Viinapannuista bioetanoliin ja -dieseliin
Suomen pelloilta on aina valmistettu etanolia. Ruotsin kuningas joutui jopa puuttumaan 1800-luvulla suomalaisten intoon polttaa kohtuuttomasti viinaa viljasadosta. Nälkävuosina pellon energia olisi tarvittu pikemminkin leipään. Etanoli on ollut suomalaisille kirous mutta myös lohtu ja nykyisin melkoinen mahdollisuus. Tavoite on että noin neljännes pelloistamme muuttuisi tuottamaan bioetanolia tai -dieseliä. Joidenkin laskelmien mukaan olisi edullisempaa tuoda tämäkin raaka-aine muualta. Kotoinen pontikka ja Kiteen kirkas ei kuitenkaan näyttäisi ensimmäisenä rikastuttavan Itä- ja Pohjois-Suomea vaan energiamiljonäärimme löytyvät nyt perinteisemmän innovaation suunnassa ja mukaillen maatalouden todellista tuotantorakennettamme. Olemme palaamassa tässäkin 1960-lukua edeltäneeseen Suomeen. Vanhan aluepolitiikan Suomi näyttäisi häviävänän kartalta. Se näkyy myös 2000-luvun paluumuutossa maalle. Tämä tulisi nyt ennakoida Suomen aluerakenteen modernisaatiossa. Tuotantorakenteet ja palvelurakenteet eivät saisi erkautua toisistaan. Nyt näin näyttäisi kuitenkin tapahtuvan.
Olemme palaamassa takaisin aikaan, jossa rypsistä, sokerijuurikkaasta, ohrasta ja perunasta valmistetaan viinaa. Nyt kuitenkin luvallisesti biopolttoaineena bensiinin korvaavaksi etanoliksi ja biodieseliksi. Menetelmät ovat entuudestaan tuttuja ja kuka tahansa voi innostua tehdashankkeesta Syntymässä on jo kymmenkunta hyvin erikokoista tuotantolaitosta ja voisi odottaa pienempien, maatilojen yhteisten hankkeiden yleistyvän. Nyt liikkeellä ovat aluksi suurimmat etenkin sokerin kanssa operoineet tehdasyhdyskunnat ja sokerijuurikkaan viljelyalueiden sekä öljykasvialueittemme viljelijät. Tyyppiesimerkkeinä Salon lopettava sokeritehdas bioetanolin tuottajana ja Porvoon rakenteilla oleva biodiesellaitos. Pääosa Suomea on kuitenkin vielä odottavalla kannalla. Rakenteellisesti innovaatio näyttäisi käynnistyvän odotetusti Etelä- ja Lounais-Suomen sekä Pohjanmaan peltolakeuksilta. Ei niinkään Itä- tai Pohjois-Suomesta, josta vielä 1970-luvun aikaisen aluepolitiikan maaseutuhankkeet käynnistettiin. Biopolttoaineet ovat vauraan Suomen ohjelmassa ainakin aluksi peltojen uuskäytössä.
Kun uusiutumattomista luonnonvaroista alettiin valmistaa tisleitä ja maatalouden teknologia koneineen kasvoi, tilan nettotulos alkoi vähin erin energian tuottajana laskea ja muuttua koneiden koon ja käytettyjen lannoitteiden myötä arveluttavaksi. Kaikki tämä tuotiin rajojemme takaa eikä kotimaisessa energian tuotannossa (eintarvkkeet) mikään ollut enää kotimaista. Me poltimme halpaa tislettä ja möimme sen tuoton niin kauan kuin tuota halpaa energiaa oli saatavilla. Siinä vaiheessa kun raakaöljytynnyrin hinta alkoi nousta yli tietyn raja-arvon, joka nykyisin on karkeasti noin 100 dollaria tynnyriltä, ”kotipoltto” tulee taas kannattavaksi. Tuohon raja-arvoon toki vaikuttavat monet tekijät mm. valtion osallistuminen ja tätä kautta subventiot. Kun öljylasku kasvaa suurilla tiloilla sietämättömäksi, nämä hakevat ratkaisunsa ilman valtion mukanaoloakin.
4.9.2006
Matti Luostarinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti