Meitä fiksummat apinat

Yhteisön geneettinen rappio

Mikään toinen laji ei kykene sellaiseen sosiaaliseen ja tekniseen verkottumiseen kuin ihminen. Olemme toisiimme yhteydessä ja autamme koko ajan niin sukulaisia, tuttavia, tiimityöhön osallistuvia kuin tuiki tuntemattomia. Taustalla on vuosimiljoonainen geenistö ja se toimii samoin myös internet verkostoissa tietämättämme. Virtuaaliyhteisö ei kuitenkaan ole fyysinen yhteisö, jossa tunnistamme yleensä vain noin 200 ihmistä samaan aikaan maksimissaan. Virtuaaliyhteisöissämme saattaa olla miljoonia jäseniä reaaliaikaisesti läsnä. Sen tajuaminen ei ole meille geneettisesti mahdollista.

Innovaattorit sekä huijarit ja lintsaajat


Kaikki sujuisi kuitenkin kohtuullisen hyvin, jos hyväksyisimme koko ajan verkostoissamme uudet ideat, innovaatiot ja niiden leviämisen sekä tunnistaisimme toisaalta huijarit ja lintsaajat. Edellisiä, luovien innovaattoreiden painajaisia, kutsutaan hitaiksi jarrumiehiksi ja jälkiomaksujiksi, jälkimmäisiä vapaamatkustajiksi, lusmuileviksi pinnareiksi. Jos edellinen hitaan älyn geeni leviäisi populaatioon nopeasti, yhteiskunta pysähtyisi ja taantuisi. Samoin kävisi jos vapaamatkustajien lusmugeeni leviäisi ja tuhoaisi yhteistyön hedelmät.


Sadismi yhteisöissä on peliteorioiden mukaista vehkeilyä

Koulu- ja työpaikkakiusaaminen, sadismi yhteisössä, on osa tätä kahden ilmiön olemassaoloa. Yhtäällä osa haluaa jarruttaa poikkeavien yksilöiden ja innovaattoreiden toimintaa jarruttamalla ja hidastamalla uudistuksia kiusaamalla ja eristämällä ja toisaalla lusmuilevat vapaamatkustajat pyrkivät pitämään yhteisön muuttumattomana ja hajottavat sitä vapaamatkustajina sisältä käsin. Syntyy ryhmiä, joka ovat pysyvän staattisia ja hakevat muuttuvassa maailmassa paikkaansa juuri kiusaamisen kautta ja korostaen näin oman asemansa säilymisen välttämättömyyttä. Koemme ne konventionaalisina hierarkkisina valtarakenteina ja nokkimisjärjestyksenä. Monikulttuurisessa globaalissa maailmassa tällaiset yhteisöt tai instituutiot ovat suurissa ongelmissa kuten kirkko, puoluelaitos ja tänään myös monet kunnat ja valtion laitokset. Ne tunnetaan myös kiusaamisestaan ja veriteoistaan jopa lasten suorittamina Suomessa.

Geneettinen huijaripaljastin

Ihmisen aivot on varustettu huijaripaljastimella. Me suutumme kun törmäämme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rikkojaan ja haluamme velvollisuuksistaan luistavalle rangaistuksen. Jos tässä järjestelmässä alkaa syntyä virhekäyttäytymistä ja se hyväksytään myös sosiaalisen ryhmäpaineen sisällä, yhteiskunta alkaa muuttua ja usein se rappeutuu nopeasti. Syntyy slummeja ja yhdyskuntien vararikkoja, omituista virhekäyttäytymistä varhaisnuorten keskuudessa, mutta myös lasten pahoinvointia. Lusmugeeni on ottanut vallan eikä yhteisöllinen yhteistyö enää suju. Normeja aletaan rikkoa ja moraalinen selkäranka murtuu. Päihtyneet ihmiset kourivat toisiaan elitismin järjestämissä pidoissa, poliitikoksi valitaan sosiaalisia pinnareita ja pyrkyreitä, jopa rikollisia, juopottelu ja sen seuraukset, etanolimyrkytykset humalatilana, ovat jopa sosiaalinen välttämättömyys, ei paheksuttava teko. Raittiit ja myrkytystilaa välttelevät ihmiset nähdään sosiaalisen rakenteen häirikköinä ja heitä rangaistaan. Lapsista kasvaa vanhempiensa kaltaisia etanolirottia ja puoluelaitos joutuu hyväksymään 600 000 koko ajan myrkytystilassa olevaa aikuista.
Se on reilusti enemmän kuin pääministeripuolueen koko äänimäärä.


Geneettisen virheen passiiviset hyväksyjät

Ihmisen ja kädellisten yhteisöissä tyypillistä on rangaista myös niitä, jotka passiivisesti hyväksyvät lusmuilun tai kiusaamisen vääryyden. Yhteisötutkijat kutsuvat tätä käyttäytymistä yhteisölliseksi rankaisemiseksi. Kyse ei ole kollektiivisesta muistista vaan geneettisestä perimästä ja löytyy kaikista sosiaalisesti käyttäytyvistä lajitovereistamme. Laji katoaisi hetkessä jos tätä geeniä ei olisi olemassa tai se olisi vaihtunut lusmugeeniin.


Ihana rankaisu

Tiedetään myös kuinka rangaistusta suunnittelevien kohdalla aivojen tyvitumakkeissa alkaa vilkas toiminta ja siihen liittyy tietoisuus tulevasta palkkiosta. Näin rangaistuksen antaminen tuntuu palkitsevalta, vaikka rankaisun antaja ei hyötyisikään teostaan. Hänelle riittää pelkkä geneettisen koodin seuraaminen ja siitä saatu ikivanha hyvänolon tunne. Joskus tässä virhekäyttäytymisessä johtajasta miltei kenen tahansa rankaisu voi tuntua hyvältä ja usein kohteeksi joutuu juuri innovaattori, hajoavan lusmuyhteisön yhteinen kiusattava. Näin myös lauman johtajasta tulee osa sadistista kiusaajien joukkoa ja lusmugeeni saa edetä ja sitä jopa palkitaan. Usein taustalla on itsekkyys, jolla lauman johto pyrkii hakemaan omia etujaan ohi muun yhteisön käyttäytymisen ja aiheuttaa yhteisön rappion, Yhdysvaltain pankkikriisin tapaisia uusirikollisia tekoja.


Reesusapinat fiksumpia

Reesusapinoilla tällaisen havaitsemisen tiedetään johtavan lauman huipulla majailevien johtajien välistävedon välittömään rankaisemiseen. Yhteisöllisessä toiminnassa kaikkien on päästävä tasavertaisesti hyötymään eikä ryhmän jäseniä jätetä yksin tai ilman osinkoja. Jos joku löytää hyvän ruoka-apajan hän on velvollinen ilmoittamaan siitä heti kaikille. Ryhmä hajoaa jos ongelmista pyritään selviämään siirtämällä osa sen jäsenistä ulos laman alkaessa. Toisin menetellen yhteisöllinen geneettinen koodi ryhmäkäyttäytymisessä hämärtyy ja sitä seuraa virhekäyttäytymistä myös kouluissa, kirkoissa, missä tahansa vanhoissa instituutioissa ja myös puoluelaitoksessa. Sitä ei enää äänestetä geneettisen koodin ja ryhmäsidoksen puolueeseen kadotessa. Ihminen ei voi tunnistaa sitä enää omakseen ja turvalliseksi yhteisöksi äänestää. Kirkkoon mennään vain jouluna ja osana traditiota, mutta ei geneettisen muistin ohjaamana yhteisöllisenä välttämättömyytenä.