Kansallismaisemat III ja mediapalkinnot

Kansallismaisemat III (Kuvat no 235- ) ja mediapalkintojen jako

Kansallismaisemien kolmas ulottuvuus on ehkä ongelmallisin. Kun kaksi edellistä liittyvät fyysiseen ja biologiseen, geopoliittiseen taustaamme, kolmas on lähempänä juuriamme ja puhdistettuna uusimmasta kansallisesta paatoksesta tai 1800-luvun lopun fennomaanisesta liikkeestä ja sen topeliaanisesta mytologiasta.

Kun kahta edellistä kuvasivat vanha peruskalliomme ja jääkaudet, sopeutuminen fyysiseen ympäristöön ja geopoliittiseen paikkaamme idän ja lännen välissä sekä lähellä pohjoista ikijäätä ja magneettista napaa, nyt tärkein taustavaikuttaja ei ole niinkään determinismi ja luontousko tai käytännönläheinen ja tylsä pragmatismimme; tapa piiloutua metsiin ja muokkautua osaksi luonnon antamaa suojaa.

Jumaluus ja jumaltyypit ovat suomalaisuuden mytologian taustalla. Luojajumalan rinnalla on myöhemmin kulttuuriheeroksisia työtä täydentäviä hahmoja. Suomalaisille tällaisia ovat olleet Väinämöinen ja Ilmarinen. Seppäheeros Ilmarinen luo raudan suomalmista ja takoo sammon. Väinämöinen taas valmistaa kanteleen ja luo ensimmäisen musiikin. Väinämöinen liittyy myös kansainväliseen kulttuuriheeroksiselle tyypilliseen ajatukseen paluusta takaisin kansansa keskuuteen. Luomistyönsä jälkeen kulttuuriheeros palaa tai poistuu etäiseen paikkaan, taivaaseen, kaukaiseen saareen, jossa meri edustaa usein elämää itseään tai ”kurimuksen kurkkuun” kuten Väinämöinen. Ilmarinen taas edusti läheisesti Zeusta ja myöhempi erkaantuminen ukkosen jumalasta, Ukko ylijumalasta, oli niin ikään vuosituhantista herooisen jumaluuden yhteistä kuvausta. Ilmarinen ”menetti” siinä asemaansa ja jakoi sen myöhemmin kilpailevien jumalien kanssa.

Kiinalaisten muinainen Shang-ti jumala asettui purppurapalatsiinsa korkealle taivaan keskustaan Pohjantähden kohdalle tarkkaillen sieltä maailmankaikkeuden tapahtumia. Ehkä näin kävi myös Ilmariselle ”täällä Pohjantähden alla” (ks. kuvat no 235-)

Gallen-Kallelan kuuluisassa maalauksessa Ilmarinen kyntää kyisen pellon ja Runebergin runossa hän takoo kuuta. Televisioon sovitetussa ”Rauta-ajassa” Ilmarinen takoo itselleen puolisoa. Ilmarisen puoliso on kuin kivestä veistetty, teräksestä taottu ja kuitenkin jään alla piilee syvä rakkaus ja eroottinen intohimo. Ilmarinen on äärimmäisen ristiriitainen herooinen hahmo.

Koko kalevalaisessa sankarikultissa hallitsevat kuolema, rakkaus ja sota sekä voimakkaat intohimot. Suomalainen kerronta ja tarustomme alkaa tällä tunnelmaltaan latautuneella teoksella. Kalevalan maailmaan kuuluu ajatus jatkuvasta kamppailusta, jossa motiivit ovat joko jaloja tai alhaisia vaistoja ja näiden aiheuttamaa dynamiikka. Sotaan ja taisteluun, väkivaltaiseen vaikerrukseen ja tietäjän loitsuun tai soittoon ja lauluun liittyy rakkaus ja huokaukset, puolittain lausutut rukoukset. Rukous ja kirous ovat lähellä toisiaan ja samaa alkuperää.

Suomalainen kulttuurimaisema pitää sisällään Homeroksen tavan suosia tehokkaita kontrasteja ja kertoa ne toistaen säe säkeeltä. Näin viha ja rakkaus, raaka väkivalta ja hentomielinen hellyys, halu surmata ja rakastaa kietoutuvat yhteen. Syntyy dikotominen maailma ja mustavalkoinen maailmankuva, jossa jumaluudesta tulee yliminän korvike isähahmona. Ilias ja Odysseia ovat suomalaista mytologiaa lähellä olevia, mutta eivät toki sen keskeisin mytologinen sisältö. Niiden unohtaminen olisi kuitenkin melkoinen virhe kuvattaessa suomalaista kansallismaisemaa ja sen kolmatta kivijalkaa. Ilias on liian "mutkikas " rakenteeltaan skandinaaviseen mytologiaan ja Odysseija liian inhinmillinen heikkouksineen ja viekasteluineen.

Kolmas kansallismaiseman kivijalka on syntynyt vuosituhansia ennen ajanlaskumme alkua ja sen sisältönä on oikukas ja verenhimoinen Jumala tai herooinen hahmo. Se muistuttaa Erik Wahlströmin ja Jonas Gardellin (Jumala, Jumalasta 2006) kuvausta oman aikamme Jumalasta. Ateisti kirjoitta joskus jumaluudesta intohimoisemmin kuin teologit; papit puhuvat prostituoiduista ja prostituoidut Jumalasta. Se mitä pakenet sen sinä saat. Hegelin teoria ja spiraali kiertyy siinä eikä petä tulkitsijaansa, joka on aina narsistinen oli kyse rakkaudesta tai anteeksiannosta. Siinä sen vahvuus juuri piileekin, oli kyse uskovaisen tai ateistin tavasta antaa anteeksi ja saada näin unohdus koetulle vääryydelle ja vihan hedelmille. Anteeksi anto ja armo ei ole uskonnollista mytologiaa vaan terapeuttinen teko ja tapahtuma. Terapia ei kysy uskon vahvuutta jumaliin vaan kykyä antaa anteeksi itselleen ja ymmärtää myös muiden motiivi, joka ei ole muuta kuin narsistinen ja siten kenen tahansa ymmärrettävissä. Miten muuten Jumala voi armon ja rakkauden osoittaa paimentolaiskulttuurissa kuin uhrina ja poikansa kautta? Nykyisin sen oivaltaminen on jo vähän vaikeampaa ja vaatisi toisenlaista symboliikkaa.

Kalevalaisessa herooisessa mytologiassa ja nykyisessä kristillisessä kirkossamme on yhteistä Kreikan mytologian ohella Torin, Odinin ja Frejan herooinen skandinaavinen perintö. Vatikaani ei ole vain Rooman valtakunnan perintöä. Jumaluus on monien eri kulttuurien, tekstien ja tekstikatkelmien, sosiaalisen muistin ja pääoman vuosituhantista yhteiskuntien vaikutuskenttää. Tällöin oleellista on lukijan ja tulkitsijan kyky ottaa vastaan ja tulkita sekä käyttää tulkinnassaan koko ymmärryksen ja aistien, kielen heuristiset prosessit ja näiden kulttuuriin sidotut oman aikamme symbolit. Kutsun tätä kluseritaiteeksi (Luostarinen 2004, 2005) ja sen organisatorista yhteiskunnallista prosessia taiteen klusteriksi. Se eroaa täysin klusteritaiteen (Cluster Art) teoreettisesta tai filosofisesta tulkinnasta ja sen kritiikistä 2000-luvun alkuvuosina (Cluster Art, Theory and Critic 2005, 2006). Symboleiden tulkinnassa tuskin on tapahtunut suurtakaan muutosta vuosituhansien saatossa. Ilman rakkauden, rauhan ja sovinnon Jumalaa elämä on myös omassa kulttuurissamme usein mahdoton kestää ja sulkee herooisen ja freudilaisen yliminän ja ankaran ”isän” ulkopuolelle historiallisen, raamatullisen tai rationaalisen selityksen. Siinä me olemme narsistisesti aina Jumalan kuvia. Jumalasta seuraavia mutta ylöspäin tulkittuna. Olemme Jumalan kuvia, mutta itse nyt kuvamme muokaten ja narsismimme tunnistaen, kuten Adam alastomana paratiisin sulkiessa porttinsa. Suomalainen herooininen sosiaalinen pääoma ei sisältänyt käsitettä armosta ja anteeksiannosta, eikä se koskaan oikein istunut sellaisenaan sielunmaisemaamme.

Pohjantähden alle kätketty herooinen Ilmarinen on mielestäni tärkein ja kulttuurimaisemamme kolmas kulttihahmo. Jään alle piilotetut kuvat, tekstit ja maisema, musiikki, ovat tässä kolmannessa kokonaisuudessa ja klusterissa kamppailua luonnehtivia, Odysseuksen kaltaista inhimillistä luonnetta ja kiusauksia, ympäristön tuomaa suojaa ja sen turmeltumista, merenneidon limoittuvaa ihoa ja verkkoa sen ympärillä, messiaan syntymistä, uskoa, lupausta ja lunastusta sekä odotusta kaiken kattavan rakkauden luvalla. (Kuvat no 235- )

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2007

Matti Luostarinen

Ps.

Tämä kirjoitus on järjestyksessä blogini tai päiväkirjani pian sadas merkintä tälle vuodelle. Blogia netin käyttäjistä pitää jo yli 2 %. Se on ylittänyt reilusti jo sen rajan, jossa innovaation diffuusioaalto on ohittanut ensimmäisen, innovaattoreita aluksi koskevan vaiheensa. Ranskassa jo liki 10 % käyttää blogia. Blogin käyttäjien kautta arvioidaan yhä enemmän innovaatioiden leviämistä (diffuusio) ja niiden tulevaa luonnetta (visiointi). Nyt se ei ole enää piilotettu salaisuus markkinavoimilta.

Klusteritaide ja taiteen klusteri (cluster art) on ylittänyt Googlessa jo 30 miljoonan rajan. Mutta ei toki vielä Suomessa edes muutaman kymmenen rajapyykkiä. Näin tuleekin olla. Menee vielä kauan ennen kuin klusteritaiteesta ja taiteen klusterista puhutaan Suomessa arkipäivän ilmiönä. Ensin on ylitettävä tuo kriittinen 2%:n raja ja vanhan konvention ankara vastustus.

Oma blogini liittyy tutkimukseen ja tiedon siirtoon. Härillä kyntäjä puhuu siinä häristä ja kyntää tutkijan työlleen uskollista analyyttistä ja monen mielestä varmaan myös tylsää sarkaansa. Toki pääosa siitä onkin rutiinia ja toistoa. Huomattava osa menestyneistä tiedemiehistä on ollut lapsena pakkoneuroottisia toistajia. Suurten aineistojen hallinta ja pikkutarkka toistaminen sujuu vain aikuiselta, joka on oppinut tämän prosessin jo varhaislapsuudessa. Jotkut pitävät sitä suorastaan ihmeenä ja noituutena. Nerous ja hullus kulkevat taas käsi kädessä.

Blogini artikkeleista pääosa, runsas 60 kirjoitusta tai kolumnia, puheenvuoroa ja mielipidettä, on julkaistu suomalaisessa mediassa. Osa hyvinkin monessa joko kansallisessa tai maakunnallisessa lehdessä. Parhaat kiitokset tästä yhteistyöstä suomalaiselle medialle. Tutkimuksen tämä vaihe on sujunut odotusten mukaan. Suomalainen media ei yllätä. Globaali sitäkin näkyvämmin vaikka kaikki tapahtuisikin tilastomatemaattisesti toteutuen ja teorioiden mukaan. Teorian toteutuminen käytännössä yllättää aina kokeneenkin tutkijan. Se on tutkijan likuttavin hetki ja muistuttaa urheilijan onnistumista ja voittoa kilpailutilanteissa. Taustalla ei ole niinkään nyt narsismi kuin kilpailuvietti ja halu tulla palkituksi tai hyväksytyksi.

Vuoden loppuun kuuluu jakaa palkintoja parhaille teoille. Usein tämän palkinnon päättää nykyisin yksi henkilö ansioituneena arvioimaan ”ken on maassa kaunehin”.

Kirjoitettuani suomalaiseen mediaan jo yli 30 vuotta rohkenen ottaa tehtävän itselleni koskien suomalaista mediaa ja sen parhaita suorituksia menneeltä vuodelta. En valitse yhtä mediaa tai yksittäistä tapahtumaa. Pyrin tekemään tulkintani laajemmin ja seuraten myös kansainvälistä tiedotusta ja sen suhdetta kansalliseen tiedon välitykseen. Se ei ole lainkaan niin pinnallista tai viihteellistä kuin väitetään. Sama koskee sitä seuraavaa suurta yleisöä. Innovaattorit eivät ole tyhmiä saati ulkopuolelle median ja siihen vaikuttamatta päivittäin. Vuoropuhelu on luova prosessi, josa media on osa tosi elämän tapahtumia, eikä enää vain katsomossa tai kulisseissa piileksivä sopuli. Media on elämä sinänsä, ei niinkään tapa käyttä valtaa tai tiedottaa.

1) Ensimmäisen palkinnon saa media tiedotuksestaan koskien Suomen puheenjohtajakautta Euroopan Unionin peräsimessä. Aiheen kansallinen ja kansainvälinen merkitys on itsestään selvä ja painoarvoltaan se oli tärkein tapahtuma Suomessa vuonna 2006. Suomalainen media onnistui prosessin tiedottamisessa mielestäni paremmin kuin edellisellä kaudella. Tiedottaminen oli runsasta, monipuolista, asiallista ja myös kriittistä. Media ei ollut EU:n kansallisen tiedotuksen varassa ja valaisi tapahtumaa myös siellä, missä sitä ei välttämättä odotettu. Media eli monen suomalaisen poliitikon puolesta ja teki jutun siitäkin, mistä juttua tai uutista ei pitänyt syntyä.

Prosessia osattiin kuvata myös hauskasti. ”Matti vaatimaton Vanhanen ryyppyraatojen maasta” aloitti maan päälehden kirjoitussarjan valtioneuvoston jäsenistämme ja päätti sen joulukuussa otsikoiden ”Pökkelöt pitivät Unionia pystyssä – Ei uutta Suomi-kuvasta”. Mitä muuta tarvitaan tai voi odottaa ylimenokauden siltä poliittiselta eliitiltä, joka edustaa nykyisin enää muutamaa prosenttia kansasta. Demokratia on verkostoitunut ja jäsenkirjan omistavia suomalaisia ei juuri tahdo löytää sadan aikuisen joukosta kuin muutama hassu politrukki. Se ei edusta enää kansan innovatiivisinta, akateemisten naisten suurta enemmistöä. Näistä prosentti pari väittelee vuosittain ja muodostaa luovan ydinjoukon. Poliittisia virkoja nämä eivät ole hakemassa. Sellaiseen ei ole ollut aikaa eikä intohimoa. Rakenteet ovat muuttumassa ja media niiden mukana. Itseään myös analyytisesti kritisoiva media yleistyi näiden naisten työnä vuonna 2006.

Suomi selvisi EU-vetovuorostaan kuivin jaloin ja Erkki Tuomioja hoiti Libanonin kriisin mallikkaasti. Erkki Tuomiojaan henkilöityi suomalainen osaaminen ja samalla vuosi oli Tuomiojalle menestystarina. Se kruunattiin Tieto-Finlandialla kirjalle, jossa Tuomiojalle tarjoutui tilaisuus kirjoittaa omaelämänkerrallista tutkimusta häivähdyksenä punaisesta veren perinnöstään. Rumasta ankanpoikasesta oli kasvanut komea joutsen. Vuosi 2006 oli Erkki Tuomiojan vuosi. Ja sen media toki aisti ja tiesi jo etukäteen eikä pettynyt odotuksissaan.

Kaikki se muu mitä EU:n kohdalla tapahtui, kuvattiin nyt vähemmän Suomi –keskeisesti , olkoonkin että Venäjän läheisyys ja presidentti Putinin vierailut painottuivat ehkä liiankin näkyvinä. Suomen innovaatiopolitiikasta ei osattu oikein kirjoittaa ja ministeri Pekkarinen jäi näin taka-alalle. Tiede ja teknologia ovat kapea ala profiloitua Pekkarisen tapaiselle yleispoliitikolle ja keskusta tarvitsi laajemman agendan juuri Perkkarisen ja Kääriäisen toteuttamana.

Suomi on median vankina edelleen geopoliittisesti tylsä maa harmaan syksynsä lisäksi. Uusi poliittisten toimittajien sukupolvi kasvaa kiusallisen hitaasti mutta varmasti. Maakunnallinen media ei ole enää häiritsevän sidottu pääkaupunkiseudun media-antiin ja STT:n uutiset ovat historiaa. EU todellakin loi alueiden Euroopan ja tästä näkökulmasta, sekä sen rikkaudesta, tämä ensimmäinen palkinto median EU -toimittajille. Jatkossa keskittyminen lisääntyy ja riski korruptioon kasvaa. Mediansa kautta Suomi on ja pysyy EU -kriittisenä maana, mutta aina aiheesta.

2) Toinen palkinto jaetaan ryyppyrantojen tiedottajille. Alkoholin terveysvaikutuksiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin puututtiin kriittisesti ja toisin kuin mitä Suomessa on ollut tapana tai toimittaja yleensä rohjennut. Tiedotus on ollut monipuolista ja uskaltavaa kovassa kilpailutilanteessa, mutta ei vain ohjaavaa saati holhoavan valistavaa. Kirjailijalääkäri Seppäsen henkilökohtainen tilitys oli rohkea avaus kasalliselle murhenäytelmälle ja sen purkamiselle.

Tähän kansallisten traumojen purkamisen sarjaan ovat lukeutuneet myös sotiemme uudet tulkinnat ja monipuolinen viestintä koskien loppuvuodesta etenkin jatkosodan lopun tapahtumia. Tästä traumoja avaavasta, mutta tieteellisesti riittävän viileästä analyysistä, media ansaitsee toisen palkinnon. Hautojen avaajat ovat osanneet olla kohtuullisen korrekteja. On aika siirtyä itsenäisyyspäivän viettoon, joka on muutakin kuin haudanvakava sotiemme kertaus ja piina veteraanivanhuksille. On aika siirtyä karnevaalijuhlaan ja koko kansan yhteiseen ilonpitoon marraskuun synkimpään aikaan. Se piristää ja luo lisää kulutusta.

3) Kolmas palkinto jaetaan yhdessä suomalaisesta maaseudusta tiedottamiselle ja toisaalla uudesta näkökulmasta urheiluun ja kulttuuriin viihteenä.

Euroviisujen voitto aiheutti odotetun mediamylläkän, mutta sen keskelläkin pystyttiin pitämään Lordi kohtuullisen koskemattomana ja häntä äänestäneet nuoret nörtit saivat säilyttää sankarinsa. Se mistä ei voi puhua siitä on vaiettava. Median moraali on kasvanut toisin kun ehkä väitetään. Samoin sen huikea ammattitaito uudessa verkottuvassa digiajassa ja reaalimaailman tapahtumien viestinnässä, jossa sähköinen lehti on jo keskiössä. Lordi oli tähän prosessiin sopeutumista kiitettävällä tavalla osana uutta kulttuuriamme ja sen monikansallista ammattimaista vientiä. Suomi ei ole enää pönäkkä euroviisujen itäisin maa maailmassa.

Urheilutapahtumista suurimassa – jalkapallon MM-spektaakkelin valtaisassa myllyssä – media pysyi niin ikään analyyttisempänä kuin aikoihin. Näin siitäkin huolimatta että urheilutoimittajan ja urheilijan suhde on kohtuuttoman läheinen ja naiivi. Tässä tapauksessa auttoi oman joukkueen puuttuminen muukalaislegioonana näistä kisoista. Kaukana eivät ole ne kisat, joissa tämä legioona esiintyy. Tällöin laajempi yhteiskunnallinen analyysi saattaa jo hämärtyä.

Jaettu kolmas sija meni maataloudella ja maaseudulle. Siitä tiedotettiin nyt uudella tavalla ja osana ”tosi-TV:n” tapaa kertoa elämästämme maalla ja merellä. Toki joitakin ylilyöntejä löytyy vieläkin koskien maaseudun nostalgiaa ja etenkin elintarvikkeiden ja energiatuotannon faktoja. Elintarviketeollisuus ja maatalous eivät ole sama asia. Elintarvikkeiden siirtyminen pellolta pöytään ei ole ketju vaan kehä, jonka kiertoa on seurattava jatkossa aikaisempaa kriittisemmin. Tukipolitiikka on siinä sivupolku menneiltä vuosikymmeniltä.

Maaseutu ei tahdo olla oman itsensä näköinen, eikä sitä kyetä oikein välittämään kuluttajille. Osasyynä saattaa olla luonnonvarojen ja elintarvikkeiden tuotannon ”raadollisuus”. Sitä ei haluta edes nähdä. Luonnonvaroihin liittyy paljon intohimoja ja samalla nykyisin koko biologisen olemassaolomme strategisiin linjauksiin. Niissä sepitteellinen tarina alkaa olla jo elämäämme uhkaavan unikuvan syöttöä. Tässä fiktio ja fakta eivät saa mennä kuluttajalla sekaisin ja tuottajan on pidettävä pää kylmänä yrittäjänä tukineen.

On muistettava että yksi prosentti omistaa yli 90 % kansallisesta varallisuudestamme ja myös luonnonvaroista. Sama korostuu globaalina ja vielä näkyvämmin ja etenkin Yhdysvalloissa. Siellä missä 100 ihmistä on kokoontunut, yksi omistaa varallisuudesta 99 %. Tällöin on turha huudella järkevää luonnonvarojen käyttöä näille 99 köyhälle. He eivät omista luonnonvaroja, mutta eivät myöskään mediaa. Ylemmän keskiluokan sijasta joudumme seuraamaan alempaa. Tästä paperimediaa ei voi moittia kriisissään. On pidettävä omaa blogia ja oltava sähköisen lehden keskiössä Ranskassa, Yhdysvalloissa. Ei vielä Kiinassa tai Brasiliassa. Sinne sjoitamme vasta pääomia ja kotiutamme voitot.

On helpompi kuvata ihmissuhde- ja rakkausmarkkinoita maajussien lemmenleikkeinä ja vaihtaa viihteelle. Pääministerin kohdalla näin tapahtui koko ajan ja se rasittaa median uskottavuutta. Kuka tahansa voi päästä markkinoimaan puoluettaan kovin yksinkertaisin operatiivisin välinein. Valtioneuvosten arvo siinä tietysti joutuu koetukselle, mutta onko muutakaan vaihtoehtoa? Innovaattorit ja ensiomaksujat eivät ole tyhmiä nautoja. Lähivuosina klusteritaide ja taiteen klusteri etenevät myös suomenkielisinä. Se tekee siitä populaaritaiteen ja arvo laskee innovaattoreiden kokemana. On luotava uutta.

Parhaat onnittelut voittaneille ja kiitos menneestä vuodesta.

18.12.2006
Matti Luostarinen