torstai 4. maaliskuuta 2010

Mediayhteiskunnan rinnastukset

Otavan tähdet

Uuden mediayhteiskunnan murrosta kuvaa parhaiten uutinen Otavan johdon vaihdoksista. Reenpään suvun omistamasta Otava-Kuvalehdestä siirryttiin kovassa tuloskunnossa ammattijohtajuuteen. Mennyt vuosisata piti sisällään Heikki, Kari ja Olli Reenpään ohella vielä 1950-luvulla syntyneet Olli Reenpään lapset, joista Antti Reenpää luopui nyt toimitusjohtajan tehtävistään yli 30 vuoden jälkeen. Patruuna Olli Reenpää jättää tehtävänsä nuorelle ammattijohtajalle Alexander Lindholmille.

Suku on hallinnut Otavaa jo neljän sukupolven ajan ja nyt tuli riitoja suvun sisällä yhtiön johtamistavoista uuden media-ajan hengessä. Tätä siellä on tapahtunut ennenkin Sara Mellan erotessa palkkajohtajan tehtävästä. Silloin ei oltu vielä kypsiä muutokseen ja murroskulttuurin oletettiin menevän ohi. Se oli väärä arvio ja sen ovat tehneet monet muutkin ennen lamaa ja sen ohimenoa odottavat organisaatiot, yhteisöt ja yritykset.

Värikäs Haavikko

Useimmat meistä muistavat Otavasta kuitenkin Paavo Haavikko -nimisen miehen ja Mauno Saaren akateemikosta kirjoittaman kirjan. Kirjoitin hänestä kolumnin blogiini nekrologina monen lapsen ja nuoren elämään vaikuttaneena kirjailijana ja runoilijana. En Otavan johtajana ilman alan minkäänlaista koulutusta ja lapsena vähän ongelmallisena änkyttäjänä sekä hitaana, ujona oppilaana ja aikuisena raivokohtauksia saaneena toimitusjohtajana, epäonnistuneena ihmisten lähestyjänä. Forssan Lehdessä (4.3) Ilppo Aaltonen kirjoittaa hänestä loistavan kolumnin pyrkien yhdistämään kaksi asiaa samaan henkilöön.

Värikkäät persoonallisuudet katoavat kulttuurijohtajina silloin, kun ala on nousemassa luovana prosessina kansakunnan veturiksi ja yliopistot, korkeakoulut, peruskoulumme kasvattavat yhä enemmän luovaa osaamista myös johtajuuteen. Raivokohtauksia saavat värikkäät neurootikot ovat aina olleet ongelmana kansakunnan muistissa juuri johtajina, patruunoina, joku jopa värikkäänä presidenttinä. Tänään tällaista värikästä johtajaa ei suvaita, eikä tietysti sellaiseen ole mitään syytäkään. Johtajuus on ammatti, joka opiskellaan ja siihen saadaan myös lahjoja, kuten mihin tahansa osaamiseen.

Moniarvoinen media

Toinen rinnastus liittyy media-ajan muutokseen sen oman toiminnan ulkopuolella. Helsingin Sanomia (4.3) lukien tämä näyttäisi koskevan niin Stora Enson pääkonttorin suojeltavia sisätiloja kuin Pakilan päiväkodin luovaan leikkiin tarvittavia lisätiloja lapsillemme. Voisiko uuden media-ajan henkeä kuvata lehdessä paremmin kuin rinnastamalla museoitava Stora Enson pääkonttori ja luovan päiväkodin tilat samalle lehden aukeamalle. Kuva on yhtä vaikuttava kuin sivun mittainen lihan syönnin kieltävä otsikko, sano elukoille ei.

Mediayhteiskunnan arvot ovat toiset kuin agraarin tai jälkiteollisen yhteiskunnan jättämät ja informaatioyhteiskuntakin oli kokonaan eri asia. Vanhan on sopeuduttava uuteen ja uudella tavalla johdettuun yhteiskuntaan ja sen moniarvoiseen maailmaan, sosiaalisen tai yhteisöllisen median tarjoamaan haasteeseen. Vanhan printtimedian kohdalla se tarkoittaa innovaatiojournalismia, ei pelkästään ylilyöntejä.


Anteeksi, mutta mitä?

Kolmas lehden rinnastus liittyy vain vuorokauden kestäneeseen lakkoon, jossa lakkoileva osapuoli pyysi anteeksi medioissa asiakkailtaan ikään kuin ennakolta vahinkoja, joita lakolla aiheutetaan lakkokenraalin strategisena ja kovin läpinäkyvänä hurskasteluna. Sellainen ei oikein sovi suomalaiseen mentaliteettiin ja loukkasi se toki kumipyöräistä liikennettä pyörittävää työläistäkin, rekkamiehen älyä. Aina terävä toimittaja Antti Blåfield oli tehnyt tästä näytelmästä loistavan kolumnin (HS 4.3) jättämättä kiveä kiven päälle armottomassa anteeksipyynnön analyysissään. Laskelmoitua anteeksipyyntöä uusi mediayhteiskunta ei siedä tai oikeammin sen vallan väärinkäyttöä sähköisessä mediassa ja suorassa lähetyksessä. Suomalainen pyytää anteeksi harvoin ja silloin omaa virhettään. Lakkokenraali Räty ei varmasti kokenut tekevänsä virhettä, eikä tarkoittanut sitä mitä sanoi, vaan haki vain irtopisteitä ja sympatiaa. Lakkokenraali ei voi käyttää sellaista valtaa, joka on mediavaltaa.

Arkkipiispan uudet vaatteet

Neljäs rinnastus tulee mediayhteiskunnan arkkipiispaehdokkaiden Miika Ruokasen ja Kari Mäkisen tentistä, joka ohittaa reippaasti suomalaisen poliittisen keskustelun sisältöanalyysin (FL 4.3). Ruokasen strategia on kosiskella vanhoillisempaa päätä kirkon jäsenistä ja Mäkinen on hakenut uudistusmielisempää ilmettä Mikko Juvan tapaan profiloituen, mutta nyt kokonaan uudessa media-ajan maailmassa, ei Kekkosen Suomessa.

Arkkipiispaehdokkaat puhuvat veroista aivan kuten pääministeri ja valtiovarainministeri sekä niiden tuotosta, ei sentään työiän jatkamisesta neljällä vuodella. Sen sijaan vallankaappaus ja revoluutio tulee esille puheissa, joissa kirkko tulisi vallata ja saada sille yhteiskunnallisen kylmyyden hävittävä ihmiskasvoisempi ilme.

Uuden mediayhteiskunnan kirkko hakee paikkaansa kahdesta hyvinkin erilaisesta ehdokkaasta, mutta vain hyväksymällä uuden sosiaalisen ja yhteisöllisen mediayhteiskunnan arvot. Tuleeko se jälkijunassa vai muiden mukana, on sen innovaatiojournalistisessa osaamisessa, ei niinkään vanhoissa opinkappaleissa ja dogmeissa. Ne Jeesus jätti taakseen vallankumouksellisena ja radikaalina Messiaana ristille, ei dogmeja hokevana fariseuksena, kirjanoppineena. Se on melkoinen etu uudessa mediayhteiskunnassakin ryhtymättä kuitenkaan puppusanoja suoltavaksi populistiksi.

Arkkipiispaehdokkaat puhuvat kuten kuntapoliitikot äyreistä ja niillä saatavilla palveluilla, yhteisöstä ja yhteisöllisyydestä. Kirkko ei saa olla harmaata mössöä, kuten puoluelaitokset, vaan sen on erotuttava muusta viihteen tarjonnasta ja osattava myydä palvelunsa osallistumalla ihmisten elämän luonnollisiin iloihin. Näiden luonnollisten ilojen jakaja valitaan 11. maaliskuuta.

Konttorirotan Eurooppa

Kansainvälinen rinnastus 4.3. 2010 tuodaan julki republikaanien uusimpana tapana iskeä Barack Obaman kimppuun ja kertoa hänen liiallisesta kiltteydestään. Saman aikaan EU:n presidentti Van Rompuyn kuvataan karismaltaan konttorirotan alimpaan luokkaan kuuluvana ja vahvistetaan kuvalla, jossa hän osoittaa itseään otsikolla, “joka toista EU:ssa haukkuu, on se itse“. EU:n presidentin kiusaaja sai 3000 euron sakot sopimattomista lausunnoistaan konttorirotasta. Summan suuruus kertoo mistä on kyse rikkeenä ja mitä mieltä hallinto on johtajastaan, tämän karisman arvosta. Tämä rinnastus oli mediapäivän tärkein. Liian kiltin konttorirotan strategia Atlantin kummalla tahansa puolen ei sovi 7000 miljoonan ihmisen maailmaan ja media pitää siitä kyllä huolen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti