Determinismistä pragmatismiin
Takanani työhuoneessa tuijottaa maalaus nimeltä Ratzelin maisema. Se löytyy kotisivultani (www.clusterart.org) ja on yksi sen katsotuimpia ja imuroiduimpia maalauksiani. Oikeastaan vain neljä veistosta ohittaa sen suosiossa liki 250 kuvan joukossa. Netin kautta sen on imuroinut itselleen liki sata ihmistä päivittäin etenkin viikonloppuisin.
Työn yhteydessä on kerrottu kuinka se syntyi ja mitä Ratzelin maisema tarkoittaa. Kun aloitin maalauksen tarkoitus oli vangita maisema luolan suulta kuvattuna. Myöhemmin kuitenkin pyrkimys ottaa luonto ja maisema “haltuun” epäonnistui ja maisema alkoi katsoa kuvaajaansa ja lopputulos oli näin uskottavampi. Valinta ei ollut omani enkä halua korostaa vapaan tahdon merkitystä taidetta tehdessäni. Kun kirjoitan tätä artikkelia en tiedä mihin se päättyy.
Luonnon kesyttäjä
Ihmisen tapa peukaloida luontoa ja ympäristöään on joskus ollut ankaran luonnon kesyttämistä ja osa teollista vallankumousta. Siihen liittyi vahva näkemys ihmisen vapaasta oikeudesta ja tahdosta voittaa ja valloittaa, olla luonnon herra. Uusi teknologia ja kulttuurimaisema kielivät ihmisen voimasta. Pohjoisen jokia valjastettaessa puhuttiin sivilisaation läpimurrosta, “Hullusta Jussista” kaivinkoneena ja ihmisen vaurastumisesta ja viisaudesta. Hullu tuo Jussi usein olikin. Nyt sen jälkiä on korjailtu lohen kutupaikoilla. Usein se on jo mahdotonta.
Possibilismi on näkökulma joka antaa ihmiselle jumalallisia oikeuksia ja valtuuksia ohi luonnon oman aineen ja energian kiertokuluissa ja luonnon armottomien lakien alla virheitä tehden. Ihmisellä on mahdollisuus valita ja olla valinnassaan viisas myös luonnon ihmissovinistisena alistajana. Tänään tällainen oppi ei ole enää oikea.
Ihmismielen libertarianismi ei liity poliittiseen libertarianismiin. Mielenfilosofisen suunnan mukaan meillä on vapaa tahto valita millaiseksi maailma ympärillämme kehittyy. Ongelmana ei olekaan ympäristömme vaan ihminen ja hänen kehityksensä.
Kausaalisuhteiden maailma
On toinenkin näkökulma. Sen mukaan koko luomakunta perustuu syy-seuraussuhteisiin eli kausaliteettiin. Muistamme tämän etenkin kouluaikojen matematiikasta ja fysiikasta, luonnontieteistä. Kausaliteetissa ilmiö aiheuttaa toisen ilmiön ja sitä meille opetettiin osana arkiajatteluamme. Newtonia ja klassista mekaniikkaa pidetään usein yhtenä vapaan tahdon ja samalla myös sattuman tärkeimpänä kumoajana.
Monen filosofin mukaan determinismiä, kausaalisuhteiden ketjua, ei voi sovittaa yhteen sattuman saati vapaan tahdon kanssa. Subjekti ei toimi vapaasti jos se kausaalisuhteitten seurauksena ei voi tehdä kuin yhden valinnan. Kovassa determinismissä jokaisen subjektin teko on väistämätön eikä subjekti voi todellisuudessa valita mitä hän tekee eri tilanteissa.
Einstein joutui ongelmaan kvanttimekaniikan ja kaiken mallittavan maailmanmallinsa kanssa. Kvanttimekaniikka ei mahtunut kaikessa determinismin koviin lakeihin ja niinpä sekä suhteellisuusteorian että kvanttimekaniikan isäksi ristitty ihminen joutui ristiriitaan, jota hän pyrki purkamaan koko elämänsä ajan. Hän pyrki mitätöimään kvanttiteoriansa saadakseen jatkoa suhteellisteoriansa rakentelulle. Syntyi demoni, joka kykeni tietämään kaiken historiasta, nyt vallitsevista asiantiloista ja niitä ohjaavista laeista. Näillä tämä hallitsi maailmaa kykenemällä ennustamaan täysin varmasti tulevan. Jumalat eivät heitä noppaa.
Kovan determinismin synty
Oikeammin demoni tai nopan heittäjä oli tämän päivän fyysikko, joka ymmärsi kuinka aika on suhteellinen, kulkee molempiin suuntiin, hidastuu ja pysähtyy. Tai oikeammin hän oli fyysikko joka tiesi materian olevan samaan aikaan useamassa paikassa. Hänen käsitteet eivät vain sopineet perinteisen filosofian maailmankuvaan. Filosofia oli jäänyt jälkeen tieteiden nopeasta kehityksestä ja irtautumisesta alkujuuriltaan.
Väite determinismistä tai sitä vastustavasta indeterminismistä ei ole tänään ajankohtainen. Tai sen ajankohtaisuuden puuttuminen liittyy filosofisen ongelman muuttumisesta lähinnä vain eettiseksi ongelmaksi. Jos sattuma ja vapaa tahto poistuvat jäljelle jää vähän sellaista, johon ihminen voisi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa. Kovan determinismin mukaan vapaa tahto on vain ihmisen luoma illuusio.
William James ja pehmeä determinismi
William James pehmensi determinismiä. James oli moraalifilosofi ja hän näki kuinka kova determinismi johtaa synkkään pessimismiin tai nykyisin niin muodissa olevaan ihmisen turmelevaan subjektivismiin. James halusi antaa sattumalle edes hieman tilaa mutta hän ei kutsunut sitä enää “vapaaksi tahdoksi” vaan lähinnä toivoksi.
James halusi puhua asioista, ei niinkään käsitteistä tai symboleista. Näin syntyi toivo, joka oli enemmän kuin vapaa tahto ja antoi determinismin kieltäville libertariansimin. Syntyi tilanne jossa oli yhtäällä deterministisiä lakeja ja toisaalla mentaalisia kuvauksia, joissa näitä lakeja ei ollut olemassakaan. Syntyi ajattelua jossa vapaa tahto ei sopinut yhteen sen enempää determinismin kuin indeterminisminkään kanssa.
Kompatibilismi
Puhuttiin kompatibilismistä tai sen vastakohtana inkompatibilismista. Pisimmillään väitettiin kuinka tapahtumat eivät määräydy vapaan tahdon perusteella, mutta eivät minkään muunkaan (determinismi) perusteella. Käytännössä sekä vapaa tahto tai sattuma olivat vain käsitteellisiä sekaannuksia. Sitä ei ollut olemassakaan oli maailma sitten deterministinen tai indeterministinen. Matka kohti pragmatismin syntyä oli valmisteltu sekavan filosofian omina harharetkinä. Tieteiden erikoistuessa filosofeille jäi lopulta vain ihmisen käyttäytymiseen ja eettisiin tai moraalisiin kysymyksiin liittyvää pohdintaa.
Pragmatismin synty
Pragmatismin synty on lähellä tätä edellä kuvattua eettistä pohdiskelua. Se syntyi Yhdysvalloissa Charles Sanders Peircen, William Jamesin ja John Deweyn pohdinnan tuotteena. Näistä alkuperäisimpiä ja vanhimpia ovat Peircen kirjoitelmat, joita ei hänen omana aikanaan usein edes julkaistu. Tänään häntä voisi pitää meille niin tärkeän filosofisen ajattelun isänä.
Pragmatismi on ainut aidosti amerikkalainen filosofinen ajatusrakennelma ja sen nykyinen suosio johtuu naturalistisen tietoteorian suosion suuresta kasvusta. Lyhyesti pragmatismin mielestä tiedolle ja teorialle syntyy merkitys vasta, kun niitä soveltavat ympäristössään toimivat elävät olennot. Näin filosofiset käsitteet nähdään pragmatismissa kiinteästi käytäntöön kietoutuvina. Pragmatismissa ihmiset toimivat monenlaisten käytäntöjen ja tavoitteiden ohjaamina, ja nämä juuri säätelevät sitä, millainen todellisuus ihmiselle hahmottuu. Pragmatismi kyseenalaistaa teorian ja käytännön välisen rajan. Presidentti Barack Obamaa pyrittiin usein kuvaamaan pragmaatikkona ja moittimaan idealismin puutteista presidentin vaalien myrskyissä.
Varhaisempi historia
Pragmatismin synnyn taustalla eivät ole niinkään amerikkalaiset ajattelijat kuin antiikin humanismi ja sofistit sekä epäformaali logiikka, naturalistina tietoa ja toimintaa korostanut David Hume sekä realisti Thomas Reid (“tieto on valtaa”).
Juuri tätä kautta alkoi pohdinta teoreettisen ajattelun, tutkimuksen ja tieteen sekä yleensäkin ihmisen elämän käytännöllisten seurausten painotuksista.
Käytännössä juuri pragmatismi yhdisti kausaalisuhteet ja teoriat toiminnan kautta järkeen. Pragmatismi haastoi aiemmin idealistisen ajattelun, jossa tietämys ja toiminta olivat ikään kuin kaksi erillistä aluetta. Taustalla oli darwinismi ja evoluutioteoriat, kehitysoppi ja liberalismi, Arthur Schopenhauerin omaksuma biologinen idealismi. Tutkimuksen avulla ihminen tai mikä tahansa eliö saisi ikään kuin otteen ympäristöstään, jossa “todellinen” ja “totuus” ovat lopulta vain nimityksiä. Ne ovat toki käyttökelpoisia tieteessä siinä missä vaikkapa uskonto tai vapaa tahto, sattuma, luonnon lait, mutta niitä ei tule ymmärtää tutkimustilanteen ulkopuolisina. Näin uskomusten ei tarvitse kuvata todellisuutta ollakseen tosia. Uskomukset ovat taipumuksiamme, jotka tulevat tosiksi tai epätosiksi sen perusteella, kuinka hyödylliseksi ne osoittautuvat tutkimuksessa, toiminnassa, elämässämme ylipäätään.
Evoluutio ja Darwin taustalla
Pragmatismi on vastaus monelle sellaiselle tietoteorian ongelmalle joka on psykologinen ja se syntyikin vaiheessa jolloin psykologia ei ollut vielä erkaantunut muusta tietoteoriasta. Darwinismin tapaa pragmatismi korosti kuinka älylliset eliöt taistelevat selviytyäkseen elinympäristössään ja teoriat tulivat tosiksi juuri tämän menestyneen taistelun kautta. Nykyisin “meemit” edustavat näitä geenien sosiaalisia ja psykologisia, myös filosofisia oppirakennelmia. Tällainen filosofia selitti paljon läntistä ajattelua ja etenkin toimintaa, myös eettisiä ja sosiaalisia, psykologisia ratkaisuja ja käytäntöjä.
Determinsmin ja pragmatismin yhteinen ajattelu nojaa elävän olennon toimintaan ja sen ympäristöön. Näin teoriat ja niiden käyttö ovat vain tapamme löytää tiemme maailmassa. Ei ole olemassa hyvää käytäntöä ilman hyvää teoriaa ja teoria joutuu palaamaan kokemukseen ja selittämään ilmiöt, jotka saivat alun perin teoretisoinnin aikaan. Tämän prosessin kautta ilmiöstä tulee psykologisesti mielekkäämpi.
Filosofia lähemmäs tiedettä
John Dewey kuvasi kuinka hänen tavoitteena ei ole älyn käytännöllistäminen vaan pikemminkin käytännön älyllistäminen. Tällä hän tarkoitti sellaista pohdintaa, jossa usein pelkillä nimellisillä käsitteillä päädytään pohdintaan, jonka tuloksena on pelkkä metafyysinen sekaannus. Tällaisina pidettiin vaikkapa hegeliläisen filosofian monia moraalisia objektiivisia uskomuksia.
Pragmatismi ei ole varsinainen filosofia vaan pikemminkin tapa tuoda filosofia lähemmäs deterministisen luonteen saanutta luonnontiedettä. Inhimillinen tietämys ei voinut olla ikään kuin tieteen yläpuolella ja sen saavuttamattomissa. Schilleriä mukaillen myös sanoilla oli merkitystä lopulta vain todellisessa käyttötilanteessa. Juuri Schiller sai aikaan lopulta klassisen pragmatismin todellista käyttötilannetta palvelevaksi ja samalla osaksi hypoteettis-deduktiivista logiikkaa. Tässä induktiivinen ajattelu hyvän käytännön tukena kehnon teorian kautta kiellettiin Einsteinin tapaan muuten kuin palaamalla ensin hypoteettiseen alkutilanteeseen ja sen myöhempään tulkintaan käytännössä.
Etiikka erehtyväinen hanke
Etiikan suunnalla pragmatismi kuvasi tosiasioilla ja arvoilla olevan kognitiivisen sisällön. Arvot kuvattiin lähinnä hypoteettisina ja oletuksina teoista jotka ovat oikeita tai hyviä. Sen sijan tieto oli sitä mihin meidän tuli uskoa. Pragmatismin etiikka on oikeammin vain humanismin etiikkaa ja kertoo kuinka kaikki sellainen on moraalioppina arvokasta, joka on tärkeää meille ihmisinä. Tämä koskee myös uskontoja ja niiden merkitystä. Etiikkaan sisältyy tietty määrä uskoa ja luottamusta, moraalisiin päätöksiin emme saa koskaan aina riittävästi todistusaineistoa. Oikean, hyveen ja hyvän välillä on aina myös mahdollisia ristiriitoja. Etiikka on erehtyväinen hanke pragmaatikolle eikä koulutuksen tarkoitus ole vain työelämä tai keino päästä päämäärään.
Esteettinen luovuus
Estetiikassa taide on pragmaatikolle luovaa elämää, ei taiteilijoiden työtä. Se on jokapäiväisen elämän eheyttä ja koskemattomuutta ja määrittää siten taiteen samoin kuin clusterart omassa estetiikan tietoteoriassa. Oleellista on ettei yleisö ole siinä passiivinen vastaanottaja vaan aktiivinen osallistuja ja itse pragmatismi filosofiana panteistinen. Filosofisista suuntauksista eniten yhtäläisyyksiä pragmatismiin löytyy tänään empirismistä, behaviorismista, funktionalismista ja etenkin arkikielen omasta filosofiastamme, käytännön filosofiasta. Ankarimmat suunnan varustajat löytyvät perinteisen analyyttisen filosofian edustajista ja nimekkäimpinä Bertrand Russell ja Edmund Husserl. Etenkin Schillerin usein retorinen kieli toi mukanaan ylimääräistä painolastia johon oli helppo tarttua.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Kauan eläköön kaunamedia
Pelko on aseeni
Kauan eläköön kaunamedia ja sen kasvava sopulilauma
Lainaisin tässä yhteydessä pakinoitsijaa, toimittajaa, kirjailijaa, tieteen tekijää mutta en rohkene. Saisin kimppuuni joukon sellaisia ihmisiä tai ainakin yhden, jolle lainaus ei ole mieluisa. Kaikkien vaarallisinta on lainata netistä tai itseään. Siinä voi loukata jonkun oikeuksia käyttää sanoja ja asettaa ne oikeaan järjestykseen. Aina on joku joka haluaa omistaa juuri sanat ja symbolit, rajoittaa muiden sanomisia ja käyttäen vaikkapa pakinoitsijan ironiaa tai ilkeillä satiirin välineillä pelkoa näin kesyttäen. Kukaan ei ole niin arka peloistaan kuin kirjoittaja pakinan takana.
Suomalaisilla on erilaisia fobioita enemmän kuin millään toisella kansakunnalla. Romaanissani Arctic babylon niitä on lueteltu useampi sata. Ne ovat hyvin arkisia, joka päivä läsnä olevia ilmiöitä, eivät toki helvetin kauhuja saati maailmanlopun enteitä.
Voin kuitenkin huoletta lainata Agricolaa ja Lönnrotia. Nämä eivät peräänkuuluta lainasanojensa käytöstä eivätkä ole niitä itselleen tai perikunnalle merkinneet, ikiajoiksi suomenkieltä itselleen omineet. Lämmin kiitos tehdystä työstä, epäitsekkäästä etenkin Lönnrotin kohdalla, joka oikeammin oli lääkäri ja perhe sairasti samaan aikaan kun isä oli runonkeruumatkalla Karjalassa.
Tuohon aikaan lasten kuolema ei ollut suurikaan asia, mutta suru oli varmaan sama kuin tänäänkin. Ei varmaan runojen keruukaan kauheasti kansaa kiinnostanut ja kielen rikastuttaminen oli sekin vähän kaukaa haettu harrastus lääkärille.
Oli sentään onnea matkassa ja avustajia, jotka saivat aikaan sen ihmeen, jossa nyt rikasta kieltä käytämme ja kalevalaisessa kulttuurissa elämme sekä kansalliseepposta lainaamme surutta niin kuvataiteessa kuin musiikissa, kaikessa mahdollisessa kasallisaatteen kärkiteoksissa, sosiaalisessa kansakuntamme pääomassa tai paljon pienemmässä mutta aina niin tekijälleen tärkeässä luomistyössä. Siinä ainutkertaisessa, jossa jokainen sana ja symboli, käsitejärjestelmä, on varkaus ja imitointia. Tästä työstä voimme kiittää meemejä, jos uskomme niiden olemassa oloon ylipäätään siinä missä geeniemme kohdalla on jo vähän pakko.
Kukaan ei tänään tahdo huomata kuinka kultaisen kautemme kuvataiteilijat ja muusikot olivat melkoisia varkaita ja etenkin Lönnrot taisi jäädä mainitsematta monelta imitoijalta. Hän sentään ei vain kerännyt ja keksinyt sanoja vaan sepitteli myös runoja koko ajan muiden myöhemmin käytettäväksi.
Näin tiede ja taide etenevät eikä siitä pitäisi olla peloissaan nyt Internet ajassa, jolloin kaikki tapahtuu vähän vikkelämmin ja reaaliaikaisena. Ne meemit leviävät, joita geenimme suosivat ja ottava omakseen. Se on osa biologista ja sosiaalista evoluutiota, ei taatusti sattumaa. Sattuman kauppiaat haluavat Jumalaksi Jumalan paikalle.
Se paikka taas ei ole luonnossa avoinna, huomasivat myös takavuosien kommunistit Neuvostoliitossa ja uusivat tieteensä. Uskomaton määrä hukkaan heitettyä osaamista ja energiaa, inhimillisiä ponnistuksia ja vain imitoiden väärien miesten kirjoituksia.
Kaunamedian pelko
Pelko on tapa pitää ihmiset aisoissa ja valta valtiailla. Media pelon välineenä on kiintoisa. Ainut suomalainen, joka ei ole kontillaan median edessä, on Paavo Lipponen. Käsite kaunamediasta rikastuttaa kieltämme juuri Lipposen tuotteena. Aiemmin presidentti Koivisto kävi median ja sopuleiden kanssa oman taistelunsa ja hävisi. Media ei suostunut valaisemaan yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä tulkitsemalla samalla presidenttiä hänelle sopivalla tavalla. Kaikkia ei voi tulkita mieluisalla tavalla, eikä kaikkien ystävä ole lopulta kenenkään ystävä.
Lipponen ruoski pääsiäisenä kaunamediaa sen tavasta olla rähmällään populismin ja Timo Soinin suuntaan sekä toisaalla kokoomuksen Sauli Niinistöä käsitellessään. Lipposen mielestä Niinistön tulisi kantaa vastuuta vähintäänkin valtiovarainministerinä puheistaan ja Soinin tulisi hänenkin kertoa hieman enemmän aikomuksistaan kuinka ja miten matalapaineesta siirrytään korkeaan. Hauska huulenheitto ei yksin riitä, tarvitaan myös tekoja oppositiossa parin kansanedustajan tukemana. Lipponen ottaa Soinin samalla tavalla vakavasti kuin Sorsa aikanaan Vennamon ja on toki syytäkin. Pelko sielläkin on oikeasti takana ja Sorsa halasi Vennamon hengiltä. Lipponen on kehno halaaja myös vihreiden suuntaan. Eikö Lipponen todellakaan huomaa kuinka kyseessä on kansa ja kansanvalta, ei oppijärjestelmät ja yksityiset edustajat niiden takana. Sellainen aika on mennyt jo ohi.
Pelko ja kauhun tasapaino
Joka toinen suomalainen kykeni nimeämään yhden eurovaaliehdokkaan ja näistä joka toinen nimi oli Timo Soini. Anneli Jäätteenmäki ja muut mepit saivat alle kahden prosentin osuuksia. Se ei lupaa hyvää muille kuin Soinille. On toistumassa ilmiö jonka koimme vuonna 1970 eikä siinä auta edes Soinin haukkuminen takinkääntäjäksi tai puhuminen väyrysistä. Soini ei petä äänestäjiään kertoessaan mitä on tekemässä asettuessaan peräkanaa kaksiin vaaleihin ehdolle ja toimiessaan kuten hyvän puoluejohtajan tulee tehdä. Ajatella puolueensa etua joka on samalla myös hänen oma etunsa.
Joskus puolueen etu on myös perinteisen median etu sen kalastellessa kannatusta siellä suunnalla, jossa perussuomalaiset äänensä saavat. Tälle jälkiomaksujien populistiselle menolle Lipponen ei voi yhtään mitään eikä Soinin näkyvyys johdu hänen politiikastaan niinkään kuin hänen äänestäjistään. Heidän suosiostaan kilpailevat muutkin kuin vain Soini ja perussuomalainen puolue. Se on pelkoa joka ylläpitää kauhun tasapainoa.
Pelko on Soinin ase jota aiemmin käytti äärivasemmisto. Nyt se kuihtuu siinä missä takavuosien uhmakas ja pelottavat maalaisliitto. Lipposen tulkinta mediasta ja sen voimasta on virheellinen. Kaunamedia ei toki synnytä populismia, mutta se voi olla osa populismin mukanaan tuomista myös kansalaismedian uusista ilmiöistä. Ja pelottavin niistä on arkia. Soinin yhteiskunnallinen tehtävänä on huolehtia ettei sellaisia ilmiöitä synny. Se ei taas onnistu ilman valtaa ja sen Sorsa ymmärsi kaunamediaa ruoskivaa Lipposta paremmin.
Moraalinen katu-uskottavuus
Suomen Kuvalehdessä Ben Zyskowicz puhuu järkyttävästä löperyydestä. Yritysjohtajien tulisi elää kuten itse opettavat ja yhtiön eettiset ohjeet lupaavat. Piispa Huovinen puhuu samasta asiasta ja uskoo moraalisen kadon jatkuneen jo liian kauan. Tänään media ei puhu kateudesta tai uusmoralismista vaan rikolliseksi muuttuneesta porsastelusta. Lama on saanut kasvot tutusta osoitteesta, mutta myös takavuosien presidenttien palkat kiinnostavat eläkeläisinä.
Onko veroton 6000 sopivaa jos mukaan tulee vielä tuplasti tämä Suomen Pankilta vanhuksen hoitoon? Miksi Suomessa ei ole rajoja kuten muissa OECD maissa kyselee kaunamedia?
Edellisen laman kurjuuden hoiti Esko Aho joukkoineen mukana silloin myös Sauli Niinistö. Paavo Lipponen ei ollut tuolloin kaunamedian kohde. Ei ole toki sitä nytkään. Sen sijaan Ulf Sundqvist muistetaan syntipukkina joka hymyili pankinjohtajana väärässä paikassa. Kenen tehtäväksi jäi hoitaa aikanaan sanktiot ettei moraali pääse rapautumaan? Onko Lipposen tapa hyökätä myös keino välttää tuomiota ja yksi hänen pelon jatkuvia aiheitaan? Hyökkäys on paras puolustus kaunamedian suuntaankin. Paasikivi ja Kekkonen olivat taitavia hyökkääviä puolustajia kumpikin. Moni näki Lipposessa uuden Kekkosen.
Pelko joutua töihin
Forssassa on rakennettu yhtä kadun pätkää 1960-luvulta ja tänään se sai taas kerran tuomion Hämeen lääninhallitukselta. Paikallinen media (Forssan lehti) on nähnyt sen mahdottomana ja sivistysvaltioon sopimattomana tieyhteytenä läpi kaupungin arvokkaimman kulttuurimaiseman.
Tämä maisema ja uusi tiehanke kulkisi vanhan kirkon pihan ja kaupungin perustamisaikana syntyneen puutalomiljöön välistä. Tuo polku tahtoo olla liian ahdas edes kunnon kevytliikenteen kulkea.
Kun aiheesta käydään riitaa yli puoli vuosisataa, se muuttuu pelon aiheeksi kuten Lapin altaat ja alkaa rapauttaa korjattavaksi tarkoitettua muuta tiestöä ja yhteyksiä, joista tärkein on kaupungin liikekeskustassa. Syntyy koko kaupunkia ja sen päätöksentekoa lamauttava peikko ja pelote, jossa avainvirkamiehet tekevät turhaa työtä tai eivät tohdi tarttua mihinkään niin kauan kuin peikko on olemassa.
Alkaa rappio, josta Lappi kärsi vuosikymmenet turhaan eikä rakentanut teitään ja turistikaupunkejaan, lentokenttiä niiden kansainvälistymisen turvaamiseksi. Pelko joutua töihin on suurempi kuin tehdä turhaa työtä. Allaspeikko oli Lapin kaunamedian ykköskohde ja tapa päästä Arkadianmäelle. Se jakoi kahtia ja läpäisi kansallisen uutiskynnyksen Ii- ja Kemijokivarressa.
Lapissa nämä pelon ylläpitäjät vaiennettiin rauhoittamalla lopulta kaikki jäljellä olevat koskemme sekä liittämällä pahimmat allaspeikon alueet suojelukohteisiin. Suomessa oikeuslaitos on keskeinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja pelon poistaja, ei toki vain sen ylläpitäjä, kuten usein oletetaan ja Lapissa pelättiin.
Porsastelusta päästään irti usein vain sanktioilla ja tekemällä eliitin kohdalla toiminnasta joko rikollista tai sairasta. Tässä kaunamedialla on jälleen tehtävää.
Keskiluokka ei ole pelon poistaja vaan yläluokka. Jos se viihtyy pelossa ja rakentaa valtansa sen varaan, emme elä enää sivistysvaltiossa vaan kukin turvastaan maksaen ja sähköistettyjen aitojen takana eläen. Jos näin käy syy on kaunamediassa.
Tämä sanktioiden maailma koski meillä niin vaalilakia ja löperöä tapaa hoitaa vaalien rahoitus ja nyt kohtuutonta porsastelua sellaisilla etuuksilla, jotka tulevat poliittisesta toiminnasta tai palkkioista toimimalla energiayhtiössä, jossa tulos syntyy sään, suhdanteiden ja windfall-voittojen vaihteluista ja aina kasvavasta energian kulutuksesta. Niillä ei ole mitään tekemistä johdon osaamisen kanssa eikä niistä tule maksaa erityispalkkioita saati korkeita eläkkeitä.
Eläkkeellä oleva presidentti tulee varmasti toimeen verottomalla apurahallaan. Erot eläkkeellä olevien ihmisten välillä eivät saa olla kohtuuttoman suuria silloin kun kyseessä ovat entiset palkkatyöläiset.
Kauan eläköön kaunamedia
Sivistysvaltioon sopimaton ja epäeettinen toiminta on saatava järjestykseen ilman pelkoa populismin kasvusta tai sitä lähellä olevasta anarkiasta. Eurovaalien kuokkavieraaksi ilmestynyt populismi pakottaa toki puolueet aitoon EU-väittelyyn.
Soinin pelko on viisauden alku ja siinä Lissabonin sopimus ei kiinnosta äänestäjiä niinkään kuin kasvavat maksuosuutemme läntiseen Moskovaan ja josta tuloksena tiedämme olevan vain vähän konkreettista hyvää maan ajautuessa yhä kauemmas EU:n ytimestä ja sen päätöksenteosta. Obaman vieraillessa Euroopassa Ruotsi käytti sen puheenvuoron, joka oli varattu kahden lautasen Suomelle. Se olisi ollut varmasti hyvin tärkeä puheenvuoro. Historiaan jäävä kaunamedian kautta. Kauan eläköön kaunamedia ja sen uusmedian kautta kasvava sopulilauma.
Kauan eläköön kaunamedia ja sen kasvava sopulilauma
Lainaisin tässä yhteydessä pakinoitsijaa, toimittajaa, kirjailijaa, tieteen tekijää mutta en rohkene. Saisin kimppuuni joukon sellaisia ihmisiä tai ainakin yhden, jolle lainaus ei ole mieluisa. Kaikkien vaarallisinta on lainata netistä tai itseään. Siinä voi loukata jonkun oikeuksia käyttää sanoja ja asettaa ne oikeaan järjestykseen. Aina on joku joka haluaa omistaa juuri sanat ja symbolit, rajoittaa muiden sanomisia ja käyttäen vaikkapa pakinoitsijan ironiaa tai ilkeillä satiirin välineillä pelkoa näin kesyttäen. Kukaan ei ole niin arka peloistaan kuin kirjoittaja pakinan takana.
Suomalaisilla on erilaisia fobioita enemmän kuin millään toisella kansakunnalla. Romaanissani Arctic babylon niitä on lueteltu useampi sata. Ne ovat hyvin arkisia, joka päivä läsnä olevia ilmiöitä, eivät toki helvetin kauhuja saati maailmanlopun enteitä.
Voin kuitenkin huoletta lainata Agricolaa ja Lönnrotia. Nämä eivät peräänkuuluta lainasanojensa käytöstä eivätkä ole niitä itselleen tai perikunnalle merkinneet, ikiajoiksi suomenkieltä itselleen omineet. Lämmin kiitos tehdystä työstä, epäitsekkäästä etenkin Lönnrotin kohdalla, joka oikeammin oli lääkäri ja perhe sairasti samaan aikaan kun isä oli runonkeruumatkalla Karjalassa.
Tuohon aikaan lasten kuolema ei ollut suurikaan asia, mutta suru oli varmaan sama kuin tänäänkin. Ei varmaan runojen keruukaan kauheasti kansaa kiinnostanut ja kielen rikastuttaminen oli sekin vähän kaukaa haettu harrastus lääkärille.
Oli sentään onnea matkassa ja avustajia, jotka saivat aikaan sen ihmeen, jossa nyt rikasta kieltä käytämme ja kalevalaisessa kulttuurissa elämme sekä kansalliseepposta lainaamme surutta niin kuvataiteessa kuin musiikissa, kaikessa mahdollisessa kasallisaatteen kärkiteoksissa, sosiaalisessa kansakuntamme pääomassa tai paljon pienemmässä mutta aina niin tekijälleen tärkeässä luomistyössä. Siinä ainutkertaisessa, jossa jokainen sana ja symboli, käsitejärjestelmä, on varkaus ja imitointia. Tästä työstä voimme kiittää meemejä, jos uskomme niiden olemassa oloon ylipäätään siinä missä geeniemme kohdalla on jo vähän pakko.
Kukaan ei tänään tahdo huomata kuinka kultaisen kautemme kuvataiteilijat ja muusikot olivat melkoisia varkaita ja etenkin Lönnrot taisi jäädä mainitsematta monelta imitoijalta. Hän sentään ei vain kerännyt ja keksinyt sanoja vaan sepitteli myös runoja koko ajan muiden myöhemmin käytettäväksi.
Näin tiede ja taide etenevät eikä siitä pitäisi olla peloissaan nyt Internet ajassa, jolloin kaikki tapahtuu vähän vikkelämmin ja reaaliaikaisena. Ne meemit leviävät, joita geenimme suosivat ja ottava omakseen. Se on osa biologista ja sosiaalista evoluutiota, ei taatusti sattumaa. Sattuman kauppiaat haluavat Jumalaksi Jumalan paikalle.
Se paikka taas ei ole luonnossa avoinna, huomasivat myös takavuosien kommunistit Neuvostoliitossa ja uusivat tieteensä. Uskomaton määrä hukkaan heitettyä osaamista ja energiaa, inhimillisiä ponnistuksia ja vain imitoiden väärien miesten kirjoituksia.
Kaunamedian pelko
Pelko on tapa pitää ihmiset aisoissa ja valta valtiailla. Media pelon välineenä on kiintoisa. Ainut suomalainen, joka ei ole kontillaan median edessä, on Paavo Lipponen. Käsite kaunamediasta rikastuttaa kieltämme juuri Lipposen tuotteena. Aiemmin presidentti Koivisto kävi median ja sopuleiden kanssa oman taistelunsa ja hävisi. Media ei suostunut valaisemaan yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä tulkitsemalla samalla presidenttiä hänelle sopivalla tavalla. Kaikkia ei voi tulkita mieluisalla tavalla, eikä kaikkien ystävä ole lopulta kenenkään ystävä.
Lipponen ruoski pääsiäisenä kaunamediaa sen tavasta olla rähmällään populismin ja Timo Soinin suuntaan sekä toisaalla kokoomuksen Sauli Niinistöä käsitellessään. Lipposen mielestä Niinistön tulisi kantaa vastuuta vähintäänkin valtiovarainministerinä puheistaan ja Soinin tulisi hänenkin kertoa hieman enemmän aikomuksistaan kuinka ja miten matalapaineesta siirrytään korkeaan. Hauska huulenheitto ei yksin riitä, tarvitaan myös tekoja oppositiossa parin kansanedustajan tukemana. Lipponen ottaa Soinin samalla tavalla vakavasti kuin Sorsa aikanaan Vennamon ja on toki syytäkin. Pelko sielläkin on oikeasti takana ja Sorsa halasi Vennamon hengiltä. Lipponen on kehno halaaja myös vihreiden suuntaan. Eikö Lipponen todellakaan huomaa kuinka kyseessä on kansa ja kansanvalta, ei oppijärjestelmät ja yksityiset edustajat niiden takana. Sellainen aika on mennyt jo ohi.
Pelko ja kauhun tasapaino
Joka toinen suomalainen kykeni nimeämään yhden eurovaaliehdokkaan ja näistä joka toinen nimi oli Timo Soini. Anneli Jäätteenmäki ja muut mepit saivat alle kahden prosentin osuuksia. Se ei lupaa hyvää muille kuin Soinille. On toistumassa ilmiö jonka koimme vuonna 1970 eikä siinä auta edes Soinin haukkuminen takinkääntäjäksi tai puhuminen väyrysistä. Soini ei petä äänestäjiään kertoessaan mitä on tekemässä asettuessaan peräkanaa kaksiin vaaleihin ehdolle ja toimiessaan kuten hyvän puoluejohtajan tulee tehdä. Ajatella puolueensa etua joka on samalla myös hänen oma etunsa.
Joskus puolueen etu on myös perinteisen median etu sen kalastellessa kannatusta siellä suunnalla, jossa perussuomalaiset äänensä saavat. Tälle jälkiomaksujien populistiselle menolle Lipponen ei voi yhtään mitään eikä Soinin näkyvyys johdu hänen politiikastaan niinkään kuin hänen äänestäjistään. Heidän suosiostaan kilpailevat muutkin kuin vain Soini ja perussuomalainen puolue. Se on pelkoa joka ylläpitää kauhun tasapainoa.
Pelko on Soinin ase jota aiemmin käytti äärivasemmisto. Nyt se kuihtuu siinä missä takavuosien uhmakas ja pelottavat maalaisliitto. Lipposen tulkinta mediasta ja sen voimasta on virheellinen. Kaunamedia ei toki synnytä populismia, mutta se voi olla osa populismin mukanaan tuomista myös kansalaismedian uusista ilmiöistä. Ja pelottavin niistä on arkia. Soinin yhteiskunnallinen tehtävänä on huolehtia ettei sellaisia ilmiöitä synny. Se ei taas onnistu ilman valtaa ja sen Sorsa ymmärsi kaunamediaa ruoskivaa Lipposta paremmin.
Moraalinen katu-uskottavuus
Suomen Kuvalehdessä Ben Zyskowicz puhuu järkyttävästä löperyydestä. Yritysjohtajien tulisi elää kuten itse opettavat ja yhtiön eettiset ohjeet lupaavat. Piispa Huovinen puhuu samasta asiasta ja uskoo moraalisen kadon jatkuneen jo liian kauan. Tänään media ei puhu kateudesta tai uusmoralismista vaan rikolliseksi muuttuneesta porsastelusta. Lama on saanut kasvot tutusta osoitteesta, mutta myös takavuosien presidenttien palkat kiinnostavat eläkeläisinä.
Onko veroton 6000 sopivaa jos mukaan tulee vielä tuplasti tämä Suomen Pankilta vanhuksen hoitoon? Miksi Suomessa ei ole rajoja kuten muissa OECD maissa kyselee kaunamedia?
Edellisen laman kurjuuden hoiti Esko Aho joukkoineen mukana silloin myös Sauli Niinistö. Paavo Lipponen ei ollut tuolloin kaunamedian kohde. Ei ole toki sitä nytkään. Sen sijaan Ulf Sundqvist muistetaan syntipukkina joka hymyili pankinjohtajana väärässä paikassa. Kenen tehtäväksi jäi hoitaa aikanaan sanktiot ettei moraali pääse rapautumaan? Onko Lipposen tapa hyökätä myös keino välttää tuomiota ja yksi hänen pelon jatkuvia aiheitaan? Hyökkäys on paras puolustus kaunamedian suuntaankin. Paasikivi ja Kekkonen olivat taitavia hyökkääviä puolustajia kumpikin. Moni näki Lipposessa uuden Kekkosen.
Pelko joutua töihin
Forssassa on rakennettu yhtä kadun pätkää 1960-luvulta ja tänään se sai taas kerran tuomion Hämeen lääninhallitukselta. Paikallinen media (Forssan lehti) on nähnyt sen mahdottomana ja sivistysvaltioon sopimattomana tieyhteytenä läpi kaupungin arvokkaimman kulttuurimaiseman.
Tämä maisema ja uusi tiehanke kulkisi vanhan kirkon pihan ja kaupungin perustamisaikana syntyneen puutalomiljöön välistä. Tuo polku tahtoo olla liian ahdas edes kunnon kevytliikenteen kulkea.
Kun aiheesta käydään riitaa yli puoli vuosisataa, se muuttuu pelon aiheeksi kuten Lapin altaat ja alkaa rapauttaa korjattavaksi tarkoitettua muuta tiestöä ja yhteyksiä, joista tärkein on kaupungin liikekeskustassa. Syntyy koko kaupunkia ja sen päätöksentekoa lamauttava peikko ja pelote, jossa avainvirkamiehet tekevät turhaa työtä tai eivät tohdi tarttua mihinkään niin kauan kuin peikko on olemassa.
Alkaa rappio, josta Lappi kärsi vuosikymmenet turhaan eikä rakentanut teitään ja turistikaupunkejaan, lentokenttiä niiden kansainvälistymisen turvaamiseksi. Pelko joutua töihin on suurempi kuin tehdä turhaa työtä. Allaspeikko oli Lapin kaunamedian ykköskohde ja tapa päästä Arkadianmäelle. Se jakoi kahtia ja läpäisi kansallisen uutiskynnyksen Ii- ja Kemijokivarressa.
Lapissa nämä pelon ylläpitäjät vaiennettiin rauhoittamalla lopulta kaikki jäljellä olevat koskemme sekä liittämällä pahimmat allaspeikon alueet suojelukohteisiin. Suomessa oikeuslaitos on keskeinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja pelon poistaja, ei toki vain sen ylläpitäjä, kuten usein oletetaan ja Lapissa pelättiin.
Porsastelusta päästään irti usein vain sanktioilla ja tekemällä eliitin kohdalla toiminnasta joko rikollista tai sairasta. Tässä kaunamedialla on jälleen tehtävää.
Keskiluokka ei ole pelon poistaja vaan yläluokka. Jos se viihtyy pelossa ja rakentaa valtansa sen varaan, emme elä enää sivistysvaltiossa vaan kukin turvastaan maksaen ja sähköistettyjen aitojen takana eläen. Jos näin käy syy on kaunamediassa.
Tämä sanktioiden maailma koski meillä niin vaalilakia ja löperöä tapaa hoitaa vaalien rahoitus ja nyt kohtuutonta porsastelua sellaisilla etuuksilla, jotka tulevat poliittisesta toiminnasta tai palkkioista toimimalla energiayhtiössä, jossa tulos syntyy sään, suhdanteiden ja windfall-voittojen vaihteluista ja aina kasvavasta energian kulutuksesta. Niillä ei ole mitään tekemistä johdon osaamisen kanssa eikä niistä tule maksaa erityispalkkioita saati korkeita eläkkeitä.
Eläkkeellä oleva presidentti tulee varmasti toimeen verottomalla apurahallaan. Erot eläkkeellä olevien ihmisten välillä eivät saa olla kohtuuttoman suuria silloin kun kyseessä ovat entiset palkkatyöläiset.
Kauan eläköön kaunamedia
Sivistysvaltioon sopimaton ja epäeettinen toiminta on saatava järjestykseen ilman pelkoa populismin kasvusta tai sitä lähellä olevasta anarkiasta. Eurovaalien kuokkavieraaksi ilmestynyt populismi pakottaa toki puolueet aitoon EU-väittelyyn.
Soinin pelko on viisauden alku ja siinä Lissabonin sopimus ei kiinnosta äänestäjiä niinkään kuin kasvavat maksuosuutemme läntiseen Moskovaan ja josta tuloksena tiedämme olevan vain vähän konkreettista hyvää maan ajautuessa yhä kauemmas EU:n ytimestä ja sen päätöksenteosta. Obaman vieraillessa Euroopassa Ruotsi käytti sen puheenvuoron, joka oli varattu kahden lautasen Suomelle. Se olisi ollut varmasti hyvin tärkeä puheenvuoro. Historiaan jäävä kaunamedian kautta. Kauan eläköön kaunamedia ja sen uusmedian kautta kasvava sopulilauma.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Jumalat eivät pelaa noppaa
Sattumaako kaikki?
Forssan lehdessä on pitkin kevättä käyty väittelyä ateistien ja kirkon edustajien välillä. Lehden kolumnisti on heittänyt oman lusikkansa soppaan kertoen kuinka kaikki on lopulta sattumaa.
Bulevardin blogisti kertoo kuinka yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus on kuntien kaavamonopoli ja siihen voi suhtautua viihteellisesti ja toisaalla ehkä jotain muutakin olisi osattava ainakin asian tyngäksi.
Eläkeläinen taas kertoi samaisessa Forssan lehdessä kuinka professorit ja tohtorit pyrkivät olemaan oppimestareita elämän koulun käyneiden ja yrityksen sekä erehdyksen kautta oppineiden tiellä. Itseoppinut on ainut oppinut, kuten Erno “yrmy” Paasilinna viisautensa maailmalle julisti. Se on hyvä tie mutta hidas ja kallis. Oivallus taas harvojen herkkua eikä siihen pidä luottaa. On siis opittava muilta ja se tie on oppimista, opiskelua läpi koko elämän.
Kiven kierto
Katsotaanpas miltä tämä sattumien sato näyttäisi ihan lyhyenä oppimääränä.
Ensinnäkin on syytä aloittaa aivan alkeista ja maapallon synnystä, kiven kierrosta sen yhteydessä. Kivi kiertää siinä missä ilma ja vesi, ravinteet. Jos me matkustamme kuuhun, kierto muuttuu vaatimattomaksi. Syynä on ilma- ja vesikehän puuttuminen. Jos sinne jättää jälkensä, se tahtoo säilyä vuosimiljoonia. Niinpä jos geosfäärinen kierto ei toimi lainkaan, on syytä olla luonnossa varovainen. Luonto ei korjaa jälkiämme, jätteet eivät lahoa.
On paikkoja joissa geosfäärinen kierto on hyvin hidas ja taas paikkoja, jossa se on hyvinkin nopea. Syynä ovat maan sisäiset endogeeniset vulkaaniset voimat tai eksogeeniset, ulkopuoliset voimat kuten eroosio, kulutus ja kasaaminen.
Ilma ja veden kierto
Geosfäärisen kierron rinnalla yhdyskunnan suunnittelija ja tutkija joutuu ottamaan huomioon ilmakehän atmosfäärisen ja vesikehän hydrosfäärisen kierron. Ne ovat sekä valtavia globaaleja että paikallisia pieniä kiertoja. Vedestä pääosa on luonnollisesti merissä, mutta makeasta vedestä valtaosa mannerjäässä ja niiden katoaminen vaikkapa vuoristojen rinteiltä on siellä olevalle elämälle täydellinen katastrofi. Se ulottuu jokien kautta niiden laaksoihin ja deltoille saakka.
Pääosa ihmisistä saa ravintonsa ja elantonsa tästä usein kohtuullisen pienestä ja hyvin vähästä häiriintyvästä kierrosta. Taajaman syntyminen tai kasvattaminen väärän paikkaan on tällainen virhe. Jos Suomen kokoisella alueella 90 % alkaa asua liki kolmessa taajamassa, ihminen itse korjaa sen ja täyttää tyhjiöt. Ei toki välttämättä suomalaisilla. Tällainen prosessi on meillä parhaillaan käynnissä ja kiihtyy tulevaisuudessa. Suomi ei voi sulkea rajojaan. Me tarvitsemme siirtotyöläisemme.
Joet ovat nuoria ja vanhoja. Vanhenevat joet tunnistaa mutkistaan ja juoluajärvistä, laakeista altaista ja matalista rannoista, valtaisista laaksoista ja viljelymaista, makkarajärvistä mutkittelevan joen entisinä kulkureitteinä, tulvista jotka tuovat ravinteita mukanaan erosoituvilta alueilta ja rannoilta sedimentoituville.
Jokien ylälatvat ovat nuorempia, erosoituvat herkästi ja siirtävät jyrkkäpiirteisissä geomorfologisissa muodoissaan runsaalla energialla kiveä kiertoon. Myöhemmin ne sedimentoituvat tarkalleen tunnetun järjestelmän mukaan. Yksikään savihiukkanen tai kiven siru ei menen minne sattuu vaan noudattaa täsmälleen luonnon lakeja. Samoissa olosuhteissa joet päätyvät aina täsmälleen samanlaisiin rakenteisiin. Jumalat eivät pelaa luonnossa noppaa. Sattumalla ei ole näissä kierroissa mitään osuutta.
Energiaa säästävä muoto
Joki hakee työssään mahdollisimman taloudellisen ja energiaa säästävimmän muodon. Se haaskaa mahdollisimman vähän painovoimaa ja se ratkaisee rakenteet. Luonnossa tämä energiaa säästävä tapa toimia ohjaa kaikkea. Se määrää jopa pallon muodon avaruudessa vaeltaville massiivisille tähdille mutta myös vaikkapa vesipisaralle. Materian ja energia kierrossa ja siirtymissä toisikseen yksikään hiuskarva ei katoa etteikö se olisi osa luonnon omia lakeja. Tässä vanhat opit ja tiede eivät mene mitenkään ristiin. Ja se on opeista tärkein. Jumalat eivät pelaa noppaa.
Jos ihminen sotkee toimillaan näitä kiertoja, ne häiriintyvät ja sen jälkeen alkavat selittelyt ja tapa oikaista virheitä. Ihminen haluaa yleensä lisää energiaa ja se tapahtuu vaikkapa patoamalla joki ja teettämällä sillä lisää työtä.
Energia ja materia eivät puolestaan katoa minnekään mutta voivat muuttua toisikseen. Lopputuloksena on yleensä lämpöä. Maapallomme lämpenee kun hävitämme materiaa ja muutamme sitä energiaksi öljynä, kivihiilenä, minä tahansa. Tai tuotamme samalla hiilidioksidia ja muita kasvuhuonekaasuja ja sidomme lämpöä lisää pallollemme. Olemme noidankehässä ja kohta meitä on 10 miljardia yrityksen ja erehdyksen kautta oppejaan siirtämässä. Se on nyt liian hidas tie ja lopetettava kriminaalina tapana uhmata koko yhdyskunnan ja globaalia elämäämme.
Jälkiviisaiden tai -oppineiden hitaat massat eivät saa ratkaista kohtaloamme. Se kierto on nyt aivan liian hidas ja asialla viisastelijat liian suuri yhteinen uhka. Hitaat jälkiomaksujat eivät saa pilata elämän edellytyksiä pallollamme.
Ihminen vaikuttaa sekä pieniin että suuriin maapallon kiertoihin ja saa aikaan ilmiöitä, joita on vaikea ennustaa. Ne eivät ole kuitenkaan sattumuksia vaan luonnon lakeja noudattavia ja ne tulisi kyetä myös ennakoimaan ja ennustamaan. Maapallolla ei vaikuta sellaiset luonnon lait, joissa sattumalla olisi osuutta. Jumalat eivät pelaa noppaa. Jumalat eivät tarkoittaneet johtajiksemme noppaa heittäviä pankinjohtajia tai ahneita optiomiljonäärejä.
Tärkein neljäs kierto
Neljäs kierto on meille tärkeä. Se syntyy edellisistä ja synnytti maapallolle vitaalisen elämän. Biosfäärinen kierto vaatii geosfäärisen, hydrosfäärien ja atmosfäärisen kierron ja niiden tavan kuljettaa materiaa mutta samalla myös energiaa.
Ilman auringon valoa kaikki nämä kierrot pysähtyisivät. Vain olematon osa maapallon sisäisestä energiasta on lähtöisin muualta kuin auringosta. Ja toki sekin voidaan tulkita alun perin sieltä syntyneeksi. Me olemme auringon valosta elävä ja kaiken saava viherkasveja hyödyntävä eläinlaji. Meillä ei ole mitään omaa annettavaa niille. Niiden elämä on meidän elinehto ei vain ravinnon vaan myös hapen saannissa.
Biosfäärinen elävä elämä ja orgaanit pyrkivät nekin energiaa säästäviin muotoihin. Nyt pyritään säästämään juuri tuota auringon valoa. Jos metsä palaa tai hävitetään, se pyrkii palautumaan takaisin suksessiolinjojen kautta tuohon alkuperäisen asuunsa ja mahdollisimman vähän energiaa haaskaavaksi havumetsäksi meillä Suomessa. Olemme ihmisinä sopeutuneet juuri tähän biologiseen systeemiin vuosituhansien saatossa. Siinä ei ole mitään pilkattavaa, päinvastoin. Samoin ovat tehneet kaikki muutkin kulttuurit ympäri maailmaa.
Pelloista energiaa
Jälleen ihminen puuttuu kiertoihin ja pääosa maapallon metsistä on hakattu ja muutettu pelloiksi, joissa energiaa kulutetaan ja sidotaan auringosta ihmisen ravinnoksi mahdollisimman suuria määriä pinta-alayksikköä kohden. Sen tuotantoon tarvitaan taas materiaa, lannoitteita ja vettä, usein keinokastelua ja tätä kiertoa kiihdytetään väkimäärän kasvaessa. Usein kyseessä ovat fossiiliset polttoaineet sekä koneissa että keinolannoitteissa. Sellainen kierron virhe on ollut kestämätön.
Mitä kauemmas me materiaa kuskaamme ja kierrätämme, sitä enemmän haaskaamme ja tuotamme ongelmia kaikille muille luonnon kiertokuluille. Ilmasto ja ilmakehän kierto on vain osa tätä valtaisaa ongelmaamme. Sen muutos on vain nyt kaikkein nopein ja se muuttaa samalla myös hydrologisen kierron ja lopulta biologisen kierron prosessit pelloillamme. Niitä ei kohta ole johtuen kuivuudesta tai niiden joutumisesta veden alle. Makean veden varastot ovat sulaneet meriin. Ongelma tausta ei ole maataloudessa vaan koko antropogeenisen systeemin ajautumisessa syvään kriisiin.
Viides ja kuudes systeemi kuuluva juuri ihmisen omiin antropogeenisiin kiertoihin. Puhumme talouden kierroista ja ekonosfääristä tai ihmisen toiminnasta sosiaalisena eläimenä ja sosiosfääristä. Ne ovat armottoman tiukasti kiinni näissä luonnonlakeihin sidotuissa neljässä edellisessä kierrossa sekä paikallisesti että globaalisti. Mitään siellä ei tapahdu sattumalta. Jumalat eivät pelaa noppaa. Vain ihminen voi pelata omalla hengellään ja jotkut ovat siinä muita vastuuttomampia.
Järkevä ihminen
Rationaalisena (ratio=järki) olentona ihminenkin kykenee säästämään energiaa ja se näkyy vaikkapa reiteissämme liikkua. Pyrimme minimoimaan liikkumistamme. Syntyy heksagonaalisia (kuusikulmaisia) järjestelmiä tai ainakin niitä lähellä olevia. Olemme sosiaalinen eläin ja toimimme kuten muutkin muurahaisten tai mehiläisten tapaan yhdyskuntaamme rakentaen.
Toki tälle toiminnalle on myös esteitä ja jotkut tekevät niitä tahallaan ja tarkoituksella. Sellainen ihminen on yhteisölleen ja koko yhdyskuntarakenteelle hirvittävän kallis. Joskus hyvin pienet kalliit mallit leviävät kaaosteorian tapaan ympäri maailmaa pähkähulluna ja hyväksymme sen virhetoimintana. Perhosen siipien iskuista on tullut taifuuni toisella puolella maapalloa.
Ihmistieteiden tehtävänä on kyetä pitämään planeettamme taloudellisesti ja sosiaalisesti meille sopivana paikkana asua ja elää. Sen ymmärtäminen edellyttää koko järjestelmän tuntemista, ei vain sen osia ja kaikkein vähiten vain sen antropogeenistä ihmisen rakentamaa systeemiä. Se voi olla joskus kestämätön ja rakennettu kilpailutilanteessa muuhun kuin paikalliseen ja globaaliin yhteiseen käyttöömme. Kilpavarustelu oli takavuosina tällainen mielettömyys.
Psykosfäärin häiriköt
Media, uusia ja vanha, ovat puuttuneet tiukasti aikamme ilmiöihin ja niistä puhutuimmat ovat ihmisen omahyväisyys ja ahneus sekä narsismin häiriöt. Ne tulisi luokitella jo sairauksiksi ja niitä kuuluisi myös hoitaa poikkeavuutena, sairautena. Jos joku meistä ansaitsee tuhatkertaisesti enemmän kuin joku toinen, ammattinsa hyvin osaava ja pitkiä työpäiviä tehden, tämän ihmisen kuuluisi olla tuhatvuotias, osata satoja kieliä, kyetä ennustamaan oikein tulevaisuutta ja ohjata meidät lopulta paratiisiin.
Jos hän on kuitenkin vain 50 -vuotias, tavallinen rivi-insinööri ja kuolevainen, huonosti kommunikoiva ja vain välttäen kirjoittava ja lukeva perinteisen kongressikielen ohella, tällaiset ilmiöt tulisi ymmärtää sairautena tai sen oireina siinä missä vaikkapa alkoholismi tai tapamme käyttää päihteitä kohtuuttomasti.
Tämä viimeinen kehä on nimeltään psykosfääri ja kuvaa ihmistä muista luonnon elävistä orgaaneista ikään kuin poikkeavana olentona. Jos ja kun näin on, ainakin itsetuhoisimmat ja vaikeimmin yhteistä maapalloamme ja sen kiertoja uhmaavat tulisi pyrkiä hoitamaan, ei tuomitsemaan. Niin syvään ahdinkoon tämä ihmisenä oleminen on saattanut muut maapallomme kierrot ja uhkaamme toimillamme koko ekonosfäärin ja sosiofäärin globaalia olemassaoloa. Emme toki luonnonlakien mukaan kiertoaan jatkavia muita systeemejä. Vain omaa olemassaoloamme planeetallamme ja toki siinä sivussa muutamaa miljoonaa muuta meitä oleellisesti vanhempaa ja muille systeemeille meitä tärkeämpää lajitoveriamme.
Forssan lehdessä on pitkin kevättä käyty väittelyä ateistien ja kirkon edustajien välillä. Lehden kolumnisti on heittänyt oman lusikkansa soppaan kertoen kuinka kaikki on lopulta sattumaa.
Bulevardin blogisti kertoo kuinka yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus on kuntien kaavamonopoli ja siihen voi suhtautua viihteellisesti ja toisaalla ehkä jotain muutakin olisi osattava ainakin asian tyngäksi.
Eläkeläinen taas kertoi samaisessa Forssan lehdessä kuinka professorit ja tohtorit pyrkivät olemaan oppimestareita elämän koulun käyneiden ja yrityksen sekä erehdyksen kautta oppineiden tiellä. Itseoppinut on ainut oppinut, kuten Erno “yrmy” Paasilinna viisautensa maailmalle julisti. Se on hyvä tie mutta hidas ja kallis. Oivallus taas harvojen herkkua eikä siihen pidä luottaa. On siis opittava muilta ja se tie on oppimista, opiskelua läpi koko elämän.
Kiven kierto
Katsotaanpas miltä tämä sattumien sato näyttäisi ihan lyhyenä oppimääränä.
Ensinnäkin on syytä aloittaa aivan alkeista ja maapallon synnystä, kiven kierrosta sen yhteydessä. Kivi kiertää siinä missä ilma ja vesi, ravinteet. Jos me matkustamme kuuhun, kierto muuttuu vaatimattomaksi. Syynä on ilma- ja vesikehän puuttuminen. Jos sinne jättää jälkensä, se tahtoo säilyä vuosimiljoonia. Niinpä jos geosfäärinen kierto ei toimi lainkaan, on syytä olla luonnossa varovainen. Luonto ei korjaa jälkiämme, jätteet eivät lahoa.
On paikkoja joissa geosfäärinen kierto on hyvin hidas ja taas paikkoja, jossa se on hyvinkin nopea. Syynä ovat maan sisäiset endogeeniset vulkaaniset voimat tai eksogeeniset, ulkopuoliset voimat kuten eroosio, kulutus ja kasaaminen.
Ilma ja veden kierto
Geosfäärisen kierron rinnalla yhdyskunnan suunnittelija ja tutkija joutuu ottamaan huomioon ilmakehän atmosfäärisen ja vesikehän hydrosfäärisen kierron. Ne ovat sekä valtavia globaaleja että paikallisia pieniä kiertoja. Vedestä pääosa on luonnollisesti merissä, mutta makeasta vedestä valtaosa mannerjäässä ja niiden katoaminen vaikkapa vuoristojen rinteiltä on siellä olevalle elämälle täydellinen katastrofi. Se ulottuu jokien kautta niiden laaksoihin ja deltoille saakka.
Pääosa ihmisistä saa ravintonsa ja elantonsa tästä usein kohtuullisen pienestä ja hyvin vähästä häiriintyvästä kierrosta. Taajaman syntyminen tai kasvattaminen väärän paikkaan on tällainen virhe. Jos Suomen kokoisella alueella 90 % alkaa asua liki kolmessa taajamassa, ihminen itse korjaa sen ja täyttää tyhjiöt. Ei toki välttämättä suomalaisilla. Tällainen prosessi on meillä parhaillaan käynnissä ja kiihtyy tulevaisuudessa. Suomi ei voi sulkea rajojaan. Me tarvitsemme siirtotyöläisemme.
Joet ovat nuoria ja vanhoja. Vanhenevat joet tunnistaa mutkistaan ja juoluajärvistä, laakeista altaista ja matalista rannoista, valtaisista laaksoista ja viljelymaista, makkarajärvistä mutkittelevan joen entisinä kulkureitteinä, tulvista jotka tuovat ravinteita mukanaan erosoituvilta alueilta ja rannoilta sedimentoituville.
Jokien ylälatvat ovat nuorempia, erosoituvat herkästi ja siirtävät jyrkkäpiirteisissä geomorfologisissa muodoissaan runsaalla energialla kiveä kiertoon. Myöhemmin ne sedimentoituvat tarkalleen tunnetun järjestelmän mukaan. Yksikään savihiukkanen tai kiven siru ei menen minne sattuu vaan noudattaa täsmälleen luonnon lakeja. Samoissa olosuhteissa joet päätyvät aina täsmälleen samanlaisiin rakenteisiin. Jumalat eivät pelaa luonnossa noppaa. Sattumalla ei ole näissä kierroissa mitään osuutta.
Energiaa säästävä muoto
Joki hakee työssään mahdollisimman taloudellisen ja energiaa säästävimmän muodon. Se haaskaa mahdollisimman vähän painovoimaa ja se ratkaisee rakenteet. Luonnossa tämä energiaa säästävä tapa toimia ohjaa kaikkea. Se määrää jopa pallon muodon avaruudessa vaeltaville massiivisille tähdille mutta myös vaikkapa vesipisaralle. Materian ja energia kierrossa ja siirtymissä toisikseen yksikään hiuskarva ei katoa etteikö se olisi osa luonnon omia lakeja. Tässä vanhat opit ja tiede eivät mene mitenkään ristiin. Ja se on opeista tärkein. Jumalat eivät pelaa noppaa.
Jos ihminen sotkee toimillaan näitä kiertoja, ne häiriintyvät ja sen jälkeen alkavat selittelyt ja tapa oikaista virheitä. Ihminen haluaa yleensä lisää energiaa ja se tapahtuu vaikkapa patoamalla joki ja teettämällä sillä lisää työtä.
Energia ja materia eivät puolestaan katoa minnekään mutta voivat muuttua toisikseen. Lopputuloksena on yleensä lämpöä. Maapallomme lämpenee kun hävitämme materiaa ja muutamme sitä energiaksi öljynä, kivihiilenä, minä tahansa. Tai tuotamme samalla hiilidioksidia ja muita kasvuhuonekaasuja ja sidomme lämpöä lisää pallollemme. Olemme noidankehässä ja kohta meitä on 10 miljardia yrityksen ja erehdyksen kautta oppejaan siirtämässä. Se on nyt liian hidas tie ja lopetettava kriminaalina tapana uhmata koko yhdyskunnan ja globaalia elämäämme.
Jälkiviisaiden tai -oppineiden hitaat massat eivät saa ratkaista kohtaloamme. Se kierto on nyt aivan liian hidas ja asialla viisastelijat liian suuri yhteinen uhka. Hitaat jälkiomaksujat eivät saa pilata elämän edellytyksiä pallollamme.
Ihminen vaikuttaa sekä pieniin että suuriin maapallon kiertoihin ja saa aikaan ilmiöitä, joita on vaikea ennustaa. Ne eivät ole kuitenkaan sattumuksia vaan luonnon lakeja noudattavia ja ne tulisi kyetä myös ennakoimaan ja ennustamaan. Maapallolla ei vaikuta sellaiset luonnon lait, joissa sattumalla olisi osuutta. Jumalat eivät pelaa noppaa. Jumalat eivät tarkoittaneet johtajiksemme noppaa heittäviä pankinjohtajia tai ahneita optiomiljonäärejä.
Tärkein neljäs kierto
Neljäs kierto on meille tärkeä. Se syntyy edellisistä ja synnytti maapallolle vitaalisen elämän. Biosfäärinen kierto vaatii geosfäärisen, hydrosfäärien ja atmosfäärisen kierron ja niiden tavan kuljettaa materiaa mutta samalla myös energiaa.
Ilman auringon valoa kaikki nämä kierrot pysähtyisivät. Vain olematon osa maapallon sisäisestä energiasta on lähtöisin muualta kuin auringosta. Ja toki sekin voidaan tulkita alun perin sieltä syntyneeksi. Me olemme auringon valosta elävä ja kaiken saava viherkasveja hyödyntävä eläinlaji. Meillä ei ole mitään omaa annettavaa niille. Niiden elämä on meidän elinehto ei vain ravinnon vaan myös hapen saannissa.
Biosfäärinen elävä elämä ja orgaanit pyrkivät nekin energiaa säästäviin muotoihin. Nyt pyritään säästämään juuri tuota auringon valoa. Jos metsä palaa tai hävitetään, se pyrkii palautumaan takaisin suksessiolinjojen kautta tuohon alkuperäisen asuunsa ja mahdollisimman vähän energiaa haaskaavaksi havumetsäksi meillä Suomessa. Olemme ihmisinä sopeutuneet juuri tähän biologiseen systeemiin vuosituhansien saatossa. Siinä ei ole mitään pilkattavaa, päinvastoin. Samoin ovat tehneet kaikki muutkin kulttuurit ympäri maailmaa.
Pelloista energiaa
Jälleen ihminen puuttuu kiertoihin ja pääosa maapallon metsistä on hakattu ja muutettu pelloiksi, joissa energiaa kulutetaan ja sidotaan auringosta ihmisen ravinnoksi mahdollisimman suuria määriä pinta-alayksikköä kohden. Sen tuotantoon tarvitaan taas materiaa, lannoitteita ja vettä, usein keinokastelua ja tätä kiertoa kiihdytetään väkimäärän kasvaessa. Usein kyseessä ovat fossiiliset polttoaineet sekä koneissa että keinolannoitteissa. Sellainen kierron virhe on ollut kestämätön.
Mitä kauemmas me materiaa kuskaamme ja kierrätämme, sitä enemmän haaskaamme ja tuotamme ongelmia kaikille muille luonnon kiertokuluille. Ilmasto ja ilmakehän kierto on vain osa tätä valtaisaa ongelmaamme. Sen muutos on vain nyt kaikkein nopein ja se muuttaa samalla myös hydrologisen kierron ja lopulta biologisen kierron prosessit pelloillamme. Niitä ei kohta ole johtuen kuivuudesta tai niiden joutumisesta veden alle. Makean veden varastot ovat sulaneet meriin. Ongelma tausta ei ole maataloudessa vaan koko antropogeenisen systeemin ajautumisessa syvään kriisiin.
Viides ja kuudes systeemi kuuluva juuri ihmisen omiin antropogeenisiin kiertoihin. Puhumme talouden kierroista ja ekonosfääristä tai ihmisen toiminnasta sosiaalisena eläimenä ja sosiosfääristä. Ne ovat armottoman tiukasti kiinni näissä luonnonlakeihin sidotuissa neljässä edellisessä kierrossa sekä paikallisesti että globaalisti. Mitään siellä ei tapahdu sattumalta. Jumalat eivät pelaa noppaa. Vain ihminen voi pelata omalla hengellään ja jotkut ovat siinä muita vastuuttomampia.
Järkevä ihminen
Rationaalisena (ratio=järki) olentona ihminenkin kykenee säästämään energiaa ja se näkyy vaikkapa reiteissämme liikkua. Pyrimme minimoimaan liikkumistamme. Syntyy heksagonaalisia (kuusikulmaisia) järjestelmiä tai ainakin niitä lähellä olevia. Olemme sosiaalinen eläin ja toimimme kuten muutkin muurahaisten tai mehiläisten tapaan yhdyskuntaamme rakentaen.
Toki tälle toiminnalle on myös esteitä ja jotkut tekevät niitä tahallaan ja tarkoituksella. Sellainen ihminen on yhteisölleen ja koko yhdyskuntarakenteelle hirvittävän kallis. Joskus hyvin pienet kalliit mallit leviävät kaaosteorian tapaan ympäri maailmaa pähkähulluna ja hyväksymme sen virhetoimintana. Perhosen siipien iskuista on tullut taifuuni toisella puolella maapalloa.
Ihmistieteiden tehtävänä on kyetä pitämään planeettamme taloudellisesti ja sosiaalisesti meille sopivana paikkana asua ja elää. Sen ymmärtäminen edellyttää koko järjestelmän tuntemista, ei vain sen osia ja kaikkein vähiten vain sen antropogeenistä ihmisen rakentamaa systeemiä. Se voi olla joskus kestämätön ja rakennettu kilpailutilanteessa muuhun kuin paikalliseen ja globaaliin yhteiseen käyttöömme. Kilpavarustelu oli takavuosina tällainen mielettömyys.
Psykosfäärin häiriköt
Media, uusia ja vanha, ovat puuttuneet tiukasti aikamme ilmiöihin ja niistä puhutuimmat ovat ihmisen omahyväisyys ja ahneus sekä narsismin häiriöt. Ne tulisi luokitella jo sairauksiksi ja niitä kuuluisi myös hoitaa poikkeavuutena, sairautena. Jos joku meistä ansaitsee tuhatkertaisesti enemmän kuin joku toinen, ammattinsa hyvin osaava ja pitkiä työpäiviä tehden, tämän ihmisen kuuluisi olla tuhatvuotias, osata satoja kieliä, kyetä ennustamaan oikein tulevaisuutta ja ohjata meidät lopulta paratiisiin.
Jos hän on kuitenkin vain 50 -vuotias, tavallinen rivi-insinööri ja kuolevainen, huonosti kommunikoiva ja vain välttäen kirjoittava ja lukeva perinteisen kongressikielen ohella, tällaiset ilmiöt tulisi ymmärtää sairautena tai sen oireina siinä missä vaikkapa alkoholismi tai tapamme käyttää päihteitä kohtuuttomasti.
Tämä viimeinen kehä on nimeltään psykosfääri ja kuvaa ihmistä muista luonnon elävistä orgaaneista ikään kuin poikkeavana olentona. Jos ja kun näin on, ainakin itsetuhoisimmat ja vaikeimmin yhteistä maapalloamme ja sen kiertoja uhmaavat tulisi pyrkiä hoitamaan, ei tuomitsemaan. Niin syvään ahdinkoon tämä ihmisenä oleminen on saattanut muut maapallomme kierrot ja uhkaamme toimillamme koko ekonosfäärin ja sosiofäärin globaalia olemassaoloa. Emme toki luonnonlakien mukaan kiertoaan jatkavia muita systeemejä. Vain omaa olemassaoloamme planeetallamme ja toki siinä sivussa muutamaa miljoonaa muuta meitä oleellisesti vanhempaa ja muille systeemeille meitä tärkeämpää lajitoveriamme.
torstai 2. huhtikuuta 2009
aprillia
Aprillipäivän pila - juokse ja lujasti
Pääministeri Matti Vanhanen lähetti ennen vaaleja tuhansille Keskustan kuntavaaliehdokkaille viestin, jossa hän kertoi olevansa vaaleissa numero 69. Matti Vanhanen tunnettiin entuudestaan perinteisen median sivuilla maan seksikkäimpänä miehenä. He olivat siellä näin äänestäneet ja päättäneet. Uutinen sekin oli perinteisen median tapaan tehtynä, tutkivaa journalismia.
Matti Vanhasen viestin sai myös Kosovon albaani Drita Lulic. Hän vei sen runsas puoli vuotta myöhemmin vanhan median Seitsemän Päivää lehdelle. Vanha media teki siitä tosi vanhan uutisen.
Perinteinen media erottaa uudesta mediasta siten, että sen uutiset ovat perinteisiä (=konventionaalisia) ja vanhan median siitä että uutiset ovat vanhoja. Uusmediassa uutiset ovat reaaliaikaisia, uutinen on itse tapahtuma. Uutisen kertoja osallistuu peliin kentällä, ei istu katsomossa ja seuraa passiivisena peliä, lue lehteä tai tuijota televisiota sohvalla.
Jos Lulic olisi vienyt “uutisensa” medioihin ennen vaaleja, se ei olisi kiinnostanut ketään. Tuhannet olivat saaneet Vanhaselta saman uutisen netin kautta, uuden median viestinä ja tarkoituksena innostaa ihmisiä vaalityöhön. Perinteinen media ei olisi mennyt näin näkyvään “ansaan” kertomalla pääministerin olevan taas seksikkään miehen maineessa numeronsa 69 kautta. Toki se oli sen jo huomannutkin. Sellainen onnekas sattuma tympii toimittajaa perinteisessä mediassa.
Aprillia
Lähetän joka huhtikuun ensimmäinen päivä pilan, josta on tullut jo useimmille sen saavista traditio. Se on aina liki sama ja helpottaa useimpia sen saavia muistamaan kevään tulon ja aprillipäivän kevennyksen. Uudet kujeen vastaanottajat eivät sitä huomaa. Se ei ole heille merkki kevään tulosta. Uuden median kautta ei ole vielä opittu vanhan median pakollista konventionaalista pilaa.
Oikeastaan pilajuttuja ja todellisia uutisia on jo vähän vaikea erottaa toisistaan. Moni ei edes ymmärrä olevansa osa verkostoa, yksi tuhansien pilan saajien joukossa. Yhteisömediat eivät ole kaikille tuttuja. Uusmedian ihmeet eivät ole vielä avautuneet sen jälkiomaksujille.
Pilan on oltava jo tosi näkyvän ja sitä on seliteltävä matkalla lukijalle. Torilla ei enää jaeta ilmaista ruokaa ja viiniä vaan värjättyjä vorssan seteleitä ja suoraan rekkakuormasta lapioiden 12 miljoonan euron edestä. Erkki Liikasen mainitseminen sekä termit subprime ja deflaatio yhdessä EKP:n pääjohtajan nimen kanssa tekivät jutusta pelottavan toden tuntuisen.
Yhdysvalloissa tätä on harrastettu pankkien välillä jo kauan, Suomessa Fortum tekee sitä koko ajan mutta rajatusti. Valtio jakaa osinkoja optioina hyville johtajille huonosto tuloksesta.
Muista kenelle kerrot uudessa mediassakin
Kerron tuossa pilassa kuinka upean jutun perinteinen ja vanha media on tehnyt heidän kodistaan, perheestään, työstään, harrastuksistaan. Kuinka nätti kuva on löytynytkin ja kulma kuvassa edustava, oikein läpivalaisee kuvattavansa elämän tärkeimmän sisällön syvältä ja toimittajan huikealla havaintokyvyllä varustettuna.
Kuvaaja on onnistunut ikuistamaan tapahtuman ja siitä jää pysyvät jäljet kansakunnan sosiaaliseen muistiin ja pääomaamme. Jumalat ovat olleet mukana tuon kuvauksen hetkellä ja journalistin sanat osuneet kohdalleen päivän selkeimpänä ja luovimpana hetkenä. Ihme on tapahtunut! Onneksi olkoon! Riennä sitä katsomaan kuin seimen ääreen ikään.
Tosikoiden maa
Useimmat jatkavat tuon ihmeen hakua vielä senkin jälkeen kun olen kertonut päivän olevan huhtikuun ensimmäisen. Joidenkin kohdalla edes anteeksipyyntö ei riitä. Niin raivokkaasti tuota ihmettä on haettu ja halutaan jatkaa.
Ihmisen syvintä narsismia ei saa loukata, häväistä edes apirillipäivänä. Tämä maa on tosikoiden maa. Yliseksikäs Matti Vanhanen sai kohtalokseen huonon numeron 69. Se on poistettava kokonaan seuraavissa vaaleissamme. Ikelle ei saa antaa kännykkää eikä Soinia päästää katolisena miehenä protestanttiseen kirkkoon. Jos menee EU -vaaleissa läpi pysyköön sitten Brysselissä, siellä on katolisia pyhättöjä pilvin pimein. Meillä on vain katollisia. Vain yhden kirjaimen ero, mutta se ero on suuri ja historia pitkä ja pilvinen.
Kirjoitusvirheen syvät symbolit
Kerroin blogissani maMageroinnista erona maNageroinnille. Oikeasti ero on vain kirjoitusvirheen verran. Samanlainen virhe syntyi kirjoittaessani Obamanajasta ja siitä tuli Obamania. Entinen pääministeri Lipponen kirjoitti tuolla “Obamania” otsikolla blogini jälkeen Suomen Kuvalehteen, kertoen käsitteen olevan kovin tunnetun ja yleisen pääkaupunkiseudullamme, jossa kirjoitusvirheitä ymmärretään Hämettä paremmin.
Molemmat leviävät nyt uusina aikaamme kuvaavina symboli-innovaatioina, organisaatioita muuttavina strategioina, uutta työtä antavina ideoina ja klustereina, joka sekin syntyi vahingossa nimeni väärinymmärryksestä alun perin Ruotsissa (Kloster, Cluster, Luostari). Myöhäistä huutaa perään kuinka ne ovat alunperin kirjoitusvirheitäni kuten akropoliksesta tuli agropolis. Myönnän toki katuvani virheitäni sukunimestä alkaen.
Historiaan siirtyvät innovaatiot
Hämeessä ollaan tosikkoja ja kirjoitusvirheistä tehdään strategiaa, rakennetaan temppeli, mutta vasta historiassa. Ei oikea-aikaisesti ja muita edellä, silloin kun idea on Hämeessä esitetty. Idea on esitettävä Savossa, jossa on sille oikeat sanasepot ja lobbaajat, vietävä rahoineen Pohjanmaalle, jossa sille löytyvät oikeat tekijät, palautettava Karjalaan, jossa se osataan myydä ja vasta lopuksi se tuodaan Hämeeseen kirjattavaksi ja saatettavksi historian kirjoihin ja innovaatioiden museoon.
Tuohon viimeiseen tarkoitukseen käy myös Satakunta ja Pori, Turku Varsinais-Suomesta, Helsinki varauksin. Geenien erot ovat käsittämättömän suuria Lounais-Suomen ja Itä-Suomen sekä pohjoisen ja etelän välillä. Topelius ei sitä edes riittävästi "Maamme Kirjassaan " korostanut. Ei tuntenut geneetikkojen tutkimuksia. Nämä maakunnat eivät voi toisiaan edes ymmärtää.
Klusteritaide leviää lasten keskuudessa omana globaalina “IT Cluster Art Gallery” -webmaailman ihmeenä. Hämeessä siitä pidettiin näyttely jo vuosia takaperin, mutta moniko “clusterart“ -käsitteen oivalsi? Olisiko minun kuulunut pitää näyttely Helsingissä? Tai kuka on kuullut Agropolisten globaalista verkostosta “Agropolis Group of Companies”. Se on toiminut jo yli 15 vuoden ajan yli 30 valtiossa. Agropolis -strategia esitettiin klusterina (cluster) kirjassani juuri Hämeessä vuonna 1992. Onko se unohtunut? Jotkut asiat ovat etelässä vaikeita ja Hämeessä mahdottomia ymmärtää.
Vai olisiko strategia kuulunutkin esitellä Helsingissä ja Viikissä? Kuinka kalliiksi Helsinki ja sen media tulee suomalaisille? Onko Helsinki liian suuri näin pienelle ja köyhälle maalle kannettavaksi? Köyhtyykö koko ydin-Suomi Turun, Tampereen ja Helsingin kolmion keskipisteessä, Bermudan kolmiossamme? Oulu on jo imenyt yksin liki puolen Suomen voimavarat tyhjiin.
Juokse ja lujaa
Maailma on täynnä sattumuksia, kohtaloa, johdatusta, kaaosteoreetikkoja, faktan ja fiktion välille rajoja vetäviä tosikkoja. Siinä vastakkain asetetaan tiede ja uskonto, sielu ja ruumis, ajan ja paikan rajattomuus ja suhteellisuus kyseenalaistetaan, oli tiede mitä mieltä tahansa. Ainut rajallinen on lopulta tulkitsija, tulkitsijan omat käsitejärjestelmät, omien aistien kertoma totuus.
Ihmisten tekemiä kahleita
Forrest Gump oli mukana kaikissa aikansa suurissa tapahtumissa ja vain oivallettuaan miten jalkoja pidätelleet kahleet oli ihmisten tekemiä ja juosten tätä kaikkea mielettömyyttä pakoon tapahtui kaiken aikaa ihmeitä, ei paikallaan seisten. Kaikki ne muut “tyypit” joko ammuttiin tai muuten häpäisivät itsensä matkalla. Innovaattorille tyypilliseen tapaan Forrest Gump ei hakenut mitään ja esitti kysymyksenkin vasta saatuaan sille ensin vastauksen. Palapeliä ei pidä koota nurinpäin.
Niin viihteen legendat kuin presidentitkin, rakkautta epäilevä ja itseään pakeneva naisen hupakko, itseään ja jumalaansa etsivä torso sotilas. Joskus ihmisen älykkyys kääntyy häntä itseään vastaan ja huippuälykäs kehittelee itselleen huikean mutkikkaita ongelmia. Käy Jaakobin painia ja saa sen mitä pakenee tai muuttuu Lootin vaimoksi.
Olen saanut vihaisen viestin, jossa minua epäillään mamageroinnista johtuvan blogini vuoksi naisten vihaajaksi. Sille on latinankielinen nimikin. Olen valaissut asiaa uudella blogilla, jossa feminiininen välittäjäaines tuli siirtää varmuuden vuoksi miehelle, Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonille niin maskuliininen kun hän oikeasti onkin. Ja huikentelevan miehen välittäjäaineen sai osakseen kaikkien rakastama ja luotettava Barack Obama. Testosteroni pläjäyksen siirsin blogissani Clintonin puolisolle Hillarylle. Siitä huolimatta joku ymmärtää asian aina "väärin" ja virhe on yleensä 180 astetta. Se antaa toivoa. Korjaus on helppo tehdä. Pienemmissä suunnistusvirheissä olet kokonaan eksyksissä ja tarvitset ammattiauttajaa, karttaa sekä kompassia. Täyskäännös on aina helpoin tehdä ja ne ovat virheinä yleisiä.
Lahden 69 vai “Lehden 69”
Ettei syntyisi väärinymmärrystä, numero 69 on lahtelaisen jalkapalloseuran numero, jolla nämä ylpeilivät vielä 1970-luvulla kertoen mukamas eroottisesta energiastaan. Silloin se oli luvallista. Nyt sen olisi syytä muuttaa numeroaan. Lapset saavat siitä vääriä signaaleja seurassa pelatessaan. Lahden 13 tai 23, oma numeroni kuntavaaleissa, se onnettomuutta tuottava leffassa “Number 23”, sopisi lahtelaisten ylpeydelle paremmin. Niin kehnosti ovat vuosikymmenten saatossa numeroaan kantaneet.
Useimmat naiset ovat johtajina maNageointiin kykeviä ja miehet maMagerointiin. En liittänyt kirjoituksessani näitä käsitteitä sukupuoleen mitenkään. Sen tekee lukija itse. Juttu, uutinen mikä tahansa, on aina lukijansa näköinen ja mittainen. Hänen maailmankuva, mielipiteet, sanojen tunnesisällöt, äly ja oivallus avaavat sen minkä avaavat. Ei toki kirjoittajan tai maalaajan, veistäjän tai säveltäjän. Lehden 69 on lopulta median tekemä ja yhdessä lukijaansa sanoilla ja kuvilla manipuloiden. Digiajan sanat ja kieli, webkielemme, on kokonaan toinen kuin perinteinen tunnesanastomme. Molemmilta suunnilta puolueet ja poliitikot joutuvat ääniään nyt hakemaan.
Siihen liittyy riskejä. Digiajan kieli on psykologisoimaton ja digiaivot vaikeasti manipuloitavia.
Ihminen kielensä vankina
Kirjoittaja, uutisen tai blogin tekijä, saa aikaan vain sen keskustelun, jossa uusmedia ei päästä sammakoita syömättä loikkimaan vanhan ja perinteisen median tapaan, vaan käsittelee ne loppuun keskustelupalstoillaan.
Uusmedia on reaaliaikainen, vuorovaikutteinen prosessi, jonka etuja ovat lisäksi loputon varastotila (endless storage), helppopääsyisyys (easy access), helppo etsiminen, luokittelu ja uudelleenluokittelu (easy searching, classification, reclassification), anonymiteetti ja pseudoanonymiteetti (anonymity, pseudonymity), intimiteettisuoja (intimacy) sekä lukuisat klusteri ja verkostorakenteen edut.
Näistä jälkimmäisessä edut kertautuvat vielä kiitos reaaliaikaisuuden ja mahdollisuuden prosessoida informaatiota samaan aikaan moneen suuntaan sekä käyttäen kaikkia mahdollisia perinteisen viestinnän välineitä.
Alkuvaiheessa uusmediaa pidettiin etenkin Suomessa reprofuturistisena nimikkeenä lähinnä vain vuorovaikutteiselle digitaaliselle medialle. Siihen liitettiin verkkosivut, verkkopalvelut, multimedia, mobiilipalvelut, CD-romit, kaikki mahdollinen alkaen digitaalisen median tietokonepeleistä mediataiteeseen ja käyttöliittymäpalveluihin.
Sosiaalinen ja psykologinen kansalaismedia
Ero uuden ja vanhan median välille Suomessa syntyi kuitenkin lähinnä sosiaalisena ja psykologisena prosessina, jossa käsite kansalaismediasta on ollut ehkä onnistuneempi kuin uusmedian kovin tekninen, vanhan median oma sisäinen sosiokulttuurinen kipeä muutosprosessi. Suomessa uusmedia ajautui tätä kautta jopa kriisiin. Korostettiin liiaksi suomalaiseen tapaan pragmatismia ja tällöin välineominaisuuksia.
Yhteiskunnassa ja maailmalla käynnissä oleva evolutionaarinen prosessi unohtui tällöin kokonaan. Uusmedia kun on paljon muutakin kuin mediatalojen tapa täyttää yleisön tiedontarvetta ja viihteellistää omia uutisiaan ja käyttäen hyväksi kulttuuriamme tuntematonta albaanipakolaista Drita Lulicia.
Suomessa uusmedia ja kansalaismedia on lähellä tapaamme rakentaa maakuntalehtiä, valistusajan ihanteita ja takavuosien kansalaisuusaatetta. Maakuntahenget ovat taas rajoihin sidottuja, eivät globaaleja ja kaikkialle leviäviä. Maakuntalehden “blogi” on suomalainen ilmiö, ei kansainvälinen ja globaali vaan perinteinen ja yhteisöllinen, nurkkakuntainen juoru.
Juoruileva blogisti on pahainen takavuosien pakinoitsija ja pikkulehtien kolumnisti. Kevyt mullat heidän haudalleen, se aika on kohta ohi.
Poliitikko kahden median välissä
Olen kääntänyt uusmedian avaintermit englanniksi, koska kotisivustoani seurataan pääosin muualla kuin Suomessa. Termit ovat tuttuja maailmalta eikä Hämeessä blogit ja yhteisösivut voi paljon erota maailman tuntemasta käytännöstä. Sanoi hämäläinen Leppänen blogaajana ja kolumnistina mitä tahansa, kirjoitti Forssan lehden kolumnisti kirjoistani vaikka kuinka vaikeatajuisina ymmärtää. Tämä sama koskee myös vaalejamme ja pääministeri Vanhasen pilaa uusmediassa ensimmäisenä julkaistuna. Vanha media käsitelee sitä nyt aivan väärässä ja virheellisessä viitekehyksessä hyödyntäen albaani pakolaista. Miksei Pekka Hyvärinen puutu tällaiseen moraalittomaan journalismiin? Miksi hän haukkuu uusmediaa taidottomaksi?
Se mitä perinteinen ja vanha media tekee uusmedian viesteille kuukausien tai vuosin saatossa on historiaa. Sitäkin voi rakennella ja muutella, tehdä uutisen mieleisekseen. Miten se kansakuntaa häpäisee on oman mediamme asia. Hyvärinen on kirjoittanut Lootin vaimosta esikoisromaaninsa ja tuntee kyllä ongelman kovan ytimen.
Yhteisöllisyys ja kyttäys
Uusmediassa ministerinä esiintyminen ei ole Suomessa helppoa. Meillä on maakuntalehtien ja kansakunnan tuntema kyttäävä historiamme ja naapurikateus osana yhteisöllistä rikkauttamme. Poliisi kyllästyi siihen ja jätti kyttäämisen peltilaatikoille. Peltilaatikkoja laskeva suomalainen on nyt oikeassa ympäristössään, taas on jalat kipsissä ja kahleissa. Forrest Gump ei pääsee kyttääjiltään ikinä karkuun.
Uutinen on perinteinen kokemus perinteisessä mediassa
Meitä kuolee päivittäin hieman vähemmän kuin syntyy. Joka sydämen lyönnin kohdalla jonkun sydän pysähtyy. Uutisen näistä tuhansista ja taas tuhansista kuolleista tekee kuoleman ei poikkeuksellisuus vaan perinteisyys. Perinteinen uutinen on onnettomuus. Sen sijaan perinteinen ei ole vaikkapa tyttölasten murhat Aasiassa.
Joskus meteoriittikiven alle jääminen saattaisi olla uutisena arvokas tapa vainautua. Maailman sodissa kuolevista ei kuitenkaan juurikaan tehdä suuria otsikkoja. Sen sijaan naisille lähetettävät viestit alkavat jo täyttää perinteisen uutisen uutiskynnyksen ja Brita Lulic saakoon Suomessa ansaitsemansa julkisuuden. Tosin hän kertoo olevansa siihen jo väsynyt hieman samaan tapan kuin takavuosien Ruusunen omaansa. Nukkukoon siis ruususen unta.
Perinteisen ja vanhan median kohdalla tärkein uutinen alkaa olla uutiskevennys ja kaikki muu on jo liiankin “perinteistä” ja “vanhaa”, ulkona luovasta ja innovatiivisesta elämästä ja sen monitasoisesta todellisuudesta.
On surullista huomata kuinka loistavan uran tehnyt tiede- ja hallitonmies Raimo Väyrynen jää eläkkeelle parin vuoden työn jälkeen Ulkopoliittisen Instituutin johdosta. Medioissa hänet häpäistiin ja siitä hänet myös muistetaan myöhemmin. Hän ei muistanut juosta koko ajan ja lujaa Forrest Gumpin tapaan. Paluu maailmalta Suomeen ei sujunut Väyryseltä suomalaiskansalliseen tapaan juosten ja lujaa. Hän jäi hetkeksi vanhan median tuleen makaamaan. Oli lukenut huonosti suomalaisten Raamatun Väinön Linnan kertomana sota ajan lapsille.
Pääministeri Matti Vanhanen lähetti ennen vaaleja tuhansille Keskustan kuntavaaliehdokkaille viestin, jossa hän kertoi olevansa vaaleissa numero 69. Matti Vanhanen tunnettiin entuudestaan perinteisen median sivuilla maan seksikkäimpänä miehenä. He olivat siellä näin äänestäneet ja päättäneet. Uutinen sekin oli perinteisen median tapaan tehtynä, tutkivaa journalismia.
Matti Vanhasen viestin sai myös Kosovon albaani Drita Lulic. Hän vei sen runsas puoli vuotta myöhemmin vanhan median Seitsemän Päivää lehdelle. Vanha media teki siitä tosi vanhan uutisen.
Perinteinen media erottaa uudesta mediasta siten, että sen uutiset ovat perinteisiä (=konventionaalisia) ja vanhan median siitä että uutiset ovat vanhoja. Uusmediassa uutiset ovat reaaliaikaisia, uutinen on itse tapahtuma. Uutisen kertoja osallistuu peliin kentällä, ei istu katsomossa ja seuraa passiivisena peliä, lue lehteä tai tuijota televisiota sohvalla.
Jos Lulic olisi vienyt “uutisensa” medioihin ennen vaaleja, se ei olisi kiinnostanut ketään. Tuhannet olivat saaneet Vanhaselta saman uutisen netin kautta, uuden median viestinä ja tarkoituksena innostaa ihmisiä vaalityöhön. Perinteinen media ei olisi mennyt näin näkyvään “ansaan” kertomalla pääministerin olevan taas seksikkään miehen maineessa numeronsa 69 kautta. Toki se oli sen jo huomannutkin. Sellainen onnekas sattuma tympii toimittajaa perinteisessä mediassa.
Aprillia
Lähetän joka huhtikuun ensimmäinen päivä pilan, josta on tullut jo useimmille sen saavista traditio. Se on aina liki sama ja helpottaa useimpia sen saavia muistamaan kevään tulon ja aprillipäivän kevennyksen. Uudet kujeen vastaanottajat eivät sitä huomaa. Se ei ole heille merkki kevään tulosta. Uuden median kautta ei ole vielä opittu vanhan median pakollista konventionaalista pilaa.
Oikeastaan pilajuttuja ja todellisia uutisia on jo vähän vaikea erottaa toisistaan. Moni ei edes ymmärrä olevansa osa verkostoa, yksi tuhansien pilan saajien joukossa. Yhteisömediat eivät ole kaikille tuttuja. Uusmedian ihmeet eivät ole vielä avautuneet sen jälkiomaksujille.
Pilan on oltava jo tosi näkyvän ja sitä on seliteltävä matkalla lukijalle. Torilla ei enää jaeta ilmaista ruokaa ja viiniä vaan värjättyjä vorssan seteleitä ja suoraan rekkakuormasta lapioiden 12 miljoonan euron edestä. Erkki Liikasen mainitseminen sekä termit subprime ja deflaatio yhdessä EKP:n pääjohtajan nimen kanssa tekivät jutusta pelottavan toden tuntuisen.
Yhdysvalloissa tätä on harrastettu pankkien välillä jo kauan, Suomessa Fortum tekee sitä koko ajan mutta rajatusti. Valtio jakaa osinkoja optioina hyville johtajille huonosto tuloksesta.
Muista kenelle kerrot uudessa mediassakin
Kerron tuossa pilassa kuinka upean jutun perinteinen ja vanha media on tehnyt heidän kodistaan, perheestään, työstään, harrastuksistaan. Kuinka nätti kuva on löytynytkin ja kulma kuvassa edustava, oikein läpivalaisee kuvattavansa elämän tärkeimmän sisällön syvältä ja toimittajan huikealla havaintokyvyllä varustettuna.
Kuvaaja on onnistunut ikuistamaan tapahtuman ja siitä jää pysyvät jäljet kansakunnan sosiaaliseen muistiin ja pääomaamme. Jumalat ovat olleet mukana tuon kuvauksen hetkellä ja journalistin sanat osuneet kohdalleen päivän selkeimpänä ja luovimpana hetkenä. Ihme on tapahtunut! Onneksi olkoon! Riennä sitä katsomaan kuin seimen ääreen ikään.
Tosikoiden maa
Useimmat jatkavat tuon ihmeen hakua vielä senkin jälkeen kun olen kertonut päivän olevan huhtikuun ensimmäisen. Joidenkin kohdalla edes anteeksipyyntö ei riitä. Niin raivokkaasti tuota ihmettä on haettu ja halutaan jatkaa.
Ihmisen syvintä narsismia ei saa loukata, häväistä edes apirillipäivänä. Tämä maa on tosikoiden maa. Yliseksikäs Matti Vanhanen sai kohtalokseen huonon numeron 69. Se on poistettava kokonaan seuraavissa vaaleissamme. Ikelle ei saa antaa kännykkää eikä Soinia päästää katolisena miehenä protestanttiseen kirkkoon. Jos menee EU -vaaleissa läpi pysyköön sitten Brysselissä, siellä on katolisia pyhättöjä pilvin pimein. Meillä on vain katollisia. Vain yhden kirjaimen ero, mutta se ero on suuri ja historia pitkä ja pilvinen.
Kirjoitusvirheen syvät symbolit
Kerroin blogissani maMageroinnista erona maNageroinnille. Oikeasti ero on vain kirjoitusvirheen verran. Samanlainen virhe syntyi kirjoittaessani Obamanajasta ja siitä tuli Obamania. Entinen pääministeri Lipponen kirjoitti tuolla “Obamania” otsikolla blogini jälkeen Suomen Kuvalehteen, kertoen käsitteen olevan kovin tunnetun ja yleisen pääkaupunkiseudullamme, jossa kirjoitusvirheitä ymmärretään Hämettä paremmin.
Molemmat leviävät nyt uusina aikaamme kuvaavina symboli-innovaatioina, organisaatioita muuttavina strategioina, uutta työtä antavina ideoina ja klustereina, joka sekin syntyi vahingossa nimeni väärinymmärryksestä alun perin Ruotsissa (Kloster, Cluster, Luostari). Myöhäistä huutaa perään kuinka ne ovat alunperin kirjoitusvirheitäni kuten akropoliksesta tuli agropolis. Myönnän toki katuvani virheitäni sukunimestä alkaen.
Historiaan siirtyvät innovaatiot
Hämeessä ollaan tosikkoja ja kirjoitusvirheistä tehdään strategiaa, rakennetaan temppeli, mutta vasta historiassa. Ei oikea-aikaisesti ja muita edellä, silloin kun idea on Hämeessä esitetty. Idea on esitettävä Savossa, jossa on sille oikeat sanasepot ja lobbaajat, vietävä rahoineen Pohjanmaalle, jossa sille löytyvät oikeat tekijät, palautettava Karjalaan, jossa se osataan myydä ja vasta lopuksi se tuodaan Hämeeseen kirjattavaksi ja saatettavksi historian kirjoihin ja innovaatioiden museoon.
Tuohon viimeiseen tarkoitukseen käy myös Satakunta ja Pori, Turku Varsinais-Suomesta, Helsinki varauksin. Geenien erot ovat käsittämättömän suuria Lounais-Suomen ja Itä-Suomen sekä pohjoisen ja etelän välillä. Topelius ei sitä edes riittävästi "Maamme Kirjassaan " korostanut. Ei tuntenut geneetikkojen tutkimuksia. Nämä maakunnat eivät voi toisiaan edes ymmärtää.
Klusteritaide leviää lasten keskuudessa omana globaalina “IT Cluster Art Gallery” -webmaailman ihmeenä. Hämeessä siitä pidettiin näyttely jo vuosia takaperin, mutta moniko “clusterart“ -käsitteen oivalsi? Olisiko minun kuulunut pitää näyttely Helsingissä? Tai kuka on kuullut Agropolisten globaalista verkostosta “Agropolis Group of Companies”. Se on toiminut jo yli 15 vuoden ajan yli 30 valtiossa. Agropolis -strategia esitettiin klusterina (cluster) kirjassani juuri Hämeessä vuonna 1992. Onko se unohtunut? Jotkut asiat ovat etelässä vaikeita ja Hämeessä mahdottomia ymmärtää.
Vai olisiko strategia kuulunutkin esitellä Helsingissä ja Viikissä? Kuinka kalliiksi Helsinki ja sen media tulee suomalaisille? Onko Helsinki liian suuri näin pienelle ja köyhälle maalle kannettavaksi? Köyhtyykö koko ydin-Suomi Turun, Tampereen ja Helsingin kolmion keskipisteessä, Bermudan kolmiossamme? Oulu on jo imenyt yksin liki puolen Suomen voimavarat tyhjiin.
Juokse ja lujaa
Maailma on täynnä sattumuksia, kohtaloa, johdatusta, kaaosteoreetikkoja, faktan ja fiktion välille rajoja vetäviä tosikkoja. Siinä vastakkain asetetaan tiede ja uskonto, sielu ja ruumis, ajan ja paikan rajattomuus ja suhteellisuus kyseenalaistetaan, oli tiede mitä mieltä tahansa. Ainut rajallinen on lopulta tulkitsija, tulkitsijan omat käsitejärjestelmät, omien aistien kertoma totuus.
Ihmisten tekemiä kahleita
Forrest Gump oli mukana kaikissa aikansa suurissa tapahtumissa ja vain oivallettuaan miten jalkoja pidätelleet kahleet oli ihmisten tekemiä ja juosten tätä kaikkea mielettömyyttä pakoon tapahtui kaiken aikaa ihmeitä, ei paikallaan seisten. Kaikki ne muut “tyypit” joko ammuttiin tai muuten häpäisivät itsensä matkalla. Innovaattorille tyypilliseen tapaan Forrest Gump ei hakenut mitään ja esitti kysymyksenkin vasta saatuaan sille ensin vastauksen. Palapeliä ei pidä koota nurinpäin.
Niin viihteen legendat kuin presidentitkin, rakkautta epäilevä ja itseään pakeneva naisen hupakko, itseään ja jumalaansa etsivä torso sotilas. Joskus ihmisen älykkyys kääntyy häntä itseään vastaan ja huippuälykäs kehittelee itselleen huikean mutkikkaita ongelmia. Käy Jaakobin painia ja saa sen mitä pakenee tai muuttuu Lootin vaimoksi.
Olen saanut vihaisen viestin, jossa minua epäillään mamageroinnista johtuvan blogini vuoksi naisten vihaajaksi. Sille on latinankielinen nimikin. Olen valaissut asiaa uudella blogilla, jossa feminiininen välittäjäaines tuli siirtää varmuuden vuoksi miehelle, Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonille niin maskuliininen kun hän oikeasti onkin. Ja huikentelevan miehen välittäjäaineen sai osakseen kaikkien rakastama ja luotettava Barack Obama. Testosteroni pläjäyksen siirsin blogissani Clintonin puolisolle Hillarylle. Siitä huolimatta joku ymmärtää asian aina "väärin" ja virhe on yleensä 180 astetta. Se antaa toivoa. Korjaus on helppo tehdä. Pienemmissä suunnistusvirheissä olet kokonaan eksyksissä ja tarvitset ammattiauttajaa, karttaa sekä kompassia. Täyskäännös on aina helpoin tehdä ja ne ovat virheinä yleisiä.
Lahden 69 vai “Lehden 69”
Ettei syntyisi väärinymmärrystä, numero 69 on lahtelaisen jalkapalloseuran numero, jolla nämä ylpeilivät vielä 1970-luvulla kertoen mukamas eroottisesta energiastaan. Silloin se oli luvallista. Nyt sen olisi syytä muuttaa numeroaan. Lapset saavat siitä vääriä signaaleja seurassa pelatessaan. Lahden 13 tai 23, oma numeroni kuntavaaleissa, se onnettomuutta tuottava leffassa “Number 23”, sopisi lahtelaisten ylpeydelle paremmin. Niin kehnosti ovat vuosikymmenten saatossa numeroaan kantaneet.
Useimmat naiset ovat johtajina maNageointiin kykeviä ja miehet maMagerointiin. En liittänyt kirjoituksessani näitä käsitteitä sukupuoleen mitenkään. Sen tekee lukija itse. Juttu, uutinen mikä tahansa, on aina lukijansa näköinen ja mittainen. Hänen maailmankuva, mielipiteet, sanojen tunnesisällöt, äly ja oivallus avaavat sen minkä avaavat. Ei toki kirjoittajan tai maalaajan, veistäjän tai säveltäjän. Lehden 69 on lopulta median tekemä ja yhdessä lukijaansa sanoilla ja kuvilla manipuloiden. Digiajan sanat ja kieli, webkielemme, on kokonaan toinen kuin perinteinen tunnesanastomme. Molemmilta suunnilta puolueet ja poliitikot joutuvat ääniään nyt hakemaan.
Siihen liittyy riskejä. Digiajan kieli on psykologisoimaton ja digiaivot vaikeasti manipuloitavia.
Ihminen kielensä vankina
Kirjoittaja, uutisen tai blogin tekijä, saa aikaan vain sen keskustelun, jossa uusmedia ei päästä sammakoita syömättä loikkimaan vanhan ja perinteisen median tapaan, vaan käsittelee ne loppuun keskustelupalstoillaan.
Uusmedia on reaaliaikainen, vuorovaikutteinen prosessi, jonka etuja ovat lisäksi loputon varastotila (endless storage), helppopääsyisyys (easy access), helppo etsiminen, luokittelu ja uudelleenluokittelu (easy searching, classification, reclassification), anonymiteetti ja pseudoanonymiteetti (anonymity, pseudonymity), intimiteettisuoja (intimacy) sekä lukuisat klusteri ja verkostorakenteen edut.
Näistä jälkimmäisessä edut kertautuvat vielä kiitos reaaliaikaisuuden ja mahdollisuuden prosessoida informaatiota samaan aikaan moneen suuntaan sekä käyttäen kaikkia mahdollisia perinteisen viestinnän välineitä.
Alkuvaiheessa uusmediaa pidettiin etenkin Suomessa reprofuturistisena nimikkeenä lähinnä vain vuorovaikutteiselle digitaaliselle medialle. Siihen liitettiin verkkosivut, verkkopalvelut, multimedia, mobiilipalvelut, CD-romit, kaikki mahdollinen alkaen digitaalisen median tietokonepeleistä mediataiteeseen ja käyttöliittymäpalveluihin.
Sosiaalinen ja psykologinen kansalaismedia
Ero uuden ja vanhan median välille Suomessa syntyi kuitenkin lähinnä sosiaalisena ja psykologisena prosessina, jossa käsite kansalaismediasta on ollut ehkä onnistuneempi kuin uusmedian kovin tekninen, vanhan median oma sisäinen sosiokulttuurinen kipeä muutosprosessi. Suomessa uusmedia ajautui tätä kautta jopa kriisiin. Korostettiin liiaksi suomalaiseen tapaan pragmatismia ja tällöin välineominaisuuksia.
Yhteiskunnassa ja maailmalla käynnissä oleva evolutionaarinen prosessi unohtui tällöin kokonaan. Uusmedia kun on paljon muutakin kuin mediatalojen tapa täyttää yleisön tiedontarvetta ja viihteellistää omia uutisiaan ja käyttäen hyväksi kulttuuriamme tuntematonta albaanipakolaista Drita Lulicia.
Suomessa uusmedia ja kansalaismedia on lähellä tapaamme rakentaa maakuntalehtiä, valistusajan ihanteita ja takavuosien kansalaisuusaatetta. Maakuntahenget ovat taas rajoihin sidottuja, eivät globaaleja ja kaikkialle leviäviä. Maakuntalehden “blogi” on suomalainen ilmiö, ei kansainvälinen ja globaali vaan perinteinen ja yhteisöllinen, nurkkakuntainen juoru.
Juoruileva blogisti on pahainen takavuosien pakinoitsija ja pikkulehtien kolumnisti. Kevyt mullat heidän haudalleen, se aika on kohta ohi.
Poliitikko kahden median välissä
Olen kääntänyt uusmedian avaintermit englanniksi, koska kotisivustoani seurataan pääosin muualla kuin Suomessa. Termit ovat tuttuja maailmalta eikä Hämeessä blogit ja yhteisösivut voi paljon erota maailman tuntemasta käytännöstä. Sanoi hämäläinen Leppänen blogaajana ja kolumnistina mitä tahansa, kirjoitti Forssan lehden kolumnisti kirjoistani vaikka kuinka vaikeatajuisina ymmärtää. Tämä sama koskee myös vaalejamme ja pääministeri Vanhasen pilaa uusmediassa ensimmäisenä julkaistuna. Vanha media käsitelee sitä nyt aivan väärässä ja virheellisessä viitekehyksessä hyödyntäen albaani pakolaista. Miksei Pekka Hyvärinen puutu tällaiseen moraalittomaan journalismiin? Miksi hän haukkuu uusmediaa taidottomaksi?
Se mitä perinteinen ja vanha media tekee uusmedian viesteille kuukausien tai vuosin saatossa on historiaa. Sitäkin voi rakennella ja muutella, tehdä uutisen mieleisekseen. Miten se kansakuntaa häpäisee on oman mediamme asia. Hyvärinen on kirjoittanut Lootin vaimosta esikoisromaaninsa ja tuntee kyllä ongelman kovan ytimen.
Yhteisöllisyys ja kyttäys
Uusmediassa ministerinä esiintyminen ei ole Suomessa helppoa. Meillä on maakuntalehtien ja kansakunnan tuntema kyttäävä historiamme ja naapurikateus osana yhteisöllistä rikkauttamme. Poliisi kyllästyi siihen ja jätti kyttäämisen peltilaatikoille. Peltilaatikkoja laskeva suomalainen on nyt oikeassa ympäristössään, taas on jalat kipsissä ja kahleissa. Forrest Gump ei pääsee kyttääjiltään ikinä karkuun.
Uutinen on perinteinen kokemus perinteisessä mediassa
Meitä kuolee päivittäin hieman vähemmän kuin syntyy. Joka sydämen lyönnin kohdalla jonkun sydän pysähtyy. Uutisen näistä tuhansista ja taas tuhansista kuolleista tekee kuoleman ei poikkeuksellisuus vaan perinteisyys. Perinteinen uutinen on onnettomuus. Sen sijaan perinteinen ei ole vaikkapa tyttölasten murhat Aasiassa.
Joskus meteoriittikiven alle jääminen saattaisi olla uutisena arvokas tapa vainautua. Maailman sodissa kuolevista ei kuitenkaan juurikaan tehdä suuria otsikkoja. Sen sijaan naisille lähetettävät viestit alkavat jo täyttää perinteisen uutisen uutiskynnyksen ja Brita Lulic saakoon Suomessa ansaitsemansa julkisuuden. Tosin hän kertoo olevansa siihen jo väsynyt hieman samaan tapan kuin takavuosien Ruusunen omaansa. Nukkukoon siis ruususen unta.
Perinteisen ja vanhan median kohdalla tärkein uutinen alkaa olla uutiskevennys ja kaikki muu on jo liiankin “perinteistä” ja “vanhaa”, ulkona luovasta ja innovatiivisesta elämästä ja sen monitasoisesta todellisuudesta.
On surullista huomata kuinka loistavan uran tehnyt tiede- ja hallitonmies Raimo Väyrynen jää eläkkeelle parin vuoden työn jälkeen Ulkopoliittisen Instituutin johdosta. Medioissa hänet häpäistiin ja siitä hänet myös muistetaan myöhemmin. Hän ei muistanut juosta koko ajan ja lujaa Forrest Gumpin tapaan. Paluu maailmalta Suomeen ei sujunut Väyryseltä suomalaiskansalliseen tapaan juosten ja lujaa. Hän jäi hetkeksi vanhan median tuleen makaamaan. Oli lukenut huonosti suomalaisten Raamatun Väinön Linnan kertomana sota ajan lapsille.