Yhteenveto - Discussio

Dualismi

Toukokuun kirjoitussarja alkoi käsitteestä dualismi. Dualismista siirryttiin kaksinapaiseen ihmiskäsitykseen, jossa kokonaispersoonallisuutemme jaetaan joko ekstrovertteihin tai introvertteihin, ulospäin suuntautuneisiin tai sisäänpäin kääntyneisiin ihmisiin. Tällöin sovimme kuinka esim. poliittinen vahva vaikuttaja on pääsääntöisesti sosiaalinen, paljon puhuva, ulospäin suuntautunut yhteisten asioittemme hoitaja ja päällepäsmäri olkoonkin, että mukaan politiikan tekoon on tulossa myös yhä enemmän introvertteja pohtijoita, älykkäitä, omasta sisimmästään energiansa hankkivia ihmisiä.

Myers-Briggs

Tätä laajennettiin Myer-Briggs -tyyppisellä persoonallisuusindikaattoreiden lukituksella, jossa dualismi oli jo kadotettu neljään ihmisen ominaisuuteen ja niiden taulukoinnilla suhteessa ympäristöömme, tapana hankkia tietoa, käyttää sitä päätöksenteossa ja elämäntyylimme kokonaisuudessa. Nämä ominaisuudet olivat introvertti ja ekstravertti, tosiasiallinen tai intuitiivinen, ajatteleva tai tunteva sekä harkitseva tai spontaani.

Persoonallisuustyypit

Syntyi 16 persoonallisuustyyppiä tai pikemminkin tiivistäen kahdeksan suurempaa ryhmää plus yksi pienempi ryhmä. Nämä ryhmät esiteltiin ja käytettiin suomalaiselle helpompaa tapaa niiden tulkinnassa Viivi Brunilan ja Marika Borgin tapaan. Samalla ne yhdistettiin psykologisina ilmiöinä väitöskirjani laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, sosiologiaan ja sosiaalipsykologiaan sekä sen tuoreimpiin yhteiskunnallisiin ryhmäkuvauksiin myös maantieteellisinä ilmiöinä.

Tällöin tulivat tutuksi vaikkapa käsitteet turisti, vaelteleva flaneeraaja, peluri, kulkuri tai telecity-ihminen ja samalla myös maininta viidestä suuresta persoonallisuusryhmästä. Ryhmät yhdisteltiin myös yrittäjiin ja nämä taas kahteen Yhdysvalloissa ja Englannissa tehtyihin klustereihin käyttäen suomalaisia yrittäjiä ja tietokoneanalyysejä. Hieman samaa, mutta karkeampaa tapaa, käytetään nykyisin myös vaikkapa ihmissuhdepelien jatkuvasti kasvavilla markkinoilla parisuhdeluokituksissa, mutta toki myös vaikkapa rekrytoitaessa työvoimaa.

Internet ja tietokoneanalyysit

Internet ja sosiaaliset mediat ovat syventäneet näitä menetelmiä kiitos valtavan suurien aineistojen ja mahdollisuuden käsitellä näitä matemaattisesti tietokoneilla luokitellen, käytännössä myös vuorovaikutteisesti ja reaaliaikaisesti. Tuossa yhteydessä esittelin joitakin tuoreimpia alan julkaisujani, jotka voi hankkia joko netistä tai nettikirjakaupoista, mistä tahansa kirjakaupasta tai kirjastosta niin halutessaan. Tuhansia sivuja ja niiden viitteitä, lähdetietoja, on mahdoton esitellä näin lyhyessä ajassa ja artikkeleissa.

Esimerkkitapauksia

Lopuksi kävimme läpi joitakin persoonallisuustapauksia ja pohtien niiden sijoittumista tuolle usein neljään kenttään jaetulle faktoriakseleiden muodostamalle tasolle. Oikeammin nuo akselit eivät toimi yhdellä tasolla vaan ne kiertyvät avaruudellisessa moniulotteisessa maailmassa, jolloin niiden tulkinta on paljon mutkikkaampaa kuin takavuosien manuaalinen faktoriakseleiden kiertäminen geometrisesti parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi (rotaatio).

Oleellista on, että samaan tyyppiin (ryhmään) paikantuvat ihmiset ja heidän usein sadat tai tuhannet vastauksensa tai muuten kerätyt tiedot yhdistyvät yhdeksi ryppääksi, tähtisikermäksi, ja tutkijan tehtävänä on tulkita näiden toisiaan muistuttavien ryhmien synnyn syyt ja myös seuraukset, luonnehtia niiden rakenne ja käyttäytyminen, mahdollinen tulevaisuus.

Jotkut ryhmät ovat tulkinnallisesti hyvinkin helppoja ja puhtaita, toiset välimuotoja ja vaihtuvia. Lisäksi niillä on vaikkapa kulttuurista tai alueeseen (globaaliin maailmaan) sidottuja eroja. Pienryhmät voivat olla hyvinkin kiinnostavia ja paikantuvat vaikkapa yliopiston kampusalueelle. Innovaatiotoiminnassa tällainen on tyypillistä ja joskus kiinnostutaankin vain muutaman poikkeavan ryhmän (residuaalin) tulkintaan tai jakaumaan.

Kärjistykset ja yleistykset

Perinteinen media, joka kosiskelee kilpailussaan koko kansakuntaa tai maakunnan jokaista lukijaa, joutuu kärjistämään mutkikasta maailmaa ja sen moniulotteista ihmisen persoonallisuuden syntyä ja etenkin niiden yhteiskunnallista merkitystä vaikkapa poliittisen käyttäytymisemme kuvaajana. Tästä esimerkkinä otin Helsingin Sanomien päätoimittajan kirjoituksen kuvaten näin dualistista maailmankuvaa. Tämän päivän Helsingin Sanomissa sama dualismi jatkuu kuvattaessa vaikkapa maaseudun ja kaupungin välisiä eroja sekä etenkin niistä rakenneltuja pelkoja. Se on suomalaisen politiikan teon arkea medioissamme ja sen hinta on dualistisena ilmiönä suunnattoman kallis.

Käytännössä tällainen maaseudun ja kaupungin keinotekoinen vastakkainasettelu on luonnollisesti mahdotonta omassa ajassamme, ja tehdään vain joko viihteen tai vaikkapa poliittisen tarkoituksenmukaisuuden, sekä vanha pedagogisen käytännön seurauksena. Karhut eivät syö ihmisiä maaseudulla eivätkä raitiovaunut aja heidän ylitseen Helsingissä, kuten lehden kuvitteellisessa kertomuksessa tehdään väkisten väännetty viihteellinen dualistinen kertomus.

Sen sijaan “politiikan aitovarsilla” tarkoitetaan jo maaseutuun leimallisesti iskettyä printtimedian helsinkiläistä maailmankuvaa ja slummiutuvat hökkelikylät sijoittuvat urbaaniin metropoliin, ei ranskalaiseen tai brittiläiseen kartanoiden ja linnojen maaseutuun. Näin suomalaista maaseutua on pidetty dualismissamme sen heikkona lenkkinä, luonnonvarojen tuottajana tai poismuuttoalueena kohti jotain parempaa.


Dualismi ja vihattava vääräuskoinen

Dualismin taustalla voi olla myös vahvoja psykologisia vaikutteita, ja juuri pelon liittäminen sellaiseen on printtimedioitten kohdalla hyvin tyypillinen ilmiö ja politiikassa sellainen on hyvin tavallista. Siinä ikivanha dikotomia ja konfliktit liitetään toisiinsa tavoitteena huomiotalous.

Maaseutuun liitetään sellaisia etäisyyteen ja tuntemattomaan liittyvää kauhua, jota ei ole olemassakaan ja vielä enemmän tällaista kaupunkien väkivaltaisuuteen, turvattomuuteen ja takavuosien maaseutuyhteisön turvallisuuden hävittävään turmeltuneisuuteen liittyviä paheita.

Gemeinschaft ja Gesellschafit tai Associational Society/ Communal Society kuvasivat kahden yhdyskunnan ja samalla yhteisörakenteen, organisaation synnyn ja kehityksen eroja takavuosien 1800-luvun kirjallisuudessa ja Suomeen ne rantautuivat Erik Allardin kääntäminä. Toinen kuvattiin asiaorganisaationa ja toinen yhdessäolo-organisaationa. On helppo arvata kumpi oli tyyppinä lähempänä asiaa oleva organisaatio ja kumpi yhdessäoloa ja puhdasta, ahdistavaa ja pois pyyhittävä puuhastelua yhteisöineen. Suomen kaupungistuminen ja kaupunkilaistaminen oli puhtaasti taloudellinen ja poliittinen ilmiö myös tieteissä eikä sen pohdinnassa ollut mitään objektiivista saati kriittistä. Kyseenalaistajat ja asiantuntijat olivat poissa, siinä missä luova individualisti suunnittelijana. Vallassa olivat vahvat vaikuttajat, tehokkaat suorittajat ja laadunvalvojat.

Vastaavasti maalla tämä dualismi liitettiin hitaaseen kehitykseen, konservatiivisuuteen ja kaupungistuminen oli tuolloin sen sosiaalisessa merkityksessä kehityksen ja samalla fiksumman ihmisen mitta, tapa siirtää suuret ikäluokat teollistuviin taajamiimme takavuosien metsistä ja aitovarsilta. Siellä heitä ei enää tarvittu.

Ilmiö on hyvin suomalainen eikä sellainen toimi esim. niissä valtioissa, joissa maaseutua on vähän ja maatalous on ollut aina varakkaan yläluokan tapa viettää vapaa-aikaa tai asua kartanoissaan ulkopuolella 1600-luvun slummiutuvien ja kulkutautien leimaamien taajamiensa, hiilikaivosten tummien hökkelikylien.

Saranayhteiskunnan suunnannäyttäjät

Kaikesta tästä huolimatta dualismi ja sen kaksinapainen maailmankuva elää ja voi hyvin. Sen psykologisiin vaikutuksiin turvaudutaan silloin, kun monimutkaisen ihmisen tai yhteiskunnan käyttäytymisen tai rakanteiden kuvaaminen on ongelmallista, sitä ei tunneta tai halutaan nopeasti populistiseen tapaan kärjistää oma sanottava.

Se miten se menee läpi internetin sosiaalisten medioitten sisällä on tulevaisuudessa ja sen moniarvoisessa yhteiskunnasamme entistä ongelmallisempaa ja sitä kuvaa vaikkapa poliittisen kenttämme moniarvoistuminen sekä individualistisen ihmisen lukuisat persoonallisuuden tyypit, kyky kouluttaa itseään ohi perinteisten konventioiden rajojen ja monikulttuurisesti.

Takavuosina poliittinen käyttäytymisemme syntyi ideologisten rakenteiden kautta tai ammatillisen osaamisen ja sen edunvalvonnan seurauksena. Tänään poliittiset liikkeet joutuvat seuraaman aivan normaalin kuluttajakäyttäytymisen tapaan erilaisten persoonallisuuksien toimintaa ja reagointia alkaen luovista individualisteista, uskollisista kyseenalaistajista, tutkivista asiantuntijoista, tarkoista laadunvalvojista, tehokkaista suorittajista, innostuvista suunnittelijoista, vahvoista vaikuttajista, avuliaista huoltajista ja päätyen sopeutuviin rauhanrakentajiin.

Ryhmistä kohti klusterirakennetta

Mikään näistä tyypeistä ei ole dominoiva eikä kukaan meistä olen vain yhden persoonallisuustypin sisältämä kummajainen. Kaikkea löytyy ja myös sosiaalisen kentän turistit, pelurit, flaneeraajat, kulkurit ja telecity-blogaajat jakautuvat omiksi pienryhmikseen ja siirtyvät koko ajan paikkaansa vaihtaen.

Oleellista on kuitenkin juuri internet ja sosiaalisen median suuri merkitys ja tapa yhdistää samoin toimivien ryhmiä, saman persoonallisuustyypin ihmisiä, klustereiksi ja synnyttäen näin yhteisöllisiä monikulttuurisia rakenteita ja osaamisympäristöjä, holistisia kokonaisuuksia, jossa klusteri on enemmän kuin osiensa summa. Tässä perinteinen poliittinen kenttä on hajallaan, ja sen kyky ohjailla tätä prosessia on vielä vaikeampi kuin vaikuttaa levottomaan rahaan ja sen reaaliaikaisiin siirtymiin markkinavoimien pyörityksessä.

Tervetuloa

Toukokuu aikana sain runsaasti uusia lukijoita. Tervetuloa vanhojen lukijoitteni mukana myös keskustelemaan aiheista, joiden teemat ovat jossain tieteen ja tieteen popularisoinnin välimaastossa sitä samalla uudelleen muokaten ja vuorovaikutuksessa sekä reaaliaikaisesti. Se on mielestäni ainut tapa tehdä tänään niin tiedotusta, median seurantaa kuin vaikuttaa poliittisiin järjestelmiimme, olla osa sellaista “ihmisten puoluetta” jossa mukaan tulevia uusia jäseniä ei pyritä takavuosien tapaan rajaamaan ulos niiltä paikoilta, jossa he parhaiten kykenevät vaikuttamaan ympäristönsä kehittämiseen käyttäen apuna persoonallisuutensa parhaita puolia ja osaamisensa välineitä luovalla ja innovatiivisella tavalla. Nämä tehtävät kun eivät kuulu vain vahvoille ekstrovertti vaikuttajille, suorittajille ja suunnittelijoille.

Mari vai Mauri - vain kirjaimen ero

Terrieri Mauri

Me tunnemme hyvin Mauri Pekkarisen, terrierin ja vahvan keskustalaisen vaikuttajan, “pekkaroinnin” nimen aluepolitiikalle antaneen monen hallituksen ministerin, joka istuu puolueensa edun valvojana yhtä sujuvasti niin oppositiossa kuin hallituksessakin. Pekkarinen on moneen sopeutuva, terävä-älyinen puhuja ja havainnoija.

Mutta kuka on tämä Mari Kiviniemi, hänen vastaehdokkaansa keskustan puheenjohtajaksi ja ehkä seuraavaksi pääministeriksemme?

Ehkä paras tapa tulkita meille ventovieraita ihmisiä ja heidän persoonallisuuttaan on turvautua siihen aineistoon, joita uusmediat, perinteiset mediat ja oma tulkintamme niistä antavat meille eväinä ja jättämällä hieman sivumpaan oma persoonallisuutemme ja sen tapa suodattaa tietoa. Pyritään siis olemaan mahdollisimman objektiivisia tai ainakin lähellä ns. tutkivan asiantuntijan, itsenäisen ajattelijan, tapaa tyypitellä ihmisiä ja heidän persoonallisuuttaan. Siinä kahden ihmisen vertailu auttaa etenkin, jos nämä ovat mielestämme kovin erilaisia ihmisinä. Ja nyt ovat, tai ainakin siltä se vaikuttaisi vain yhden kirjaimen erosta huolimatta. Vai onko kyseessä vain näköharha?

Mauri Pekkarinen on neljän aikuisen lapsen isä ja medioitten välittämänä myös melkoisen onnellista perhe-elämää isoisänä viettävä kiireinen vahva vaikuttaja ja ammattipoliitikon alku jo ajalta, jolloin Mari Kiviniemi syntyi vuonna 1968. Lokakuussa 1947 Kinnulassa syntynyt Pekkarinen suoritti lukion jälkeen yhteiskuntatieteen maisterin tutkinnon ja oli 32 -vuotiaana kansanedustaja yli 8000 äänellä. Keskustapuolueen Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja hänestä tuli 27 vuotiaana ja pian sen jälkeen ura jatkui niin Paavo Väyrysen kuin Eino Uusitalon poliittisena sihteerinä. Pekkarisen elämä on ollut politiikan tekoa ja näkyvillä paikoilla, urakeskeistä vahvan vaikuttajan tahtopolitiikkaa. "Tahtopolitiikka" taas tuli tuon ajan vaikuttajilta, Pekkarisen kouluttajilta. Sen "poisoppiminen" on vaikeampaa kuin aikanaan sen omaksuminen.

Neljän hallituksen ministeri

Pekkarinen on toiminut ministerinä neljässä hallituksessa; Ahon, Jäätteenmäen sekä Vanhasen kahdessa hallituksessa.

Ei ole epäilystä, etteikö tuntemamme Mauri Pekkarinen olisi samaan aikaan sekä tehokas suorittaja, ihailtava ja aikaansaava menestyjä, että oman alansa huippu. Hän on selvä ekstrovertti, hyvä esiintyjä ja työskentelee uutterasti saavuttaakseen tavoitteensa esiintymisestä ja ihmisistä samalla nauttien. Omiensa joukoissa ja medioitten ristitulessa Pekkarinen kykenee muuntautumaan, hän on luonteva sekä ihmisjoukossa että suoriutuu tehtävistään hämmästyttävän ripeästi.

Sekin on itsestään selvää että Mauri Pekkarinen on itsevarma ja varmasti tehokas, mutta aina myös harkittu ja laskelmoiva, poliittisen pelin taitava ammattilainen ja siinä suomalaista kärkeä. Pekkarisella on vahva tarve olla paras siinä mitä hän tekee ja vain ikä on hieman pehmentänyt kohtuuttomia tavoitteita, eikä elämä kulje enää vain työn ja sen tulosten kautta.

Pekkarinen puhuu nyt myös lapsistaan, oikeammin lastenlapsistaan, ja hän on siinäkin heille esimerkillisen oivaltava isoisä. Kaksi poikaa taisivat jäädä hieman väliin politiikan teon nuoruusvuosina ja tyttäret saivat jo enemmän isän ja nyt isoisän huomiota. Tämä on pelkkä arvaus ja perustuu Pekkarisen tunteikkaaseen puheenvuoroon, jossa hän pohti valintaansa nyt perheen ja mahdollisen pääministerin uran välillä, jällen kerran uhrautumista täysillä työlleen ja uralleen, jossa Raija vaimolla on ollut epäilemättä keskeinen osuus.

Pekkarisen kohdalla ei puhuta naisista kuten vaikkapa Virolaisen, Kekkosen tai Vanhasen yhteydessä. Tähän keskustalaiset ovat jo tottuneet, olkoonkin että nyt odotetaan jo politiikan teon raskaalta sarjalta muutakin kuin hömppää ja vaalirahoitussotkuja.

Taistelija viimeiseen saakka

Parhaimmillaan vahvana vaikuttajana Pekkarinen on vakaa, päättäväinen ja varmasti myös arvovaltainen työympäristössään, omiensa joukossa Keski-Suomessa. Hänen tapa korostaa fyysisiä piirteitä median nostamina ilmiöinä pramille, oli ehkä aluksi hänelle vaikea siedettävä, mutta on nykyisin jo pelkän itseironian ja huumorin lähde, epäilemättä aina sellaisenaan kuitenkin kipeä.

Pekkarinen on harvinaisen tasapainoinen persoonallisuus ja tavoitteena on ollut kasvaa “parhaaksi omaksi itsekseen” ja siinä ura ja puolue ovat hänelle sama asia. Pekkarinen on parhaimmillaan saadessaan puolustaa omaa maakuntaansa, aluepolitiikkaa, työskennellä sellaisten asioiden puolesta, joihin hän uskoo koko suuresta sydämestään.

Nämä ihmiset pitävät omiensa puolta viimeiseen saakka, ja se on sekä etu että ongelma maailmassa, jossa omia on jo vaikea erottaa niin city -suomalaisten keskustalaisten kuin maaseudun ja maaseutukaupunkien taajamien sisältä. Tämä on koko keskustaliikkeen ongelma ja Pekkarinen on leimattu medioissa perinteisemmän pääkaupunkiseudun ulkopuolisen, ei niinkään liberaalin keskustan edunvalvojaksi.

Sopeutuvan diplomaatin sielu

Mari Kiviniemi on syntynyt syyskuussa 1968 perheessä, joka voisi olla likimain Pekkarisen perhe, tai oikeammin hyvin tyypillinen maalaisliittolais-keskustalainen pohjalaisympäristö Seinäjoella. Esko Aho ja Anneli Jäätteenmäki olivat kilpailijoita samoista äänestäjistä ja ensimmäinen avustaja hänellä oli oma isä maanviljelysneuvos Antti Kiviniemi tukiorganisaatioineen. Broilereita kasvattaneessa perheessä, jossa politiikka oli päivittäin mukana myös Marin ja hänen kolmen sisarensa elämässä, isän malli jäi myös Marin malliksi, tulevan diplomaattisesti pohtivan sekä aikaansaavan sopeutuvan rauhanrakentajan elämänohjeeksi.

Kiitettävä kymmenen

Mari Kiviniemi valmistui odotetusti ylioppilaaksi kiitettävin arvosanoin ja maisterin paperit Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitokselta tulivat nekin magnan gradulla aiheena vähän kuivahtavalta vaikuttava patenttijärjestelmien tutkimus teknisen kehityksen, siis innovaatioiden, edistäjänä. Samaan aikaan hän oli jo ehdolla valitsijamieheksi presidentinvaaleissa keskustan ehdokkaan Paavo Väyrysen tukijana.

Tänään Kiviniemen kirjoituksissa vilahtelevat käsitteet verkostotaloudesta, vuorovaikutusverkostoista, maakuntien elinvoimaisuudesta pääkaupunkiseudun rinnalla. Keskittämistä ei siedetä, se on voimavarojen hukkaamista, kirjoittaa Kiviniemi hyvin keskustalaiseen tapaan ja Seppo Kääriäiseen viitaten. Politiikan sisällössä eroja ei Marin ja Maurin välillä löydy eikä sopeutuva rauhanrakentaja sellaiseen ryhtyisikään sondeeraamatta ensin asiantuntijaverkostonsa näkemyksiä. Se erottaa Kiviniemen samalla Matti Vanhasesta, pitkästä yksinäisestä.

Eloisa, aikaansaava ja huumorintajuinen

Ei ole epäilystä etteikö Mari Kiviniemi olisi eloisa, aikaansaava, sopua ja harmoniaa elämäänsä hakeva ihminen. Hän on tuolle persoonallisuudelle tyypillisen uskollinen ja muina piirteinä ovat hyväksyvä, epäitsekäs ja seesteisen vakaa elämä. Turha mennä hakemaan Mari Kiviniemen elämästä sellaisia särmiä tai tulevia skandaaleja, jotka tekisivät hänestä medioitten lemmikin kiitos sellaisen julkisuuden, joita Jungner ja oppositio, blondi SDP:n puheenjohtajana, nyt alkavat tuottaa tavoitteena maan suurimman puolueen paikka hinnalla millä hyvänsä. Tehokkaana suorittajana huumorintajuinen, vaivattomasti sujuva ja tehokas, miellyttävä, sosiaalisesta elämästä nauttiva Kiviniemi on tämän päivän keskustaliikkeelle myös pätkäpääministerinä erityisen sopiva henkilönä.

Kekseliäs, tuottava, etäinen

Sopeutuvan rauhanrakentajan ja tutkivan asiantuntijan persoonallisuus ovat julkikuvana säröttömiä, mutta myös etäisiä hieman Matti Vanhasen tapaan. Kun kokemusta tulee lisää innovatiivinen, kekseliäs ja tuottavalla tavalla oivaltava innovaatiotutkija tuo mukanaan myös omaperäisiä töitä, joiden nostaminen framille taas sujuu yhteistyössä varttuneemman puolison avustamana.

Aviomies Juha Louhivuori on kokenut ja tunnustettu mainosalan ammattilainen ja taustavaikuttaja jo vuosien ajan keskustan kampanjabisneksessä. Tällöin esille nousevat nuoruuden ja naiseuden ohella myös keskustan ikuisuuskysymys päästä vaikuttamaan kaupunkeihimme ja etenkin Helsinkiin, jossa Kiviniemi asuu ja on keskustan ainut kaupunginvaltuutettu, Nuori-Suomi yhdistyksen puheenjohtaja. Kiviniemellä on puolisonsa Louhivuoren kanssa kaksi lasta.

Kahden maailman yhteinen saranavalinta

Kiviniemen ja Pekkarisen erottaa toisistaan etenkin kahden vuosikymmenen ero siinä elämänkokemuksessa, jossa Pekkarinen edustaa eläköityvää Suomea ja sen suuria ikäluokkia, myös omalta elämänkokemukseltaan sen ukkojoukkoa puoluekokouksessa, ja Kiviniemi heidän lapsiaan. Lisäksi tuossa maailmassa, sodan jälkeen eletyssä, tyttären kokemusmaailma poikkeaa melkoisesti poikien kokemasta.

Tätä on korostettu jostakin syystä Suomessa hämmästyttävän vähän. Helsingin Sanomien sunnuntainumeron (30.5) ansiokkaassa artikkelissa “Lähes kympin tyttö” huomaamatta jää, kuinka tutkiva asiantuntija ja tehokas suorittaja on naisena myös poikkeuksellisen huumorintajuinen ja eleettömällä tavalla kujeileva, terävän oivaltava älykkö sopeutuvan rauhanrakentajan persoonallisuutensa ohella. Keskustan lanseeraama “saranayhteiskunta” edellyttää tällaista osaamista.

Uuden mediayhteiskunnan vaalit

Juuri tässä törmäävät Mauri Pekkarisen ja Mari Kiviniemen persoonallisuudet ja tasapainoisen tyyni Kiviniemi kykenee Pekkarista helpommin hyväksymään jatkossa sopua ja harmoniaa vaativat ratkaisut vaalien jälkeenkin näyttämättä mitenkään suuttumustaan tai ärtymystään. Ja juuri sellaista ristiriitatilanteiden käsittelijää, persoonallisuutta, Suomi tarvitsee tulevina vuosina oli hän mistä tahansa puolueesta hallitukseen pyrkimässä, saati sen pääministerinä esiintyen.

Tehokkaita suorittajia ja laadunvalvojia, tutkivia asiantuntijoita ministeriöt ja niiden tutkimuslaitokset ovat täynnä, jolloin näiden taitojen korostaminen ei ole tarpeen nyt, ja se on tässä tapauksessa molempien kohdalla myös vaatimuksena jo itsestään selvyys ja ne taatusti täyttyvät. Kaikki muu ulkoinen edustavuus, vallan käytön välttämätön kielitaito ja monialainen osaaminen, sosiaaliset kyvyt, ovat uuden johtajuuden itsestään selviä vaatimuksia, niitä erikseen edes korostamatta. Vain ihmisen kokonaispersoonallisuus on se, joka jää meidän omaksi arvioitavaksi ja sitä helpottavat sosiaalisten medioitten antamat tiedot, ihmisten läpivalaiseminen uuden median välinein vanhojen rinnalla.

Tätä tarkoittavat monet sosiaalisen median uusyhteisölliset käsitteet, juuri niiden yhteisöllistä luonnetta kuvaavat ja meille entuudestaan tutut piirteet, kykymme hahmottaa reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti myös omien poliittisten päättäjiemme todellista persoonallisuutta toisin kuin aiemmin, jolloin välillinen demokratia oli pääsääntöisesti vain perinteisen printtimedian meille luoma illuusio, havaintoharha tai hahmotusvirhe.

Kenen joukoissa seisot?

Pappi, lukkari..

Edellä kuvatut kahdeksan persoonallisuustyyppiä ovat psykologiaa. Jos siis tunsit kuuluvasi jotenkin kaikkiin niistä, jokaisessa oli jotain tuttua ominta itseäsi ja samalla, lukiessasi lääkärikirjaa, tunnistat kaikki sen esittelemät taudinkuvat omiksesi, olet taatusti introvertti. Olet sisäänpäin kääntynyt, seuraat sisintäsi ja pidät itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta. Olet oman tiesi valinnut, saat energian omasta sisimmästäsi ja lataat akkujasi pääsääntöisesti omassa rauhassa. Olet muita hiljaisempi ja varautuneempi, älyllinen, ja luet tätä tekstiä tankkaamatta ja hymyissä suin, pilke silmäkulmassa.

Rikas, rakas…

Edellä kuvatuista ryhmistä lukeudut todennäköisesti älyllisten tutkivien asiantuntijoitten joukkoon, voit olla myös avulias huoltaja, uskollinen kyseenalaista ja ääritapauksessa luova individualisti. Kaikissa näissä tapauksissa olet hieman alakynnessä yhteiskunnallisen enemmistön kanssa lukuun ottamatta sopeutuvaa rauhanrakentajaa, joka on ryhmänä introverteista suurin ja sopeutuu muuttuvaan yhteiskuntaan ja sen ihmiskuvaan muita ryhmiä paremmin turistina marketissaan tavaroita hypistellen.

Talonpoika, kuppari..

Jos taas yksikään edellä kuvatuista ryhmistä ei oikein sopinut sinulle, mutta monellekin tuntemistasi kanssaihmisistä, joille niitä pilkallisesti postitat, olet varmasti ekstrovertti tai ainakin sen läheinen hieman sulkeutuneempi ekstravertti vaihtamalla vain o -kirjain a -kirjaimeksi.

Sosiaaliset tilanteet ja vuorovaikuttaminen ovat elämäsi tärkeintä sisältöä ja tämän tekstin lukeminenkin tahtoo olla vaikeaa, lukisit mieluiten vain otsikot ja ingressit, selailisit kuvia.

Jo koulussa oli vaikeaa ilman pienen vuorovaikutuspiirin apua vahvan ulkoisen referoitumisen seurauksena. Kun introvertti uskaltaa käyttää aran puheensa, höpötät ääntä korottaen kuuntelematta päälle ja puhut ennen kuin ajattelet, tunteet ja järki tulevat jälkikäteen, jos ovat tullakseen. Olet impulsiivinen etkä tarvitse aikaa uuteen tilanteeseen referoitumiseen, kuten introvertit ryhmät joutuvat elämässään toimimaan ja pidät heitä siksi hitaina ja tyhminä, päättämättöminä johtajiksi.

Edellä kuvatuista ryhmistä lukeudut todennäköisesti tehokkaisiin suorittajiin, vahvoihin vaikuttajiin ja rajatapauksena innostuviin suunnittelijoihin. Suurin ryhmä on kuitenkin tarkka laadunvalvoja, jollaisena joudut suurten yhteiskunnallisten murrosten yhteydessä pohtimaan muita enemmän keskiluokkaisen yhteiskunnan muutosta juuri tämän suuren enemmistön näkökulmasta. Vaeltelevana flaneeraajana aiemmin pieni kulkurien ryhmä kasvaa ympärilläsi ja pelurit vievät varallisuuden, ovat moraalinen ja jopa etninen uhka suurina, edustamasi sosiaalisen ryhmän ääripään uusina yhteiskunnallisina vaikuttajina. Elämä ei ole sitä mitä ennen, arvelet.



Yksinäisen ratsastajan aikakausi päättyy

Helsingin Sanomien uusi päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on pohtinut lehdessään pääministeri Matti Vanhasen aikakauden päättymistä otsikolla “Pitkän yksinäisen aikakausi päättyy” .

Pentikäisen tapa tarkastella Vanhasta ja hänen aikaansa on yhdistää psykologiaa ja sosiologiaa, mutta päätyy kuitenkin lopulta psykologiseen kuvaukseen ja henkilöluokitukseen toimittajalle tyypilliseen tapaan ja lehteä näin paremmin myyden. Jarti Tervo teki sen saman käyttäen apuna Lahnasta. Sellainen olisi toki virhe, jos kyseessä olisi vuosikymmenen mittainen ajanjakso ja sen analyysi osana Suomea, kansakuntaa ja pääministerin asemaa sen kohtaloissa muuttuvassa Euroopassa ja globalisaation, sosiaalisten medioitten vyörytyksessä. Yhden henkilön osuus on siinä vaatimaton, vaikka hän olisikin pääministeri, jota media ahdistelee. Ahdistajan analyysi kohteestaan, kiusatusta, on aina epäilyttävä.

Takavuosina Ruotsin pääministeri, vahvaksi havaittu johtaja, oli välillä parikin vuotta hoitamassa tehtäviä maansa rajojen ulkopuolella, eikä se näkynyt mitenkään hänen maansa, kansakunnan tai puolueen menestyksessä. Carl Bild muistetaan kuitenkin edelleen merkittävänä poliitikkona ja epäilemättä ekstroverttina vahvana vaikuttajana, jolla oli kyllä niin kyseenalaistajan kuin rauhanrakentajankin maine.

Poikkeava keskustalainen johtaja

Pääministeri Matti Vanhanen poikkeaa melkoisesti perinteisestä suomalaisesta, etenkin maalaisliitto-keskustan vahvasta vaikuttajasta. Tämän kertominen ei ole uutinen, kun vertailukohtina ovat vaikkapa Urho Kekkonen tai Paavo Väyrynen. Puolue ja kansanliike ei vain ole koskaan yhden henkilön oloinen tai näköinen, vaikka media sellaista väittäisikin. Oikeammin väite on suorastaan korni siinä missä olettaa lasten ahdistelun vähenevän kiusaamalla Paavia, kirkkoherraa tai laestadiolaista seurakuntaa, rippiä jota ei ole olamassakaan. Syntyy mielikuva median halusta peitellä tällä jotakin sille kiusallista ja ohjata keskustelu sivuraiteille? Olisiko se vaikkapa tapa hankkia moraalin ja normiston vartijan paikka kirkolta itselleen, kysyisi uskollinen kyseenalaistaja tai tutkiva asiantuntija?

Vanhasen persoonallisuus on poikkeuksellisen sisäänpäin kääntynyt ja introvertti, suomalaisena vahvaksi tulkittuna johtajana poikkeuksellinen tapaus. Vanhanen ei ole ollut lainkaan puolueensa menestystä suhmuroiva, vaan puhdas hallituksen pääministeri, toimitusjohtaja, perinteisestä puolue-etua ajavasta johtajasta täysin irtautunut oikeudenmukaisuutta ja eettisyyttä korostava tiedon ja taidon arvostaja. Tutkivana asiantuntijana, professori Tatu Vanhasen poikana, hän paneutui jokaiseen hallituksensa asiaan itsenäisesti ja omassa rauhassa tiedemiehen tapaan tiensä valiten ja kyseenalaistaen myös mediavaltaa, oman aikansa ilmiötä.

Vanhasella ei tiedetä olleen ketään läheistä ja luotettua poliittista ystävää, eikä hän käyttänyt “tutkivana asiantuntijana” tai kyseenalaistajana toiminnassaan luotettuja politiikan teon perinteisiä välineitä, sondeerausta. Tämän päätoimittaja Pentikäinen havaitsee ja havainto on varmasti oikea ja kertoo paljon Vanhasen ohella omasta ajastamme ja sen mediavallan kasvusta, median suosion kosiskelusta osana politiikan teon arkea. Vanhasen aikana suomalainen poliitikko alkoi irtautua marinadista, jossa pahin sählääjä oli media itse.

Kaksi jääräpäätä

Vanhasen poikkeuksellisen vahva tutkivan asiantuntijan persoonallisuus kytkettynä vahvaan vallankäyttöön, paineensietokykyyn, on osittain sukua Paavo Lipposen johtamistavalle, toteaa Pentikäinen, ja on siinäkin oikeassa. Kummankaan johtamistapaan ei kuulunut hienoa retoriikkaa tai poliittisia suuria linjauksia vaan hoitaa asiat asioina, asialinjalla ja haukkuen mediat, Vanhasen tapaan vain maltillisemmin. Sosiaalinen media tuli kokonaan uutena ilmiönä ja sitä Vanhanen oppi käyttämään, mutta ei toki hänen perinteinen äänestäjäkuntansa. Vanhaselle oli kyky sietää myös samoin ajattelevia, pohtivia isänsä kaltaisia asiantuntijoita.

Paavo Lipposelle oli jopa liki mahdotonta sietää vaikkapa Erkki Tuomiojan kaltaisen pohtivan älykön tarjoamaa kilpailua. Lipponen koki itsensä vahvan asiantuntijan roolissa, uudenlaisia asioita hahmottavassa ja ymmärtävässä, keskustelevassa tai väitelevässä, älyllisessä ylemmyydentunnossa visionäärinä. Lipponen tunsi itseään ja julkisuuskuvaansa ehkä vieläkin huonommin kuin Vanhanen.

Vanhasen kohdalla tutkivan asiantuntijan itsenäinen, omia teitä kulkeva maailmankuva, tuli erityisen selkeästi esille poikkeuksellisessa määrätietoisuudessa, raastupaan asti asiansa vieden, pitää juuri yksityisyys yksityisyytenä. Tässä hän meni muuttuvan median myötä jopa liian pitkälle, joka johti turhaan sellaiseen median kiinnostukseen, joka kavensi vahvan vaikuttajan mahdollisuutta hoitaa joskus pääministerin tehtäviään. Uskottavuus on ollut koetuksella paradoksaalisella tavalla median alkaessa kiinnostua tiedemiehen kodista.

Tiedemiehen lojaali maailma

Parhaimmillaan Vanhanen on ollut myrskyn silmään joutuessaan, ja hänen paineensietokykynsä on tyypillinen juuri vahvan vaikuttajan persoonallisuudelle. Vanhanen on juuri tälle tyypille ominaiseen tapaan puolustanut ensimmäisenä hallitustaan, sen ministereitä ja tämä lojaalisuus on luonut kokonaan uuden yhteiskunnallisen poliittisen perustan, jossa kokoomuksen ja keskustan lähestyminen on ollut mahdollista, vaikka samaan aikaan keskustan oma kannatus on laskenut viimeisen gallupin mukaan Vanhasen aikana liki 6 prosenttiyksikköä. Tätä Pentikäinen pitää merkittävimpänä Vanhasen ajan saavutuksena, mutta jättää sen analyysin tekemättä kiusallisena lehdelle ja "etelän medialle".

Tämä kannatuksen muutos ei ole niinkään Vanhasen tai hänen johtamistapansa seurausta, kuten Pentikäinen arvio, vaan liittyy kahden suuren persoonallisuus -pääryhmän siirtymään, lähinnä ikääntymisen myötä, yhtäällä konservatiivisempaan suuntaan sekä toisaalla siihen trendiin, jossa poliittinen rakenne, perinteinen kannattajajoukko ja sen ydin, muuttuu sekä vasemmiston että maalaisliitto-keskustan suunnalla hitaammin kuin mihin puoluejohto on uskonut. Tämä näyttäisi ruokkivan niin vihreitten kuin perussuomalaisten kannatusta olkoonkin, että ne edustavat yhdellä suunnalla yhteiskunnallisen faktorin ääripäitä.

Perinteinen yhdistelmä

Tutkiva asiantuntija, ja samaan aikaan vahva vaikuttaja johtajana, on lopulta hyvin tyypillinen yhdistelmä. Tässä merkityksessä Matti Vanhasen aika ei poikkea mitenkään edeltäjistään, ja niin hänen pääministeriytensä kestikin poikkeuksellisen pitkään ja edellä ovat vain Paavo Lipponen ja Kalevi Sorsa.

Suomalaisten on perinteisissä puoluerakenteissaan vaikea sietää vaikkapa sopua ja harmoniaa hakevaa, miellyttävää, eloisaa ja aktiivista diplomaattia ja rauhanrakentajaa, vaikka tämä olisi hankkinut muun maineen ohella nobelin rauhan palkinnon Martti Ahtisaaren tapaan. Kun poliittinen suhmurointi puuttuu, ihminen alkaa olla median tulkitsemana vieras ja ongelmallinen myös muulle puolue-eliitille. Tämä SDP:n olisi tullut havaita ajoissa ja tehdä jo silloin korjausliike. Median antama analyysi voikin olla väärä ja uuden median aalto tuli heille myöhässä, vasta Jungnerin tuomana sosiaalisena, yhteisöllisenä mediana.

Tällöin kansa on edellä johtajiaan ja poliittinen johtomme nukkuu onnensa ohi panostaessaan kokonaan väärille “hevosille”. Presidentti Martti Ahtisaari on tästä tyyppiesimerkki ja Matti Vanhanen tuli hänkin pääministeriksi vahingossa ja ikään kuin puun takaa tuntemattomuudesta ja media teki hänestä väärän analyysin. Tätä väärää analyysiä pönkitetiin vuodesta toiseen.

Näin median tapa selittää historiaa on jälkiviisastelua, jossa puuttuu vain maininta siitä, miten juuri se vaikutti ko. ajan ja sen johtajuuden syntymään. Kuka tai mikä Vanhasta kaatoi enemmän kuin juuri Helsingin Sanomat ja yleisradio, vanha media omassa kriisissään? Näin kahden porvaripuolueen lähestyminen oli seurausta median tavasta toimia uutena oppositiona ja halusta käyttää heikolle oppositiolle muuten kuulunutta valtaa. Tätä Mikael Pentikäinen ei kerro ja kansan muisti on lyhyt.

Uusi johtajaihanne

Suomalaisessa johtajassa, ihailemassamme ihmisessä, on oltava ripaus perinteisten johtamistapojen (vahva vaikuttaja, tehokas suorittaja) ohella nykyisin myös yhä enemmän introverttia älyllistä ja sisään kääntyvää pohtijaa, retorista osaajaa, hiljaista itsensä tuntevaa ja omia teitä kulkevaa luottojohtajaa sen keskustelevalla väittelytaidollaan älyllisesti osoittaen. Uusi media, sosiaaliset mediat, edellyttävät sitä siinä missä kaiken paljastava läpinäkyvä mediajulkisuus. Jatkuva myötähäpeä johtajiemme kanssa on rankka kokemuksena, eikä sellaista tarvitse sietää.

Pelkkä vahvan johtajan näyttely ei näyttäisi suomalaisille riittävän ja kasvava naisvalta-alojen paine johtaa jatkossa myös “uskollisten kyseenalaistajien“, “luovien individualistien” ja “avuliaan huoltajan” kohoamiseen näkyvämmin aiemmin niin pönäkkään ja tunne- ja mielikuvitusköyhään johtajajoukkoomme, joiden retorinen väittelytaito argumentteineen on samaan aikaan olematon yhdessä kielitaidon kanssa.

Se että demarit pyrkivät rakentamaan johtonsa tiimityönä, ja useamman hyvin erilaisen persoonallisuustyypin näköiseksi, on varmasti viisas valinta tilanteessa, jossa ainut mahdollisuus päästä hallitusvastuuseen on kasvaa vaaleihin mennessä maan suurimmaksi puolueeksi ja yhdistäen näin kolme näkyvintä persoonallisuustyyppiä saman puolueen äänestäjiksi ohi perinteisten poliittisten linjarajojen, joita ei toki enää ole olemassakaan ideologisina raja-aitoina.

Turistit ja flaneeraajat - kaksi suurinta dualistista ryhmää

Suuret massat

Kaksi suurinta persoonallisuusryhmää, jotka samaan aikaan edustavat eräänlaisia persoonallisuuden ääripäitä, jätin tarkoituksella loppuun. Syynä on näiden poikkeuksellisen suuri merkitys yhteiskunnallisina vaikuttajina, ei vain suuren kokonsa vuoksi, vaan etenkin samaan aikaan käynnissä olevan suuren yhteiskunnallisen murroksen seurauksena. Nämä ryhmät kun liikuttavat, ei vain medioita, uutta ja vanhaa mediaa, kauppaa ja markkinoita, taloutta ja markkinavoimia, vaan myös sosiaalisia medioitamme ja niiden kehittymistä yhteisöllisinä organisaatiovälineinä ja normiston muuttajina sekä myös meillä Suomessa vanhoja instituutiota ravistelevina massoina.

Mediayhteiskunnan todelliset vaikuttajat

Näitä ryhmiä on syytä käsitellä sekä sosiaalisina, sosiopsykologisina että psykologisina rakenteina samaan aikaan. Pyrin tekemään sen nyt toisin kuin väitöskirjassani (Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka) ja varoen vaikeita käsitteitä ja menetelmien esittelyä, tankkaukseen johtavaa lukuelämystä. Oleellista on, että ne on rakenneltu matemaattisin tilastollisin menetelmin, monimuuttujamenetelmin, valtavan suurista aineistoista ja myöhemmin viimeisimmissä kirjoissani ( Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina sekä Uusi mediayhteiskunta ) käyttäen blogaajien ja yhteisömedioitten tuottamaa globaalia aineistoa.

Kirjat ovat vuosilta 2005, 2008 ja 2010 sekä vielä netistä avautuva MTT:n kustantama ja julkaisema “Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit” vuodelta 2007. Siis varsin tuoreista aineistoista ja ajankohtaisesta asiasta kenen tahansa luettavaksi. Osa kirjoista on samalla myös kuvitettuja. Väitöskirjaa saa parhaiten ottamalla suoraan yhteyttä minuun, muita kirjoja välittävät kaikki kirjakaupat ja nettikirjakaupat ehkä hieman edullisemmin. Niissä on myös tiivistelmät ja englanninkieliset, usein hyvinkin laajalle levinneet yhteenvedot.

Sama päämäärä, keinot erilaisia

Viivi Brunila ja Marika Borg käyttävät käsitteitä “sopeutuva rauhanrakentaja” ja “tarkka laadunvalvoja” kuvatessaan näitä kahta suurta ryhmää, jotka sijoittuvat puhtaasti psykologisina tulkintoina ihmisen rauhan ja henkisen tasapainon tavoittelun näkökulmasta samaan suuntaan, ja ero syntyykin tavassa toimia tämän päämäärän tavoittelussa.

Molemmilla on siten sama motiivi, konservatiivinen sekä rauhoittava, ja vain toiminnallinen näkökulma, ihanteet ja periaatteet saavuttaa rauha ja harmonia, poikkeavat radikaalilla tavalla toisistaan. Toinen ryhmä mukautuu muiden ryhmien menoon kauniilla ja ristiriitoja kaikin tavoin välttelevällä menetelmällä, toinen taas korostaa moraalisia velvollisuuksia, reilua ja järkevää objektiivisuutta sekä talonmiehen tavoin sääntöjä kunnioittavalla tavalla pedanttisuuteen saakka niitä laadunvalvojana seuraillen.

Näin toinen on tasapainoinen, rauhallinen ja tyyni ihminen, toinen taas ihanteellinen, periaatteellinen ja oikeamielinen ihminen. Toinen pyrkii rauhaan ja harmoniaan, on diplomaatti rauhanrakentaja ja toinen vastaavasti vastuuntuntoinen, kuivakan tarkkanäköinen ja humaanilla tavalla inspiroiva “virheet ja erheet” havaitseva perusihminen.

Normijärjestelmissä jyrkkä ristiriita

Sosiologiassa nämä perusihmiset ja ryhmät asettuvat niin ikään yhdellä suunnalla samalle akselille kuvaten vanhan yhteiskuntamme yhteisöllisiä rakenteita, paikkaidentiteettiämme, juurten ja järjestyksen olemassaoloa ja niiden kunnioittamista. Tässä suurryhmät ja perusihmiset ovat yhtä mieltä. Sen sijaan eri puolelle faktoriakseleita nämä ryhmät ajautuvat, kun kyseessä ovat arvojen pehmeys tai kovuus, moraalin, etiikan ja ekologian kunnioitus ja merkitys uudessa mediayhteiskunnassamme sekä esteettinen tai empaattinen tapamme ottaa nämä muutokset vastaan eri persoonallisuustyyppien ryhmissä. Yksin suuretkaan ryhmät eivät voi toimia ja muita on siedettävä siinä missä uuden teknologian aiheuttamia sosiaalisia muutoksia. Psykologisesti ne voi unohtaa sulkemalla silmänsä.

Näiden normijärjestelmien muutosten kohdalla tarkka laadunvalvoja edustaa kovempaa linjaa, perinteistä ekologista ja esteettistä arvomaailmaa ja esteettinen tai empaattinen kyky oivaltaa muutoksen suunta ja muiden ryhmien toiminnan myötäily on oleellisesti jäykempi, jopa pilkun tarkka, kuin sopeutuvalla rauhanrakentajalla. Sopeutujilla on kyky hyväksyä uusia normijärjestelmiä myös uuden globaalin maailmankuvan ja monikulttuurisen rakenteen sisällä hakien toiminnalleen uusia elämyksellisiä “korvikkeita“. Nämä korvikkeet tuotetaan yrittäjien ja markkinoiden ehdoilla.

Ryhmät ovat suuria ja jakautuvat klusterianalyyseissä vielä kumpikin kahtia, mutta viiden suuren (five big) yhteiskunnallisen faktorin suunnalla niitä voi kutsua vaikkapa käsitteillä “kuljeksija, flaneeraaja” ja “turisti“.

Kulttuurianalyysin perustyyppi

Flaneeraaja on modernin kaupungin kulttuurianalyysin perustyyppi. Heille tärkeää on miltä kaupunkiympäristön aiemmin ihanteelliset, säännöissään tiukat ja tunnollisuutta, oikeamielisyyttä vaativat normit nykyisin näyttävät fyysisen ympäristön ohella. Syntyy katunäkymä ikään kuin ulkopuolisen kuljeskelijan (flaneeraajan; flaneur) silmin ja taiteilijan maalaamana, josta tyyppi on saanut nimensäkin.

Uudessa nopeasti muuttuvassa, reaaliaikaisessa ja moniulotteisessa maailmassa haetut kokemukset ovat muuttuneet jäsentymättömiksi, lyhytkestoisiksi ja episodimaisiksi. Elämän idealistisista ja korkeista tavoitteista on jäljellä menneisyys, mutta ilman aiemmin heille rakkaita seuraamuksia, usein idealistisia odotuksia. Reaaliaikaiseen maailmaan sopeutuminen on käynnissä ja tapahtuu 1990-luvun vanhassa yhteisöllisessä hengessä ja siitä puhuen. Suomessa kyseessä on usein maaseudun ja sen pientaajamien uuden postmodernisaation tuote sekä kaupunkiemme 1990-luvun muuttajat, jotka pyrkivät säilyttämään vanhaa traditiota lähinnä elämyksellisenä tuotteena, ei muuna.

Traditio ja supermarket

Näille ihmisille tärkeää on traditio ja moraalinen kognitio, jossa elinympäristön dramaattiset ja usein traumaattiset muutokset vaikuttavat taustalla. Maailmasta on tullut heille eräänlainen supermarket, nostalginen tapa yhdistää pieniä kokemuksia ja puhua niiden merkityksistä onnen jyväsinä.

Tärkeitä asioita ovat yhden asian ilmiöt, elämän katkelmallisuus, vanhan maailman historiallisen jatkumon ja turvallisuuden häviäminen sekä tämän uuden todellisuuden kritiikitön hyväksyminen, syrjäänvetäytyminen.

Menetetty maailma korvataan pääsääntöisesti joko aistillisuuden palvontana tai hyvin pinnallisilla pohdinnoilla ja teoilla ilman moraalista vastuuta, toisin kuin varhaisempi idealismi, lahjomattomuus ja korkeat arvot aiemmin heiltä edellyttivät. Ryhmän kärki on jo siirtymässä “ikään kuin” -elämästä kohti “miltä näyttää” -elämää ja kokemuksia.

Näistä elämyksistä on tehty heille mittatilaustöitä ja ostogallerioita, jossa tämä valtaryhmä voi kohdata uuden ympäristönsä kuten takavuosina, itse sitä kontrolloiden ja ohjaten, vaikka näin ei enää olisikaan.

Suuri sopeutuja ja elämän turisti

Sopeutuvasta rauhan rakentajasta on tullut puolestaan uudessa postmodernissa mediayhteiskunnassa paradoksaalisen ja menetetyn kodin omalaatuinen seikkailija. Vanhaan teolliseen tai agraariin maailmaan ei ole paluuta ja se muistetaan enää sosiaalisena turvallisuuspakettina menneeseen. Näin tyynen hyväksyvästä ja rauhaa hakevan maailmasta on tullut yksinäisten rutiinien elämää, jossa ristiriitoja ja konflikteja vältellen haetaan “salaa” suurempaa emotionaalista seikkailua tai uuden kokemisen kynnystä. Tämä suuren tunteen metsästäjä pyrkii säilyttämään hyvät ja ystävälliset välit läheisiin ja sopeutuu muiden ryhmien tahtoon. Yhteiskunnalliset ristiriidat sivuutetaan siinä missä henkilökohtaisetkin ja päätöksenteko saattaa olla jopa suuttumusta ja ärtymystä synnyttävää.

Toisin kuin ääripäässä majailevaa “kulkuria” turistia ja sopeutuvaa rauhanrakentajaa markkinatalouden välineet “houkuttelevat” eivät niinkään “työnnä”. Sopeutuja on kotonaan kaikkialla ja vieras ympäristökin on jotenkin tuttu, säyseä ja kesytettävä, siihen voi sopeutua.

Aidosti myönteinen ja silmiinpistävän erikoinen

Kaikelle myönteinen, kärsivällinen, epäitsekäs, vaatimaton ja aidosti hyväksyvä persoonallisuus hakee korvikkeena elämälleen turistina jotain silmiinpistävän erikoista ja uutta. Menetetyn paikkaidentiteetin tuska ja sen nostalgia erottavat nuoremmat muuttajat heidän vanhemmistaan.

Lapsista pääosa on siirtynyt kohti “telecity” -ihmisen ryhmää, jossa vanhempien kuvaama luonto- ja ympäristökokemus on puhdistettu vanhasta “roskasta ja rönsyistä” korvaten ne omien virtuaalimaailman merkkien tunnisteilla ja vahvalla individualismilla. Matka viimeisen faktorin “peluriin” on kuitenkin pitkä aivan kuten kuljeskelijan kohdalla kulkuriin. Moraali ja eettinen taso estävät maailman muuttumista katkelmallisten pelien tasolle.

Ryhmien tarkempi kuvaus löytyy kirjastani “Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” sekä samalla yrittäjiemme vastaavat ryhmät, joissa persoonallisuudet ovat lähellä jo aiemmin kuvattua vahvaa vaikuttajaa tai tehokasta suorittajaa. Muut ryhmät puuttuvat liki kokonaan ja samalla lähes 70 % kansakunnastamme.

Yrittäjien ryhmät ja klusterit

Yrittäjät on mahdollista jakaa seitsemään suurempaan ryhmään: konventionaaliset yrittäjät, monialayrittäjät, visionäärit, vapaamatkustajat, itselliset yrittäjät, innovaattoriyrittäjät sekä teknologioiden ja markkinoiden portinvartijat. Näistä syntyy modernin mediayhteiskunnan klusteri, jossa ko. “persoonallisuuksista” saadaan toimiva koko kuluttajaryhmien “persoonallisuuskentän” ja sen kahdeksaa ryhmää tavoitteleva verkosto. Nykyisin se tapahtuu uusmedioissa, sosiaalisissa tai yhteisöllisissä medioissa verkottuen ja vuorovaikutteisesti sekä reaaliaikaisena prosessina.

Kahdeksan tehtävää, kahdeksan persoonallisuutta

Mukana tässä klusterissa ovat systeemin organisoiva järjestelmä edustaen meillä Suomessa konventionaalisia yrittäjiä, systeemin kokemusvälittäjät, johon lukeutuvat pääosin monialayrittäjät, systeemin arvioiva kehittämisjärjestelmä, jossa mukana tulisi olla ainakin muutama visionäärinen yrittäjä, systeemin toiminnan suuntaajat, joita Suomessa edustavat suurimpana yrittäjäryhmänä vapaamatkustajat, systeemin promoottorijärjestelmä, jossa mukana olisi oltava ainakin joku itsellinen yrittäjä nykyisen byrokratian korvaajana, systeemin innovaatiojärjestelmä, jossa mukana olisi oltava todellisia luovia innovaatiota tekeviä yrittäjiä, siis edellä jo kuvattuja innovaatioihin kykeneviä persoonallisuuksia, joita meillä Suomessa ei juurikaan löydy yrittäjinä, sekä lopuksi teknologian ja markkinoiden portinvartijat edustaen palkitsevaa ja kontrolloivaa järjestelmää, ja jossa Suomi on lähinnä yrityshallinnon ja rahoituksen kautta toimiva korporatiivinen yhteiskunta.

Tehokas suorittaja - kilpailuyhteiskunnan komeetta

Aurinkokunigas

Juhani Tamminen, aurinkokuningas Turusta, täyttää tänään 60 vuotta. Helsingin Sanomien laajassa henkilöhaastattelussa "ydinreaktori on joutunut keväthuoltoon". Lätkäkausi valmentajana jäi kesken, kun voimat loppuivat. Lehdessä Tamminen puhuu saavuttamistaan työelämän merkkipaaluista, voitoista pelaten TPS:n ja Hifk:n maalitykkinä, maajoukkueen kapteenina, tienraivaajana Pohjois-Amerikkaan jääkiekkoleijonana numero 79 ja tietenkin valmentajana ja johtajaoppaiden kirjoittajana, suomalaisena tehokkuusopin taitajana, konsultoivana alan puhujana. Hän kertoo kuinka “recordi” penkkipunnerruksessa on 135 ja viimeksi hän on itkenyt tyttären saatua Fulbright-stipendin. Kodissa palkintokaappi peittää yhden olohuoneen seinistä.

Kunnianhimoinen kansan hurmaaja

Mehut vei tyly, erittäin ikävä kokemus, toinen samanlainen tehokas suorittaja ja kiekkohurmoksen, kansanliikkeen puhaltaminen Vaasan seudulle. Hanki pelaajat, tee varainhankinnat, paini joka saatanan puolella ja innosta samalla omat pelaajat, kierrä Lapualla, Närpiössä ja Pietarsaaressa, sadattelee päivän sankari, tehokas suorittaja vailla vertaa lehden haastattelua tulkiten ja häntä seuraten vuosikymmenten ajan. Edes Juhani Peltosen romaanin kaikki voittava Elmo ei saanut urallaan aikaan kansanliikkeitä urheilusuoritustensa ohella, innostanut valmentajana ja tehnyt oppaita muiden samanlaisten “sisäisten suorittajien ja sankareitten” luettavaksi.

Tehokas suorittaja ei ole oman aikamme tuote, mutta varmasti persoonallisuuksista arvostetuin ja huomatuin, aikaansaavin ja ihailluin, monesti myös kadehdittu ja vihattu. He ovat oman alansa huippuja, työpaikan näkyviä johtohahmoja, harrasteseurojen puheenjohtajia, mielipidemuokkaajia, puolueen uutteria poliittisia työmyyriä ja muiden innostajia, aatteellisten ideologioiden toteutuksen tehokkaita järjestöjyriä, huomiota janoavia ihmisiä medioitten seurattavaksi.

Mediapersoona numero yksi

Kun avaa tämän päivä (26.5) Helsingin Sanomat, heti ensimmäisellä aukeamalla avautuu näkymä kilpailuyhteiskunnan suorittajien maailmaan ja sen viimeisimpiin seurattaviin lehden levikkiä ja myyntiä näin edistäen. Mari Kiviniemi on kirimässä ohi Mauri Pekkarisen keskustan puheenjohtajakilvassa ja puoluesihteeripelissä Korhonen on jäämässä pohtimaan kannon nokkaan miten kampittaa loppusuoralla Suomenmaan entinen päätoimittaja ja usean pääministerin ykkösavustaja kilpaa suomalaista maaseutua kiertäen. Samalla sivulla kolme tehokasta suorittajaa kertoo omista tavoitteistaan pääministerinä, korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä sekä poliisiylijohtajana. Näitä puhuvia päitä löytyy myös kulttuurisivuilta ja urheilusivulla ei muuta olekaan, loppu on mainoksia ja ilmoituksia heillä lehteä ruokkien.

Vieras lintu vierassivulla

Lehden vieraskynässä on omituinen kirjoitus ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkisen mielipiteistä, jonka mukaan maamme ja maailman taloutta ei tulisikaan kasvattaa vaan supistaa. Perustelut liittyvät räjähdysmäiseen väestökasvuun, luonnonvarojen rajallisuuteen ja talouskasvun aiheuttamaan mahdottomaan tilanteeseen globaalin ekosysteemin ja ympäristömme kantokyvyn näkökulmasta. Olen itsekin aiheesta kirjoittanut ja saarnannut koko urani ajan, ja tiedän sen olevan ajan hukkaa, lehden halpa mainostemppu ja tapa olla jotenkin mukana “viherpiipertäjien“ asiassakin kesäisen päivän yhdessä numerossa.

Toki samaa ovat ajaneet monet muutkin taloustieteen kärkinimet Hukkisen ohella ja esimerkkeinä hän mainitsee nobelistit Joseph Stiglitzs ja Amartya Sen, painottaen näin viestinsä merkitystä. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn sai vuonna 2008 heidän ja monen muun kirjoittaman loppuraportin, joka kyseenalaisti nykyisen kaltaisen talouskasvun ja yhteiskunnallisen kehityksen mittaamisen. Yhteiskunnan todelliset hyvinvoinnin mittarit olisi otettava kriittiseen tarkasteluun, kyseenalaistettava vanhat totutut reseptit. Tämä ei tarkoita niukkuutta ja kurjuutta vaan riittävyyttä ja hyvinvointia, tehokkaan kilpailuyhteiskunnan talouskasvun suorittajien huomion kiinnittämistä kokonaan uusiin ilmiöihin. Siinä toivon kipinä elää uusmedioissa, sosiaalisissa medioissa ja altruistisissa lapsissamme.

Perusvietit ja biologinen evoluutio

Kun medioiden päähuomio kiinnittyy markkinavoimiin, ihmisen biologiseen perusviettiin ja kilpailuhenkisyyteen, tehokkaan suorituskyvyn esittelyyn, vain yksi persoonallisuustyyppi menestyy ja muut ovat kaiken aikaa Juhani Tammisen viheltämässä paitsiossa tai oikeammin sen ansassa. Tällainen paitsioansa syntyy kun edustava ja muuntautumiskykyinen tehokas suorittaja pääsee esiintymään yhteisissä väenkokouksissa, televisiossa, missä tahansa kilpailuyhteiskunnan järjestämissä tilaisuuksissa.

Niiden säännöt kun on laadittu omassa arvomaailmassamme ja ideologisesti palvelemaan yhtä perusviettiämme, joka sekin palvelee vain muita avainviettejämme lisääntymisestä ja jälkeläisten hoidosta alkaen. Yksitoista laudaturia keräävä poika on tuleva Mauri Pekkarinen, Anneli Jäätteenmäki, Nokian pääjohtaja, SDP:n toivo messiaasta ja aurinkokuninkaasta, kuka tahansa median esittelemä tehokas suorittaja ja idols-tähtenä edes hetken ihailtu sankarihahmo. Parempi yksikin päivä leijonana kuin sata hiirenä on monen nuoren kasvatuksen taustalla vaikuttava takaraivon tuote.

Sisään rakennettu toimintamalli, tietokoneohjelma

Tehokkaan suorittajan kanssa ei ole mahdollista kilpailla sen enempää kuin innovaatioita ja luovuutta kaiken aikaa pursuavan persoonallisuuden kanssa käyttäen hänen aseitaan, sisään rakennettuja vahvuuksia. Persoonallisuus ei ole sama asia kuin äly tai yksittäinen lahja, vielä vähemmän patologinen sairaus tai häiriö, vaan ihmisen sisään rakennettu toimintamalli, ihminen itse.

Jos tämä persoonallisuus on jotenkin yhteiskunnalliseen malliin, sen sosiaaliseen tilaukseen, erityisen hyvin sopiva, syntyy vääristynyt “kilpailutilanne”, ja joku persoonallisuustyypeistä alkaa menestyä muita paremmin, lisääntyä kasvustossa sen ekologista diversiteettiä kaventaen voikukan tavoin kaiken puutarhassa vallaten. Yhteiskunnallista arvokeskustelua ei voi syntyä, koska arvoja on lopulta vain yksi, talouskasvu ja kilpailu, markkinavoimat sen oletettuna ainoana valvojana ja käyttövoimana tehokkaat suoritteet tämän ideologian psykologisena seurauksena läpäisten yhteiskunnan sosiaaliset ja kulttuuriset arvot ja niitä toteuttavat instituutiot.

Oma pahoinvointimme, Juhani Tammisen sairastuminen ja pahoinvointi, johtuu tästä ilmiöstä ja sen noidankehästä, oravanpyörästä. Noidankehä ja oravanpyörä ovat liki mahdottomia oikaistavia. Näin silloinkin, kun sen reaalitaloudellinen ja hyvinvointiimme vaikuttavat arvot on kumottu sellaisen persoonallisuuden toimesta, joka on kiistatta asiantuntija, tehokas ja taitavin tuossa suunnassa, ja tietää mistä puhuu ja kirjoittaa nobelistina sekä edustaa yhtä suurta persoonallisuustyyppiä ja sen tapaa toimia, hankkia elämänsä sisältö ja oikeutus keskisuuren puolueen tapaan demokratiassa.

Urakeskeinen, tehokas, peluri

Kun yhteiskunta on urakeskeinen ja korostaa nopeisiin suorituksiin kykenevää persoonallisuutta, itsevarmaa ja tehokasta tapaa toimia, syntyy laittomuuksia ja urheilussa lääketieteellistä ihmisen manipulointia, jossa demokratiassa pelin politiikka, ruma laskelmointi, ovat nekin sallittuja ja leviävät työpaikoille ja kouluihin, koteihimme. Olen väitöskirjassani käyttänyt tälle persoonallisuudelle nimeä “peluri”, joka kuvaa käsitteenä “tehokasta suorittajaa” paremmin ilmiön yhteiskunnallista vaikutusta ja sosiologista prosessia, ei niinkään psykologista sisältöä. Sosiologia, taloustiede ja sosiaalispsykologia, psykologia, ovat eri tieteenaloja ja valaisevat aihetta eri näkökulmista, mutta nyt samankaltaisia johtopäätöksiä tehden.

Niiden kohdalla on syytä pysähtyä myös aina puuhakkaan ja läähättävän, dynaamisen tehokkaan suorittajan. Takavuosina jouduin seuraamaan yhtä monista esimiehistäni, jolla oli tapana tokaista: "Meillä ei ajatella, meillä tehdään töitä". Tuo ympäristö oli tiedeyhteisö, asiantuntijaorganisaatio, yliopisto nuorten kouluttajana. Se missä näitä touhoja, tehokkaita suorittajia löytyy, ei ole mitenkään sidottu työpaikkaan, ammattiin tai koulutukseen. Sama koskee kaikkia muitakin persoonallisuustyyppejä.

Meillä ei ole tutkimusten mukaan valittu johtajia esim. luovuuden, innovoinnin tai visiointikyvyn kautta testaten, vaan aivan sattumanvaraisesti ja poliittisissa viroissa koko ajan harvenevasta ikääntyvistä politiikan harrastajista. Tapaus Hyssälä ei ole poikkeus vaan sääntö suomalaisesta vuosikymmenien käytännöstä.

Epävarmuus, palkitseminen, epäonnistumisen varjo

Tehokkaat suorittajat näkevät valtavasti vaivaa oman henkilökohtaisen menestyksensä eteen ja saavuttavat joskus monin verroin enemmän kuin mitä yksilö keskimäärin voi tai kuuluisi saavuttaa. Pelurin heikkous on moraalin ja empatian puute verrattuna muihin seitsemään suureen ja yhteen oleellisesti pienempään persoonallisuusryhmään.

Tämä ryhmä esiteltiin aivan alussa nimellä "luova individualisti" ja tulisi nimetä pikemminkin yhteiskunnallisen taustansa ja merkityksen kautta tärkeimmäksi innovoivaksi ryhmäksi, jossa on hyvin vähän ihmisiä suhteessa näihin muihin pääryhmiin, joista viisi (big five) on vielä muita selvästi kooltaan merkittävempiä. Perinteisissä tietokoneanalyyseissä ryhmä ei tule edes pienuutensa vuoksi esille ja pienissä otoksissa sitä ei voi havaita etenkin vaativissa tehtävissä käytettyjen ryhmän jäsenten jäljittämisessä. Kymmenen tuhannen joukossa heitä saattaa olla vain kourallinen ja tuhannen otoksessa ei yhtään.

Tehokkaan suorittajan (pelurin) kohdalla ryhmä on kasvamassa ja erot koskevat yhteiskunnallisesti niin varallisuutta kuin muita tunnusmerkkejä ja saattaa vaikuttaa myös koomiselta etenkin, jos kyseessä ovat sen patologiset, narsistiset piirteet epävarmuuden ja alemmuudentunteen peittäjinä. Media esittelee optiomiljonäärejä, jotka eläkkeelle jäädessään saavat liki pienen kaupungin yhteisen verokertymän toimeentulonsa turvaksi ja osoituksena tehokkaasta suorituskyvystään sitä näin mitaten. Tällainen mittari ei voi olla uskottava ja herättää varmasti muissa persoonallisuusryhmissä pahaa verta.

Terve suoritus ei ole narsistista

Ihmisen pyrkiessä olemaan paras kaikessa mihin ryhtyy, vie sisäiseen umpikujaan, jossa onnistumista ei palkitakaan kaiken aikaa kiusaavan epäonnistumisen varjostaessa elämää. Näin suorittamisesta tulee huumeen kaltainen ilmiö, jossa annoksen on oltava koko ajan suuremman ja suoritteet alkavat heiketä etenkin sosiaalisiin verkostoihin ja niiden ylläpitoon vaadittavan johtajuuden kohdalla dramaattisesti. Tammista lainaten puolikuntoisena ei pidä mennä joukkuetta valmentamaan eikä sellaisena tulisi mennä myöskään tiimin sisälle vapaamatkustajaksi.

Jatkuva asiantuntijan itsensä osaamisen kehittäminen on eri asia kuin pakkomielteinen tapa kilpailuhenkisesti hankkia saavutuksia. Yhteiskunnallisesti niiden merkitys on kuitenkin sama, ja niin oma arvomaailmamme ja sen perusvietit näyttäisivät vievän myös muut persoonallisuudet osaksi tätä samaa motiivia tai päämäärää, vaikka niin ei todellisuudessa olisikaan.

Markkinavetoinen tiedotus, perinteinen mediamme, esittelee meille kaiken tämän yhden vietin kautta ja korostaen juuri tehokkaan suorituksen osuutta jopa kansallisena hyveenä ja osana nationalismia, kilpailua euroviisuissa ja jääkiekkopeleissä, koulun valmistautumisessa ylioppilaskirjoituksiin. Ilmiön tutkiminen psykologisena yhden ihmisen ja persoonallisuustyypin kautta vie sen harhaan, kun kyseessä on yhteiskunnallinen ja sen instituutioita koskeva valtavan suureksi paisunut ongelma.

Energinen, aikaansaava, itsevarma, ihailtu

Jo pelkkä samaistuminen tehokkaaseen suorittajaan, huippu-urheilun suorittajiin, tuo psykologista mielihyvää seuraten kilpaurheilua tai kilpailuksi muutettua mitä tahansa ihmisaivojen välittäjäaineiden tuottamia mielihyvän tunteita musiikista kuvataiteisiin ja lasten leikeistä vanhusten tapaan olla onnistuneita hoivatyön kohteita, tehokkaita suorittajia. Ihminen on moniulotteisuudessaan uskomattoman vaikeasti tyypiteltävä, ja olemme vasta lähestymässä näitä neurofysiologian ja -biologian tuottamia sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden kulttuurisia, poikkitieteisesti lähestyttäviä geneettisiä ilmiöitä. Sosiaaliset mediat ovat olleet tässä tutkimuksessa suurena apuna.

Ihmisenä tehokas suorittaja on pääsääntöisesti energinen, aikaansaava, itsevarma, miltei mihin tahansa sopeutuva ja viehättävä, ystävällinen ihminen. Kun ihminen kilpailee itsensä kanssa, kuten tämä persoonallisuus tekee toisin kuin muut, jotka kilpailevat keskenään, syntyy itseään hyvin tunteva ja “parhaaksi omaksi itsekseen” kasvanut terve persoonallisuus. Tällä ilmiöllä ei ole mitään tekemistä häiriintyneen narsismin kanssa, päinvastoin. Näitä persoonallisuuksia löytyy jälleen keskisuuren puolueen verran myös Suomesta, ja häiriintynyttä narsismia taas tuskin yhden kansanedustajan verran, ja toki kaikista jo esitellyistä persoonallisuustyypeistä.

Innostava, motivoiva, miellyttävä ihminen

Suorittajat ovat paitsi hyvin motivoituneita myös itse innostavia ja muita motivoivia, ihailtuja yhteisönsä jäseniä. Kyky saada aikaan ja tulla palkituksi on osa yhteiskunnan koko koneiston toimintaa ja ruokkii tehokasta suorittajaa, toipuminen pettymyksistä käy nopeasti ja vaivatta. Palkitseminen lisää itsetuntoa ja huumorintaju tuo ystäviä yhdessä hauskan seuraihmisen maineen kanssa, jossa kaikki sujuu vaivatta, tehokkaasti ja miellyttävästi, mutta on ollut aina suurten uhrausten ja työn teon tulosta.

Epäilevä Tuomas ja luottopelaaja

William Shakespeare

William Shakespeare syntyi vuonna 1564 Stanford-upon-Avonissa Englannissa menestyvän kauppiaan ja raatimiehen poikana, luultavasti lukutaidottomien vanhempien jälkeläisenä olkoonkin, että isä toimi Stratfordin pormestarina. Syntymäpäiväksi on merkitty myöhemmin Pyhän Yrjön päivä, joka sopii kansallisrunoilijalle muita päiviä paremmin. Shakespeare nai nuorena Anne Hathawayn ja kolmella lapsella siunattu liitto kesti kuolemaan saakka.

Shakespearen näytelmiä pidetään länsimaiden kirjallisuuden suurimpina. Kielen taituruus, draama ja dialogin kulku eivät ole ainoa syy, vaan ennen muuta psykologinen henkilökuvaus ja kertomusten historiallinen jatkumo. Tuotanto on tapana jakaa neljään kauteen, ja parhaiten ehkä muistamme Kesäyön unen, Henrik IV:n, Romeon ja Julian, Julius Caesarin sekä tragedian kauden, jolloin syntyivät lyhyenä aikana Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear sekä myöhemmin romanssit ja tragikomediat kuten Talvinen tarina ja Myrsky.

Kiistelty persoona

Shakespearen henkilöstä on käyty kiistaa ja joidenkin mukaan pseudonyymi ryhmä kirjailijoita olisi käyttänyt tätä kirjailijanimeä. Tällaisina kirjailijoina on mainittu usein Sir Francis Bacon, Edward de Vere, Chrisopher Marlowe ja Sir Henry Neville. Oli miten tahansa oleellista on, että Shakespearen teokset perustuivat jo olemassa olleisiin näytelmiin, kertomuksiin, ja niillä oli pitkä historiallinen takauma, kuten ajan henkeen kuuluikin eikä siinä ole mitään kummallista. Se että kirjailijaa olisi avustanut muut kirjoittajat tai dramaturgit, ei ole sekään millään tavalla poikkeuksellista.

Hamletin juoni on peräisin 1100-1200-luvuilta ja taustalla on Saxon Grammaticuksen “Gesta Danorumista” ja aihetta ovat käsitelleet vaikkapa ranskalainen Francois de Belleforest sekä englantilainen Thomas Kyd.

Shakespearea ei ylistetty omana aikanaan olkoonkin, että arvostusta hän sai osakseen. Kansalliskirjailijan arvo syntyi vasta myöhemmin Englannin ulkopuolella saadun arvostuksen jälkeen ja liitettynä onnekkaisiinkin sattumuksiin modernismin avant gardnen välineenä ja aiemmin spektaakkeliversioiden seurauksena kultti-ilmiön kasvaessa. Shakespearen mainostajiin lukeutuivat mm. Victor Hugo, Johann Wolfgang von Goethe ja toki myös vaikkapa Bertolt Brechtin eeppinen teatteri tai runoilija kriitikoiden kuten T.S Eliotin tai Wilson Knightin Shakespearelle myönteinen uusi koulukunta.

Antoine de Saint-Equperry

Antoine de Saint-Equperry syntyi Lyonissa paikallisesti merkittävään vanhaan sukuun, reputti valmistavan koulun loppukokeissa ja siirtyi opiskelemaan arkkitehtuuria. Myöhemmin hän hankki lentäjän lupakirjan ja hän siirtyi tuon ajan, 1900-luvun alun, ilmavoimiin. Seikkailijan valintaa vastustettiin etenkin vaimon suvussa. Lentäjäsankarit eivät olleet tuolloin kovin arvostettuja ja maailmansodassa keskimääräinen odotettu elinikä pari vuorokautta.

Saint Equperry katosi tiedustelulennolla toisen maailmansodan aikaan ja 54 vuotta myöhemmin kalastaja löysi hänen käyttämäksi todetun hopeisen ranneketjun Carqueirannen lahdesta Marseillesta etelään. Kuollessaan kirjailijaksi ja filosofiksi mainittu seikkailija ja lentäjä jätti muutaman novellin, joista me suomalaiset tunnemme parhaiten 180 kielelle käännetyn kulttinovellin “Le Petit Prince”, suomalaistenkin rakastaman kultakutrisen Pikku prinssin. Aikuisten satukirjaksi usein kerrotun filosofisen ruusun esikuvana ranskalaiset muistavat mainita aina hänen temperamenttisen vaimonsa Consuelon, joka ei aina pitänyt miehensä alituisista syrjähypyistä sankarilentäjänä.

Kyseenalainen tapaus

Pikku Prinssin ja Hamletin kirjoittajilla ei ole juurikaan tekemistä Viivi Brunilan ja Marika Borgin uskolliseksi kyseenalaistajaksi nimeämän persoonallisuuden kanssa, elleivät heidän eräät keskeisimmät työt, suuret klassikot, liittyisi läheisesti Jungin, Freudin ja myös heitä seuranneiden ihmisen persoonallisuuden tutkijoiden ja luokittajien työhön, ei vähiten dualistisiin jakoihin ja myöhemmin tietokoneen tuottamiin ja lähellä Myers-Briggs -tyyppejä olevaan neliportaiseen indikaattorirakennelmaan. Tuskin on sattuma, että myös tämän “tyypin” kohdalla tiede ja kirjallisuus kohtaavat toisensa ja meillä Suomessa alkaen Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä ja jatkuen vaikkapa Väinön Linnan Tuntemattoman sotilaan henkilökuvauksiin. Niiden aikanaan saama krittiikki syntyikin todennäköisesti suurelta osin liian "puolitieteellisestä" tavasta seurata esikuviaan. Tässä vaikkapa Mika Waltari oli tieteelle uskollisempi ja ihmiskuvaukset ovat uskottavia.

Oidipaalinen ja “ollako vai eikö olla” -persoonallisuustyyppi on lähinnä Freudin sitä rakennelmaa, jonka tausta on Oidipuksessa ja hänen kompleksissaan. Oidipuksen käyttö oli viisasta tuon ajan Euroopassa, jossa ylempi keskiluokka joutui lukeman sellaista mytologiaa, jota Oidipuskin edusti ja Freud lääkärinä hoiti. Niin kauan kuin potilaalla ei ole ongelmaa, jonkun havaitsemaa ja kertomaa, ei ole myöskään hoidettavaa, havaitsisi ensimmäisenä juuri kyseenalaistaja.

Sellaisen tiedon julkaisu ja julistaminen olisi este uuden leviämiselle, ja syntyvä ristiriita alkaisi jakaa epäluulon kautta ideaa yhä suuremman väestönosan käyttöön. Näin kyseenalaistajasta tulee pääsääntöisesti innovaation diffuusion (leviämisen) tärkein väline ja kehittäjä. Innovaatioiden tiedetään kehittyvän juuri vaikkapa tieteenalojen konfliktisilla konventioiden kitkapinnoilla, joita kyseenalaistaja ruokkii. Näin innovaattorit liikkuvat usein juuri tämän persoonallisuuden liepeillä ja käyttävät "muusanaan".

Sherlock Holmes vaiko Hamlet?

Kun Hamlet päättää surmata isänsä surmaajan, veljensä vallan vieneen ja Hamletin äidin naineen kuninkaan, siinä on paljon yhteistä Oidipukselle aikanaan annetusta kohtalosta surmata tietämättään isänsä kuninkaan ja naida äitinsä kuningatar. Sen havaitsemiseen ei tarvita edellisen blogini Sherlock Holmesin terävää päättelyä. Sen sijaan kaksi persoonallisuustyyppiä voisi viedä prosessia ohi aiemmin tuotetun ja tulos olisi ehkä aiempaa rikkaampi ja tiimityö osoittaisi olevansa enemmän kuin osiensa summa holistisen maailmankuvan tapaan.

Koko tapahtumaketjua luonnehtii sama ristiriitaisuus, kuten aikuisen ihmisen elämää ylipäätään, jossa Pikku Prinssi joutuu seuraamaan “aikuisen maailman” paradokseja. Niistä on kirjoitettu valtavasti, pohdittu ja näytelty, rakennettu draamaa ja käyty sotia, tehty rauha niiden jälkeen todeten mielestämme loogisesti: “Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” tai runoilijan tapaan “Saat sen mitä pakenet” tai “Saat sen mistä luovut”. Aforismimme ovat tätä samaa kansanperinnettä jatkavaa ikuista dikotomista kulkua. Se ei vaadi Sherlock Holmesin tapaista älyä vaan kyseenalaistajan persoonallisuutta, kykyä kääntää asia päälaelleen ja muuttaa näin näkökulmaa dualistisesti leikkien.

Muutospelkoinen, epävarma, lojaali

Huolestunut, ongelmia ennakoiva ja ympäristöään koko ajan tarkkaileva ihminen epäilee jotakin. Siinä ei ole mitään kummallista, ellei sama ihminen olisi samaan aikaan seikkailija, joka haluaa todistaa itselleen, kuinka mahdottoman tekeminen on sittenkin mahdollista ja kulkemalla suuntaan, jota eniten pelkää.

Rohkea ja peloton ihminen voi olla samaan aikaan myös kaiken aikaa äärimmäisen pelokas ja hyvin epävarma. Tämä ristiriita syntyy kun introvertti alkaa toimia kuten ekstrovertti, tiedon hankinnoissaan tosiasioihin luottava muuttuukin yllättäen spontaaniksi tekijäksi ja ajattelevasta, rauhallisesta ihmisestä tuleekin tunteellinen ja räiskähtelevä. Harkitsevana pidetty työtoveri, puoliso, ystävä, alkaakin käyttäytyä spontaanin "typerästi" ja käyttää petoksen petosta toimintansa välineenä saavuttaakseen motiivinsa monimutkaisena ihmisenä.

Kyseenalaistaja on lojaali, uskollinen ja ystävänä Pikku Prinssin ruusun kaltainen ihana olento kiukutellen omalla planeetallaan ja kuvun alla suojassa odottaen ketun kaltaista kesyttäjäänsä. Tieto siitä, kuka kesyttää ja miten, on kuitenkin ikään kuin Hamletin sisään piirretty lammas, elefantin syönyt boa käärme joka muistuttaakin hattua, Oidipuksen saamaa valmista ennustetta ja kohtaloa, fatalistista maailmankuvaa.

Itsenäinen, sitoutunut tiimipelaaja

Kyseenalaistajan persoonallisuus panee tiimijohdon aina tiukalle ja kehnosti tätä ihmistä tunteva valmentaja saa kenkää. Pelkkä kiroilu kun ei auta. Läheiset ovat tälle ihmiselle kaikki kaikessa, mutta vasta oman sisäisen Jaakobin painin jälkeen. Onko Shakespeare todella merkittävä englannin kielen ja kirjallisuuden kulmakivi, ei ole kyseenalaistajalle itsestään selvä asia laisinkaan, mutta yhtä hyvin sellainen voi olla yhden satukirjan kirjoittanut lentäjä Ranskassa. Vaihtoehdot, joihin päätöksenteko vaikuttaa, ovat niin lukuisia ja mutkikkaita, ettei niiden loogisuus ole aina hallittavissa, ja näin sateen varalle on viisasta hankkia varusteet myös korkeapaineen jatkuessa ennusteiden mukaan viikkokaupalla.


Sitkeä, ennakoiva luottoystävä

Hyvä valmentaja tunnistaa kuinka kyseenalaistaja on luottopakki, mutta ei oikein aikaansaapa maalieduspelissä silloin, kun olisi tehtävä tulosta ja maaleja. Kun vaihtoehtojen mietintään ei jää määrättömästi aikaa, mielessä ei voi käydä läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Toisaalta rohkea ja peloton ratkaisu saattaa syntyä juuri tältä henkilöltä ja niin häntä peluutetaan useammassa roolissa ja ketjussa. Turvan aktiivinen etsiminen on kuitenkin dominoivaa ja niin ruusun suojaksi on laitettava kupu myös sellaisella planeetalla, asteroidilla B612, jossa tiikerit eivät metsästä ja ruusun vähäisetkin piikit ovat tarpeettomia.

Saaliseläimenä evoluution tuote

Ongelmien ennakointi on ollut lajin säilymisen näkökulmasta ihmiselle saaliseläimenä ensimmäinen tehtävistämme. Sen turha karsiminen pois on oman aikamme tauti ja kertoo pikemminkin evoluution pitkän linjan rikkoutumisesta kuin ihmisestä, joka toimisi kehityksen jarruna. Shakespearen upeat työt ovat pitkän linjan tuotetta, lainatavaraa ja mahdollisesti monen sukupolven kirjoittamia hengen tuotteita. Niiden kestävyys, aina tuore sanoma, on tässä aikaa vastustavassa geneettisessä valinnassamme, omassa sisäisessä koodistossamme. Tästä valinnasta vastaavat pääsääntöisesti juuri nämä kyseenalaistajat, kiusallinen piikki ruusun suojana.

Tiimipelaajan luonne, sinnikkyys ja muita parempi sitoutuminen antaa tälle persoonallisuudelle toisen sellaisen avun, jota ympäristö on oppinut arvostamaan. Jos se arvostus ei tule juuri nyt ja tässä, se tulee kyllä varmasti myöhemmin. Sen takaa työn laatu ja suuri määrä, yhteisten tavoitteiden kautta saatu Shakespearea kohtaan tunnettu epäily jopa siitä, onko hän yksin vastuussa töistään. Nämä "antistradfordilaiset" eivät vähennä yhtään tämän persoonallisuuden työn arvoa ja kantavuutta. Luottamus, joka saa myös ihmiset viihtymään ja rentoutumaan, on oman aikamme tärkein turvasatama myös muiden persoonallisuustyyppien käytettäväksi, ja tässä kyseenalaistaja on muita jopa lojaalimpi kumppanina.

Tutkiva asiantuntija - innovaatioiden isä

Sir Arthur Conan Doyle

Sir Arthur Ignatius Conan Doyle syntyi ravun merkeissä pari päivää aikaisemmin heinäkuussa kuin oma tähtimerkkini olisi edellyttänyt Edinburgissa Skotlannissa. Olen vieraillut toki hänen kodissaan, ja sen ainutlaatuisessa kirjastossa 1800-luvun jälkipuoliskolta. Vietän Edinburgissa usein syntymäpäiväni ja Euroopan jokilaaksojen yhteinen “European Rivet Network” -ohjelma käynnistettiin alun perin skottien kanssa samassa paikassa pohtien, millaisia jokilaaksoja Euroopasta valitsisimme tutkimusohjelmaan mukaan. Ympäristö oli luova ja innovatiivinen.

Kahdeksan jokilaaksoa

Kaikkiaan jokilaaksoja tuli mukaan kahdeksan kappaletta, kuten ihmisen Myers-Briggs persoonallisuuksia ja valittuina seuduilta, jotka mielestämme parhaiten vastasivat eurooppalaista kulttuuria ja sen kirjoja alkaen Espanjasta ja edeten Ranskan kautta koko keskeisen Euroopan läpäisevien kahden joen alkulähteille, kahteen jokilaaksoon Ruotsissa, yhteen Suomessa ja lopuksi Tweed -jokeen Skotlannin ja Englannin rajajokena ja yhteen tapaukseen Irlannissa. Joki on kuin ihmisen luonne ja kulttuuri, yhteinen ja sama asia.

Doyle opiskeli lääketiedettä, oli avioitunut Louse Hawkinsin kanssa ja heillä oli kaksi lasta, Maryn ja Kingsleyn. Lääkärin praktiikka ei oikein tuottanut ja Doyle kirjoitteli mm. laivalääkärinä toimien. Kokemukset maailmalta karttuivat, ja kun hän rantautui lopullisesti Portsmouthiin, aikaa jäi yhä enemmän kirjallisille töille toimien myös amatöörijalkapallojoukkueen maalivahtina, nykyisin tosin jo paljon nimekkäämmän kuin tuolloin 1800-luvun puolella.

Joseph Bell ja Sherlock Holmes

Romaanit “Punaisten kirjainten arvoitus” ja “Tulipunainen tutkielma” syntyivät ympäristöä seuraten ja etenkin lääkärikollegaa ja opettajaa tohtori Joseph Belliä, jolla oli poikkeuksellinen kyky tehdä havaintoja potilaistaan yhdellä silmäyksellä ja liki Holmesin ulkonäkökin. Sherlock Holmesin esikuva oli löytynyt ja yhdistyi samalla Sir Conan Doylen omaan persoonallisuuteen ja matkakokemuksiin.

Näistä tärkein suuntautui Freudin tapaan Wieniin, jossa Doyle valmistautui silmälääkäriksi. Sigmund Freudin ja Conan Doylen elämässä on yhtymäkohtia, joita on mahdoton jättää vaille huomiota. Ihmisen persoonallisuuden tyypit ovat toki enemmän Freudin, Jungin kuin vaikkapa viihdekirjallisuuden tuotetta. Lääkärinä Conan Doyle seurasi luonnollisesti omaa tiedettään, josta kirjallisuus ammensi kuvauksensa, jolloin myös ihmisten persoonalliset piirteet saivat tieteellisen taustansa.

Sherlock Holmes esiintyy Doylen tuotannossa 56 novellissa ja neljässä romaanissa. Itse kirjailija kuvasi tapausta kiusalliseksi, mieheksi joka ei päästä häntä irti ja vie mahdollisuuden parempien asioiden tekemiseltä. Doyle yritti lopettaa sankarinsa elämän, mutta aina tämä palasi uudelleen ja oikeastaan vasta Etelä-Afrikan buurisota, johon Doyle osallistui kirjoittaen sieltä pamfletin, sekä vaimon kuolema, uudelleen avioituminen ja kolmen lapsen syntymä, veivät kohti uusia “omituisuuksia“, joissa mukaan tuli oikeustaisteluja juristia leikkien sekä spiritismiä harrastaen.

Suomalaisen korpikirjailijan loppu

Ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneen pojan muisto vei lopulta masennukseen ja viimeisimmät romaanit sisältävät jo omituisia keijukaistarinoita. Ennen kuolemaansa Doyle lupasi suuren palkinnon sille, joka ottaa häneen yhteyttä kuolemansa jälkeen.

Sherlock Holmes on tyyppitapaus persoonallisuudesta, jossa jäljitellään tuolle ajalle rakasta sankarihahmoa, viileän etäistä pohtijaa ja tunteensa hallitsevaa, kuivakan huumorin ylimielistä taitajaa ja tarkkanäköistä neroa.

Hänen rinnallaan kulkee häntä sokeasti ihaileva ja älykkyyttä palvova tohtori Watson. Sivustaseuraaja, jonka ajatuksenjuoksun Baker Streetin sankarin ja yksityisetsivän älylliset oivallukset ohittavat. Tämän ylivertaisen sankarin luonteessa on poikkeavaa kurinalaisuutta, korkeaa työmoraalia, omituisia tapoja ja kyky pitkästyä seurassa, jossa muiden ajatuksen juoksu ei ole hänen veroistaan.

Itseoppinut älykkö ja boheemi keikari

Holmes on suomalaisen itseoppineen neron alkulähde ja ihanne. Nerokkuudestaan huolimatta hän ei ole laajasti sivistynyt, ei tunne kirjallisuutta, filosofiaa eikä astrologiaa, tuon ajan ylemmän keskiluokan lempilapsia. Oikeammin hän tuntee loistavasti vai kemiaa, ihmisen anatomiaa, rikosuutisia, soittaa viulua ja on kohtalainen nyrkkeilijä ja miekkailija, omaa hyvän käytännön tuntemuksen tuon ajan Britannian laista.

Pitkä ja laiha, terävä nenä ja musta tukka, ruokavalio itsensä kiduttamista ja paheena kokaiinin käyttö tuon ajan tapaan, siinä karikatyyri “konsultoivalle salapoliisille” ja oman aikamme hyvin koulutetulle tutkivalle asiantuntijalle. Puuttuu vain deekstalker-hattu ja meille tutumpi lääkärin valkoinen takki, stetoskooppi roikkumassa kaulalla.

Herrasmiesmäinen olemus ja tuon ajan urheilullinen habitus tuki lääketieteellisen tiedekunnan antamaa brittiläistä Sir Connan Doylen persoonallisuuskuvaa tutkivalle älykölle, jossa juuri käytöksellä ja ulkonäöllä oli keskeinen tehtävä viestittää tarkkoja havaintoja ympäristöstään tekevästä persoonallisuudesta, joiden pohjalta hän teki erehtymättömiä päätelmiään.

1800-luvun lopun yleinen ilmiö

Sherlock Holmes oli hyvin yleinen ilmiö, eikä suinkaan synnyttänyt myöhempää alan mittavaa murhamysteerikirjallisuutta, salapoliisitarinoita ja tutkivan asiantuntijan alkuperäistä luonnekuvausta.

Jo Edgar Allan Poen kuvasi “Augusta Dupin” -tarinoissaan erakkona elävästä ja vain ajanvietteekseen rikoksia selvittävästä Dupinista. Oleellista kuitenkin on, että kirjallisuus vaikutti yhden keskeisen persoonallisuustyypin suurten massojen sisäistämään kuvaan, siitä tuli mystinen hahmo, erakoituva, poikkeuksellisen terävä-älyinen, mutta samalla hieman luotaan työntävä ja ylimielisyydessään epämiellyttävä.

Tätä samaa rataa jatkoivat Agatha Christien Hercule Poirot, Ellewry Queen, Perry Mason, Columbo, Dick Tracy ja lopulta sarjakuvahahmojen hämähäkkimiehet ja batmanit.

Itsenäinen, tarkkaälyinen, moniulotteinen

Persoonallisuustyyppinä, Myers-Briggs jaottelua seuraten, Brunilan ja Borgin tutkivaksi asiantuntijaksi nimeämä hahmo on ehkä kirjallisuuden ja tieteen kuvatuin persoonallisuus. Ihmisen ulottuvuudet, luovuus, älykkyys ja nerous, ovat viihdekirjallisuutta ja elokuvateollisuutta kiinnostavin osa ihmisenä olemista myös niiden sairaina ja patologisina häiriöinä. Tiede ei saisi sitä latistaa tekemällä näistä persoonallisuuksista taloutta tai hallintoa, ikivanhaa organisaatiokulttuuria palvelevaa byrokratiaa osana tylsistyvää maailmaamme ja ikääntyvää Eurooppaa. Suuret persoonallisuudet eivät saisi latistua ja kadota.

Itsenäinen ajattelija ymmärtää maailman moniulotteisena, nauttii pohtimisesta, lukemisesta ja opiskelusta syventääkseen kohteensa tuntemista. Kun mennään pintaa syvemmälle, pohdinnalle ei löydy rajoja ja samalla monipuoliset merkitykset ja yhteydet vain lisääntyvät. Tieto ja ymmärrys on tämän persoonallisuuden tapa hankkia turvallisuuden tunnetta, ei niinkään kokea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi tietonsa tai älynsä kautta, joka on itsestäänselvyys ja vain osa persoonallisuutta, ei toki itsetarkoitus. Toki kaikissa persoonallisuustyypeissä on älykkyyttä ja luovuuta, pohtivaa innovatiivisuutta. Tässä tyypissä ilmiö on vain romantisoitu ja asiantuntijayhteiskunnassa asiantuntijaa arvostetaan sitä sen kummemmin korostamatta.

Niukkasanainen, monimutkainen, ärsyttävä

Rauha kuuluu niukkasanaisen ja joskus mutkikkaan, tutkivan asiantuntijan välttämättömiin tarpeisiin. Tuttavalliset ja puheliaat ihmiset koetaan tungettelevina tuota rauhaa ja yksinäisyyttä varjeltaessa. Uusi tapa avata perinpohjaisesti pohdittu ongelma vie mukanaan ja syntyy kuva hajamielisestä ihmisestä, hajamielisestä professorista. Uppoutuminen asian ratkaisemiseen ja niiden yhdistelyyn vie mukanaan täysin, ajan ja paikan taju katoavat, syöminen, nukkuminen ja läheiset ihmiset, koko ulkopuolinen maailma unohtuu. Nukkuminenkin on vain alitajunnan tarkoituksellista avaamista ja sekin tehdään tietoisesti.

Keskustelua, väittelynhalua, epätavallisia asioita

Tutkiva asiantuntija näkee kumppaninsa sisälle. Syntyy kiusallinen tunne muuten niukkasanaisesta ihmisestä, joka yleensä panttaa tietojaan ollakseen ensin varma asiastaan ja puhuu lopulta epätavallisia asioita avaten ongelman ydinkysymyksen.

Usein nämä ovat ongelmallisia, älyllisiä, monelle vieraita ja raskaita asioita myös tunnereaktiona ja emotionaalisesti ne oivaltaen. Toisin kuin usein kuvitellaan tämä ihmistyyppi keskustelee mielellään, on siinä rationaalinen ja taitava, jatkaa siitä mihin edellinen puhuja on lopettanut, ei puhu päälle ja kuuntelee tarkasti.

Joskus nämä ihmiset ärsyttävät ja haastavat ihmisiä tahallaan poleemisilla kysymyksillä tai silkasta väittelynhalusta, mutta ei juuri koskaan älyllisestä ylemmyydentunnosta, kuten sir Conan Doyle kuvaa Holmesin usein toimivan. Sellaisessa toiminnassa ei olisi mitään uutta saati haastavaa, kiinnostavaa ja älyllisesti merkittävää, moraalisesti hyväksyttävää. Conan Doylella oli sittenkin jatkuva “särö” sielussaan ja se näkyy koko hänen laajassa tuotannossaan, on ehkä samalla sen helmi.

Avarakatseinen, suvaitsevainen, vaatimaton

Innovaatiorakenteen avainhenkilöt ovat oikeasti vaatimattomia, hyvin suvaitsevaisia ja avarakatseisia, mukavia ja helppoja ihmisiä kiltteydessään. He ovat mestareita näkemään asiat uusin ja oivaltavin silmin ja kaukana kärttyisistä guruista ja ahneista konsulteista.

Nämä ihmiset tarkkailevat ympäristöään yksityiskohtaisesti, kaikki herättää kiinnostusta ja siihen paneudutaan huolella, myös ihmistuntemukseen, itsetuntemukseen. Kohteet käydään läpi perinpohjaisesti ja syntyy innovatiivinen, kekseliäs, oivaltava, urauurtava ja omaperäinen elämä tai tuote. Huumorintaju on liki rajatonta, itseironia tyypillistä ja pääsääntöisesti kujeilevaa, eleettömän terävää eikä ikinä toista ihmistä tietoisesti loukkaavaa. Tässä kuvauksessa salapoliisiromaanien tekijät ovat onnistuneet tyypin jäljityksessä kiitettävästi.

Innostuva suunnittelija ja ihmelapsi

Ihmelapsi

Kun yleisradion toimitusjohtajaksi valittiin Mikael Jungner, olin vilpittömästi ihastunut. Kun hän aloitti toimintansa organisaatio kylpi 50 miljoonan euron veloissa ja kun hän päätti uransa tulos oli liki miljoonan plussan puolella. Jugnerin aikana Yle luopui STT:n palveluista ja markkinatutkimusten mukaan YLE:n kanavat kohosivat maan arvostetuimmiksi. Taustalla oli loistavia rekrytointeja.

Jungner oli toiminut aiemmin Pohjanmaalla Vaasassa syntyneenä mm. Jouni Backmanin, Johannes Koskisen ja Paavo Lipposen avustajana. Jungnerin isoisä oli maalaisliittolainen kansanedustaja Olavi Lahtela ja hänen isänsä niin ikään maalaisliittolainen Matti Lahtela. Loikka maalaisliitosta työväenpuolueeseen ei ole kummoinenkaan tämän päivän Suomessa. Jungner itse ehti olla mukana myös Baltiassa Microsoftin yhteiskuntasuhteista vastaavana henkilönä.

Jungnerin toimenkuva laajeni ja alkoi virkeä kilpailu kaupallisten medioitten kanssa. Jungner sai uhkauksia sanomapomoilta ja hänen rakkausviestit levisivät maassa siinä missä uskomattoman monet muut “seikkailut” syvänmeren sukeltajana ja syöpää sairastavana henkipattona. “Franki Goes to Hollywood” oli Jungnerin sisäistä elämää, ei vain yksi monista “Outolintu” tempauksista.

Nettiajan lapsi

Jugner hyödyntää loistavasti netin palveluja, Facebookia, You Tubea ja Twitterä sekä puolustaa sosiaalisia medioitamme, ymmärtää niiden tulevaisuuden. Hän on elinkeinoelämän keskusliiton palvelualojen hallituksen puheenjohtaja, kohta SDP:n puoluesihteeri, ja saa siellä aikaan ilmiön, jota oululainen meppi Liisa Jaakonsaari peräänkuulutti jo vuosia takaperin tyyliin “Me kaipaamme lisää “bumtsibumia“. Sellaista vain Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja ja Johannes Koskinen, monet muut SDP:n väärän persoonallisuuden hankkineet Arja Alhot eivät voineet puolueelle tuottaa. Siihen vaaditaan oikea rekrytointi ja persoonallisuustyyppi, innostuva suunnitteilja Viivi Brunilaa ja Marika Borgia lainaten ja tarkoittaen Myer-Briggsin tuottamia persoonallisuustyyppien perushahmoja niiden karikatyyreinä.

Television tuote

Kun televisio levisi maahamme, meille tulivat tutuksi myös nämä hurmaavat energiset idealingot ja uusien suunnitelmien toteuttajat. Ensimmäisenä ne toi eteemme monitoimimies Aarre Elon vetämä tiimi ja myöhemmin “Spede” Pertti Pasasen toiminta. Samalla tutuksi tuli mm. Vesa-Matti Loiri ja hänen tapansa tehdä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä, onnistua rekrytoinneissaan, ja jakaen mielipiteitä vanhasta vallassa olevasta vaikuttajasta, pönäkän kekkoslaisen vakaasta, muiden puolesta päättävästä ja arvovaltaa hakevasta valtiomahdista “kekkoslovakiaksi” kutsumassamme maassa. Vanha valta joutui vastatusten uusien tuulien ja monilahjakkaiden yleistaitureiden ristitulessa sekä konventiota ylläpitäneen kulttuurieliitin kanssa.

Mikael Jungnerin vaimo on, kuinkas muuten kuin takavuosien televisiomme monotoimimiehen Aare Elon Maria tytär, viisilapsisen perheen toiseksi vanhin diplomaatti ja markkinointi-instituutissa opiskellut Yle TV1:n kuuluttaja.

Ideat, ihmiset ja seikkailu

Kaikesta mahdollisesta innostuva suunnittelija elää hurmatakseen, on energinen ja aina täynnä positiivisia ideoita. Tämän persoonallisuuden tunnistaa uskomattomasta elämän nälästä, koko ajan tulessa on monta rautaa, hän on lähdössä jonnekin tai tulossa jostakin, jotain hauskaa projektia on odotettavissa.

Innostuva suunnittelija vaikuttaa monilahjakkaalta ja pääsääntöisesti hän sitä onkin. Erona muihin lahjakkaisiin ihmisiin hän vain kykenee toteuttamaan ideansa kiitos voimakkaan positiivisen energialatauksensa. Tämä persoonallisuustyyppi ei näe varjoja ja pelkoja, uhkia ja huolia, vaan ainoastaan asioiden antamat mahdollisuudet ja valoisat puolet, jossa velat muuttuvatkin saataviksi Vesa-Matti Loirin esittämän Uuno Turhapuron tapaan.

Uuno onnistui lopulta kaikessa mihin ryhtyi ja Pertti Pasanen tuotti elokuvia, joita kansa katsoi, oli uusien ideoiden isä ja monialainen taituri, olkoonkin ettei aivan kaikessa ohittanut Loirin tapaa jakaa elämänsä vakavasta musiikin tuottamisesta teatteriin, televisioon ja komiikkaan soittaen huiluaan ja pelaten biljardia, jääkiekkoa ja jalkapalloa sekä pienessä maassa Aare Elon opein pienissä ja ahtaissa studioissamme synergisesti tavaten. Syntyi suomalainen vastine hollywood-elämälle, joka tempaisi mukaansa juuri tämän, meille aiemmin niin vieraan tai pelätyn ja vieroksutun persoonallisuuden hankkineita ihmisiä ihmeteltäväksemme.

Suomessa vieras ja pelätty kulkuri

Suomessa studiomaailman ja virtuaalirakenteiden toteuttaminen oli vaikeaa. Kaikesta oli ja on edelleen puutetta. Suomalaista Nokiaa on jouduttu toteuttamaan ahtaissa puitteissa ja henkisesti vaikeina aikoina teknisenä innovaatio -ilmiönä. Kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä se alkaa toteutua vasta nyt, liki puoli vuosisataa myöhemmin.

Onneksi innostavat suunnittelijat ovat periksiantamattomia ja löytävät ulospääsyn hankalista tilanteista ja ratkaisun pulmaan kuin pulmaan. Oikeammin ongelmien syy ei olekaan resurssien puute, vaan vilkkaan ja luovan mielikuvituksen tapa tuottaa ideoita joskus enemmän kuin mihin muut ehtivät mukaan ja käytäntö toteuttaa. Näin asiat tahtovat jäädä puolitiehen ja suuret visiot keskeneräisiksi. Se ei ole idealingon syytä.

Vapaus, seikkailu, nopeus

Innostuva suunnittelija ei siedä jarrumiehiä ja -naisia. Vielä vaikeampaa on hyväksyä vapautta kohtuuttomasti rajoittavaa elämää tai organisaatiorakennetta, aluetta tai yhteisöllistä valvontaa, pysähtynyttä yhteiskuntaa, konservatiivista ihmistä. Pikkumaisuus ja pikkusieluisuus ahdistaa. Niinpä nämä ihmiset tekevätkin asiat lopulta oman päänsä mukaan, eivätkä annan eriävien mielipiteitten hidastaa tahtiaan. Näin paikalleen jäänen organisaation on pakko uudistua kiitos uuden viestintäteknologian ja sosiaalisten medioitten reaaliaikaisen ideoiden prosessoinnin.

Uutuus, vauhti, pitkästymisen pelko

Uudistava suunnitteilja kerää koko ajan uusia kokemuksia myös arkielämässään ja vaikkapa turistina. He ovat hyvin perillä kuluttajina trendeistä, uusista ravintoloista, huvituksista, matkailuvaihtoehdoista ja he kokeilevat ensimmäisenä myös uusia asioita. Kyseessä on innovaatioaallon ensimmäinen omaksujatyyppi, innovaattori kuluttajana. Puhtaina heitä on runsas pari prosenttia populaatiosta, mutta persoonallisuustyyppinä keskisuuren puolueen verran äänestäjiksi.

Levoton, luova ja aikaansaava

Uusien kokemusten keräily tuo mukanaan levottomuutta ja pysähtyminen paikalleen kulkurin luonteenpiirteen. Sitoutuminen vanhaan on vaikeaa ja jo alueen muisto pyritään hävittämään. Väitöskirjassani kutsuin tyyppiä "kulkuriksi" erotuksena vaeltajasta tai innovaattorista, telecity-blogaajasta. Vanha teollinen ja argaari yhteiskunta vieroksui kulkuria. Globaalisti näitä ihmisiä on kaiken aikaa enemmän ja heidän juurettomuus on eduksi työmarkkinoilla idearikkauden ohella.

Oma globaali maailmamme suosii nyt tätä persoonallisuustyyppiä ja usein se esitellään kuvitelmana narsismista ja sen lisääntymisestä. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Vahvan vaikuttajan kohdalla narsismi ja sen häiriöt ovat pikemminkin yleistymässä ja johtuen vahvojen tukipilareiden ja auktoriteettien katoamisesta, samaan aikaan kun muut persoonallisuustyypit ovat lisääntymässä ja käyttävät myös heille kuuluvaa netin tarjoamaa suoraa valtaa. Dominoiva “vanhin sisar” tai "isoveli" on vaikeuksissa.

Nautiskeleva elämäntyyli on taloudelle niin ikään eduksi, ja sitä kasvava palveluyhteiskunta luonnollisesti hyödyntää huolehtimalla, ettei vauhdikkaaseen elämään pyrkivät ihmiset koe elämäänsä ahdistavana eikä epämukavia asioita pitkästymisen ja paikalleen juuttumisen pelkona. Tämä pelko lisääntyy juuri innovaatiorakenteen ensimmäisten omaksujien kautta ja leviää kaupallisena ilmiönä ja usein syyllisyyden kautta (syyllistäen) koko yhteiskuntaan. Ikääntyvässä yhteiskunnassa nämä uudet ilmiöt liittyvät usein terveyteen ja sen ympärillä käytävään keskusteluun (syyllistämiseen) medioissamme.

Eloisa, innostunut ja joustava ihmelapsi

Innostuneet suunnittelijat ovat myös innostavia ja energisiä muiden elämäntilanteen kohottajia, tuovat mukanaan iloista mieltä ja positiivista tunnetta. Hyvinä esiintyjinä ja viihdyttäjinä heitä tapaa eniten juuri medioissamme, yhä enemmän myös politiikan teon julkisuutta kaipaavissa tilanteissa. Lain säätäjänä ja sen tylsässä byrokratiassa tällaisen ihmisen on kuitenkin vaikea viihtyä ahdistumatta.

Pääsääntöisesti innostavat suunnittelijat ovat monilahjakkaita ja lahjakkuutta tukee kyky ohjata oppiminen positiiviseen elämänasenteeseen. Uuden oppiminen on heille positiivinen kokemus. Näin aikaansaava yleistaituri on aikamme muoti-ilmiönä vaikeasti sivuutettava ja määrän kasvaessa myös poliittinen valta on kasvamassa aiemman taloudellisen vallan rinnalla. Tätä tukee edelleen kyky rakentaa ja yhdistellä perinteisistä “palikoista” kokonaan uusia kokonaisuuksia ja mielenkiintoisia verkostoyhteiskunnan klusterirakenteita.

Tämä persoonallisuustyyppi muistuttaa ranskalaisena sarjakuvahahmona Asterixin ja Obelixin yhteistä mutanttia, taikajuomaan pudonnutta ihmelasta, jonka kohdalla elämän ihanuus ja usko ei horju. Elämä on heille nautinto, josta osataan myös kiittää pyrkimättä korvaamattomiksi vahvan vaikuttajan liioitellulla voimankäytöllä tai käyttäen hyväksi muiden ihmisten heikkouksia tai epävarmuutta, jahkailua ja epäröintiä. Poliittinen avustaja ja puoluesihteeri ovat eri asioita kuin pyrkiä ministeriksi tai puolueen keulahahmoksi, johtajaksi.

Avulias huoltaja

Kadunlakaisija Dirty Harry

Clint Eastwood, jumalaton mies Hollywoodista, pelastaa mitä pelastettavissa on, otsikoi Helsingin Sanomat kertoessaan 80 vuotta täyttävästä näyttelijästä, tuottajasta ja ohjaajasta. Duunaritaustaisesta pohjoisen Kalifornian kasvatista ja itseoppineesta, nyansseille herkästä, sanoja säästelevästä, sisäänpäin kääntyneitä keltaisia hampaitaan tiukassa hymyssään peittelevästä änkyrästä vanhasta äijästä, jolle tyypillistä on kulkea hieman kumarassa, olkapäät koholla tuulipuvussa, haalarin housut vedettynä liki kainaloon ja kauhtunut t-paita ylävartalon peittona.

Eastwood poikkeaa meistä muista siinä, ettei hän pelkää lainkaan ihmisiä, ei edes ulkomaalaisia, lakeijoita eikä harrasta henkivartijoita tai autonkuljettajia, istuu itse avolavaisen autonsa ratissa, kertoo toimittaja Helena Ylänen. Hänen itse tuottamissaan elokuvissa tyypillistä on yhteisöllisyys, jossa petetyt, kodittomat ja kohtalon kolhimat muodostavat sijaisperheen, vapaamuotoisen yhteisön, jossa jokainen selviää omillaan ja ilman Jumalan apua. Eastwoodin maailmankuvassa ihminen on heitetty maailmaan yksin, lajitovereittensa ja luonnon armoille. Vaikka siellä listitään ihmisiä, elämää kunnioitetaan, ja se on jopa Likaisen Harryn tehtävä yhteiskunnassa, jossa poliisi on ottanut tehtävän politikoida, ja jonkun on pidettävä kurissa psykopaatti murhaajat, otettava vastuu tolkuttomaksi käyvästä vaarasta maailmassa, joka ei ole aina kovin kaunis.

Hiljaisissa silloissa kaksi laivaa tapaa sumussa, hetken näyttäisi siltä että maailma olisikin armahtava eikä niin julma, kuten Eastwoodin Armottomissa tai Kourallisissa dollareita. Eastwoodin katkeran suolainen kerronta on kuten hänen taustansa seuraten vanhempiaan etsien työtä ilman koulutusta ja päätyen raskaisiin ja huonosti palkattuihin tehtäviin laman runtelemassa maassa. Kaikesta tästä huolimatta Eastwood on tänään ystävällinen, sulavakäytöksinen, kohtelias ja charmikas maailmankansalainen, ei lainkaan katkera tai kyyninen vanhus. Hänellä on ollut taustalla avuliaita huoltajia, naisia.

Apua, tukea, hoivaa

Eastwood edustaa hyvin perinteistä persoonallisuustyyppiä, jossa mukana on sekä tarkkaa laadunvalvontaa että ennen kaikkea avuliasta huoltajaa. Tällaiset ihmiset rientävät sinne, missä heitä eniten tarvitaan ja Eastwood tuottaa heistä fiktioita, elokuvia viihteeksemme, taustalla lukuisten vaimojen antama maailmankuva. Avuliaalle huoltajalle auttaminen on aivan luonnollinen, sisään rakennettu tapa elää ja toimia maailmassa, se on heidän kutsumus sekä ammatissa että sen ulkopuolella. Likainen Harry ei ihannoi väkivaltaa vaan tekee sen kyseenalaiseksi.

Me suomalaiset arvostamme tällaista omia sanojaan säästelevää, lakonista ja ylisanoja välttelevää, vastuun kantavaa, mutta muuten taustalla pysyvää nimetöntä sankariamme. Suomen Kuvalehden viimeisimmässä numerossa (20/2010) ammattiemme arvostus on tutkittu ja keulilla ovat jälleen kerran hoitajat, kirurgit, lääkärit, kätilöt ja sairaanhoitajat. Jossain 300 huonommalla puolella tulevat sitten poliitikot, ministerit ja kansanedustajat. Edes professorit näiden lääkäreiden kouluttajina eivät pääse likimainkaan heidän tasolleen ja se kertoo kuinka tehtävät on opittu Eastwoodin tapaan ilman yliopistoja, työssä ja ihmisten keskellä, itseoppineina sankareina. Opettajat, kouluttajat ja tutkijat eivät yllä näiden hoitajien tasolle likimainkaan ja se näkyy heidän palkoissaan, arvostuksessa tai sen puutteessa. Kun miehet ovat kadonneet julkishallinnon opettajan, tutkijan, tiedottajan ja hoitajan tehtävistä, syntyy omituinen maailma ja kansakunta Myer-Briggs -tyyppisiä indikaattoreita tulkiten.


Empaattinen ja ihmiskeskeinen elämä

Ja miksi arvostaisimme lain laatijaa, joka osoittautuu narsistiseksi, haluaa valtaa hinnalla millä hyvänsä ja tunnustautuu muuksi kuin huolta kantavaksi ja avuliaaksi hoitajaksi? Media, aivan laadukas luettavaksemme, kertoo heistä päivittäin ikäviä uutisia ja olemme pettyneitä, muodostamme omat arvomme käyttäen ikiomaa persoonallisuuttamme, jossa sokerileipuri on erilainen ihmisenä kuin vaikkapa teurastaja. Oikeasti näin ei tietysti ole, mutta kyse onkin arvoista ja niiden mittaamisesta, ei tosiasioista, joita ajatteleva kyseenalaistaja nyt korostaisi ja heittäisi tutkimuksen roskiin.

Jopa luovat ammatit, kirjailijat, taiteilijat, it-alan osaajamme, muusikot ja näyttelijät ovat kaukana kärjestä, vaikka jostakin syystä samaan aikaan heidän taidettaan myydään maailmalla huippuhintaan ja puhumme luovasta ja innovatiivisesta yhteiskunnasta pelastusrenkaanamme. Maanviljelijöiden arvostus on sentään kohonnut vuosien varrella parinsadan huonommalta puolelta viidenkymmenen arvostetuimman joukkoon. Arvostamme ruokaamme ja luonnon antimia, ymmärrämme ettei teollinen ruoka synny ilma talonpojan rankkaa ammattia ja sen monipuolisia vaatimuksia. Tai ehkä arvostamme enemmän talonpojan morsianta.

Eastwood kykenee välittämään empaattisen elämän irtautumatta yhteiskuntakokonaisuudesta, sen ankarasta ja moraalittomasta elämänmenosta. Avulias huoltaja pyrkii tekemään muiden elämästä siedettävän, mukavamman ja miellyttävämmän, johtajana mahdollistaa muiden ihmisen työrauhan ja jopa välineet tehdä työtään ja oikeassa ympäristössä hakematta vahvan vaikuttajan valtaa, politikoimatta tai olemalla sairaalloisen narsistinen. Kun kriisi on hoidettu, sankari vetäytyy pois, heittää sheriffin merkkinsä mereen. Mel Gibson tai Jack Nicholson ovat näissä rooleissaan joskus jopa Eastwoodia uskottavempia ja ansaitsevat Oscarinsa.

Ystävällinen, avulias ja uhrautuva

Sisar hento valkoinen uhrautuu ja kirurgi aloittaa työpäinänsä kuudelta aamulla. Häntä ei tapaa narkoosissa eikä leikkauksen jälkeenkään. Harvoin hänelle tulee lähetettyä edes kukkakimppua kiitokseksi henkensä pelastamisesta tai elämäntilanteen oleellisesta korjaamisesta.

Avulias huoltaja ei odota muilta kauheasti myönteistä palautetta. Hän ei halua olla vahvan vaikuttajan tapaan ihailtu keskipiste, ja niin kadut pahasta puhdistavan Eastwoodin armoton ja kova oma elämä vaikuttaa tylyltä, sosiaalisesti yksipuoliselta ja marttyyrimaiselta, messiaan elämältä. Joskus apu ja uhrautuminen menee överiksi ja omat tarpeet unohtuvat, hiljaisten siltojen kuvaaja elää liian karua elämää ulkopuolisen kokemana.

Etenkin kyseenalaistajat ja laadunvalvoja alkavat epäillä avuliaan huoltajan selviytymistä sekä työn mielekkyyttä, tutkiva asiantuntija aprikoi kunnian menevän vahvan vaikuttajan narsistiseen moolokin kitaan, politiikan teon markkinoille, laitoskulttuurin ikivanhaan paperinmakuiseen elämään ja lopulta markkinoiden sijoittajille.

Alkaa uuvuttava taistelu työvuoroista, jaksamisesta, voimattomuuden tunteesta ja lopulta kierre kohti syvää työuupumusta ja masennusta. Avulias huoltaja ei kykene toimimaan sisäisen maailmansa vaatiman koodiston mukaan, tekemään ihmisiin koko ajan myönteistä vaikutusta ja hänet vihelletään muiden puolesta jäähylle, alkaa suomalaisen työkiusaamisen tuttu arki. Naisten yhteiskunnassa tällainen vihelletään jo poikki, sofistikoitu ihminen ei siedä silkkaa sadismia, mutta yksinäiset miehet näiden marginaalissa ovat jo poissa koko yhteisörakenteesta.

Huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas

Taitava ohjaaja, avuliaan huoltajan kuvaaja, kykenee aistimaan muita paremmin toisten tunteet, tarpeet ja ajatukset. Tuntosarvet ovat kaiken aikaa ylhäällä ja muun puutteessa tarokortteja tarkkaillaan, horoskooppeja haetaan, etsitään ratkaisua idän mystiikasta heikoimpana hetkenä. Jokaisella kirurgilla ovat omat liki pakkoneuroottiset tarpeensa aloittaa aamunsa. Koko kansan lääkäri kiminkisillä on aina rohkaiseva, kannustava ja kiva sana lähimmäisille, ja se välittyy ilman vastapalvelun odotuksia. House neuroottisena lääkärinä ja älykkönä on uhmakas ja pelottava, huippuunsa viety nero hengenpelastajana, ja samaan aikaan itseään patologisesti kiusaava ihminen. Jenkkisarjat ovat täynnä juuri hoitajista kertovia Mr Phil -tyyppisiä ihmeitä tekeviä avuliaita huoltajia.

Positiivinen hauska hengenluoja

Avulias huoltaja on työyhteisössä usein hyväksikäytetty ja loukkaantuu helposti, jos kiitosta ei tule lainkaan. Kun oma emotionaalinen elämä on Myers-Briggs -tyypin spontaania, tuntevaa, mutta samaan aikaan ajattelevaa ja suunnittelevaa huippuosaamista, usein tieteenalansa ehdotonta kärkeä, muille rohkaisua ja palveluja jakavaa uhrautumista, oman kaivon tai lähteen kuivuminen on riski kenelle tahansa. Kun tällaista alkaa ilmetä, se näkyy ensimmäisenä yhteyshenkilön tai hengenluojan katoamisena ja samalla työyhteisön laatu muuttuu hetkessä ahdistavaksi pahan olon tunteeksi. Naisvaltaisesta yhteisöstä viimeinenkin mies kaikkoaa.

Humppilan kunnassa on 150 naista ja kymmenkunta miestä hoitamassa julkishallinnon tehtäviä kaikissa kunnan palvelusektorien töissä. Kuinkahan miesten oikeudet tulee hoidettua tasapuolisesti naisten kanssa kuntapuolueessa ja sen viroissa, palveluissa? Kuinkahan mies tunnetaan ylipäätään ihmisenä ja biologisena, psykologisena olentona uudessa näin muotoutuvassa palveluyhteiskunnassamme? Onko suomalainen mies kuten Clint Eastwood, jumalaton mies, jonka on pelastettava se mikä pelastettavissa on?

Juuri avuliaat huoltajat tekevät olomme missä tahansa kotoisaksi. Jos nämä positiiviset, hauskat ja hyvät seuramiehet ja -naiset katoavat, työpaikka tai mikä tahansa kodin tai harrastuksen sosiaalinen ympäristö lakastuu. Näin erityisesti silloin, kun mukaan tulee väärää ohjaamista, yhteisö suuntautuu tarkkaan laadunvalvojaan tai tehokkaan suorittajan persoonallisuutta palvelevaksi ja ihmisen moniulotteisen toiminnan poissulkevaksi laitosympäristöksi.

Pahinta tietysti on, jos toinen sukupuoli työyhteisössä on suljettu sen ulkopuolelle. Sellainen ei vaadi Myer-Briggs -tyyppistä 16 persoonallisuuden verkoston pohdintaa ja tieteen läsnäoloa Humppilan kaltaisissa kunnissa.

Monipuolisuutta lisättävä rekrytoinnein

Jos yhteisöstä puuttuvat kyseenalaistajat ja tutkivat asiantuntijat, dominoiva ryhmä alkaa olla yleensä konservatiivinen ja lopputulos on myös avuliaalle huoltajalle mahdoton. Jos mukana on vain vahvaan vaikuttamiseen ja itsenäiseen riippumattomaan yrittäjyyteen erikostunut yrittäjä, jolla on oma kapea osaaminen pököpäisen itsenäisyyden turvaajana ja narsismin lähteenä, joka on aina oikeassa ja asiakas aina väärässä, kaikkoavat myös yritystoiminnasta hankittavat tulot ja myöhemmin julkisen hallinnon kaipaamat verot. Vahvalla vaikuttajalla olisi oltava oma puhelinvastaaja, laskuttaja hoitamassa avuliaan huoltajan tehtävät ja vielä sopeutuva rauhanrakentaja pitämään yllä suhteita työyhteisön sisällä ja asiakkaisiin.

Näin Myer-Briggsin alun perin kehittämä persoonallisuustyyppien verkosto kuvaa hyvin myös yhteiskunnan toimivuutta ja sellaista “anemiaa”, joka syntyy kun jotkut ryhmät, esim. tehokkuuteen ja järjestelmällisyyteen pyrkivät konservatiiviset vanhukset, alkavat dominoida koko organisaation, yrityksen tai lopulta alueen ja yhteiskunnan toimintastrategiaa.

Sama koskee myös vaikkapa yritysverkostoja, joissa mukana on vain muutama persoonallisuustyyppi ja keskeisimmät luovan ja innovatiivisen rakenteen ylläpitäjät puuttuvat kokonaan tai niitä suorastaan kavahdetaan ja odotetaan ihmeitä tekevän Eastwoodin saapumista pelastamaan alavireinen ja poismuutostaan kärsivä vanha teollinen yhdyskunta.