Kreikan kriisi

Sanasta miestä, sarvesta kreikkalaista


Jotta kreikkalaisia voisi jotenkin ymmärtää, on lähdettävä liikkeelle heidän kielestään. Nykykreikassa voi erottaa ainakin kolme kerrostumaa. Ensin ovat paikalliset murteet, joskus hyvinkin kaukana toisistaan olevat kielialueet, toisena standardipuhekieli, joka on syntynyt Manner-Kreikan kaupungeissa, ja jota kaikki ymmärtävät, sekä kolmantena puhdasoppinen kirjakieli. Jälkimmäistä käyttävät vaikkapa EU:n byrokratia sekä aiemmin lähinnä kirjallisuuden ja hallinnon edustajat. Nyt näiden kahden kielen käyttäjän välillä vallitsee kuilu, jota ei ylitä kukaan palaamatta takaisin kreikkalaisille juurille ja EU:n syntyyn.

Väljän innovatiivinen kieli

Kreikan kielessä sanajärjestys on suhteellisen vapaa. Määräävä artikkeli, erilaiset partikkelit ja verbien rikkaat nominaalimuodot tekevät kreikasta luovan ja innovatiivisen, taipuisan kielen, joka on perinteisesti ollut muita kieliä ilmaisumahdollisuuksiltaan moni-ilmeisempi. Symboli-innovaatiot syntyvät hetkessä ja uuden kielellisen rakenteen muuntelun kautta. Edes savolaiset eivät menesty kreikkalaisille kielen ja sen kuullun tulkinnassa.

Sanan merkitys käy ilmi sen vartalosta, siihen voi liittää grammatikaalisia tunnusosia osoittamaan sen merkitystä lauseessa. Duaali, kahden ilmaisija, säilyi kielessä aina hellenistiselle ajalle saakka ja löytyy vieläkin monista murteista, alueiden ja talouden dualismista maailmankuvassa. Verbien järjestelmän huomattavin erikoisuus on verbin vartaloon liittyvä aspekti. Preesensvartalo ilmaisee kestävää, duratiivista aspektia, aoristivartalo punktuaalista aspektia ja perfektivartalo loppuunsuorittamisen aspektia. Verbit jaetaan aktiiviin ja mediopassiiviin, joilla on omat päätteensä. Sanasto on pääosin indoeurooppalaista perua.

Oppineet byrokraatit ja kansa

Kieliopissa nykykreikka on vanhaa paljon yksinkertaisempaa. Sanasto on pääosin muinaiskreikasta, vaikka sanojen merkitys onkin vaihtunut. EU:n byrokratia ja kielen jargonia ei tavoita Ateenasta ja suurkaupungeista etäällä olevia saaria, köyhiä vanhusten asuttamia vuoristolaaksoja. Syntyy dualistinen kreikkalainen “ne” käsite, jolla osoitetaan joko poliitikkoja tai EU:n ahneita ja lahjottavia byrokraatteja tai nämä verojaan kiertäviä yrittäjiä, usein merellä liikkuvia ja monikansallisia varustajia. Moni suomalainen turisti on tutustunut tämän kielen käyttöön ja sen monulotteiseen tulkintaan, jossa on oltava varovainen.

Kreikan kirjallisuudessa löytyy, sen ajallisesta varhaisuudesta huolimatta, teoksia kaikista kirjallisuudenlajeista: on epiikkaa, draamaa, lyriikkaa ja romaanikirjallisuutta. Puheilmaisulla on ollut kuitenkin kielessä merkittävä asema ja niinpä kreikkalaiseen kirjallisuuteen kuuluukin usein retorinen ilmaisu. Euroopan historian henkistä kehitystä ajatellen kreikkalaiset rikastuttivat kulttuuriamme historiallisilla, filosofisilla ja luonnontieteisillä teoksillaan, mutta käyttävät itse retoriikkaa perustellessaan tekojaan, ei mutkikasta kirjakieltä ja moneen kertaan kirjallisesti toistaen EU:n odottamalla tavalla. Siihen kreikkalainen kieli ei taivu. Lomakkeiden täyttäjät ovat siten toisaalla kuin EU rahojen käyttäjät. Etäisyys on aivan toista luokkaa kuin Suomessa.

Vielä tänäänkin, EU -byrokratian ja uusmedioitten aikana, kreikkalaisen ja välimereisen kielen perustana on arkaaisen kauden muodostama Homeroksen eeppostuotanto ja sitä edeltänyt pitkä suullisen kirjallisuuden traditio. Osa näistä oli olemassa jo paljon ennen Iliasta ja Odyseseijaa joko Troijan tai Theban tarupiiriin kuuluvina tapahtumina. Runoilijat esittivät käytännön moraaliohjeita jo ennen homeerista traditiota ja niissä pohdittiin myös arkielämän askareita ja elämänpiirin ongelmia, jotka ovat alueen laaksoissa ja saarilla elävää elämää edelleenkin. Meillä tällainen taikauskoksi kutsuttu on kadonnutta kansanperintöä.

Tragedian mestarit ja teatraaliset taitajat

Klassisen kauden kukoistukseen ajoittuvat sellaiset tragedian mestarit kuten Aiskhylos, Sofoklee ja Euripidee. Aristofanees toi mukaan koomisen joko poliittisen, eroottisen tai kirjallisuuskriittisen mielikuvituksen. Proosassa haettiin sielläkin korkeampaa lyyristä tasoa ja Herodotoksen ilmeikkään yksinkertaista tekstiä alettiin värittää joko Thukiditeen tapaan dramaattisilla taideteoksilla tai tieteellisimmillä teoksilla. Näistä meille tutuimpia nimiä ovat Sokrates sekä Platon ja jälkimmäinen etenkin kuolemattoman dialoginsa kautta. Aristoteles puolestaan vei esitystä kohti yksinkertaisempaa, tieteellisempää tutkielman luonteista esitystapaa. Sitä tapaa edelleen Vanhan-Kreikan kaupungeissa ja Pohjois-Kreikassa. Se ei oikein istu uusmedioitten ja sosiaalisen median välineisiin.

Voimakkaat poliittiset kannanotot alkoivat kuitenkin lisääntyä juuri Kreikasta ja Menadroksen nimi muistetaan siinä missä Platonin akatemia aina antiikin loppuajalle saakka. Sen kreikkalaiset osaavat siinä missä teatraalisen rakenteen vaatimat ja muulle maailmalle lahjoittamansa puitteet. Kreikan historia on täynnä rakoilevan yhtenäisyyden pönkittäjäksi tarkoitettuja symboleja. EU:n pitäminen yhtenäisenä on heille ns. symboliteko, ei konkreettinen lupausten täyttö.

Kaupunkikeskeisyys ja heliosentrinen maailma

Aleksanteri Suuren aikana kreikkalainen kulttuuri alkoi saada vaikutteita idästä ja sille oli tyypillistä kaupunkivaltioiden suurkaupunkikeskeisyys sekä kosmopoliittisuus. Tälle hellenistiselle tai aleksandrialaiselle ajalle tyypillistä oli murteiden ja maaseudun kulttuurin taantuma ja kielen mukautuminen lähemmäs yleiskreikkaa. Tiede tuli yhä näkyvämmin kreikkalaisuuden symboliksi ja luonnontieteistä muistamme ainakin Eukleideksen ja Arkhimedeen sekä Aristoteleen perustaman koulukunnan. Aristarkhos osoitti kuinka maa kiertää aurinkoa, mutta jäi Ptolemaioksen ja yleiseurooppalaisen maakeskeisen maailmankuvan varjoon.

Luonnontieteiden ja kielitieteen ohella kehittyi epikurolainen ja stoalainen filosofia sekä “taide taiteen vuoksi” -maailmankuva. Ajan historioitsijoista ehkä merkittävin Polybios kiinni huomiota Rooman vallan kasvuun ja haki sille lääkkeitä. Rooma oli kaadettava sisältä käsin ja alkaen sen ytimestä, valuutasta.

Toisin kuin usein ajatellaan, hellenistinen kausi merkitsi pikemminkin kielelle ja kirjallisuudelle, symbolirakenteiden innovaatioille, rappiota verrattuna sitä edeltäneeseen klassiseen kauteen. Se edelsi Rooman vallan aikaa antiikin maailman johtoon eikä Kreikka kyennyt sitä estämään.

Jotta ymmärtäisi kreikkalaisia, on lähdettävä hyvin rikkonaisesta saaristovaltiosta, vaikeista luonnonoloista ja kulttuurien kohtaamispaikasta sekä meren läsnäolosta aina ja kaikkialla. Tietoisuus sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta ja yhteisestä kulttuurista syntyi vasta hyvin pitkän aikajänteen tuloksena, ja sitä pidetään yllä myös uudessa rakenteessa ja sen asettamissa odotuksissa. Niin nyt myös EU:n sisällä ymmärtämättä välttämättä, mistä on kysymys.

Ilias ja Odysseija, Olympialaiset

Homeroksen Ilias ja Odysseija ovat muokanneet suuresti Kreikan kansaa, ne ovat luoneet mytologiana koko Kreikan sivistyksen yhtenäisen valtion henkisen perustan. Ne antoivat kreikkaa puhuville kansoille, murrealueille, yhtenäisyyden tunteen, jonka suomalaiset tunnistavat omasta kansallisen identiteettimme rakentamisen paljon lyhyemmästä ajanjaksosta ja Kalevalaisesta perinnöstämme. Se ei vaikuta paljoakaan suhteeseemme Brysseliin ja Emuun, Euroon valuuttana.

Homerosta pidettiin koko Kreikan opettajana, toisin kuin me Väinämöistä tai Ilmarista, Jumalien nimet ja kultit vakiinnuttivat helleeniseksi pantheoniksi. Niihin liittyi elimellisesti panhelleeniset juhlakisat, nykyiset Olympialaiset, Isthmoksessa, Korintin kannaksella, Delfoissa ja Nemeassa joko Zeuksen, Apollonin tai Poseidonin kunniaksi. Kreikkalainen “ylpeys” kansakuntana on kovin erilaista kuin suomalainen alemmuus ja sen suhde Euroopan ytimeen, joka on Kreikka kreikkalaisille.

Demokraattisen valtion perusta

Kreikkalaiset kaupunkivaltiot, tieteen ja taiteen saavutukset, olivat perusta valtiolle, jossa nykyisinkin pohdimme juuriamme palaten aina niiden alkulähteille. Halu rauhaan, halu toipua kärsityistä vaurioista, valmisti vaadittaessa myös tietä uudelle vallanpitäjälle tai organisatoristen innovaatioiden uudistuksille. Näin Kreikassa oli tapahtunut vuosituhansia.

Sen perusta, kansallisvaltion synty, oli kielessä ja sen dynamiikassa, symboli-innovaatioiden rakenteellisissa vahvuuksissa ja omassa mytologisessa yhtenäiskulttuurissa, kreikkalaisuudessa osana omalaatuista yhdistävää sosiaalista pääomaa. EU ja Euro ei ollut sellainen yhdistävä elementti, jollaisena suomalaiset sen ovat kokeneet osana Skandinaviaa ja idän sekä lännen välissä tasapainoillen. Me ymmärrämme Saksan, Ranskan ja Britannian EU:n keskiössä ja odotamme briteiltä vaaleissaan liberaalimpaa ajattelua yhteisestä vastuunkannosta ja omaksi edukseen.

Suomalaisessa kielessä ja kulttuurissa ei ole sellaisia elementtejä tai symboleja kuten kreikkalaisessa tai välimereisessä kulttuureissa ylipäätään. Kreikan ja Välimeren alueen talouden kriisi oli odotettu heti ensimmäisen talouslaman globaalina jälkiaaltona ja toki moni asiantuntija oli sen maininnutkin.

Pirstaleinen ja hajanainen valta

Kaupunki ja uskonto olivat Kreikassa samaa rakennetta ja valtio oli siinä toissijainen. Valtiota, nyt EU:n rakenteita, käytettiin vain välineenä ja se pönkitti ikivanhaa taustaa, kaupunkivaltioiden itsenäisyyttä ja hyvinvointia.

Se oli ja on Kreikan heikkous ja näkyi puutteina, jonkun mielestä vahvuutena, joita uudet vallan pitäjät eivät kyenneet korjaamaan Kreikassa koskaan. Moraaliset ja eettiset heikkoudet jäivät hoitamatta tai pelkän mielikuvituksen, kielen ja vanhan mytologisen rakenteen varaan. Kaivattiin parempaa ja laajempaa selitystä, jotka Olympoksen jumalat olivat jättäneet avoimiksi. Nuhteettomasta elämästä oli saatava palkka ja syyllinen oli saatava maksamaan rikoksistaan, laiminlyönneistään. Rooman aika, turkkilaiset ja kristillinen kirkko, eivät tuoneet siihen korjausta.

Kahden kerroksen väkeä

Matkalla kaupunkivaltiosta kohti demokratiaa, toisen maailmasodan valtavia uhrauksia ja sisällissotaa, vallankaappauksia ja niistä toipumista, kreikkalaisia on auttanut ikivanha tapa turvautua vanhaan magiaansa, mytologiseen historiaan ja ikivanhaan rikkaaseen kulttuuriin, suomalaistenkin hyvin ymmärtämään tapaa kansallistunteen leimahtaessa kohtuuttomien vääryyksien kohdatessa EU:n sisäisissä poliittisissa ja talouden monikansallisissa kriiseissä maassa, jossa pääosa on köyhää Länsi-Kreikan Artan ja Agrinionin kahta pientä laaksopahaa Pindosvuorineen, Keski-Kreikan saaria soineen ja vuorisolien tyhjine kylineen bauksiittikaivoksineen. Pohjoinen ja Vanha-Kreikka Ateena keskuksenaan ei tässä globaalissa ajassa maata pelasta, eikä uusmedian aika tavoita ikääntyneitten vanhusten kyliä hupenevien turistivirtojen alueilla, kun vastapuolella ovat maailman rikkaimmat laivanvarustajat.

Kriisistä kohti kansallista traumaa

Syvä kriisi ei ole kreikkalaisessa kulttuurissa uutta ja sisältää uuden mahdollisuuden ja kielellisen tavan hankkiutua uuden lähteille, sosiaalisen median juurille. Juuri nyt moni toisen maailmansodan ja sisällissodan helvetistä selvinnyt kreikkalainen toistaa kuitenkin mielessään nimiä Georgios Papandopoulos, Georgios Zoitakis, Styalianos Gergios ja Konstantinos Karamanlis.

Tasapainoilu takavuosina johti erottamiseen Euroopan Neuvostosta vuonna 1969. Mielessä käyvät kenraalijuntta, ulkopolitiikan seikkailut ja Kyproksen kriisi, Turkin puuttuminen tapahtumiin ja Makarioksen ero. Kun kansallinen trauma ja turhauma viedään riittävän syvälle, se alkaa purkautua tavalla, jossa Kreikka irtautui tuolloin jopa Natosta.

Jos näin jatkuu Espanjassa, Portugalissa tai Italiassa, kyse ei ole enää Eurosta ja sen vakaudesta vaan paljon pahemmasta, jossa nyt Kreikalle maksetut tuet ovat vain pisara meressä ja vähäisen toivon kipinä. Siinä ei auta enää professori Esko Antolan visio rakentaa kaksi EU -aluetta ja Euroa, välimereinen ja löysempi sekä pohjoinen ja vahvempi. Globaalin maailman, norjalaisen professori Johan Galtungin kuvaaman, rintamalinjat kulkevat nyt kokonaan muualla.