keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Luova individualisti

Persoonallisuustyypit

Tutkijana joutuu vuosien varrella törmäämään työpaikan ihmissuhteita kuvaaviin verkostoihin ja niiden persoonallisuustyyppeihin. Pääsääntöisesti ne jakautuvat vanhoihin, jo hieman arveluttaviin stereotyyppisiin persoonallisuusluokituksiin, ja niitä käytetään myös vaikkapa innovaatiorakenteiden uusiin verkosto- tai tiimityön synergisiin rakenteisiin tai yritysten kohdalla klustereiden voimistamiseen. Oikeasti ne ovat kuitenkin pääosin totta ja syntyvät tietokoneiden tuottamina ryhminä.

Kahdeksan persoonallisuutta


Näitä luokkia on kahdeksan ja ne nimetään meillä Suomessa usein tyyliin 1) avulias huoltaja, 2) tehokas suorittaja, 3) tutkiva asiantuntija, 4) uskollinen kyseenalaistaja, 5) innostava suunnittelija, 6) vahva vaikuttaja 7) sopeutuva rauhan rakentaja sekä 8) luova individualisti innovaattori.

Helsingin Sanomat kertoo kulttuurisivullaan (15.5) kuinka “Individualistin vauhti ei hyydy” ja kohteena on 70 vuotta täyttävä Jyrki Pellinen. Pellinen on nuorena opiskellut hetken venäjää, musiikitiedettä, kirjallisuutta ja on julkaissut nelisenkymmentä teosta lyriikkaa ja runollista proosaa. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän on saanut kolmena vuonna ja Eino Leino palkinnon kerran. Kuvataiteilijana hänellä on ollut näyttelyjä niin Suomessa kun maan rajojen ulkopuolella. Muistan Pellisen ensimmäisen kerran murrosikään tulevana poikana vuodelta 1964, jolloin ilmestyi proosarunokokoelma “Kuuskajaskari”.

Syvällinen, tunteikas ja yksilöllinen

Ne jotka väittävät hänen tuotantoaan vaikeaksi tai sulkeutuneeksi ovat maalla syntyneitä, eivät tajua urbaanien ilmiöiden moninaisuutta, kertoo Pellinen ja tarkoittaa symboli-innovaatioiden ennalta nimeämättömyyttä. Väite maaseudun syntyperästä ei ole oikein uskottava nykykäsityksen mukaan.

Niinpä perusäänestäjiään hakevat keskustalaiset ja demarit toimivat maalla ja kaupungeissa likimain samalla tavalla, vaikka Helsingin Sanomat kertookin tänään pääkirjoituksessaan (19.5) demareiden hakevan kadonneita perusduunareitaan Helsingissä ja Tampereella vedoten epäuskottavaan populismiin ja kepulaisten taas uskovan, hieman aiemmin, puoluesihteeri Korhosen kaltaisiin vaikuttajiin ja hyvittäen perusäänestäjiään vaalitappioiden jälkeen aitovarsilla selitellen. Kumpikaan ei enää toimi ja muut keräävät voitot.

Jos hallituspaikka näillä populistisilla eväillä avautuu jatkossa, demarit joutuvat muuttamaan politiikkansa suunnan takaisin nykyhallituksen suuntaan joka tapauksessa, pohtii päätoimittaja, ja on tietysti oikeassa. Populistinen oppositiopolitiikka yhdistää samalla hallituksen porvaririntamaa, siis sen äänestäjiä, ja edellä mainittuja kahdeksaa persoonallisuustyyppiä hallituksen sisällä. Siitä ei ole mitään pahaa sanottavaa, synergian kasvussa maan hallituksen sisällä.

Herkkä, oivaltava ja tarkkanäköinen

Olen täynnä kieltä, kertoo Pellinen haastattelussaan ja vakuuttaa kirjoittavansa nyt enemmän kuin koskaan. Julkaisemista helpottaa kustantajien kriisi ja pienet kustantamot, ero 35 vuotta jatkuneesta riitaisasta yhteistyöstä Tammen kanssa. New York on Pellisen nykyinen luomisympäristö, laajasti luova ja kokonaan toista kuin maalta syntyneet suomalaiset Helsingissä.

Pianoa jatkuvasti soittava taidemaalari ja runolliseen, hengittävään proosaan paneutuva kirjailija on elämänsä kunnossa. Proosailmaisu helpottaa koko laajan elämänkokemuksen ja osaamisen käyttöä, Joycen Odysseuksen tapaan, kertoo Pellinen, jonka maailma tuntuu edelleen erilaiselta kuin kokemus ja ajattelu antaisi olettaa. Luovuuden vauhtia helpottaa täydellinen raitistuminen kolme vuosikymmentä aiemmin. Useimmat luovat kollegat kun ovat jo vainautuneet rinnalta viinan kiroihin.

Esteettinen, yksilöllinen, taiteellinen

Ei ole epäilystä etteikö Pellinen olisi persoonallisuusluokituksessa luova ja innovatiivinen kyseenalaistaja, vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen ihminen. Näin puhtaana tätä tyyppiä tapaa vain harvoin. Kaikissa meissä on hivenen kaikkea, mutta vain puhtaat tyypit edustavat sitä tutkimuksessa tavalla, jossa tietokoneen ryhmittelyanalyysit tuovat heidät aina koko joukon tämän ryhmän keskiöön. Miljoonien blogaajien, sosiaalisen median aktivistien joukossa, heitä on suhteellisesti paljon enemmän kuin koko populaatiossa kuuluisi olla, alle kaksi prosenttia.

Kun vahvaa euroalueen yhtenäisyyttä puolustetaan ja sen takana on Paavo Lipposen tapaiset persoonallisuudeltaan vahvat vaikuttajat, tulos on myös uskottava oli demareiden oppositiopolitiikka mitä tahansa. Tuomiojan kaltaiset älyköt eivät kykene muuttamaan kelkkansa suuntaa populistiseksi joutumatta ikävään konfliktiin äänestäjiensä kanssa. Jääkiekkojoukkueessa ilmiö vaikuttaisi kaoottiselta, jossa maalivahtikin on otettu pois pelistä epätoivoisessa maalin teossa.

Tämän Helsingin Sanomien toimittaja kyllä oivaltaa siinä missä lukijansa, eikä voi olla sitä kertomatta tahtoi tai ei. Populismi on legitimoitu Suomessa Timo Soinille, jota voi äänestää myös protestina nykymenolle. Puolueilla kun on myös imagonsa ja “persoonallisuustyypit“, joiden eteen on nähty aikanaan paljon vaivaa. Kari Suomalainen visio ne jopa pilapiirroksiinsa, eikä niitä voi muuttaa joka vaaleja varten ja hallitukseen erikseen rapauttamatta samalla aatteellista arvomaailmaansa ja lehti kertoo siitä syntyvät riskit.

Mielikuvitus, yliherkkyys, dramaattisuus

Jos tavoitteemme on tutustua vaikkapa persoonalliseen, oivaltavaan ja ainutlaatuiseen ihmiseen, jolle maailma on kiehtova mysteeri ja idealistin kyky kokea ja tuntea elämä upean sekä vahvan ystävän tavoin, veljeni leijonamielen siivin, silloin luova individualisti ihmisenä on oikea kohde ja kaukana vaikkapa tarkasta laadunvalvojasta tai sopeutuvasta rauhan rakentajasta, diplomaatista.

Sen sijaan ei niinkään kaukana tehokkaasta, tuotteliaasta suorittajasta tai asiantuntijasta, innostavasta suunnittelijasta. Pellisen kaltaiset ihmiset kykenevät uskomattomiin suorituksiin myös määrällisesti ja ovat asiantuntijoina tieteellisen täsmällisiä professorityyppejä niin vaadittaessa.

Professori, kansanedustaja Erkki Pulliaisen tuotannosta löytyy kirja ja pari joka vuodelle ja ikää on hänelläkin jo 70 vuoden kohdalla Pellisen tapaan. Vauhti sen kun kiihtyy kun aikaa otetaan oleelliselle, kirjoittamiselle. Eikä laadusta tingitä, Clint Eastwoodin tapaan varoen, ettei viimeisin työ ole edellistä kehnompi. Ja ikää tällä individualistilla on 80 vuotta ja elokuva syntyy joka vuosi, kahden viimeisen vuosikymmenen aikana itse ne myös ohjaten, vapaana kehnomman ohjaajan asettamista rajoista.

Älykäs, ainutlaatuinen ja ylipirteä erakko


Helsingin Sanomat on ihastunut innovatiivisiin idividualisteihin, yksin jätettyihin suomalaisiin innovaattoreihin. Ite-taiteilija Erkki Pirtola on syntynyt maalla Rautalammilla ja täyttää 60 vuotta. Lyhenne tulee sanoista “Itse tehty elämä” ja on alun perin Maaseudun Sivistysliiton aloittama projekti vuodelta 1998. Pirtola aloitti nuorena opiskellen Helsingin yliopistossa filosofiaa, psykologiaa, maalausta ja piirustusta, alkoi tehdä videotaidetta, maalauksia, piirustuksia, performansseja ja hänen töitä on nähty niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vuosinäyttely on Nurmijärven kirjastossa, kun taas Pellinen oli tavattavissa Mannerheimintiellä.

Medioissa itseään nykyisin rakentelevat nuoret ja heidän taiteensa on Pirtolan mukaan koomista pelleilyä ja hän vihaa kriitikkoja ja taiteilijan koulutusta, puhuu halveksien “systeemistä”, jolla tarkoittaa korporatiivisen valtion tapaa pitää luovaa kulttuuriaan elossa ja on itsekin saanut sieltä projekteihinsa apurahoja. Materiaalia on nykyisin valtavat määrät ja omasta työstään Pirtola puhuu lehden toimittajalle äärimmäisen niukalti.

Vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen mököttäjä

Luova individualisti kokee samanlaisuutta erilaisuudessa ja jo pelkkä tyypin kuvaaminen etoo häntä. Kun väitöskirjassani (2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka) kerroin näiden yrittäjätyyppien erosta vastaavaan kuluttajaryhmään, oleellista oli juuri paradoksaalinen toiminta. Innovaattori ottaa kokemuksensa vastaan hyvin elämyksellisesti, toisin kuin vaikkapa huoltaja tai laadunvalvoja saati vaikuttaja, jolloin hyvin henkilökohtainen suhde ympäristöön, niin ihmiseen kuin luontoon tai kulttuuriin, elämän merkitykseen yleensä, saa ulkopuolisen näkökulmasta epäkäytännöllisiä tai ylitunteellisia piirteitä. Syntyy ristiriitainen viesti sisäisen maailman ja ulkoisen asettamien rajojen (systeemi) ja vaatimusten välillä, joskus jopa haettu melankolia ja haikeus. Jos ei muuten niin viinan avulla.

Kolmepyöräinen Eurooppa

Ei ole mahdollista rakentaa luovaa ja innovatiivista ympäristöä seitsemällä tai kuudella persoonallisuustyypillä sulkemalla innovaattori “systeemin” ulkopuolelle. Tällöin systeemi alkaa voida pahoin, jopa globaalina ilmiönä amputoimalla Kreikka tai koko välimereinen maailma sen ulkopuolelle tai ohjaamalla sitä suuntaan, jossa mukana on vain tarkkailevan laadunvalvojan, huoltavan hoitajan ja vahvan vaikuttajan kolmepyöräinen Eurooppa.

Sellainen sulkee pois myös innostavat suunnittelija ja visioivat näkijät, joiden työskentely nojaa juuri individualistisen innovaattorin läsnäoloon. Yhdysvaltain talous ja luova voima toimii pääosin Väli-Amerikasta ja Etelä-Amerikasta hankitun individualismin sekä innovaatiorakenteiden turvin kulttuurisena ilmiönä ja niiden juuret ovat pääsääntöisesti välimereisestä ympäristöstä hankittuja, ei toki niinkään vaikkapa inka- tai mayakulttuurien tuotetta. Tässä tulkinnassa ei pidä olla naiivi.

Stefan Wallin ja kulttuuriklusteri

Kun maailma alkaa taas kerran seurata jalkapallon MM-kisoja seuraamme jälleen latinokulttuurin divergoivaa osaamista rinnan konvergoivan saksalaisen jalkapallon kanssa, jossa britit eivät tarjoa suurtakaan lohtua eurooppalaisille. Sama koskee Euroopan integraatiota ja sen nyt kiehtovaa ja moniulotteista vaihetta kohti seuraavaa askelmaa, jossa suomalaiset näkevät paljon enemmän kuin vain budjettikurin ja järjestyksen, finanssi-innovaatiot ja Lontoon citin pankkimaailman.

Kun kerran on päästy alkuun, miksei samalla suunniteltaisi yhdessä työvoiman yksikkökustannuksia, tuottavuuskehitystä, eläkejärjestelmien kestävyyttä ja lopulta koko innovaatiopolitiikan yhteistä rakennetta. Tässä me suomalaiset olemme hyviä.

Suomella ei ole mitään salattavaa ja olemme jälleen kerran menossa kaikkien kahdeksan persoonallisuustyypin, klusterin ja tiimin toimintarakenteen synergisiin voimiin kohti Euroopan ydintä sen tärkeimmässä päätöksenteossa, josta Helsingin Sanomissa on tänään (19.5) kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinilta aivan upea kirjoitus.

Post-nokia aikaan


Digitaalinen vallankumous on todellakin jo edennyt henkilökohtaisesta ja persoonallisuudet yhdistävästä sosiaalisesta mediasta hypermediaan, internetin ja mobiiliviestinnän kautta näiden klustereiden tuottamaan monimediaan sekä mobiili-internetiin. Elämme kaukana Nokia ajasta jo post-nokia aikaa. Tässä persoonallisuuksien, alueiden Euroopan yhdistämisessä, verkostoitumisen edellytykset eivät ole vain kokonaan toista luokkaa kuin muutama vuosi takaperin, vaan jo toteutunutta todellisuutta, jota ei voi edes kuvitella purettavaksi.

Yhteiskuntien ja talouksien kriisejä ovat aina seuranneet tuotantotapojen muutokset, siis rakenteelliset muutokset, tätä seuraava talouden nopea kasvu ja uudet markkinat. Tässä kulttuuri ja taide, oikeammin individualistit ja innovaattorit, ovat avainasemassa, kun luomme henkistä ja taloudellista pääomaa uudella tavalla.

Holistiset huipputiimit


Oikeammin tapa ei ole uusi vaan ikivanha, mutta toteutuu nyt uudessa holistisessa ympäristössä, eikä se hyväksy vanhaa dualistista kahtiajakoa, suomalaiselle niin tuttua konvergoivaa pragmatismiamme. Sen havaitsee vaikkapa jääkiekkojoukkueestamme, jota ohjataan nyt kokonaan toisin kuin 1970-luvun joukkuettamme ja odotukset ovat oikeutetusti kovat. Olemme kaksi vuosikymmentä olleet mitaleilla liki joka kisoissa ja rohmunneet 60 mitalista saman määrän kuin Ruotsi, Venäjä ja Kanada Yhdysvaltojen jäädessä kolmeen pronssiin.

Huipulle, edes lähelle sitä, ei pääse edes sellainen valtio, jossa jääkiekkoharrastajia on eniten maailmassa, ilman ykkösjoukkuettaan. Joukkue on taas holismin ja klustereiden ankarien sääntöjen mukaan koottu, synerginen prosessi ja enemmän kuin osiensa summa niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin, kulttuuriklusterin rakenteissa taiteessa, jossa pääosa nuorista individualisteista, tulevista innovaattoreistamme, nyt majailee hakien itselleen luovia ammatteja elämäurakseen ja osana tuotannollisia klustereita.

Se ei voi olla enää vuonna 2020 Pellisen tai Pirtolan kaltainen “Itse tehty elämä” taisteluna ikivanhoja kansallisvaltioiden rakenteita ylläpitäen ja paeten Yhdysvaltoihin, katkeroituen “systeemin” kohtelusta maalaisia Pellisen tapaan katkerana haukkuen. Ei Suomi enää sellaista aikaa elä edes sosiaalisen pääomansa muistona ja tällainen mielikuva on syytä opiskella pois ja sekin nykymenetelmin ja neurofysiologiaa hyödyntäen.

Näin kulttuuri ja taide, jalkapallo ja meillä jääkiekko osana näitä, ovat avainasemassa, kun luomme uutta henkistä ja taloudellista pääomaa uudella tavalla, ja kuitenkin hyvin perinteisellä, mutta nyt vain reaaliaikaisesti ja väestöpohjalla, joka on meille suomalaisille uusi kokemus monikulttuurisena suurena vahvuutenamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti