokalainen kulttuuri, maailmankuvan paradigmainen muutos, tuli kenenkään siitä kertomatta, varoittamatta ja neuvomatta uutta paradigmaa. Nyt eletään samoissa tunnelmissa, joku tietää mutta ei kerro, salaa jossain tekosiaan. Euroopan reuna-alueiden moittiminen ei vakuuta. Lappi on itsekin sellaista aluetta ja elää matkailusta. Euro on valuuttana käypä lappilaiseen talouteen vieraan tuomana.
Kulttuurin harhapolut
Rasisimi osuu myös saamelaisiin, kirjoittaa Minna Peltola (HS 17.1) ja hakee oikeaa aihetta harhaillen kuitenkin turhaan nostalgiassa. Kun Lapissa jalokala katoaa jo toistamiseen tekoaltaista, ja ne muuttuvat roskakalan myötä vähäravinteisiksi vesivarastoiksi, Vuotoksen ja Kollajan rakentaminen ei ole vaalien aihe likimainkaan. Paluuta 1970-luvulle ei ole.
Sen sijaan monet Lapin kylät tyhjenivät tavalla, jossa loukattiin saamelaiskulttuurin pyhiä arvoja. Tuhannet pohjoisen ihmiset pakenivat juuriltaan tunturipeurojen tapaan Mutenian, Korvasen, Rieston, Madetkosken kaltaisista kylistä altaaseen hukkuen ja törmäsivät valtakulttuurin ahneuteen. Allas oli tuon ajan suomalaista riistoa, johon ei ole löytynyt oikeaa lääkettä saamelaisten kokemana. Vielä tänään mediamme kertovat kyllä intiaaneista ja olemme järkyttyneitä heidän kohtalostaan. Malka omassa silmässä on aivan liian lähellä näkökentässä. Sen merkitystä ei ymmärretä niin kauan kun se koetaan kivenä kengässä.
Suomalaisen kulttuurin juuria ei mitata Turussa. Turku sai toki kulttuurikapunkina sen mitä se juuri nyt ansaitsee, mutta oma kansallinen kulttuurimme ei ansaitse Lapin kohdalla ja saamelaisväestön kohtelusta ruusuja.
Saamelaisuus ja sen yhteisöjen voima eivät ole meille sellaisia arvoja, joista olisimme ylpeitä. Lohen paluu pohjoisen jokiin, Iijokeen, Oulujokeen ja etenkin Kemijokeen olisi suuri kansallinen kulttuuriteko. Se lopettaisi välittömästi työttömyyden noilta kairoilta ja johtaisi sellaiseen ekotalouteen, jonka vaikutukset näkyisivät koko globaaliin maailmaan, ei vain puolen Suomen taloudessa. Merta saastuttavat yhtiöt ovat Meksikon lahdella kirottuja, siinä missä eettisiä voittoja hakevien sijoittajien odotuksissa. Suomen globaali arvo on nyt meiltä kadoksissa.
Arvojen paradigmainen muutos
Kevään vaalien kohdalla painottuvat sosiaaliset arvot, työttömyys ja köyhyys, vähäosaisuus ja rikollisuus osana tätä yhteistä ongelmaamme. Julkiset menot, tuloerot ja velkaantuminen, työuupumus, kykymme toimia uudessa paradigmassa myös uudessa johtamiskulttuurissa, on toinen suuri puolueille esitettävä kysymys. Ne muodostavat yhteisen parin, ovat ensimmäinen ja toinen faktori.
Vasta kolmantena tulevat verotus, puheemme rasismista, sukupuolten eriarvoisuus ja yrittäjyys, hyvinvointipalvelujemme riittävyys. Tutkimusten mukaan ne ovat vain noin kymmenesosa, kun ensimmäiseen pakettiin kuuluva pari vie valtaosan, 90 prosenttia kiinnostuksestamme. Media esittää puolueille vääriä kysymyksiä vastattavaksi.
Se että vanhat puolueemme eivät nyt menesty, johtuu ehkä väärin valituista aiheista, ei vain menneen maailman mukanaan tuomista rasitteista. Äänistä liikkuvia on nyt yli puolet, enemmän kuin koskaan, ja pääosa pitää tärkeimpänä ominaisuutena edustajaltaan kykyä rantautua Lokan altaan kaltaisille paikoille, Helsingin tutuille ongelma-alueille ja kykyä pitää yhteyttä myös valinnan jälkeen äänestäjiinsä. Se vaatii aivan uudenlaisen kansanedustajan. Ei toki mitään ihmemiestä tai -naista.
Kansanedustaja kuten hyvä johtaja
Odotukset poliitikolta eivät poikkea mitenkään hyvältä johtajuudelta asetettaviin odotuksiin. Kokemus politiikanteosta on toki tärkeää, mutta lähinnä varmoille äänestäjille, niille jotka äänestävät aina samaa ehdokastaan ja puoluetta.
Nämä eivät nyt kuitenkaan uutta paradigmaa ratkaise, vaan tuovat mukanaan vanhan maailmansa. Sellainen johtajuus ei korporatiivista maailmaa muuta, ei ohjaa yhteisiä varojamme räväkällä ja aloitteellisella tavalla. Visioivat miehet ja -naiset ovat nyt kysyttyjä puolueissamme. Heitä ei vain politiikka kiinnosta, halveksittu ja pilattu alue.
Uusi johtaja ei ole enää tuttu kasvo, julkisuuden hahmo takavuosien tapaan. Suomi on muuttumassa yhä selvemmin yhdeksi vaalipiiriksi ja käyttäytymisemme ei ole ennä aluepoliittisten teemojen korostamista, ellei sellainen ole vahvasti yhteisön sisäistä tahtoa lujittavaa.
Koko ajan mukana on samalla laajennettu näkökulma johtajuuteen, uusiin työelämän taitoihin. Asioita ja ihmisiä ei voida enää eriyttää edes korporatiivisessa maailmassa, kevään vaalien pääteemassamme, uudessa hyvässä johtajuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti